keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Heikki Rahko - Laulava kenttäpäällikkö viihtyy eläkkeelläkin metsässä

MTK metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä toiminut Heikki Rahko siirtyi viime vuoden alussa viettämään eläkepäiviä. Ensimmäinen eläkevuosi kuuluu sujuneen mukavasti. Omissa metsissä riittää tekemistä ”enemmän kuin laiska mies viitsii tehdä”.

– Korona on hiljentänyt kaikkea muuta toimintaa, mutta kun harrastukset ovat liikunnassa ja metsätöissä, niin eipä tuo ole niitä haitannut, Heikki toteaa.

Muhokselta lähtöisin oleva Heikki aloitti metsäalan toimihenkilötyöt vuonna 1978 Ilmajoella. Paltamoon hän siirtyi vaimon perässä vuonna 1980. Alan valinta kävi luontevasti, kun mikään ala ei tuntunut erityisen kiinnostavalta.

– Silloin nuorena tuntui, että metsäala olisi hyvä vaihtoehto. Hyvähän se on ollutkin, kun se on minulle elannon antanut ja olen saanut tehdä monenlaisia töitä. Kävin metsätyönjohtajakoulun ja olin työnjohtajana Palta Oy:lläkin ennen metsäopistoon menoa. Kymmenkunta työnantajaa on ollut, joten monipuolisesti olen saanut alaa tarkastella, Heikki muistelee.

Alaa Heikki onkin saanut tarkkailla lähestulkoon jokaiselta mahdolliselta kantilta moottorisahatyöstä koneelliseen puunkorjuuseen. Maakunnallisen metsänhoitoyhdistysten liiton palvelukseen hän astui vuonna 1997. Vaikka titteli vuosien saatossa vaihtelikin, pysyi työnkuva hyvin samanlaisena eläkepäiviin saakka. MTK:n leipiin Rahko siirtyi organisaatiouudistuksen myötä 2015 ja ehti toimia MTK:n metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä viisi vuotta. Metsäalan toimihenkilökauden eli 42 vuoden aikana ehti tapahtua monensuuntaista muutosta.

– Sain töissä ollessa seurata metsäalan kehitystä sen verran pitkään, että Kainuun metsien vuotuinen kasvu yli tuplaantui sinä aikana ja hiilensidonta metsiin samalla kaksinkertaistui. Tätä pidän parhaana saavutuksena. Oikeat puulajit ovat suurinpiirtein oikeilla kasvupaikoilla, eikä hidaskasvuisia metsiä paljoa ole. Siitä huolimatta metsänomistaja on usein syytettyjen penkillä; milloin et hoida riittävästi ja milloin taas hakkaat liikaa. Metsänomistajien edunvalvonnassa on paljon erilaisia piirteitä. Useimmat ongelmakohdat liittyvät metsänomistajan päätösvaltaan hänen omaa metsäänsä koskevissa asioissa. Metsien hoitoon ja käyttöön on yhteiskunnalla ja sidosryhmillä usein sanomista, vaikka hakkuutavoissa on tapahtunut positiivista kehitystä. Kaavoituksella sekä muulla maankäyttöohjeistuksilla unohdetaan usein maanomistajan asiat. Nykyisin metsätyö, varsinkin hakkuu on koneellistunut, mutta metsätöissä tarvitaan edelleen paljon ihmistyötä, Heikki sanoo.


Metsänomistajalla entistä enemmän päätösvaltaa hakkuutavoissa

Yksi uhkakuva on, että lisääntynyt puumäärä ei käy kaupaksi järkevään hintaan. Toinen on metsien kuusettuminen.

– Metsänomistajan kannalta on erittäin hyvä asia, että hakkuutoiminta on vapautunut eikä ole enää yhtä tarkasti normitettua kuin ennen. Siihen kuitenkin sisältyy mahdollisuus, että karummat metsämaat menevät kuuselle, jota maa ei jaksa koskaan kasvattaa tukkikokoon asti. Myös hirvikantojen pitäminen kurissa on tärkeää, sillä männyntaimien päätyminen hirvien ruuaksi ei metsänomistajaa ainakaan innosta istutushommiin. Hirvet olivat myös kuusettumiseen syypäitä jo vanhankin metsälain aikana, Heikki arvelee.

Muutamia kymmeniä kuutioita keppimetsää hakattiin hehtaarin uudistusalalta valtion tuella Heikin tullessa toimihenkilöksi metsäalalle. Metsänomistajalle maksettiin pieni korvaus ja annettiin ilmaiseksi männyntaimet uutta istutusta varten. Nyt samat alueet kasvavat kovasti puuta ja ovat harvennusvaiheessa. Harvennettaessa hakkuukertymä hehtaaria kohti on suurempi kuin metsikköä perustettaessa avohakkussa.

Toisinaan kiivaitakin sävyjä saavassa keskustelussa asetetaan usein vastakkain avohakkuut ja jatkuva kasvatus, jossa vain suurimpia puita poistetaan. Heikin näkemys on se, että tilanteen mukainen toiminta olisi aina paras ratkaisu.

– Molempia pystytään käyttämään ja se on hyvä asia. Metsänomistaja saa itse tehdä päätöksen. Muistan sellaisiakin aikoja, kun metsänomistaja ei voinut hakata ollenkaan jos ei halunnut avohakkuuta. Vuotuinen keskimääräinen kasvu on metsänviljelyä käyttäen hehtaaria kohden isompi, mutta on sellaisia kasvupaikkatyyppejä mm. turvemailla, joissa jatkuva kasvatus on myös metsänomistajalle kannattava valinta. On myös huomioitava tuuli- ja lumituhojen riskin lisääntyminen kun poistetaan vain suurimpia puita. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puusto hakataan harvaksi, jotta se taimettuisi kunnolla. Toimenpiteet kannattaa aina valita metsässä vallitsevan tilanteen mukaan, Heikki toteaa.

Ylipäänsä metsänhoidon kannalta olisi tärkeää, että metsänomistajat olisivat kiinnostuneita omaisuudestaan.

– Kainuulaisen metsänomistajan metsän arvo on keskimäärin 100 000 euroa eli runsas parituhatta euroa metsämaahehtaarilta. Kaikkihan tietävät, paljonko pankkitilillä on saldoa, mutta yllättävän harva tunnistaa oman metsänsä arvon. Jos sitä ei tiedä, ei siihen myöskään osaa suhtautua omaisuuden hoitona. Tilannetta hankaloittaa sekin, että netistä hakemalla löytyvä tieto on usein ristiriitaista ja aivan vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Jos metsänomistaja on epätietoinen siitä mitä kannattaisi tehdä, ei hän tee mitään, Heikki sanoo.

Onneksi Suomessa on metsiä tutkittu pitkään ja tutkimuksiin perustuvia tietoa löytyy esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen sivuilta. Metsänomistajalähtöistä neuvontaa on mahdollista saada metsänomistajien hallitsemista metsänhoitoyhdistyksistä, joilla on toimihenkilöitä ja toimistoja jokaisessa kunnassa.


Juoksijasta laulajaksi

Metsäalan töiden ohella Heikki on harrastanut liikuntaa melkoisen tosissaan. Metsäopistovuosina hän kertoo harjoitelleensa parikin kertaa päivässä. Lajeina olivat hiihtäminen, suunnistus ja juoksu. Maratonin hän on kipaissut 2 tuntiin ja 36 minuuttiin. 42 kilometriä, joista jokainen on juostava alle neljän minuutin. 

Juoksuharjoittelu alkoi pidemmän päälle käymään jalkoihin, joten uudeksi harrastukseksi valikoitui laulaminen. Heikki oli jo pikkupoikana tienannut joulun korvilla taskurahaa kiertämällä koteja tiernapoikaseurueessa. Viimeinen laulukipinä iski Paltamon kesäteatterin lavalla kesällä 1996 Tukkijoella-näytelmän kuorossa. Laulamista hän on sen jälkeen opiskellut kansalaisopistoissa Paltamossa ja Kajaanissa. Laulaminen on muodostunut Heikille kilpalajiksi, jossa on menestystäkin tullut. Suurin voitto tuli viime syksynä Seinäjoella Tangoseniori-kilpailussa.

– Viime vuosina olen osallistunut yhteen tai kahteen kilpailuun vuodessa. Ihan sen takia, että tulisi treenattua. Jos niistä joskus jonkun pytyn saakin, ei niillä ole isoa merkitystä. Kun huomaa kehittyvänsä laulajana, sillä on arvoa.


Petri Möttönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risto Brunou - Kainuulaisen kouluhallinnon voimamies rentoutuu eläkepäivillään mökkijärven rannassa

Risto Brunouta voidaan nätistikin sanoen kuvailla ahkeraksi tekijäksi kainuulaisen koulumaailman monissa käänteissä. Hänen toimikausiensa ...