keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Ville Kinnunen - Kiinnostus ääneen ajoi radioalalle

Ristijärven Jokikylältä lähtöisin olevan Ville Kinnusen ääni on monille radion kuuntelijoille tuttu jo vuosien takaa. Perheineen Kajaanissa asuva 41-vuotias Kinnunen kajautti äänensä eetteriin ensimmäistä kertaa Ylen taajuuksilla työharjoittelun merkeissä vuonna 2003. Vakituisen työsuhteen Yleisradion kanssa hän aloitti kaksi vuotta myöhemmin, jolloin myös valmistui koulusta. Kinnunen kertoo kokevansa itsensä ensisijaisesti toimittajaksi, vaikka tuottajan puhteita onkin takana jo neljättä vuotta. Nykyinen titteli on livetuottaja.

– Se tarkoittaa sitä, että alueellisten radiolähetysten lisäksi tuotan Yle Areenaan verkko edellä meneviä suoria lähetyksiä. Aivan samalla tavalla kuin normaalistikin mediatoimittaja tekee suoran reportaasin radiolähetykseen, mutta laitetaan kuva mukaan ja lähetetään sama suorana myöskin Yle Areenaan. Huolehdin, että tekijöillä on hommat kunnossa ja osaaminen ajan tasalla ja annan heille palautetta. Pidän silmät auki ja kuulostelen, mitä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla tapahtuu, avaa Kinnunen tointaan.

Osaamisen ammattiinsa, tai paremminkin edellytykset ammattinsa oppimiselle Kinnunen hankki Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta, mistä hän valmistui vuonna 2005.

– Medianomi AMK on tutkinto, jolla tässä on keinoteltu. Joitain avoimen yliopiston kursseja on lisäksi käyty, mutta muuten koulutus on siinä. Silloisessa mallissaan ammattikorkeakoulun viestinnän tutkinto toimi erittäin hyvin. Oma suuntautumiseni oli audiovisuaalinen ilmaisu ja tuotanto. Kuten tarkoitettukin on, antoi ammattikorkeakoulu todella hyvät tekniset valmiudet oppia työ sitten kun siihen pääsee. Työ tekijäänsä opettaa. Omien kokemusteni pohjalta uskaltaisin suositella ammattikorkeakouluttautumista, Kinnunen toteaa.


Lämmittelemättä tulta päin kriisiviestinnässä

Radioalalla Kinnunen on paluumuuttaja. Vuonna 2012 hän jätti radiotyöt sikseen ja siirtyi ELY-keskukselle viestintäasiantuntijaksi helmikuun alusta alkaen.

– Se sattui hyvin kohdalle. Olin tehnyt Ylellä töitä seitsemän vuotta ja ajattelin, että voisi joko opiskella lisää työn ohessa tai tehdä jotain muuta, jos jotain mielenkiintoista avautuu. Sattumalta tuli eteen tuo ELY-keskuksen haku ja laitoin paperit sisään. Kävi tuuri ja sain paikan, Kinnunen muistelee.

ELY-keskuksen leipiin astuminen ei olisi voinut sattua juuri mielenkiintoisempaan saumaan. Kesä 2012 oli erittäin sateinen, joten silloisen Talvivaaran tehdasalueelle oli kerääntynyt runsaasti vettä. Tilanne kulminoitui marraskuun neljäntenä päivänä siihen, että kipsisakka-altaan yhden lohkon pohja puhkesi, mistä tietenkin seurasi hätätilanne.

– Kun Kainuun ELY-keskus on ympäristöluvan valvojana, niin totta kai siitä seurasi viestinnän tarve. Siinä uusi viestintäasiantuntija pääsi heti harjoittamaan käytännön kriisiviestintää. Ei siis harjoittelemaan, vaan harjoittamaan. Pidän tätä virkamiesaikaa erittäin arvokkaana työkokemuksena. Siellä pääsi valvonta-asioiden lisäksi tosi hyvin kiinni Kainuun elinkeinoelämään sekä myös valtakunnallisiin juttuihin, kuten esimerkiksi kehittämään valtionhallinnon virastoilleen antamaa viestintäsuositusta, Kinnunen kertoo.


Radio puolustaa paikkaansa

ELY-pesti tuli päätepisteeseensä vuonna 2015, jolloin veri veti miehen takaisin radioon. Kolmen vuoden ajan saivat aamuvirkeät radion kuuntelijat nauttia Kinnusen sointuvasta baritonista, kunnes käsky kävi tuottajan pallille. Satunnaisesti kuuluu hänen äänensä radiossa edelleenkin jotain asiaa selvittämässä tai juontotuurauksissa.

Sisällön tuottaminen Areenaan on Kinnusen mukaan ratkaisevan tärkeää, jopa edellytys Yleisradion toiminnalle. Perinteiset FM-lähetykset eivät riitele verkkosisällön kanssa, vaan ne tukevat toisiaan.

– Radiokanavat eivät ole lähdössä mihinkään. Ylen audiostrategiaan kuuluu kahden kärjen taktiikka, eli radiosisältöjä kehitetään edelleen ja ollaan läsnä myös verkko edellä, ennen kaikkea mobiilisti. FM-lähetysverkkoa tarvitaan tulevaisuudessakin jo ihan turvallisuussyistä. Esimerkiksi Norjassa ei FM-verkkoa ole ollut enää pariin vuoteen, joten siellä tarvitaan radion kuunteluun digitaalinen vastaanotin. Jos kriisitilanteessa netti katkeaa, lakkaa radio siellä kuulumasta kokonaan. Ylen puolesta en voi sanoa, mutta henkilökohtaisesti näkisin, että frekvenssimodulointi eli FM-lähettäminen Suomessa jatkuu hamaan tulevaisuuteen, vuosikymmeniä, Kinnunen arvelee.

Yle Areenan tulevaisuus oli keväällä tapetilla, kun mediayhtiö Sanoma teki valtiontukikantelun EU:n kilpailuviranomaiselle. Kantelun ytimessä olivat Yle Areena ja Ylen oppimisen sisällöt.

– En ota yhtiön puolesta kantaa kanteluun, mutta Ville Kinnusena totean, että Yle-verolla ihminen saa käyttöönsä sellaisen määrän sisältöä, ettei se ehdi sitä eläessään kaikkea kuluttaa. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän, sen parempi. Ylellä on paljon sellaista sisältöä, mitä ei kaupallisesti edes tehtäisi. En siis näkisi Yleä markkinahäirikkönä, enkä ole tämänkään kantelun perusteella huolissani Ylen tulevaisuudesta. Pidän Areenaa erittäin tärkeänä senkin takia, että eihän nykynuorilla ole radioita eivätkä he altistu radiolähetyksille kuin mahdollisesti vasta ensimmäisessä työpaikassaan. Heidätkin on kuitenkin tavoitettava, sillä Ylen tehtävä on palvella kaikkia kansalaisia. Myös niitä, jotka eivät omista televisiota tai radiota. Käytännössä voidaan sanoa, että Areena on Ylelle olemassaolon edellytys, Kinnunen toteaa.


Umpikainuulainen ei ole umpimielinen

– Varmaan voi sanoa, että olen umpikainuulainen. Isän ja äidin suvut ovat Kainuusta niin pitkälle kun tietoa on. Olen syntynyt keskellä Kainuuta Ristijärvellä ja täälläpä sitä on tullut pyörittyä enimmäkseen, poislukien se yksi harharetki Tornioon, Kinnunen kertoo.

Mediaopintojen pariin Perämeren mutkaan Kinnunen hakeutui niillä toivein, että työura urkenisi musiikkituotantojen tai muiden ääneen liittyvien töiden merkeissä.

– Kaikenlainen äänen kanssa pellautuminen on ollut ihan pienestä lähtien mukavaa. Opintojen alettua kävi selväksi, että uravaihtoehdot ovat moninaiset. Yle tuntui erittäin luontevalta paikalta työharjoittelulle ja myöhemmin myös työllistymiselle, Kinnunen kertoo.

Nuoruusvuosina hyvinkin aktiivinen soittoharrastus on tupannut jäämään nykyisellään taka-alalle muiden asioiden viedessä aikaa.

– Olen niin sanotusti kuuntelupuolella. Soittimia on olemassa edelleen, mutta soittamiselle ei ole juurikaan aikaa. Harrastuksena on omakotitalon kunnossapito ja siihen liittyvä nikkarointi. Myös veneily ja veneen laittaminen vievät vapaa-aikaa. Liikunnalla tilkitään välit ja joka päivälle pitäisi saada jotain tehdyksi. Jos se ei hyötyliikunnalla täyty, on esimerkiksi kahvakuula, jota ohjaan Kajaanin Judokerholla. Judon aloitin aikuis-iällä. Vyön väri on vihreä, mutta sitä olisi saatava kohta tummennettua. Viimeisimpänä harrastuksena on tullut koira, eli portugalinvesikoiran kanssa touhuaminen, Kinnunen luettelee.

Kun koulusta valmistuminen aikanaan alkoi häämöttää, oli Kinnusilla valmius lähteä periaatteessa mihin tahansa päin maata töihin, mutta kun sattui molemmille löytymään töitä Kainuusta, oli valinta helppo ja mukava. Etelä-Karjalasta kotoisin oleva puolisokin lähti mielellään Kainuuseen ja onkin kainuulaistunut sen verran hyvin, että menee nykyisin ihan täysin kainuulaisesta. Myös Hanne Kinnusen ääni on tullut Yle Kainuun kuuntelijoille tutuksi.

Kinnuset pitävät Kajaanista asuinpaikkana, vaikka välillä näkymät olivatkin melko ankeat. Yliopisto lähti ja tuntui, että kaikki vain viedään ja katoaa. Nyttemmin teollisuuden hyvä vire ja uudet hankkeet ovat vahvistaneet tehtyä valintaa, että kannatti jäädä eikä haikailla muualle. Erittäinkin ilolla Kinnunen kertoo seuranneensa tilastojen mukaan viime vuodesta alkaen kääntynyttä muuttoliikettä, joka on suuntautunut erityisesti Kajaanin seudulle.

– Olen mielelläni esimerkki siitä, miten ihminen voi elämänsä perustaa Kainuuseen ja pärjäillä täällä aivan mielissään kokematta, että jotain puuttuisi. Pikemminkin niin, että arki on sujuvaa. Suurin maalaiskaupugissa asumisesta tuleva bonus on se, että matkanteko ei vie aikaa. Esimerkiksi lasten harrastusteen vienti ei vaadi puolta tuntia suuntaansa. Jos jotain parantamisen kohteita pitää mainita, niin olisi hyvä jos nuorilla olisi täällä enemmän vaihtoehtoja silloin, kun tulee kouluihin hakemisen aika. Todennäköisesti joutuu paikkakuntaa vaihtamaan, Kinnunen harmittelee.

Kinnunen kertoo laittaneensa merkille, että kainuulainen on ulkopuolisten havaintojen mukaan vilpitön, rehellinen ja nopeasti lämpenevä. Ei siis ollenkaan tarvitse ajatella, että olisimme jotenkin umpimielisiä.

– Varsinais-suomalaisilta on usein toistunut sellainen todistus, että kainuulaiset ovat hyvin avoimia ja heihin on helppo tutustua. Tämä on minua ihmetyttänyt kun olen luullut, että olisimme juroja ja jörriköitä. Tosiasia onkin niin, että kainuulainen lämpenee nopeasti jos niikseen. Täällä pystyy solmimaan ystävyyssuhteita varsin mutkattomasti. Maanläheisyyttä ja suoruutta arvostetaan.


Petri Möttönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risto Brunou - Kainuulaisen kouluhallinnon voimamies rentoutuu eläkepäivillään mökkijärven rannassa

Risto Brunouta voidaan nätistikin sanoen kuvailla ahkeraksi tekijäksi kainuulaisen koulumaailman monissa käänteissä. Hänen toimikausiensa ...