Veijo Leinonen - ”Metsästyksessä ei tärkeintä ole saalis, vaan yhdessäolo”

Näinä päivinä 70 vuotta täyttävä paltamolainen Veijo Leinonen on harrastanut aktiivisesti metsästystä koko ikänsä. Harrastukseen liittyvät läheisesti myös muut Leinoselle tärkeät asiat, koirat ja liikunta. Maratoneja ja triathlonia kesäisin harrastava mies hyppää lumien tultua suksille ja ryhtyy kavereineen jahtaamaan pienpetoja.

– Siitä lähtien kun rautapyynti kiellettiin 70-luvun lopulla, olemme pyytäneet lippusiimalla kettua ja näätää. Kettuja on tähän mennessä saatu yli 1 300 kappaletta. Se on talviharrastus mukavalla porukalla ja vapaaehtoista riistanhoitotyötä. Sitten kun syksy tulee, alkaa hirvijahti. Hirvikoiriahan minulla on ollut, ja ehkä jopa yksi Suomen parhaista. Kävin sen kanssa viidesti SM-hirvenhaukkuottelussa. Yksikään muu koira ei ole osallistunut yhtä monesti. Koirien kanssa on mukava lähteä lenkille, eikä ilman oikein tuntuisikaan miltään lähteä, Leinonen kertoo.

Pienpetotilanne on Leinosen mukaan Paltamon seudulla pääosin hyvin hallinnassa.

– Kettujahtia piti viime talvena jopa vähän jarruttaa, sillä Kajaanissa järjestettiin kettukoirien SM-kisat, ja jotain ajettavaa piti jättää. Näätää on saatu sopivasti. Villiminkkikanta on kasvanut, ja sitä yritetään poistaa voimakkaasti. Muutama villisikakin on, ja nehän joutavat ilman muuta pois, sillä rutto huolestuttaa, Leinonen toteaa.

Lippusiimapyynti vaatii huomattavasti aikaa ja vaivaa. Tärkeintä jahdissa ei Leinoselle ole kuitenkaan saalis, vaan paljon liikkumista sisältävä puuhastelu ja yhdessä tekeminen. Hän pitää rohkaisevana sitä, että nuoria tulee mukaan toimintaan entistä enemmän.

– Näyttäisi, että nuoria tulee jatkamaan hommaa ja koiriakin on tullut pari lisää. Lippusiimapyynti on kovaa hommaa, siinä menee päivä hiihtäessä. Aamulla etsitään ensin jäljet ja sitten viedään sopivan mittainen rinki vanhoja rajalinjoja ja metsäkoneuria hyödyntäen. Sitten levitetään siimat ja asetetaan passimiehet. Usein minä lähden ajamaan. Sitten jos saadaan kettu kiinni, kerätään siimat pois ja siinähän se lyhyt päivä on mennytkin. Se on mukavaa sosiaalista toimintaa. Nykyään kun ei kyläillä samalla tavalla kuin ennen, on tämä monille eräänlainen henkireikä. Jos ei yksinään kehtaa lähteä hiihtelemään, niin näin sitä porukassa innostuu, Leinonen sanoo.

– Metsästys on nykypäivänä ehkä vähän väärä käsite. Jos saalista tulee, niin tietysti otetaan, mutta jos ei tule, niin ollaan seurassa ja vaihdellaan ajatuksia. Ennen vanhaan kun leipä oli tiukassa, oli hirvi pakko ottaa vaikka väkisin jos jäljet nähtiin.

Myös naiset innostuvat metsästyksestä

Leinonen kertoo ilahtuvansa myös siitä seikasta, että nuorison lisäksi metsästysharrastus houkuttaa kasvavissa määrin myös naisharrastajia. Seurojen ukkoontuminen on ollut huolena jo pitkään. Hän arvelee tilanteen ainakin osittain selittyvän maailman yleisellä turvallisuustilanteella.

– Ilmajoella asuva kaveri juuri kertoi, että heillä kevään aikana pidetyissä metsästyskorttitutkinnoissa oli osallistujista naisia noin 70 prosenttia. Nykyisin myös järjestetään erikseen ladyhaukkuja. Maailmantilanne varmasti jotenkin vaikuttaa siihen, että naisetkin haluavat hankkia erilaisia valmiuksia, Leinonen arvelee.

Petotilannetta Leinonen pohdiskelee hieman huolestunein aatoksin. Kasvavia petokantoja on vaikea hillitä byrokratiasodassa, mikä tulee jatkossa vaikuttamaan metsästykseen täälläkin.

– Paltamon alueella tilanne ei ole vielä paha, mutta järven eteläpuolella susitilanne on erittäin huolestuttava. Nuoria koiria ei siellä uskalla löysätä ollenkaan ja kouluttaminen vaikeutuu. Siihen ollaan menossa täälläkin, ikävä kyllä. Ruotsissa on hyvä järjestelmä, jossa sutta saa vapaasti metsästää kahden viikon ajan. Joku tällainen tarvittaisiin meillekin, sillä susikanta kesyyntyy kun se ei opi pelkäämään ihmistä. Korpimaiden asukki ei kuulu ihmisten pihoille. Lakipykälät kuitenkin ovat valittajien puolella, Leinonen harmittelee.

Leinonen oli erittäin aktiivisesti mukana Paltamoon viime syksynä avatun uuden hirviradan toteuttamisessa. Hän järjesti talkoo-organisaation ja myöskin teki suuren osan talkootöistä. Uusi hirvirata oli Leinosen mielestä enemmän kuin ajallaan.

– Vanha ratahan oli jo yli 40-vuotias. Häiriöitä alkoi esiintyä kesken ammuntojenkin, joten tuli tarpeeseen, Leinonen toteaa.

Käynnissä olevat maailman mullistukset haittasivat jonkin verran myös hirviradan toteuttamista. Ensin korona laittoi monet komponettitehtaat pakettiin ja sota hankaloittaa materiaalien toimituksia.

– Rataprojekti myöhästyi maailmantilanteen takia noin kaksi kuukautta. Siellä oli koronaa ja komponenttipulaa. Sitten kun toimitukset saatiin kuntoon, valmistui rata nopeasti. Rajakomponentit olivat ensimmäisellä yrityksellä vialliset, joten ensimmäiset ammunnat jouduttiin viemään käsisyötöllä. Seuraavana päivänä saatiin uudet komponentit paikoilleen ja nyt meillä on hyvä rata. Kestää varmasti seuraavat 40 vuotta, Leinonen lupaa.

Petri Möttönen