Risto Brunouta voidaan nätistikin sanoen kuvailla ahkeraksi tekijäksi kainuulaisen koulumaailman monissa käänteissä. Hänen toimikausiensa vaihteet sattuivat monta kertaa käänteentekevien uudistusten kanssa samoille laitamille. Lähtöjään hän on etelä-savolainen, syntynyt Rantasalmella vuonna 1946.
– Siellä kävin kouluni ja olinpa vuoden opettajanakin ylioppilaaksi valmistuttuani, sillä matikanopettajista oli puutetta. Siitä sitten Jyväskylän ja Joensuun kautta luonnontieteellisiä aineita opiskellen, kunnes päätin vaihtaa kouluhallintoon ja valmistuin lopulta kasvatustieteen maisteriksi. Luonnontieteiden kandi oli siinä pohjalla, Risto muistelee.
Kainuuseen Brunou päätyi elokuussa 1976. Paikkakunta oli Ristijärvi ja uusi tehtävä koulutoimenjohtaja. Kouluja Ristijärvellä oli tuolloin seitsemän, eikä pienen paikkakunnan koulutoimenjohtaja voinut delegoida tehtäväkenttänsä operatiivista laitaa muille virkamiehille, kuten isommilla paikkakunnilla tapana oli. Työtä siis riitti paljon ja monipuolisesti, mutta näin myös kehittyi hyvin kokonaisvaltainen ymmärrys ja käytännön osaaminen kaikissa koulumaailman asioissa. Myös asuinpaikkana Ristijärvi vetosi Brunoun sieluun.
– Muuton taustalla oli ehkä jonkinlainen kyllästyminen silloiseen elinympäristöön ja pohjoinen on aina kiehtonut. Elämässäni olen oppinut myös sen, ettei ole sen kiintoisampaa elämänvaihetta kuin uudelle paikkakunnalle muuttaminen, joten koin muutoksen positiivisena. Ristijärvi oli pieni ja viehättävä kunta, jossa asui kivoja ihmisiä. Kouluhallinnon opettelupaikkana se oli aivan erinomainen. Erittäin kokenut yläasteen rehtori Eero Oikarinen ja kunnansihteeri Raimo Kemppainen antoivat korvaamatonta apua ja koulutusta kunnallishallintoon, Risto kertoo.
Uudistusten pyörteissä
Peruskoulu-uudistus oli tuossa vaiheessa vielä kohtalaisen tuore asia ja osa käytännöistä haki vielä suuntaviivojaan. Byrokratian määrä oli paisunut nopeasti ja paljon toimivaltoja omaavan lääninhallituksen kanssa joutui asioimaan ahkerasti sellaisissakin asioissa, jotka olisi voitu aivan hyvin hoitaa paikallisesti. Uudistus alkoi Lapista vuonna 1972 ja kulki etelää kohti siten, että viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyivät Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen vuonna 1977. Vasta silloin toimintoja ymmärrettiin ryhtyä järkevöittämään.
– Opettajien viransijaisuudetkin piti lähettää lääninhallituksen vahvistettavaksi. Siellä porukka oli yleensä ikääntynyttä, eivätkä he käyneet mailla eikä halmeilla. Sitten kun uudistus saavutti Helsingin, sitä pykälää muutettiin heti. Nehän olisivat tukehtuneet hommiinsa muuten, Risto hymähtää.
Ristijärven etappi tuli päätökseensä vuonna 1978, jolloin Brunou valittiin koulutoimenjohtajaksi Paltamoon elokuun alusta lähtien. Vaimo Sini-Sirkka oli saanut töitä Paltamosta yläasteen ja lukion englannin-ranskan opettajana jo vuotta aiemmin, joten vaihdos tuntui luontevalta. Paltamossa perheen väkimäärä lisääntyi vuosien saatossa kolmella. Paltamossa Risto tuli useimmille kuntalaisille tutuksi esiintyjänä kulttuuriharrastusten parista.
 |
| Paltamon kesäteatterissa nähtiin kesällä 1995 Maiju Lassilan näytelmä Tulitikkuja lainaamassa. Jussi Vatasta näyttelevä Risto Brunou antaa koivunoksaa oikein isän kädestä pitkin Antti Ihalaisen (Kalevi Pylvänäinen) selkäpiitä. |
– Myös Paltamo oli kiva vaihe. Siellä oli paljon mukavia harrastuksia ja haastavia tehtäviä. Kesäteatteri oli niistä yksi keskeisimpiä. Kesäteatteriharrastus oli sinällään hauska, mutta sitoi kovasti kesän viettämistä. Työkiireitäkin oli niin, että oli lopulta pakko luopua siitä. Samoin kävi lauluharrastukselle. Lauloin Kajaanin Mieslaulajissa kymmenen vuotta ykkösbassoa, mutta en enää jaksanut kulkea. Joku tolkku on oltava. Käyn edelleenkin kuuntelemassa konsertteja ja musiikki on minulle erityisen läheistä, Risto kertoo.
Paltamon vuosinaan Risto oli mukana myös Starikat-kokoonpanossa, joka herätti usein hilpeyttä, usein myös närkästystä kuulijasta riippuen. Kyseessä oli paltamolaisen kirjoittajan Antero Möttösen kynäilemä Tiernapojat-parodia, joka käsitteli ajankohtaisia aiheita hienotunteisuudesta piittaamatta. Starikoiden lopetettua toimintansa sen raunioille perustettiin Musiikki Kaparee, joka jatkoi ajankohtaisten asioiden käsittelyä sarkasmin ja ironian keinoin. Kaparee toimii edelleenkin yhteistyössä Paltamon kesäteatterin kanssa.
Kohti uusia haasteita
Paltamon koulutoimenjohtajana Brunou toimi vuoden 1989 helmikuun loppuun asti. Työ oli muutoin samanlaista kuin Ristijärvellä, paitsi että toimenkuvaan oli sidottu erinäisiä henkilöstöhallinnon tehtäviä. Paltamosta työmaa siirtyi Kajaaniin vastaaviin tehtäviin. Tämänkin toimikauden alkuun sattui alaa mullistanut hallintouudistus. 56 kuntaa käsittänyt vapaakuntakokeilu pyrki purkamaan hallintohimmeleitä ja sujuvoittamaan tekemisiä siirtämällä valtaa alaspäin.
– Monista lakisääteisistä tehtävistä voitiin vapaakuntakokeilun myötä tehdä kuntakohtaisia sovelluksia, mikä helpotti byrokratiaa varsin paljon. Lainsäädännön uudistus seurasi aika pitkälti vapaakuntien esityksiä. Kun siirryin Paltamosta Kajaaniin, tuntui alkuun kuin olisi harpannut vuosia taaksepäin. Meno oli hyvinkin byrokraattista ja vanhakantaista. Onneksi sielläkin uudistukset etenivät reippaasti, Risto toteaa.
Kajaani tarjosi työmaana muutenkin isompia haasteita, sillä laajempi koululaitos luonnollisestikin tarkoittaa enemmän naruja käsissä pideltäväksi. Tilasta oli huutava pula, ja Brunoun ensimmäinen tehtävä olikin järjestellä yläasteen oppilaille yhden koulun verran lisää tilaa.
– Uutta ei haluttu rakentaa, mutta Keskuskoululle ryhdyttiin järjestämään yläastetta vuosiluokka kerrallaan. Se oli hyvä menestys ja siitä tuli ihan ensimmäisiä yhtenäiskouluja Suomessa. Kainuussa ei silloin vastaavaa ollut, ja sitä käytiin ihmettelemässä kauempaakin. Nythän niitä on paljon, kun oppilasmäärien vähentyessä toimintoja yhdistetään. Näin olisi ehkä kannattanut menetellä paljon aikaisemmin, Risto arvelee.
Vuosikymmenen taitteesta titteli vaihtui sivistysjohtajaksi. Tehtäväkenttä laajeni yliopistoyhteistyöhön ja erilaisten työryhmien vetämiseen. Näissä tehtävissä pedattiin paljon sitä työtä, joka Kajaania tänäkin päivänä kantaa maailmalla.
– Oli haastavaa pitää sen puolta, että saataisiin uusia koulutusaloja. Kaikkein merkittävin asia oli ammattikorkeakoulun perustaminen. Olin silloin valmistelevan johtoryhmän puheenjohtaja ja paineet olivat todella kovat, sillä ei ollut mitään tietoa, tuleeko uusia hakukierroksia. Ensimmäisellä kierroksella kuitenkin saatiin, ja korkeakoulu aloitti 1996. Vaikea kuvitella, mitä Kajaani olisi tänä päivänä ilman ammattikorkeakoulua. Se on tuonut paljon varsinkin IT-alan pienyrittäjyyttä Kainuuseen, ja oppilaita tulee ympäri maata. Kajaanin ammattikorkeakoulu on hyvässä maineessa ja valittu ainakin kerran Suomen tehokkaimmaksi ammattikorkeakouluksi. Huonoa rehtoria ei tässä koulussa ole ollut koskaan, Risto kiittelee.
Tulevaisuus vähän semmoinen ja tämmöinen
Ammattikorkeakoulun sijoittuminen Kajaaniin on pelastanut paljon maakunnan sivistystoiminnasta. Opettajankoulutuksen lakkauttaminen Kajaanista kirpaisi paljon, mutta Brunou arvelee ammattikorkeakoulun vaikutusten olevan aluevaikutuksiltaan paljon laajempia. Myös yliopistokeskuksen saaminen Kajaaniin oli iso voitto.
– Oli vaikeaa puolustaa näin pienessä maakunnassa tiedekorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun olemista yhtä aikaa. Aika toivoton yhtälö. Kaikki kunnia OKL:n pitkälle historialle, se oppilaitos tuotti hyviä opettajia. Yliopistokeskus ei järjestä pysyvää koulutusta, mutta paljon muuntokoulutusta ja tutkimustoimintaa. Se on edelleenkin hyvissä voimissa, ja palvelee hyvin elinkeino- ja julkistalouden sektoria koulutus- ja tutkimustoiminnassa. Kainuussa myös Sotkamo on hyötynyt valtavasti yliopistokeskuksen liikuntatieteellisestä tutkimuksesta. Todella kovan tason huippuvalmentajat ovat saaneet osaamista Vuokatista, Risto toteaa.
Kainuun tulevaisuus vaikuttaa Brunoun mielestä olevan ”vähän semmoinen ja tämmöinen”. Väestökato on kova ja syntyvyys on romahtanut. Kolmen koulun kiinnipano Kajaanissa on vireillä tälläkin hetkellä, Soidinsuolla, Teppanassa ja Jormuassa. Brunoun perheen muuttaessa Kainuuseen, olivat ikäluokat pitkälti yli viidensadan, nyt ne ovat yli puolta pienempiä.
– Koko Kainuun elinvoima nojaa tällä hetkellä Kajaani-Sotkamo-akseliin. Kun muutimme Kainuuseen, olivat niin Kuhmo kuin Suomussalmikin yli 14 000 asukkaan kuntia, ja niissä oli molemmissa kymmeniä kyläkouluja. Nyt on molemmissa yksi tai kaksi. Sotkamossa oli pyöreästi 10 000 asukasta, suunnilleen saman verran kuin nykyäänkin. Kaikki korkeamman asteen koulutuspaikat ovat Kajaani-Sotkamo-akselilla. Myös Sotkamon lukio menestyy hyvin ja ammatillinen koulutus on sataprosenttisesti Kajaanissa. Pienet lukiot ovat ahtaalla. Nämä ovat kunnallisia haasteita, Risto arvelee.
Sote on suurin haaste
– Suurin huolenaihe mielestäni on sote, joka lenkaa kaiken. Kunnille ei juurikaan jää varaa kehittää jäljelle jääviä palveluitaan ollenkaan. Minua hämmästyttää tämmöinen, että vuonna 1976 Kainuun väkiluku oli 115 tuhannen paikkeilla. Nyt se on suurinpiirtein 70 tuhatta, mutta soten kustannukset eivät ole laskeneet penniäkään. Voisi kuvitella, että vähän olisivat, mutta ilmeisesti eläkeläisten kasvava osuus vaikuttaa asiaan. Väestörakenteen vinouma käy raskaaksi pienelle maakunnalle. Inhimillisesti katsoen on tietysti välttämätöntä, että ihmiset täytyy hoitaa kunnolla. Luulisin kuitenkin, että olisi tuuletuksen paikka. Organisaatiorakenteet olisi rikottava atomeiksi ja rakennettava uudestaan ylöspäin, Risto linjaa.
Kunnallisella tasolla Risto toteaa olevan yhden hyvän mahdollisuuden, joka ei kuitenkaan kaikkien mielestä ole hyvä. Puhtaasti talouden kannalta tarkastellen se kuitenkin tarjoaisi suunnatonta helpostusta kuntien talousvaikeuksiin, vaikka siinä kiistanalaisia seikkoja monet näkevätkin.
– Etelä-Suomessa on pieniä kuntia, jotka saavat puolet entisestä kuntaveron kertymästä tuulivoimalla. Tilanne on parantunut merkittävästi. Kiinteistöveroa tulee runsaasti, kuten myös vuokratuloa maanomistajille. Välillisiä työpaikkoja tulee paljon ja pysyviä työpaikkoja jonkin verran. Tämä herättää myös vastustusta, kun siitä kaiketi syntyy jonkin verran meteliä. Itse en ole käynyt koskaan ihan lähellä kuuntelemassa. En kuitenkaan keksi muutakaan tulonlähdettä, joka olisi kunnalle ja maanomistajille yhtä tuottoisa. Tämä olisi myös puhdasta energiaa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Toivottavasti ajat muuttuisivat niin, ettei oltaisi niin tiukkapipoisia tällaisen merkittävän mahdollisuuden edessä, Risto toivoo.
Kainuun kieli ilahduttaa myös savolaista
Kajaanissakin töissä kulkiessaan Brunout säilyttivät kotipaikkansa Paltamon Törmällä. Vuonna 2016 terveyssyyt pakottivat vaihtamaan maisemaa kaupungin kerrostaloasuntoon.
– Asuminen Törmällä oli aika työlästä. 32 vuoden ajan hankin polttopuut hartiapankilla, sillä pidän kovasti metsätöistä. Ensiharvennuksen jälkeen metsässä riittää paljon kerättävää risukkoa, ja sen homman osasin hyvin. Sähkölaskut meillä olivat varsin pieniä. Muutakin pihahommaa oli paljon, ja on aivan selvä, että minun osaltani ryskätyöt ovat ohitse. Ei ollut helppoa luopua pitkäaikaisesta kodista, Risto sanoo.
Eläkepäivät Brunoun kattilakunnassa sujuvat nykyisellään leppoisaan tahtiin. Niin isäntä kuin emäntä molemmat nauttivat kovasti lukemisesta, varsinkin elämänkerroista ja historiasta. Parin viime kuukauden tapahtumat ovat antaneet aihetta seurata maailman menoa huolestunein ilmein. Hyvää vastapainoa kaupunkiarjelle tulee tekoselkosten kesämökistä.
– Rantasalmella on pieni kesämökki vierastuvalla. Sinne olemme tällä viikolla lähdössä ensimmäistä kertaa tälle keväälle. Se on tehty sillä ajatuksella, ettei ole paljoa hoitamista. Esimerkiksi nurmikkoa on vähän ja järvi on niin puhdasvetinen, että voi vaikka suoraan rannasta juoda. Siellä on myös kiva seurata vesilintujen poikueita. Luonto on käsinkosketeltavissa ja lapsuudentuttuja on mukava tavata, Risto toteaa.
Savolaisista juuristaan Risto ei siis ole irti päästänyt, mutta kokee silti itsensä kovasti kainuulaiseksi. Hänen mielestään kainuulaisuutta parhaiten leimaa maakunnan omaleimainen puhetapa. Se on myös asia, joka yhdistää savolaista ja kainuulaista.
– Minulla meni aika pitkään ymmärtäessä, että mitä tarkoittaa koppeutuminen. Samoin ihmettelin, että mitenkä helkutin huonoilla autoilla täällä ajetaan, kun aina laitetaan auto. Kainuussa se tarkoittaa hankkimista, Savossa korjaamista. Nämä ovat kuitenkin kivoja piirteitä. Myös savolaiset ovat kieleltään retvakoita. Kainuulainen on rehellinen ja jämpti. Savolaisilla on joitain samoja piirteitä, mutta savolaisen kanssa keskustellessa vastuu siirtyy kuulijalle, Risto hekottelee.
Vaikka Risto onkin kasvanut savolaisjuurista ja kasku tarvittaessa lohkeaa, on yksi tilanne, jossa vastuu ei ole pelkästään kuulijalla.
– Silloin kun olen työpöydän ääressä, olen aina vakavissani. Silloin ei pelleillä.
Petri Möttönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti