Puolangan pessimistit ry:n iskulauseet ja videot ovat saaneet laajasti huomiota Suomessa ja maailmalla, ja elämänviisaus ”Mitäpä se hyvejää” on muodostunut paikallisen identiteetin keskeiseksi kulmakiveksi. Kesäisin Puolangan pessimistit ovat järjestäneet Pessimismimusikaaleja. Yhdistyksen päätapahtuma, Puolangan pessimismipäivät, järjestetään vuosittain 1.1. - 31.12.
Pessimismin puuhamies ja yksi yhdistyksen kantavimpia voimia on sen taiteellinen johtaja Tommi Rajala. Aleksis Kivi -seura myönsi Rajalalle Eskon Puumerkki -tunnustuspalkinnon Nurmijärvellä Aleksis Kiven päivänä. Eskon puumerkki on vuodesta 1975 alkaen jaettu vuosittain henkilölle, joka on osoittanut omaavansa Nummisuutarin Eskolle kuuluvia luonteenpiirteitä, aitoa suomalaista sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä, ja joka näiden ominaisuuksiensa ansiosta on piirtänyt puumerkkinsä aikakirjoihin.
– Tommi Rajala ja Puolangan pessimistit eivät sorru konsulttipuheeseen, vaan auliisti myöntävät, että suo on siellä, vetelä täällä eikä kuivaa kussaan, Aleksis Kiven Seuran johtokunta kiteyttää valintaansa.
Lisäksi Puolangan pessimismihanke voitti Yleisön suosikki -palkinnon EU:n Rural Inspiration Awards -kilpailussa. Kilpailun voittajat palkittiin 6.10.2022 Brysselissä. Kyseessä on Euroopan maaseutuverkoston järjestämä hankekilpailu, jolla juhlistetaan maaseuturahaston parhaita hankkeita ympäri Euroopan. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin ja tuoda Euroopan laajuista näkyvyyttä maaseuturahaston tuella toteutetuille hankkeille.
Uutta näkökulmaa maailmalta
Keski-Suomessa syntynyt Tommi muutti Puolangalle perheensä mukana 3-vuotiaana vuonna 1981. Hänen isänsä Seppo Rajala työskenteli useissa kunnan tehtävissä ja luottamustoimissa, muun muassa kunnanjohtajana. Koulunsa käytyään Puolangalla Tommi muutti Etelä-Suomeen juuri ennen vuosituhannen taittumista. Hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä Tampereen ja Helsingin yliopistoissa.
Afrikka on ollut merkittävässä roolissa Tommin elämänpolulla. Ensimmäisen omakohtaisen kosketuksensa mantereeseen hän sai vuonna 2003 muuttaessaan vaimonsa mukana Nigeriin. Etelä-Afrikassa jo aiemmin asunut vaimo teki Nigerissä gradunsa kenttäkokeita Tommin hyödyntäessä mielenkiintoaan ja osaamistaan videotuotantoihin.
– Tein vuoden aikana lähinnä musiikkivideoita paikallisille rap-artisteille. Ne eivät ole sellaisia videoita, joita kehtaisin enää nykyisin omalla nimelläni esittää, Tommi nauraa.
Pariskunta palasi Helsinkiin vuonna 2004. Paluu Afrikkaan tapahtui vuonna 2007. Tällä kertaa vaimon työkuviot kuljettivat Rajalat Ghanaan kymmeneksi viikoksi. Tämän reissun seurauksena Tommi alkoi pohtia elämän ja työn merkitystä uudesta näkökulmasta.
– Kun palasin Ghanasta Helsinkiin, tuli sellainen olo, etten voi enää työskennellä softa-alalla. Olin siinä vaiheessa tekemässä yksityisen firman palveluksessa kunta-alan rakennusvalvontaohjelmistoa. Se alkoi tuntua kovin merkityksettömältä toisen Afrikka-kokemuksen jälkeen, Tommi kertoo.
Näillä aatoksin Tommi irtisanoutui työstään ohjelmistoalalla. Videotuotantoihin oli edelleen mielenkiintoa ja osaamistakin, joten Tommi hakeutui Voionmaan opistolle opiskelemaan elokuva- ja televisioalaa vuodeksi. Sieltä matka jatkui vuonna 2009 Tampereen ammattikorkeakoulun penkille saman alan opintoihin. Opinnot jäivät kuitenkin kesken iloisen käänteen myötä. Afrikka kutsui jälleen. Tällä kertaa kotiinpaluu tapahtui kuitenkin pienellä mutkalla.
– Minulle ja vaimolle tarjottiin molemmille töitä Tansaniasta Suomen kehitysyhteistyöhankkeesta, jossa työskentelin IT- ja viestintäasiantuntijana. Siellä asuimme kaksi vuotta, minkä jälkeen vaimo sai töitä Roomasta WFP:n, eli YK:n alaisen maailman ruokaohjelman parista, Tommi kertoo.
Roomassa kului kolme vuotta, jonka jälkeen Rajalat palasivat Suomeen, tällä kertaa Puolangalle. Vaimo odotti perheen toista lasta, ja Suomi tuntui varteenotettavimmalta paikalta pienestä lapsesta huolehtimiseen. Perässä tuli moni muukin, sillä elettiin vuotta 2015 ja Eurooppa koki ennennäkemättömän pakolaisaallon.
Tommi sai töitä joksikin aikaa Hyrynsalmen vastaanottokeskuksesta. Mieli paloi jo isommille kylille, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Pariskunta nimittäin jo suunnitteli muuttoa pois Puolangalta, kun vuoden 2017 alussa Tommille tarjottiin töitä Puolangan kunnalta. Kaksivuotisen ePuolanka-hankkeen alkuperäinen työntekijä oli lähtenyt muihin hommiin saatuaan lähes kaiken hankkeeseen liittyvän työn tehtyä. Rahoitusta hankkeen vetäjän palkkaan oli jäljellä vielä vuodeksi.
– Näin pessimismi vähän kuin vahingossa kaatui minun syliini. Hankkeessa ei oikeastaan ollut enää muuta tehtävää, kuin pessimismiteeman kehittäminen, Tommi muistelee.
Uuteen nousuun kulttuurituotannoilla
Jo kymmenen vuoden ajan pessimismiä ajanut Puolangan kulttuuriyhdistys Kultsu ry oli jo edellisenä vuonna päättänyt jättää pessimismin sikseen. Tommi tarttui toimeen ja ryhtyi puhaltamaan hiillosta uudelleen tulille.
– Kutsuin Kultsun aktiiviset toimijat koolle ja kysyin, mitä toimintaa heillä on, jota voisi lähteä kehittämään. Todettiin, että kirjakaupan takahuoneessa olisi muutama t-paita myynnissä. Se oli kaikki pessimistitoiminta, mitä vuoden 2017 alussa oli olemassa. Siinä vaiheessa yhdistyksen liikevaihto oli ollut noin 4 000 euroa vuodessa, eli aivan villasukkameininkiä siihen verrattuna, että nykyinen budjetti on satoja tuhansia, Tommi kertoo.
Yhdistyksen nimi vaihtui Puolangan pessimistit ry:ksi. Tommi ryhtyi toimimaan niillä välineillä, jotka hän hyvin osasi, eli tekemään videoita.
– Aloitin sillä, että tein videon, jossa osoittelen puolankalaisia patsaita ja paikkoja, että "Puolanka on Suomen keskipiste. Tässä. Puolangalla on myös patsas. Tässä". Videon tarkoitus oli olla lähinnä demo joka osoittaa, että tällaisten tekeminen ei ole hirveän vaikeaa. Aikaa sen tekemiseen meni yksi työpäivä. Sitä ei ollut tarkoitus koskaan julkaista, mutta kun kukaan ei oikein ruvennut innostumaan asiasta, julkaisin videon Facebook-sivuille. Se sai ensimmäisellä viikolla 200 000 katselukertaa. Seuraavalla viikolla tehtiin moottorikelkkavideo, joka sai jo puoli miljoonaa katselua. Siinä vaiheessa ymmärrettiin, että tähän kannattaa oikeasti panostaa, Tommi kertoo.
Korona sulatti mediapiikin
Uudet toimintalinjaukset toivat yhdistyksen toimintaan mukaan uutta innostunutta porukkaa. Videoiden teko jatkui ja uutena toimintana mukaan tuli pessimistien oma grilli.
– Pyöritimme grilliä puolitoista vuotta ja teimme paljon tappiota. Siinä oli kuitenkin se hyvä puoli, että ensimmäistä kertaa pessimisteillä oli päämaja. Ihmiset tunsivat jo pessimistibrändin ja nyt oli konkreettinen kohde, jossa pystyi käymään, Tommi kertoo.
Grilli ei hyötysuhteeltaan ollut optimaalisin toimintamuoto pessimisteille. Tommi pohdiskeli, mikä olisi sopiva kiinteistö tarkoitukseen ja keksi Puolangan Ryhdin omistaman perinteikkään suojeluskuntatalon, jossa oli viimeiset 30 vuotta toiminut sekatavarakauppa.
– Ryhtiä pehmiteltiin kolme vuotta, että suostuivat myymään kiinteistön. 2019-2020-vuosien vaihteessa saimme talon ostetuksi itsellemme, Tommi sanoo.
Hyvää suosiota saavuttaneet pessimismimusikaalit saivat alkusysäyksensä Tommin ideoinnista heti ensimmäisenä työvuonna.
– Totesimme kyseessä olevan sen verran isotöisen tuotannon, että päätimme tähdätä suosiolla kahden vuoden päähän, kesään 2019. Tuotantoprosessi oli hyvin kaoottinen, eikä pahimmilla hetkillä monikaan uskonut, että mitään musikaalia koskaan tulee, Tommi muistelee.
Musikaali kuitenkin tuli. Se esitettiin Askanmäen kesäteatterissa ja paikalla olivat TV-kameroineen niin MTV3 kuin Ylekin uutisjuttua tekemässä. Vuosikymmenen taitteessa yhdistys sai muutenkin paljon hyvää medianäkyvyyttä. Esimerkiksi Brittien yleisradioyhtiö BBC teki jutun, Hesarin kuukausiliitteessä kerrottiin yhdentoista sivun verran ja Ylen Egenland-ohjelma ruoti ilmiötä.
– Tuli hieno mediapiikki juuri kaksi viikkoa ennen kuin korona sulki kaiken. Meidän mediapiikkimme suli sen myötä aika hyvin. Koronasta oli kuitenkin hyötyä talon kanssa, kun kotimaanmatkailu lisääntyi. Vuoden 2020 musikaali jouduttiin perumaan, mutta tuotemyynti räjähti käsiin. Talo on erittäin hyvällä paikalla. Sinä kesänä taloutemme kääntyi omavaraiseksi ja toimintaa pystyttiin pyörittämään ilman mitään tukia. Se on suomalaiselle kulttuuriyhdistykselle harvinaista, Tommi toteaa.
Musikaalit nähtiin Pessimistitalon ulkonäyttämöllä myös kesinä 2021 ja 2022.
Ulkopuolisena kaikkialla
Tommi kertoo kokeneensa itsensä suurimman osan elämästään ulkopuoliseksi riippumatta siitä, missä asuinpaikka on sattunut milloinkin sijaitsemaan.
– Lapsenakin Puolangalla olin aina se muualta tullut virkamiehen poika, jolla ei ollut sukua paikkakunnalla. Afrikassa viihdyin erittäin hyvin varmasti juuri siksi, että siellä saan oletusarvoisesti olla ulkopuolinen. Kukaan ei oletakaan, että olisin jotain muuta. Kun on ollut ulkopuolinen jopa Puolangalla, on Afrikkaan lähteminen helppoa siinä mielessä. Afrikkalaisessa pikkukylässä ei ole yhtään hetkeä, jolloin ei tiedostaisi kuuluvansa vähemmistöön, mutta siellä voi olla ulkopuolinen ilman mitään olemisen paineita, Tommi aprikoi.
Ulkopuolisuuden kokemus on tietyillä tavoin läsnä edelleenkin. Monet pessimistien hallituksen nuoremmista jäsenistä asuvat nykyisellään Oulussa, joten joillain tahoilla esiintyvän ajattelutavan mukaan kyse ei ole oikeasti puolankalaisesta yhdistyksestä. Tommin mukaan monet matkailuyrittäjät eivät perusta hankkeesta, vaan markkinoisivat mieluummin kauniilla luonnolla.
– Sano yksikin Suomen kunta, jossa ei ole kaunista luontoa. Helsingin pinta-alastakin puolet on metsää, Tommi toteaa.
Myöskään mittaamatonta imagohyötyä ja näkyvyyttä yhdistyksen ansiosta nauttiva Puolangan kunta ei ole Tommin mielestä intoutunut asioista liikaa hurraata huutamaan. Tänä vuonna yhdistys haki kunnalta tuhatta euroa ja sai 200.
– Kunta tosin pyysi meiltä Lankafestiä varten 500 euroa, mikä maksettiin. Me siis tuemme kuntaa enemmän kuin kunta meitä, mikä on absurdi tilanne, Tommi ihmettelee.
Pessimismi ei tarkoita lannistumista
Yksi nimenomainen seikka, minkä ansiosta Tommi katsoo pystyneensä tehtäväänsä onnistuneesti hoitamaan, on juuri aiemmin mainittu ulkopuolisuus. Ulkopuolisena objektiivisten havaintojen tekeminen on helpompaa, kun asioita ei suodata juuriensa kautta. Havainto kertoo, että loppujen lopuksi ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla.
– Kainuulaiseen ja puolankalaiseen kansanluonteeseen voidaan liittää negatiivisena ominaisuutena tietynlainen nurkkakuntaisuus, mikä taas positiiviselta puoleltaan on yhteisöllisyyttä. Sama asia pätee kaikissa pienemmissä paikoissa ympäri maailman. Olitpa sitten Suomessa, Afrikassa tai Italiassa, ovat ihmiset pohjimmiltaan aivan samanlaisia. Merkittävin ero on siinä, että länsimaissa ihmiset kitisevät ja haikailevat menneisyyden vanhoja hyviä aikoja. Afrikassa haikaillaan sen sijaan tulevaisuuteen. Siellä on moni asia perseellään, mutta kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Ihmiset siellä tietävät, että ensi vuonna asiat ovat paremmin kuin nyt. Tähän ilmiöön myös pessimistien huumori perustuu. Me vain sidomme sen paikallisesti Puolangalle, ja suuressa osassa tapauksia ihmiset osaavat nauraa myös itselleen, Tommi tiivistää.
Äkkinäinen voisi ajatella, ettei kovin pessimistisesti elämään suhtautuva kulttuuriyhdistys pystyisi toimintaansa tällaiseen mittakaavaan kasvattamaan. Tommi kuitenkin muistuttaa, ettei pessimismin tarvitse olla synkkää, eikä se suinkaan tarkoita periksiantamista.
– Onhan oikeasti pessimistinen ihminen aika raskasta seuraa. Kainuulaiseen pessimismiin kuitenkin liittyy myös suomalaisen sisun käsite; vaikka asennoidutaan siihen, että kaikki menee lopulta päin seiniä, jaksetaan silti puskea päätä siihen seinään niin kauan, että mennään läpi. Pessimistille ei tule pettymyksiä.
Petri Möttönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti