keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Ossi Laine - ”Maanpuolustustahto tekee ihmeitä”

 

Ei liene liioittelua, jos sanoo paltamolaisen Ossi Laineen olevan reserviläistoiminnassa pitkän linjan aktiivinen tekijämies.

– Kiinnostus ja arvostus maanpuolustustyötä kohtaan on tullut kodin perintönä. Liityin jäseneksi Kainuun Reserviläispiirin Paltamon yhdistykseen 2000-luvun alussa. Tietenkään silloin en arvannut, mihin kaikkeen tämä johtaa, Laine kertoo.

Parinkymmenen vuoden aikana luottamustehtäviä yhditystoiminnan parissa on ehtinyt kertyä useammalla eri tasolla. Tällä hetkellä Laine toimii paikallistasolla Paltamon Reserviläiset ry:n puheenjohtajana, maakunnallisella tasolla Kainuun Reserviläispiiri ry:n puheenjohtajana sekä valtakunnallisella tasolla Reserviläisliiton hallituksessa.

Reserviläistoiminnan lisäksi Laine on mukana muussakin yhdistystoiminnassa. Kaikki kuitenkin liittyy tavalla tai toisella maanpuolustukseen sekä veteraani- ja perinnetyöhön.

– Paltamon sotaveteraaneissa olen ollut lähes 20 vuotta sihteerinä. Olen myös hallituksen jäsen Rukajärven suunnan historiayhdistyksessä, Laine luettelee.

Kiinteistö- ja rakennusalan yritystä siskonpoikansa kanssa pyörittävällä Laineella ei siis ole tarvetta keksiä vapaa-ajalle uusia harrastuksia.

– Ei ole. Näissä on enemmän kuin tarpeeksi. Radioamatööritunnukset ovat vielä voimassa, mutta kun aika ei mitenkään riitä kaikkeen, hän toteaa.


Yhdistystoiminta pitää reservin iskussa

Varusmiespalveluksensa Laine suoritti pioneerina Pohjan prikaatissa Oulun Hiukkavaarassa 80-luvun puolivälissä. Nykyiseltä reservin sotilasarvoltaan hän on korpraali. Reserviläistoimintaa Laine pitää maanpuolustuksen kannalta tähdellisenä.

– Reserviläisyhdistykset tukevat puolustusvoimien toimintaa monella tavalla. Ampumaharjoitukset, liikunnallinen toiminta sekä maastoharjoitukset edistävät valmiuden ylläpitoa maassamme. Yhdistysten ydintehtävä on ollut alusta lähtien maanpuolustustahdon ylläpitäminen ja sen kohottaminen. Ukrainassa olemme nyt nähneet, kuten myös oman maamme historiassa, korkea maanpuolustustahto tekee ihmeitä, Laine arvelee.

Maanpuolustustahdon ja kenttätoimintakyvyn taso on suomalaisessa reservissä Laineen mukaan korkealla. Venäjän aloittama sota Ukrainassa on lisännyt suomalaisten kiinnostusta vapaaehtoista maanpuolustustyötä kohtaan, mikä näkyy myös Kainuun reserviläisyhdistysten aktiivisuuden virkistymisenä.

– Sota on saanut monet kansalaiset ajattelemaan kokonaisturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kiinnostus maanpuolustusta kohtaan on kasvanut hyvinkin voimakkaasti. Tietenkin Reserviläisliiton tekemä työ paikallisyhdistysten kautta on ollut hyvin merkityksellistä, eritoten ampumaharjoittelun ja liikunnan kautta, Lainee tuumii.

Kainuun yhdistysten toimintaan on viime vuosina vaikuttanut negatiivisesti nuorten muuttoliike kasvukeskuksiin. Jotain kertoo sekin, että mitä lähemmäksi itärajaa mennään, sitä aktiivisempaa on reserviläisyhdistysten toiminta Kainuussa.

– Esimerkiksi Kuhmossa toiminta on ollut todella mallikelpoista koko ajan. Monissa yhdistyksissä näkyy vuosien saatossa aaltoliikettä toiminnan tasossa. Vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa vaivaavat hieman samat ongelmat, kuin muutakin yhdistystoimintaa, eli jäsenistö ikääntyy. Tosin tänä vuonna nuorten ja naisten osuus uusissa jäsenissä on kasvanut, Laine kertoo.

Laine näkisi mielellään lisääkin uusia reserviläisnaamoja. Hän muistuttaa, ettei jäseneksi liittymällä sitoudu mihinkään ja tarjolla on paljon muutakin kuin sotilaallista toimintaa. Reserviläisyhdistysten järjestämä ampumakoulutus on kuitenkin helppo ja kätevä tapa aloittaa ampumaharrastus, jos sellainen kiinnostaa.

– Reserviläisliitto on koko kansan maanpuolustusjärjestö. Jo pelkkä jäseneksi liittyminen on kannanotto tiettyjen arvojen puolesta. Toiminnan monipuolisuuden näkee kokonaan vasta sitten, kun liittyy jäseneksi ja lähtee toimintaan mukaan. Meillä on tilaa kaikille kiinnostuneille, miehille ja naisille, vanhoille ja nuorille. Jäseninä on niin miehistöä, upseereita kuin aliupseereitakin, Laine tiivistää.


Kainuulainen luonne ei ole vilkkaimmasta päästä

Perin juurin paltamolainen Laine on kulkenut pitkin valtakuntaa sen verran, että on ehtinyt laittaa merkille heimojen eroavaisuuksia sekä niiden suhtautumista toisiinsa.

– Identiteetiltäni olen paltamolainen, mutta kainuulaisuus tulee heti seuraavana. Sillä on oma tietty merkityksensä ilman muuta. Muualla asuvat ihmiset liittävät kainuulaisiin erilaisia ominaisuuksia, kuten vähäpuheisuus, eikä meitä pidetä kovin vilkkaina muualla Suomessa. Tälle varmasti on myös jonkinlainen pohja todellisuudessa. Toisaalta kainuulaisia pidetään hyvinä, ahkerina ja tunnollisina työntekijöinä.

Reserviläistoimintaan mukaan haluaville tai siitä muuten kiinnostuneille järjestyy lisätietoja ja opastusta esimerkiksi sähköpostitse osoitteessa: oj.laine@gmail.com


Petri Möttönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pekka Huttu-Hiltunen - ”Runolaulu on suomalaisen kulttuurin kivijalka”

Kuhmolainen kansanmusiikin tutkija Pekka Huttu-Hiltunen on pitänyt kulttuurin saralla useita rautoja tulessa jo vuosikymmenten ajan. Hänen ...