keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Matti-Jussi Pollari - Elämäntyö kulttuurin parissa

Jos missä päin Suomea tahansa syntyy keskustelu kainuulaisesta kulttuuritapahtumasta, on suurella todennäköisyydellä keskustelijoiden puheenaiheena Kuhmon kamarimusiikki. Tämä maakuntamme korkeakulttuurin valtikannuppi on tarjonnut vierailleen musiikillista taidenautintoa joka kesä vuodesta 1970 lähtien. Tänä kesänä olisi vietetty juhlavuotta puoli vuosisataa kestäneen taipaleen kunniaksi, mutta koronaepidemia peruutti tapahtuman tältä heinäkuulta. Korkean tasonsa lisäksi Kuhmon kamarimusiikki on tullut tunnetuksi välittömästä ja omaleimaisesta ilmapiiristään. Asiaa tuntevat puhuvat Kuhmon hengestä.

Festivaalin tarpeita palvelemaan rakennettiin 1990-luvun alkajaisiksi Kuhmo-talo. Talon rakennustyöt alkoivat 21. marraskuuta 1991 ja peruskivi muurattiin 28. helmikuuta 1992. Talo luovutettiin rakennuttajalle 21. kesäkuuta 1993 ja avajaispäivä oli 15. heinäkuuta 1993. Kuhmo-talo on kiinteistöosakeyhtiö, jonka omistavat Kuhmon kaupunki, Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistys ry ja Kuhmon Musiikkiyhdistys ry. Kuhmon keskustassa Lammasjärven rannalla sijaitsevassa talossa on kaksi salia. Lentua-salissa on 668 istumapaikkaa, joista permannolla 425 ja parvella 243. Pienemmässä Pajakka-salissa on 99 istumapaikkaa. Lisäksi talossa on aulakahvila, pieni tanssistudio ja talvisin Kuhmon musiikkiopiston käyttämiä luokkatiloja. Talossa järjestetään aktiivisesti monia muitakin musiikkitapahtumia, kuten Sommelon konsertteja, Kuhmon Talvi ja lastentapahtuma Hilpeä Heinäkuu. Rakennuksen suunnitteli Matti Heikkinen ja salien akustiikan asiantuntijana toimi professori Alpo Halme. Lentua-salia pidetäänkin yleisesti yhtenä Euroopan parhaista akustisista kamarimusiikkisaleista.

Kuhmo-talon toimitusjohtajana toimi sen perustamisesta lähtien syksyyn 2017 saakka kauppatieteiden kandidaatti Matti-Jussi Pollari. Toukokuun alussa Suomen Kulttuurirahaston hallitus myönsi Pollarille H. G. Porthan -mitalin. Perusteluissa mainittiin Kuhmon hengen syvällinen ymmärtäminen ja monipuolinen kulttuurinen osaaminen.


Mitä on Kuhmon henki?

Pollari kertoo saaneensa ensimmäiset aavistukset Kuhmon hengestä jo 80-luvun alussa. Tuolloin hän työskenteli Finland Festivals ry:n palveluksessa Helsingissä. Finland Festivals on vuonna 1968 perustettu yhteisorganisaatio eri taiteenalojen tapahtumille. Nykyisin se käsittää lähes sata festivaalia elokuvajuhlista rokkitapahtumiin ja näin ollen tarjoaa ohjelmaa yli 2 miljoonalle kulttuurinystävälle vuosittain.

– Työtoverini siellä hehkutti, että se Kuhmon juhla on oikea kruununjalokivi Finland Festivalsin ketjussa. Se tietysti herätti uteliaisuutta ja vähitellen hoksasinkin, että kyseessä on todella omaperäinen ja merkittävä tapahtuma, niin taiteellisesti kuin organisatorisestikin, Pollari muistelee.

Kun alkoi käydä selville, että Kainuun korvessa olisi työmaa avoinna, oli Pollari päässyt jo asiaan riittävän syvälle voidakseen luottaa kuhmolaiseen tekemisen laatuun.

– Mitä tahansa he tekevätkin, he varmasti ainakin yrittävät tehdä huippulaatua. Siksi uskalsin ottaa tehtävän vastaan, vaikka en kovin paljoa tiennytkään kulttuuritaloista, saati sitten kiinteistöosakeyhtiön hoitamisesta. Kuhmoon tultuani minulle sisäistyi yhä tarkemmin, mistä Kuhmon hengessä on kyse. Kuhmon henki lähtee juuri tuosta laatutavoitteesta. Siitä, että tehdään kunnianhimoisesti korkeaa laatua.

Pollarin mukaan Kuhmon henki ei rajoitu vain festivaaliorganisaatioon, vaan koskee koko kaupunkia. Kuhmon henki selättää kaiken mahdollisen katkeruuden, vaikka joku ei viulunsoitosta niin perustaisikaan. Parin ensimmäisen eläkevuotensa aikana Pollari on päässyt tutkailemaan asiaa myös yleisön näkökulmasta.

– Kahvilayrittäjät, kauppiaat ja majoituksentarjoajat eivät kuulu festivaaliorganisaatioon, mutta ovat mukana luomassa sitä tunnelmaa. Kuhmon hengen eteen tehtävä työ on hyvin suurelta osin sen ylläpitämistä. Se luodaan korkeatasoisissa musiikkiesityksissä, mutta sen ylläpitoon osallistuu jokainen, joka ei riko sitä. Tästä olemme saaneet Kuhmossa sovittua erittäin yksimielisesti viidenkymmenen kesän ajan. Kuhmon hengen rikkojia meillä ei onneksi ole, Pollari pohtii.


Lasitehtaan katveesta nälkämaan maisemiin

Pollari vietti elämänsä alkuvaiheet Iittalassa lasitehtaan liepeillä. Sieltä matka jatkui kauppakorkeakouluun opiskelemaan kansantaloutta ja markkinointia. Opiskelujen lomassa harrastustoiminta käsitti torven soittamista sekä sittemmin vähitellen myös laulamista.

– Olin ja olen musiikillisesti täysin amatööri, mutta innostun kovasti. En tehnyt soittamisen ja laulamisen eteen töitä muutoin kuin kulkemalla harjoituksissa, Pollari kertoo.

Soitto- ja laulupuuhat johtivat siihen, että 70-luvun lopulla Pollari pääsi Savonlinnan oopperajuhlien kuorolaiseksi. Se oli käänne Pollarin musiikkielämässä. Heräsi innostus, josko näitä hommia voisi tehdä myös ammatiksensa. Tämän innoituksen vallassa Pollari haki Finland Festivalsin pääsihteerin tointa. Yksi haastattelijoista oli Kuhmon kamarimusiikin silloinen johtaja Seppo Kimanen.

– Siitä alkoi Kuhmo-yhteyteni, joka ei ole katkennut vieläkään. Ennen Kuhmoon siirtymistäni 90-luvun alussa ehdin olla vielä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa johtajana, Pollari kertoo.

Kulttuurishokkia ei Kuhmoon muuttamisesta seurannut. Olo oli kotoisa, sillä myös entinen kotikunta oli pieni paikkakunta, josta vietiin maailmalle korkeatasoista taidetta. Yksi huomio pisti kuitenkin nopeasti silmään; Kainuussa vallitsee voimakas maakunnallisen yhteenkuuluvaisuuden tunne.

– Täällä jokainen tietää, että tärkeissä juhlissa lauletaan lopuksi Nälkämaan laulu. Tällaista ei suinkaan ole itsestäänselvästi muissa maakunnissa. Vahva maakuntaidentiteetti syntyy rajanvedoista. Alue on reitteineen ja vesistöineen kohtalaisen yhtenäistä aluetta. Täällä on eletty kaukana kaikista muista. Tietysti asiaan tulee mukaan myös se, että täältä päin on lähdetty soutamaan tervoja Ouluun. Vasta terva toi Kainuuseen rahan, sitä ennen elettiin puhtaasti luontaisessa vaihtotaloudessa. Oululaiset sitten usein päätyivät sen rahan nappaamaan, vaikka miten työ tehtiin täällä. Tällaiset asiat vuosisatojen aikana muovautuvat vahvaksi yhteishengeksi, Pollari arvelee. – Näin minusta ainakin tuntuu. Monet alan asiantuntijat osaavat varmasti kertoa asiasta paremmin.


Epidemia iskee lujaa vaan ei lannista

Kainuulainen kulttuurielämä on Pollarin mielestä yleisesti ottaen vahvalla tasolla. Maakuntahengen muodostumiseen lienee vaikuttanut jossain määrin sekin, että maakunnastamme tulee kaksi kotimaan mittakaavassa erittäin merkittävää kirjailijaa. Väen vähyys muodostaa omat haasteensa, mutta avaa myös toisaalta ovia kuntien rajat ylittävälle yhteistyölle. Esimerkiksi mieskuoro- ja puhallinpuolella on hyviä esimerkkejä maakunnallisesta yhteistyöstä.

– Kainuussa on varsin kunniallista kulttuurin tekemistä, se on aivan selvä. Esimerkiksi Suomussalmen teatteri Retikan vahvat vahvat viime vuodet tulevat mieleen, kuten myös Kajaanin kaupunginteatteri, joka on uskaltanut vetää omaa vahvaa linjaansa ja jota arvostetaan ammattilaisten keskuudessa. Sitten on Sana ja sävel sekä vahva musiikki- ja tanssitarjonta, onhan näitä, Pollari luettelee.

Kuten hyvin tiedetään, on tämän vuoden ilmettä leimannut kaikilta osin virusepidemia, joten miksipä siltä olisi kulttuuripuolikaan säästynyt.

– Onhan se vaikuttanut todella paljon. Musiikkiopistot ovat käytännössä seisauksissa, sillä instrumenttiopetus ei toimi mielekkäästi etänä. Myös tanssiopetusta on kovin vaikea komentaa etäluurin kautta, että nostakaa jalkaa nyt. Tietysti myös kaikki kulttuurijuhlat Runoviikoista rokkijuhliin on raivattu pois aikatauluista. Tälle kesälle suunniteltu uusi tapahtuma Joutsentanssikin jää toteutumatta. Isku on ollut kova, mutta olisi kovin tärkeää, että tekijöillä säilyisi usko siihen, että vuonna 2021 palataan täysissä voimissa töihin, Pollari toivoo.

Tilanne on kurja, mutta kainuulainen kulttuurikenttä on Pollarin mukaan sen verran hyvässä peruskunnossa, että pysyvää vahinkoa ei pahemmin synny.

– Luotan tärkeimpien kulttuuritapahtumiemme vankkoihin taustavoimiin. Musiikki- ja tanssiopistot eivät katoa mihinkään, vaikka laihoja aikoja onkin tiedossa, Pollari toteaa.


Kirja on erinomainen käyttöliittymä

Vaikka eläkepäiviä onkin jo entisen toimitusjohtajan selän takana aika liuta, vetää askel edelleen entisen työmaan suuntaan milloin yleisönä, milloin talkoolaisena tai esiintyjänä.

– Olen juuri lähdössä käymään talolla, sillä siellä kuului olevan minulle jotain posteja. Onneksi seuraajani Nortelan Mikko ei katsele kieroon vaikka talolla käynkin paljon. Virallisesti en siellä tee töitä, mutta avustelen pienissä hommissa, vaikkapa ovimiehenä tai narikassa. Tällä tavoin pidän tuntumaa yllä rakkaaseen paikkaan, Pollari kertoo.

Pollari pyrkii olemaan kotiseutujensa kulttuuritoiminnassa mukana niin monialaisesti kuin suinkin mahdollista. Tällä hetkellä hän on Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja Sinfonietta Lentuan intendentti. Lisäksi hän toimii aktiivisesti kunnallispolitiikassa Kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna. Yksi kulttuuriin liittyvä merkittävä luottamustoimi on myös Veikko Huovinen -seuran puheenjohtajuus.

– Kirjallisuus on ollut minulle tärkeä harrastus läpi elämän, joten olen tyytyväinen saadessani olla mukana tämän tärkeän kainuulaiskirjailijan seuran toiminnassa. Huovinen on aina ollut minulle tietynlainen kainuulaisuuden symboli, Pollari sanoo.

Digitaalisuuden vallatessa alaa ja maakunnan väestörakenteen jatkuvasti vanhetessa voidaan kysyä, onko kirjallisuus mahdollisesti kuoleva laji? Pollarilta saa kysymykseen jämäkän vastauksen.

– Ei se kyllä ole! Meillähän tehdään paljon koko ajan. Lähdetään vaikkapa siitä, että Eino Leino on ajankohtainen kainuulainen nimi, jota Esko Piippo tekee ahkerasti entistä tunnetummaksi. Kainuulaislähtöisiä kirjoittajia on esimerkiksi Helsingin Sanomissa työskentelevä Mikko-Pekka Heikkinen, joka on kirjoittanut mainioita kirjoja. Hänhän tunnustautuu selkeästi kainuulaiseksi. Myös kuhmolaislähtöisen Mooses Mentulan uudesta kirjasta on viime aikoina puhuttu alalla paljon. Näitä on runsaasti, joten ei kirjallisuus taidemuotona ole Kainuusta mitenkään katoamassa. Tietysti nykyisin on niin sanotusti helpompiakin lajeja kuin se, että ottaa kirjan käteen, mutta kirja on käyttöliittymänä aivan erinomainen. Sitä voi alleviivatakin ja taittaa sivun koirankorvalle, jotta tietää mistä jatkaa seuraavalla kerralla.


Petri Möttönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risto Brunou - Kainuulaisen kouluhallinnon voimamies rentoutuu eläkepäivillään mökkijärven rannassa

Risto Brunouta voidaan nätistikin sanoen kuvailla ahkeraksi tekijäksi kainuulaisen koulumaailman monissa käänteissä. Hänen toimikausiensa ...