Elina Mikkonen - Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kainuulaiselle lotalle

Lotta Svärd Säätiön 100 vuotisjuhlavuoden kunniaksi myönnettiin lotille, pikkulotille ja kotirintamanaisille Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kunniamerkkejä. Hakijoina toimivat Suomen Lottaperinneliitto ja paikalliset yhdistykset ympäri Suomea. Merkkien hakeminen jatkui vielä kuluneena vuonna ja Kainuun Lottaperinneyhdistys ry. hoiti hakemisen pikkulotille ja Suomen Lottaperinneliitto ry. lotille sekä kotirintamanaisille. Kesäkuun 4. eli Puolustusvoimain lippupäivän aikaan julkaistiin näiden vanhempien naisten kunniamerkit. Kainuuseen saatiin vain yksi kunniamerkki tässä vaiheessa, useimmat, joista lähetettiin hakemus, olivat saaneet kunniamerkin jo aikaisemmin. Ministeriössä ei ehditty valmistella pikkulottien hakemuksia, koska niitä oli tullut niin paljon koko maasta. Todennäköisesti myönnettyjä pikkulottien merkkejä päästään jakamaan itsenäisyyspäivän aikana.

Elina Mikkonen täyttää elokuussa 99 vuotta ja hän on hyvin reipas ja iloinen vanhus. Hän asuu Emma-kodissa, mutta lapset toivat hänet juhlahetkeen kotiin. Juteltiin ja muisteltiin kiitollisina paljon, tunnelma oli ihanan kesäpäivän mukainen. Hänellä on viisi lasta ja heidän perheensä sekä monessa sukupolvessa heidän jälkeläisiään. Puoliso Yrjö Mikkonen on kuollut jo muutamia vuosia sitten. 

Elina kertoi sodanaikaisista tapahtumista. Hän on syntyisin Sotkamon silloisen Kajaanin maalaiskunnan Lehtovaaralta, o.s. Juntunen ja hän meni kesällä 1943 kihloihin Yrjön kanssa. Heidät vihittiin avioliittoon samana vuonna 1943 Aleksis Kiven päivänä 10. päivä lokakuuta. Puoliso haavoittui pian mentyään rintamalle kranaatin sirpaleisiin, joita meni kolme kappaletta selkään Ihantalassa. Haavoittuminen oli vaikea ja vei aikansa, kunnes Yrjö kotiutettiin Käkisaaren Mikkolaan, jossa nuori vaimo odotti puolisoa kotiin. Yrjö ei kyennyt mihinkään maatilan töihin, kun sodassa saadut vammat vaivasivat selässä. Hän joutui köllöttämään penkillä ja Elina teki kaikki työt yksin niin maatilan työt, kuin muutkin kotityöt. Näin venyivät jaksamisen rajoilla lukemattomat muutkin naiset sotien aikana, sekä pitkään sota-ajan jälkeen. Monet jäivät sotaleskiksi huolehtimaan perheestä, karjasta ja maatilasta. He ovat antaneet kaikkensa Isänmaan puolesta. Yrjö parani vammoistaan ja yhteinen elämä sai jatkua, perhe kasvoi ja työtä tehtiin yhdessä. He olivat myös ahkeria marjastajia ja poimivat myös myyntiin mustikoita ja puolukoita. Elämän tärkein asia lienee kuitenkin ollut usko Jumalaan ja tiivis seurakuntayhteys, josta saatiin paljon voimaa arjen askareisiin.

Elina on tehnyt työtä koko ikänsä maatilalla lehmiä hoitaen ja ollen mukana miehensä Yrjön kanssa kaikissa töissä. Hän hoiti kesäaikana taukoamatta kasvimaita ja kukkapenkkejä sekä neuloi lukemattomat määrät lapasia ja sukkia sekä muita käsitöitä. Hänen kätensä eivät levänneet milloinkaan, autossakin hän neuloi Yrjön ajaessa autoa. Myös leipominen oli hänen intohimonsa ei ainoastaan kotiväelle vaan myös myyntiin leetapullaa ja rieskoja sekä kuivia kakkuja. Myyjäisissä he olivat yhdessä Yrjön kanssa. Koti oli aina kunnossa ja nimipäivillä löytyi ainakin seitsemää sorttia pöytään! Koko laaja lähisuku rakastaa Elina-mummua, joka on kaikille todella rakas. 

Kahvikupin ääressä muisteltiin sota-ajan asioita, sekä nykyistä Ukrainan sotaa, joka on mieletön asia. Kaikki eivät tiedä Venäjällä asian oikeata laitaa. Toivottavasti Luoja varjelee Suomea, ettei jouduta samanlaiseen kurjuuteen ja kärsimyksiin. Elina lausui välillä myös runoja ja jutteli kaikkien kanssa iloisella mielellä. Olimme kaikki erittäin tyytyväisiä valtiovallan tahdosta muistaa näitä vanhoja naisia ponnisteluistaan Isänmaan hyväksi. On suuri asia, että Elina elää keskuudessamme. Voimme näin ihailla hänen elämäntyötään.

Kunniamerkkiä olivat kiinnittämässä Kainuun Lottaperinneyhdistys ry:n puolesta hallituksen jäsen Helka Karvonen Otanmäestä ja puheenjohtaja Aila Alasalmi. 

Aila Alasalmi