keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Birit Oksman - Järjestötekijä niin työssä kuin vapaa-ajallakin

Kajaanilainen Birit Oksman on ollut koko pienen ikänsä aktiivinen toimija järjestökentällä. Koko työelämän ajan on työnantaja löytynyt lähes poikkeuksetta yhdistys- ja järjestöpuolelta, ja samoihin maisemiin sijoittuvat myös vapaa-ajan harrastukset. Nykyisessä leipätyössään Kainuun Yrittäjät ry:n palveluksessa Birit on viihtynyt hyvin projektitehtävien parissa viime elokuusta lähtien.

– Olen viihtynyt tosi hyvin. On ollut kiva tehdä, kun on päässyt ottamaan hyötykäyttöön vuosien varrella koottuja verkostoja ja osaamista, hän kertoo.


Hommissa mukana pienestä pitäen

Kipinä yhteiseen tekemiseen on syttynyt jo lapsuusvuosina Paltamon Kontiomäessä. Osittain kyse voi olla myös perinnöllisistä taipumuksista.

– Olin jo pienenä mukana partiossa. Kajaaniin muutettuamme olin nuorena tyttönä yhden vuoden Kajaanin Korvenpoikien lippukunnan apulaisjohtajana. Isäni ja äidin isä olivat mukana poliittisessa järjestötoiminnassa ja molemmat olivat myös kunnallisissa luottamustoimissa Paltamossa. Olen luonteeltani sellainen, että tykkään ottaa vetovastuuta, tehdä ja touhuta. Silloin kun mukaan pyydetään ja toiminta on lähellä omaa sydäntä, niin hankala on tehtävistä kieltäytyäkään, Birit arvelee.


Kainuu kutsui takaisin kotiin

90-luvun loppupuolella Birit muutti Helsinkiin opiskeltuaan ensin Kajaanissa matkailualaa. Koulutukseen sisältyi myös kesän ajan paikan päällä oppimista Floridassa. Kajaanin maisemiin ja tapoihin tottuneelle nuorelle muutos oli huikaiseva kulttuurishokki.

– Olihan se aikamoinen kokemus. Ensimmäistä kertaa elämässä pelotti, kun siellä oli sellaista rikollisuutta, mitä kotona ei ollut. Ovet oli lukittava tarkoin ja kaupat olivat auki ympäri vuorokauden, mikä herätti minussa suurta hämmennystä. Kaikki oli ihan kuin tv-sarjoissa ja elokuvissa, Birit muistelee.

Nykyajan työelämä kehittyy jatkuvasti suuntaan, jossa mahdollisimman monen asian hallitseminen antaa hyvän etulyöntiaseman. Birit on hankkinut koulutuspohjan, joka mahdollistaa varsin laajan tehtäväkentän hallinnan. Kaikki kokemus on tullut käyttöön.

– Olen ensimmäiseltä ammatiltani ATK-merkonomi. Matkailualalta minulla on ammattikoulupohjainen tutkinto sekä restonomi AMK-tutkinto. Nuorempana niitä kerkesi tehdä. Kaikki vuosien aikana tehdyt valinnat ovat johtaneet juuri tähän pisteeseen. Matkan varrella olen päässyt asumaan vähän ulkomailla ja pääkaupunkiseudulla ja saanut olla töissä esimerkiksi lentokentällä ja Hartwall-areenalla, Birit summailee.

Ensimmäisen tyttären ilmestyessä maailmaan tuli paluumuutto Kajaaniin ajankohtaiseksi. Tuolloin oltiin Kajaaniin juuri perustamassa Kainuun yksin- ja yhteishuoltajat ry:tä ja kukapa muu olisi hallituksen riveissä istunut, kuin juuri Kajaaniin muuttanut Birit Oksman. Sittemmin hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana useamman vuoden ajan. Lisäksi Birit oli monen vuoden ajan mukana MLL:n Kajaanin paikallisyhdistyksen toiminnassa varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan tehtäviä vuorotellen.


Voimistelu hurjassa nosteessa

Kuluneen puolen vuosikymmenen ajan pääosan vapaa-ajasta on vienyt Kainuun suurimman urheiluseuran, Kajaani Gymnastics ry:n johtokunnan puheenjohtajuus, jonka johdossa on menossa jo viides vuosi. Vaikka Biritillä ei koululiikuntaa kummoisempaa kokemusta voimistelusta ollut, vei nuoremman tyttären innostus mukaan toimintaan. Ensimmäisen vuoden hän toimi seuran tiedottajana, kunnes luonto veti jälleen päällikön pallille. Voimisteluseuran hallintotyö onkin ollut sellainen kaninkolo, johon sukeltaminen on vienyt aivan uusien jännien äärelle. Esimerkiksi Biritin jo suorittamat sekä työn alla olevat tuomarikoulutukset vaativat lajin suvereenia ja syvällistä ymmärtämistä; kaikki mahdolliset liikkeet variaatioineen eri telineillä on tunnettava, nopeasti tunnistettava ja niiden puhtaus arvioitava simultaanisesti.

Telinevoimistelu ja kilpa-aerobic ovat tänä päivänä merkittävimpiä kainuulaisten nuorten tyttöjen liikuntaharrastuksia. Kajaani Gymnasticsilla jäseniä on jo yli 600. Ohjaajia ja valmentajia on viitisenkymmentä ja lisää koulutetaan koko ajan. Ryhmät toimivat Kajaanissa, Vuokatissa ja Paltamossa. Harrastajia tulee myös naapurikunnista.

– Voimistelu ja telinevoimistelu kiinnostavat valtavasti ja ovat valtakunnallisestikin uudessa nousussa. Tytöt ovat erittäin kiinnostuneita lajista ja harrastajamäärät ovat nousseet kaikkialla, myös meidän seurassamme. Haasteena ovat harjoitteluolosuhteet. Laji kehittyy ja sääntöjä uudistetaan neljän vuoden välein. Telineiden turvallisuutta parannetaan. Harjoitteluolosuhteet eivät ole täällä pysyneet ajan tasalla, vaikka harrastajamäärät nousevatkin jatkuvasti, Birit harmittelee.


Ihmiset tekevät asuinpaikan

Kainuussa pysyminen ei ollut Biritille aivan itsestään selvä ratkaisu, vaan isomman maailman vaihtoehdot pyörivät mielessä pitkään. Kuitenkin kotikulmilla vietetty äitiysloma vanhojen ystävien tapaamisineen pikkuhiljaa sinetöi päätöksen asuinpaikan vakiinnuttamisesta Kajaaniin.

– Alkoi tuntua, että täällä on kotona. Onneksi täältä pääsee tarvittaessa käymään reissussa muualla, niin se riittää. Täällä on niin paljon ihania ystäviä ympärillä. Lapsilla on hyvä olla, kun on turvallista ja välimatkat ovat lyhyitä. Arkeen ja kulkemiseen menee vähän aikaa ja joka paikkaan pääsee kävellen. Luonto ja vesistöt ovat lähellä, erilaisia tapahtumia ja kulttuuria on paljon. Tämä on pieni maakuntakaupunki, mutta täällä on monia elementtejä mitä isommillakin paikkakunnilla. Ihmiset ovat sitten se, mistä saadaan pöhinä. Kainuulaisesta ihmisestä voi alkuun saada jotenkin melankolisen ja etäisen vaikutelman, mutta häneen tutustuu kuitenkin helposti ja nopeasti. Kun pikkuisen saa avattua suutaan niin löytyy valtavasti vieraanvaraisuutta, toisten huomioimista ja iloa. Kainuulainen vaatimattomuus näyttäytyy ehkä siten, että osataan arvostaa kaikkea mitä meillä on, Birit päättää.


Petri Möttönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pekka Huttu-Hiltunen - ”Runolaulu on suomalaisen kulttuurin kivijalka”

Kuhmolainen kansanmusiikin tutkija Pekka Huttu-Hiltunen on pitänyt kulttuurin saralla useita rautoja tulessa jo vuosikymmenten ajan. Hänen ...