Huttu-Hiltusen pääasiallinen toimi on tällä hetkellä Runolaulu-Akatemian johtaminen. Akatemian perustamista alettiin suunnitella jo 1990-luvulla, jolloin Kuhmon musiikkiopiston rehtorina toiminut Huttu-Hiltunen hahmotteli kansanmusiikin kehittämishankkeita, joiden yhdeksi tavoitteeksi asetettiin oman kansanmusiikin tutkimukseen keskittyvän laitoksen perustamista. Ensimmäinen Kansanmusiikin tutkimus-, tallennus- ja elvytyshanke saatiinkin alkamaan vuonna 1998.
Kainuulainen perinnekulttuuri on hyvissä voimissa. Kuhmo on valittu täksi vuodeksi suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi ensimmäisenä suomalaisena paikkakuntana. Yhtenä päätavoitteena Kuhmon kulttuuripääkaupunkiohjelmassa on tietoisuuden herättäminen suomalais-ugrilaisista kielistä ja kulttuureista Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Sen lisäksi ohjelmalla halutaan tukea suomalais-ugrilaisten alkuperäiskansojen uhanalaisten kielten elvyttämistä ja niiden rikkaiden ja monipuolisten musiikkikulttuurien ja -perinteiden säilymistä. Kuhmon suunnitelmiin sisältyy yli 100 tilaisuuden järjestäminen osana kulttuuripääkaupunkiohjelmaa. Musiikkijuhla Sommelo on juhlavuoden 2023 päätapahtuma (26.6. – 3.7.). Muita korkean profiilin tapahtumia ovat Kuhmon Talvi, suomalais-ugrilaisten alkuperäiskansojen kielten asemaa käsittelevä kansainvälinen konferenssi, suomalais-ugrilaisia laulukulttuureja käsittelevä konferenssi sekä Ison Karhun Kantapäillä -tapahtuma, jossa paneudutaan karhun merkitykseen suomalais-ugrilaisten kansojen mytologiassa. Myös maailmanlaajuisesti tunnettu Kuhmon Kamarimusiikki osallistuu juhlavuoden teemoihin. Isoja kultturin kehittämishankkeita ovat myös eurooppalainen kulttuurireitti Viron, Latvian ja Liettuan kanssa sekä Itä-Suomen yliopiston kanssa toteutettava Kantele goes global -hanke.
Runolaulu Unescon perintökohteeksi
Yksi Runolaulu-Akatemian monivuotisia työnsarkoja on saada runolaulu Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon aineettomaksi kulttuuriperintökohteeksi. Toistaiseksi järjestö ei ole suostunut runolaulua listallaan tunnustamaan, mutta Huttu-Hiltunen jatkaa asian eteenpäin viemistä päättäväisesti.
– Runolaulu on koko suomalaisen kulttuurin kannalta tärkein perinne. Toimikunnassa ajatellaan eri tavalla. Siellä ei ymmärretä mittakaavaa, kuinka tärkeä runolauluperinne on suomalaisen kielen ja kulttuurin kannalta. Laulaminen ei ole kadottanut merkitystään, vaikka sen funktio onkin muuttunut. Edelleen saamme laulamisen ja musiikkiperinteen kautta käsityksiä elämästä. Meidän sukupolvellamme se on esimerkiksi The Beatles ja John Lennon. All you need is love, Give peace a chance ja Imagine ovat vaikuttaneet huomattavan paljon ajattelutapaamme. Se osoittaa, kuinka laululla on kulttuurillinen merkitys, joka on syytä muistaa. Samalla tavalla runolaulu on se kivijalka, jonka ansiosta suomalainen kieli ja kulttuuri jatkavat olemassaoloaan, Huttu-Hiltunen pohtii.
Huttu-Hiltunen kiinnostui runolaulusta alunperin koulutuksensa myötä. Hän on opettaja kolmannessa polvessa ja varttunut kulttuurimyönteisessä ilmapiirissä. Musiikinopettajan tutkintoa suorittaessaan hän perehtyi aiheeseen ja valmistuttuaan huomasi uuden kotipaikkakunnan Kuhmon kantavan edelleen mittavaa runolauluperinnettä.
– Siitä minä innostuin. Olisi tosi tärkeää nostaa esille, että tällaista perinnettä Suomessa on vielä olemassa edelleenkin. Yritin parin vuoden ajan saada hanketta liikkeelle, että saataisin palkatuksi tutkija kartoittamaan aihetta. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten tulin siihen lopputulokseen, että se on tehtävä itse, Huttu-Hiltunen sanoo.
Jatkotutkinnon runolaulusta hän suoritti Sibelius-akatemiassa ja on toiminut nyt päätoimisena tutkijana 20 vuoden ajan.
Runolaulun asema parantunut vuosien varrella
Vaikka runolauluperinne onkin uhanalainen, on sen asema parantunut huomattavasti sitten 80-luvun, jolloin se oli akuutissa katoamisvaarassa.
– Kouluissakin opetettiin Kalevalaa ikään kuin lausuen, ja mentiin jopa niin pitkälle, että televisio-ohjelmissa annettiin ymmärtää, että Kalevalan runot olisi lausuttu Lönnrotille, ei laulettu. Nykyisin ymmärretään jo laajasti, että kyse on nimenomaan lauluperinteestä, Huttu-Hiltunen täsmentää.
Vahvaan lauluperinteeseen Kainuun alueella on vaikuttanut itärajan ja Karjalan heimojen läheisyys. Myös pitkät välimatkat ihmisten välillä ovat lyöneet leimansa kansanperinteeseen.
– Lauluperinne näkyy voimakkaasti kainuulaisessa kansanmusiikissa. Yhtenäiskulttuuri on yhtenäistänyt asioita paljon koko Suomessa. Koululaitos on ollut täällä jo toistasataa vuotta ja kirkko on vaikuttanut paljon. Kainuulaiseen perinteeseen kuuluu vahvasti laulaminen enemmän kuin muilla alueilla. Siihen voi vaikuttaa se, että välimatkat ovat itä-Suomessa pitkiä, eikä meillä ole päässyt syntymään samanlaista iltamaperinnettä kuin esimerkiksi Pohjanmaalla, jossa soitettu instrumentaalimusiikki on vahvemmassa asemassa, Huttu-Hiltunen kertoo.
Lauluperinteen yhteiskunnallinen merkitys on muuttunut. Se ei ole enää tapa, jolla kulttuuria koskevat käsitykset siirretään seuraavalle sukupolvelle, vaan se on muuttunut perinneaineistoksi. Ihmiset arvostavat sitä kyllä, mutta lapset ovat saaneet käsityksensä maailmasta jo sadan vuoden ajan lehdistöstä, kirjallisuudesta ja muusta mediasta. Huttu-Hiltusen mielestä olisi kuitenkin pidettävä tarkkaan mielessä, mistä on lähdetty.
– Perinteet antavat perspektiiviä siihen, keitä olemme ja mistä tulemme. Ylipäänsä ihmisen kiinnostavin tutkimuskohde on ihminen itse. On hyvin tärkeää tiedostaa, miten kulttuuri muodostuu ja kuinka ihmiset muodostavat yhteisiä käsityksiä. Juuriensa tunteminen mahdollistaa niiden arvostamisen ja ylläpitämisen. Se on oman identiteetin tunnistamista, Huttu-Hiltunen sanoo. – Kun Eurooppa yhdentyy ja rajat madaltuvat, nousee vastapainona kulttuuriperinteiden merkitys, jonka avulla identiteetti muodostetaan. Valtiollinen kansalaisuus ei enää olekaan niin keskeinen asia kuin paikalliset kulttuurielementit. Siksi myös runolaulun merkitys ajan kuluessa kasvaa entisestään, sillä se on suomalaisen kulttuurin kivijalka, joka on säilyttänyt kielemme.
Ei vain yhtä Kainuuta
Huttu-Hiltunen ei halua lokeroida kainuulaista ihmistyyppiä yhteen muottiin. Kainuu on maakunta, jonka alueella esiintyy yksinkertaistaen useita erillisiä mikrokulttuureita. Merimaille vievät vesistöt ovat vaikuttaneet voimakkaasti murrealueiden muodostumiseen. Murros tapahtuu Vaalan kunnan alueella, missä länsiosien puheenparsi poikkeaa merkittävästi itälaitojen kielestä.
– Kainuussa on erilaisia alueita. Vaikkapa kuhmolaisilla, suomussalmelaisilla ja paltamolaisilla on aivan erilaiset kulttuurilliset profiilit. Kainuulaisuus ei ole ehkä niin voimakkaasti yhdistävä piirre kuin savolaisuus tai karjalaisuus. Myös Kainuun murrealueet ovat selkeästi erilaisempia kuin muissa maakunnissa. Kuhmon perukassa puhutaan erilaista kainuuta kuin Sotkamossa, Huttu-Hiltunen toteaa.
Kainuulaista kansamusiikkiperinnettä ylläpitää muun muassa Huttu-Hiltusen ideoima jokakesäinen kansanmusiikkijuhla Sommelo. Huttu-Hiltunen näkisi mieluusti enemmänkin omaehtoisten pelimannien tekemää ohjelmaa muutoinkin kuin runolaulun osalta.
– Se juuri onkin Sommelon lähtökohta, että rohkaistaisiin harrastajia tekemään enemmän omaa musiikkia. Siinä on työsarkaa myös heille, jotka minun jälkeeni jatkavat tätä työtä.
Kuvassa Pekka pitelee käsissään kulttuuriaarretta. Kyseinen soitin tunnetaan nimellä Huttu-Hiltusen kantele. Se on löytynyt Ylikiimingin Hiltukylästä Pekan isän syntymäkodin, eli vanhan Hiltulan vintiltä 1940-luvulla, kun taloa oli tyhjennetty ja siirretty tavaroita uuteen rakennukseen. Vaari lahjoitti sen Oulun maakuntamuseoon. Kanteleen kortissa lukee "Lahjoittanut K.V. Huttu-Hiltunen, toi lyseolainen V. Huttu-Hiltunen 1949." Tuo lyseolainen oli Pekan isä ja Kalle Vihtori siis hänen isoisänsä. Soitinnrakentaja ja historioitsija Rauno Nieminen tutki kanteleen ja ajoitti sen 1700-luvun loppuun. Se on siis vanhempi kuin esimerkiksi Ontrei Malisen kantele.
Petri Möttönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti