Helena Ahonen - Kansanopistotyöllä halutaan rakentaa parempaa maailmaa

Kainuun Opisto on vaikuttanut ratkaisevalla tavalla Paltamon Mieslahden kylän elämään jo 112 vuoden ajan. Sen tarmokkaat ja edistysmieliset johtajat ovat tuoneet mukanaan uusia innovaatioita ja aatteita paitsi Mieslahteen, myös koko Kainuun maakuntaan.

Opiston perustamisajatus syntyi Kajaanin maalaisseurassa, joka järjesti jo vuonna 1896 arpajaiset kansanopiston pesämunan kokoamiseksi. Pian kansanopiston perustamista ryhtyivät maakunnassa ajamaan myös Pohjalainen ylioppilaskunta, Kajaanin kaupunginvaltuusto ja Kansanvalistusseuran Kajaanin haaraosasto. Kannatusyhdistys perustettiin joulukuun 4. päivänä 1908 Kajaanin raatihuoneella.

Opiston sijoituspaikasta käytiin lopulta kova vääntö Sotkamon Salmelan tilan Akkoniemen, Suomussalmen nuorisoseuran ja Paltamon Mieslahden välillä. Paltamo vei voiton, koska maanviljelijät Leonard Rusanen ja E. Moilanen lupasivat opistolle ilmaista tonttimaata ja muut kyläläiset rakennustarpeita ja päivätöitä niin paljon kuin rakentamiseen tarvittaisiin. Kannattajajäseniksi ilmoittautui 46 kyläläistä, jotka lupautuivat maksamaan vuosittain yhteensä 230 markkaa. Mieslahden sijainti maanteiden risteyksessä vaikutti samoin päätökseen. Kaksi ensimmäistä toimintavuottaan Kainuun kansanopisto toimi vuokralaisena Karhun pirtissä Kontiomäessä.

Nykyisin Kainuun Opisto toimii osakeyhtiönä, mutta sama kristillis-humanistinen arvopohja on edelleen toiminnan perustana. Opiston nykyinen rehtori ja toimitusjohtaja Helena Ahonen muutti Kainuuseen vuonna 2011 ja aloitti seuraavana vuonna Kainuun Opiston koulutussuunnittelijana. Hän toimi myös apulaisrehtorina ja otti komennon haltuunsa rehtori Heikki Törmälehdon jäätyä eläkkeelle.

– Kansanopistojen edustama vähemmän muodollinen koulutus, jossa ihminen otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon on minulle hyvin sopiva tapa toimia rehtorina. Ajattelen, että pitkäjännitteisellä lähiopetukseen perustuvalla aikuiskoulutuksella on paikkansa, Ahonen kertoo.

Itärajaa ylös Kainuuseen

Koulutukseltaan Ahonen on yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on syntynyt Lappeenrannassa, käynyt koulunsa Kouvolassa ja sitten opiskellut lastentarhanopettajaksi Helsingissä.

– Olin viisi vuotta Helsingin kaupungilla lastentarhan- ja erityislastentarhanopettajana. Sitten olin neljä vuotta kotiäitinä, jona aikana opiskelin sosiologiaa Itä-Suomen yliopistossa. Vähän kuin sattumalta asetuimme asumaan Lieksan kristillisen opiston naapuriin. Siitä se kansanopisto jotenkin imaisi puoleensa, Ahonen muistelee.

Lieksan kristillinen opisto on myös pieni maakuntaopisto, jonka toiminta perustuu pitkälti aikuisten perusopetukseen ja maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen. Lieksassa vahvana erityispiirteenä on kädentaitojen opiskelu. Siellä Ahonen viihtyi opettajana, apulaisrehtorina ja rehtorina yhteensä noin 15 vuotta. Vuonna 2011 oli edessä muutto Kajaaniin perhesyiden vuoksi. Valtavaa kulttuurishokkia ei muutto saanut aikaan.

– Muutin tänne Kylänlahden kylästä, joka on noin neljänsadan asukkaan kylä. Kajaanihan on siihen verrattuna iso kaupunki. Ihmisiin tutustuminen on Kainuussa hitaampaa kuin Pohjois-Karjalassa, mutta mitään kovin mullistavia muutoksia ei tullut 200 kilometrin matkalla, Ahonen kertoo.

Kainuulaiseen heimoluonteeseen Ahonen sai hyvää tuntumaa myös luottamustehtävien parissa. Viime valtuustokauden hän toimi Kajaanin valtuustossa keskustan varavaltuutettuna sekä sotevaltuutettuna.

– Vaikka miten puhutaan Nälkämaasta, on täällä ihmisillä paljon omanarvontuntoa. Täällä arvostetaan omaa kainuulaisuutta, kotiseutua ja elämäntapaa. Viimeiset neljä vuotta toimin luottamustehtävissä, ja siitä huomasin, että täällä koetaan olevamme samassa veneessä. Isoa kärjistämistä eri puolueiden välillä ei täällä oikeastaan ole. Ihmisillä on tietämys siitä, että näiden samojen ihmisten kanssa on tultava toimeen jatkossakin.

Luottamustehtävien päätyttyä on Helena käyttänyt uutta vapaa-aikaansa liikkumiseen. Uutta elämänvaiheessa on myös isoäidiksi tuleminen.

– Tyttären poika on Herttoniemessä, joten matkaa on aika paljon. Pääkaupunkiseudulle tulee varmasti matkustettua useammin kun aikaisemmin mummoilun merkeissä.

Opintoja elämää varten

Kainuun Opisto tarjoaa kaikille avointa pohjakoulutuksesta riippumatonta perusopetusta sekä monenlaisia kursseja. Muutamat peruskoulunsa päättäneet käyvät Opistolla kymppiluokan, joka mahdollistaa peruskoulun päättötodistuksen parantelua sekä harkinta-aikaa jatko-opintoja ajatellen. 

– Minua kiehtoo pohjoismainen kansanopistonäkemys siitä, että ihminen määrittelee itse mitä varten hän opiskelee ja mitä hän haluaa opiskella. Meillä on tuntikehyksissä tietynlainen väljyys, että voimme lähteä käsittelemään tärkeitä asioita silloin kun ne ovat ajankohtaisia, eikä tarvitse pitää tiukasti kiinni etukäteen kirjoitetusta suunnitelmasta, Ahonen kertoo.

Maahanmuuttajien perusopetus ja kotouttamistyö on ollut tärkeä osa toimintaa viime vuosina. Tänä syksynä Opistolla aloitti neljä uutta ryhmää, eli noin 60 oppilasta. Mukana on väkeä Suomesta, Syyriasta, Afganistanista ja Afrikan maista. Kotouttamistyön tarve on lisääntymään päin levottomuuksien levitessä maailmalla.

– Itse en ole elänyt sitä aikaa, kun kansanopistojen oppilaat olivat enimmäkseen lähikylistä täydentämässä koulutustaan. Kymppiluokkalaisia on ollut aikaisemmin enemmän. Saa nähdä, kuinka oppivelvollisuuden jatkaminen tähän vaikuttaa. Aloittaessani oli myös avoimen yliopiston koulutus ja pääsykokeisiin valmistautuminen osa kansanopistojen työtä, mutta nyt se kaikki on verkossa. Maahanmuuttajien osalta iso muutos tapahtui 90-luvun puolivälissä, kun Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tuli Suomeen ihmisiä, joilla oli jo valmiiksi vahva koulutustausta. Ongelmana oli lähinnä kieli. Nyt kun nämä maat ovat olleet romuna kolmekymmentä vuotta, tulee sieltä yhä enemmän ihmisiä, joilla on jo lähtökohtaisesti merkittävä yleissivistyken vaje. Maahanmuuttajaopiskelijalla voi olla elämä levällään pitkin maailmaa. Ymmärrän kyllä, jos afganistanilaisella opiskelijalla on vaikeuksia keskittyä opintoihin tällä hetkellä, Ahonen toteaa.

Opisto osallistuu myös Kainuussa puolen vuoden välein järjestettävään epäviralliseen maahanmuuttofoorumiin, jossa paikalliset kotouttamistoimijat kerääntyvät pohtimaan ajankohtaisia asioita.

Kansanopistot kuuluvat vapaan sivistystyön lainsäädännön piiriin ja toteuttavat elinikäisen oppimisen periaatetta. Suomalainen lainsäädäntö asiassa on hieman naapureita jäljessä, mutta asiaan on tulossa parannusta.

– Ruotsissahan tilanne on sellainen, että kansanopistoissa tehdyistä opinnoista voi saada korvaavuuksia ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opinnoissa. Mekin olemme saamassa kansanopistojen vapaan sivistystyön koulutukset mukaan Koski-järjestelmään. Oppimiseen on olemassa monta eri reittiä ja tapaa. Joillekin sopii paremmin se, että saa opiskella omaan tahtiinsa kansanopistoympäristössä, Ahonen sanoo.

Ahosen työpäivä pitää sisällään niin oppilaitoksen todellisuutta kuin osakeyhtiön arkeakin. Kainuun Opisto on myös Kainuun herännäisyyden keskus, joten siihen liittyviä tehtäviä tulee joskus hoidettavaksi, ei kuitenkaan joka päivä. 

– Kansanopistotyöllä halutaan rakentaa parempaa maailmaa, siitä tulee motivaatio. Liian paljon joutuu istumaan koneella. Mieluummin olisin enemmän opiskelijoiden parissa. Verkostoja täytyy rakentaa jatkuvasti kansanopistoverkoston ja paikallisten toimijoiden kanssa. Yksin ei tällainen pieni kansanopisto selviä eikä edes tiedä, missä mennään. Pyrin olemaan yhteistyökuvioissa aktiivinen, mutta toivottavasti olen myös helposti lähestyttävä paikallisille toimijoille.

Petri Möttönen

Ville Kinnunen - Kiinnostus ääneen ajoi radioalalle

Ristijärven Jokikylältä lähtöisin olevan Ville Kinnusen ääni on monille radion kuuntelijoille tuttu jo vuosien takaa. Perheineen Kajaanissa asuva 41-vuotias Kinnunen kajautti äänensä eetteriin ensimmäistä kertaa Ylen taajuuksilla työharjoittelun merkeissä vuonna 2003. Vakituisen työsuhteen Yleisradion kanssa hän aloitti kaksi vuotta myöhemmin, jolloin myös valmistui koulusta. Kinnunen kertoo kokevansa itsensä ensisijaisesti toimittajaksi, vaikka tuottajan puhteita onkin takana jo neljättä vuotta. Nykyinen titteli on livetuottaja.

– Se tarkoittaa sitä, että alueellisten radiolähetysten lisäksi tuotan Yle Areenaan verkko edellä meneviä suoria lähetyksiä. Aivan samalla tavalla kuin normaalistikin mediatoimittaja tekee suoran reportaasin radiolähetykseen, mutta laitetaan kuva mukaan ja lähetetään sama suorana myöskin Yle Areenaan. Huolehdin, että tekijöillä on hommat kunnossa ja osaaminen ajan tasalla ja annan heille palautetta. Pidän silmät auki ja kuulostelen, mitä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla tapahtuu, avaa Kinnunen tointaan.

Osaamisen ammattiinsa, tai paremminkin edellytykset ammattinsa oppimiselle Kinnunen hankki Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta, mistä hän valmistui vuonna 2005.

– Medianomi AMK on tutkinto, jolla tässä on keinoteltu. Joitain avoimen yliopiston kursseja on lisäksi käyty, mutta muuten koulutus on siinä. Silloisessa mallissaan ammattikorkeakoulun viestinnän tutkinto toimi erittäin hyvin. Oma suuntautumiseni oli audiovisuaalinen ilmaisu ja tuotanto. Kuten tarkoitettukin on, antoi ammattikorkeakoulu todella hyvät tekniset valmiudet oppia työ sitten kun siihen pääsee. Työ tekijäänsä opettaa. Omien kokemusteni pohjalta uskaltaisin suositella ammattikorkeakouluttautumista, Kinnunen toteaa.

Lämmittelemättä tulta päin kriisiviestinnässä

Radioalalla Kinnunen on paluumuuttaja. Vuonna 2012 hän jätti radiotyöt sikseen ja siirtyi ELY-keskukselle viestintäasiantuntijaksi helmikuun alusta alkaen.

– Se sattui hyvin kohdalle. Olin tehnyt Ylellä töitä seitsemän vuotta ja ajattelin, että voisi joko opiskella lisää työn ohessa tai tehdä jotain muuta, jos jotain mielenkiintoista avautuu. Sattumalta tuli eteen tuo ELY-keskuksen haku ja laitoin paperit sisään. Kävi tuuri ja sain paikan, Kinnunen muistelee.

ELY-keskuksen leipiin astuminen ei olisi voinut sattua juuri mielenkiintoisempaan saumaan. Kesä 2012 oli erittäin sateinen, joten silloisen Talvivaaran tehdasalueelle oli kerääntynyt runsaasti vettä. Tilanne kulminoitui marraskuun neljäntenä päivänä siihen, että kipsisakka-altaan yhden lohkon pohja puhkesi, mistä tietenkin seurasi hätätilanne.

– Kun Kainuun ELY-keskus on ympäristöluvan valvojana, niin totta kai siitä seurasi viestinnän tarve. Siinä uusi viestintäasiantuntija pääsi heti harjoittamaan käytännön kriisiviestintää. Ei siis harjoittelemaan, vaan harjoittamaan. Pidän tätä virkamiesaikaa erittäin arvokkaana työkokemuksena. Siellä pääsi valvonta-asioiden lisäksi tosi hyvin kiinni Kainuun elinkeinoelämään sekä myös valtakunnallisiin juttuihin, kuten esimerkiksi kehittämään valtionhallinnon virastoilleen antamaa viestintäsuositusta, Kinnunen kertoo.

Radio puolustaa paikkaansa

ELY-pesti tuli päätepisteeseensä vuonna 2015, jolloin veri veti miehen takaisin radioon. Kolmen vuoden ajan saivat aamuvirkeät radion kuuntelijat nauttia Kinnusen sointuvasta baritonista, kunnes käsky kävi tuottajan pallille. Satunnaisesti kuuluu hänen äänensä radiossa edelleenkin jotain asiaa selvittämässä tai juontotuurauksissa.

Sisällön tuottaminen Areenaan on Kinnusen mukaan ratkaisevan tärkeää, jopa edellytys Yleisradion toiminnalle. Perinteiset FM-lähetykset eivät riitele verkkosisällön kanssa, vaan ne tukevat toisiaan.

– Radiokanavat eivät ole lähdössä mihinkään. Ylen audiostrategiaan kuuluu kahden kärjen taktiikka, eli radiosisältöjä kehitetään edelleen ja ollaan läsnä myös verkko edellä, ennen kaikkea mobiilisti. FM-lähetysverkkoa tarvitaan tulevaisuudessakin jo ihan turvallisuussyistä. Esimerkiksi Norjassa ei FM-verkkoa ole ollut enää pariin vuoteen, joten siellä tarvitaan radion kuunteluun digitaalinen vastaanotin. Jos kriisitilanteessa netti katkeaa, lakkaa radio siellä kuulumasta kokonaan. Ylen puolesta en voi sanoa, mutta henkilökohtaisesti näkisin, että frekvenssimodulointi eli FM-lähettäminen Suomessa jatkuu hamaan tulevaisuuteen, vuosikymmeniä, Kinnunen arvelee.

Yle Areenan tulevaisuus oli keväällä tapetilla, kun mediayhtiö Sanoma teki valtiontukikantelun EU:n kilpailuviranomaiselle. Kantelun ytimessä olivat Yle Areena ja Ylen oppimisen sisällöt.

– En ota yhtiön puolesta kantaa kanteluun, mutta Ville Kinnusena totean, että Yle-verolla ihminen saa käyttöönsä sellaisen määrän sisältöä, ettei se ehdi sitä eläessään kaikkea kuluttaa. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän, sen parempi. Ylellä on paljon sellaista sisältöä, mitä ei kaupallisesti edes tehtäisi. En siis näkisi Yleä markkinahäirikkönä, enkä ole tämänkään kantelun perusteella huolissani Ylen tulevaisuudesta. Pidän Areenaa erittäin tärkeänä senkin takia, että eihän nykynuorilla ole radioita eivätkä he altistu radiolähetyksille kuin mahdollisesti vasta ensimmäisessä työpaikassaan. Heidätkin on kuitenkin tavoitettava, sillä Ylen tehtävä on palvella kaikkia kansalaisia. Myös niitä, jotka eivät omista televisiota tai radiota. Käytännössä voidaan sanoa, että Areena on Ylelle olemassaolon edellytys, Kinnunen toteaa.

Umpikainuulainen ei ole umpimielinen

– Varmaan voi sanoa, että olen umpikainuulainen. Isän ja äidin suvut ovat Kainuusta niin pitkälle kun tietoa on. Olen syntynyt keskellä Kainuuta Ristijärvellä ja täälläpä sitä on tullut pyörittyä enimmäkseen, poislukien se yksi harharetki Tornioon, Kinnunen kertoo.

Mediaopintojen pariin Perämeren mutkaan Kinnunen hakeutui niillä toivein, että työura urkenisi musiikkituotantojen tai muiden ääneen liittyvien töiden merkeissä.

– Kaikenlainen äänen kanssa pellautuminen on ollut ihan pienestä lähtien mukavaa. Opintojen alettua kävi selväksi, että uravaihtoehdot ovat moninaiset. Yle tuntui erittäin luontevalta paikalta työharjoittelulle ja myöhemmin myös työllistymiselle, Kinnunen kertoo.

Nuoruusvuosina hyvinkin aktiivinen soittoharrastus on tupannut jäämään nykyisellään taka-alalle muiden asioiden viedessä aikaa.

– Olen niin sanotusti kuuntelupuolella. Soittimia on olemassa edelleen, mutta soittamiselle ei ole juurikaan aikaa. Harrastuksena on omakotitalon kunnossapito ja siihen liittyvä nikkarointi. Myös veneily ja veneen laittaminen vievät vapaa-aikaa. Liikunnalla tilkitään välit ja joka päivälle pitäisi saada jotain tehdyksi. Jos se ei hyötyliikunnalla täyty, on esimerkiksi kahvakuula, jota ohjaan Kajaanin Judokerholla. Judon aloitin aikuis-iällä. Vyön väri on vihreä, mutta sitä olisi saatava kohta tummennettua. Viimeisimpänä harrastuksena on tullut koira, eli portugalinvesikoiran kanssa touhuaminen, Kinnunen luettelee.

Kun koulusta valmistuminen aikanaan alkoi häämöttää, oli Kinnusilla valmius lähteä periaatteessa mihin tahansa päin maata töihin, mutta kun sattui molemmille löytymään töitä Kainuusta, oli valinta helppo ja mukava. Etelä-Karjalasta kotoisin oleva puolisokin lähti mielellään Kainuuseen ja onkin kainuulaistunut sen verran hyvin, että menee nykyisin ihan täysin kainuulaisesta. Myös Hanne Kinnusen ääni on tullut Yle Kainuun kuuntelijoille tutuksi.

Kinnuset pitävät Kajaanista asuinpaikkana, vaikka välillä näkymät olivatkin melko ankeat. Yliopisto lähti ja tuntui, että kaikki vain viedään ja katoaa. Nyttemmin teollisuuden hyvä vire ja uudet hankkeet ovat vahvistaneet tehtyä valintaa, että kannatti jäädä eikä haikailla muualle. Erittäinkin ilolla Kinnunen kertoo seuranneensa tilastojen mukaan viime vuodesta alkaen kääntynyttä muuttoliikettä, joka on suuntautunut erityisesti Kajaanin seudulle.

– Olen mielelläni esimerkki siitä, miten ihminen voi elämänsä perustaa Kainuuseen ja pärjäillä täällä aivan mielissään kokematta, että jotain puuttuisi. Pikemminkin niin, että arki on sujuvaa. Suurin maalaiskaupugissa asumisesta tuleva bonus on se, että matkanteko ei vie aikaa. Esimerkiksi lasten harrastusteen vienti ei vaadi puolta tuntia suuntaansa. Jos jotain parantamisen kohteita pitää mainita, niin olisi hyvä jos nuorilla olisi täällä enemmän vaihtoehtoja silloin, kun tulee kouluihin hakemisen aika. Todennäköisesti joutuu paikkakuntaa vaihtamaan, Kinnunen harmittelee.

Kinnunen kertoo laittaneensa merkille, että kainuulainen on ulkopuolisten havaintojen mukaan vilpitön, rehellinen ja nopeasti lämpenevä. Ei siis ollenkaan tarvitse ajatella, että olisimme jotenkin umpimielisiä.

– Varsinais-suomalaisilta on usein toistunut sellainen todistus, että kainuulaiset ovat hyvin avoimia ja heihin on helppo tutustua. Tämä on minua ihmetyttänyt kun olen luullut, että olisimme juroja ja jörriköitä. Tosiasia onkin niin, että kainuulainen lämpenee nopeasti jos niikseen. Täällä pystyy solmimaan ystävyyssuhteita varsin mutkattomasti. Maanläheisyyttä ja suoruutta arvostetaan.

Petri Möttönen

Jaana Keränen - Matkailumarkkinat siirtyivät vauhdilla virtuaalimaailmaan

Kuva: Miina Lukkari

Wild Taiga on tuotemerkki, jota käyttää vuonna 2004 perustettu matkailuyhdistys Idän Taiga ry sekä siihen kuuluvat yritykset kotimaan ja ulkomaan yhteismarkkinoinnissa. Jäsenyrityksiä on kuutisenkymmentä, joista pääosa Kuhmosta ja Suomussalmelta. Yrityksiä on mukana myös muualta Kainuusta sekä lisäksi muutamia Pohjois-Karjalasta ja Taivalkoskelta.

Jaana Keränen toimi Idän Taiga ry:n palveluksessa viimeiset kahdeksan vuotta. Sitä ennen Idän Taiga ry oli Keräsen asiakkuutena Pohjolan Myllyssä ja Nordic Marketing GmbH:ssa työskennellyn seitsemän vuoden ajan. Sinä aikana hän on rakentanut yhdistyksen kansainvälistä markkinointia ja Wild Taigan tuoteperhekokonasuutta eteenpäin. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan jäsenyritysten liikevaihdon mukaan määräytyvällä yhteismarkkinointimaksulla. Lisäksi kuntarahoittajina ovat mukana Kuhmon kaupunki ja Suomussalmen kunta. Resursseja saadaan myös hankkeiden kautta.

– Yhteismarkkinointi on toiminnan tärkein osa-alue, mutta siihen kuuluu myös tuotekehitystä ja koulutusta, joita tehdään pitkälti hankkeiden kautta. Yrittäjille on esimerkiksi järjestetty valmennuksia sähköisten varausjärjestelmien käyttöönottoon ja muutenkin avittamaan liiketoiminnan kehittämisessä. Tuotekehitys on matkailutuotteiden tekemistä, mutta myös verkostoitumista ja yritysten yhteistyötä. Esimerkiksi kiertomatkatuotteita, jotka kulkevat useamman Kainuun kunnan kautta, Keränen kertoo.

Markkinointi on onnistunut hyvin etenkin kansainvälisellä puolella. Wild Taiga on eurooppalaisilla matkailumarkkinoilla hyvin tunnettu tuotemerkki Pohjoismaita myyvien matkanjärjestäjien keskuudessa.

– Siitähän se on kiinni, että yrittäjät vetovoimaisine tuotteineen ovat pysyneet mukana ja olleet nohevia. Kaiken aa ja oo on yritysten aktiivisuudessa ja yhteistyössä. Tärkeää on myös se, että mukana on luontopuolen ja kulttuuripuolen toimijoita tekemässä yhteispaketteja ja markkinoimassa samassa rintamassa. Nämä alat usein kulkevat hyvin eri latuja, Keränen toteaa.

Lennokas digiloikka

Korona on vaikuttanut alan yrityksiin monin eri tavoin. Ravintolat ja tapahtumat ovat olleet syvässä liemessä rajoitusten kanssa ja etenkin ulkomaisiin turisteihin keskittyvät liiketoimet ovat pulassa. Toisille muutokset ovat tuoneet lisää rahaa kassaan ja yleensä ottaen pakon edessä uudistetut käytännöt ovat tehostaneet joitain toimintoja.

– Kainuu sinällään on pärjännyt koronan keskellä hyvin kotimaan asiakkaiden varassa. Joidenkin yritysten asiakaskunta on osittain tai jopa kokonaan ulkomaalaisten vieraiden varassa, mikä tarkoittaa sitä, että niissä on jouduttu etsimään kokonaan muita töitä. Osalla kotimaiset asiakkaat ovat korvanneet jotain, mutta liikevaihdot ovat kuitenkin tippuneet todella rajusti. Muutamilla yrityksillä liikevaihto on taas lisääntynyt kotimaan matkailun osuuden lisääntyessä. Matkailun myynti- ja markkinointitavat menivät kokonaan uusiksi, kun ei pystytty enää järjestämään tutustumiskäyntejä kansainvälisille matkanjärjestäjille ja lehdistölle. Emme myöskään pääse matkailualan myyntitapahtumiin ulkomaille, joissa matkanjärjestäjien kanssa sovitaan tulevista tuotteista, Keränen kertoo.

Myyntitapahtumat ovatkin siirtyneet verkossa tapahtuviksi. Kokoussovellusten avulla järjestetyissä myyntitapahtumissa tavataan matkanjärjestäjiä ympäri maailman. Tutustumismatkoja on tehty virtuaalisesti niin, että yrittäjät itse ovat kuvanneet palveluistaan persoonallisia videoita, joilla he esittelevät tuotetarjontaansa ostajille.

– Digitaalista loikkaa on otettu todella paljon. Tämän puolen kehittäminen onkin meillä ollut ohjelmassa jo aikaisemmin esimerkiksi sähköisten varausjärjestelmien ja somekanavien muodossa. Tätä puolta korona on jouduttanut. Se oli pakkorako, kun ei muutakaan pystynyt. Nämä tulevat osittain myös säilymään. Ennen ajettiin kokouksissa satoja kilometrejä pitkin Kainuuta tai matkustettiin Berliiniin, nyt istutaan Teamsissa. Kehitys on ollut lyhyessä ajassa huikeaa, Keränen ihmettelee.

Koronarajoitusten helpottaessa vähin erin alkavat turistit taas pian liikkumaan. Keränen pitää kehityssuuntaa hyvänä, mutta muistuttaa varovaisuudessa. Juuri nähty Venäjän jalkapalloreissu on hyvä esimerkki siitä, miten pian asiat voivat muuttua.

– Nyt kun alamme pikkuhiljaa saada taas ulkomaisia kävijöitä, toivoisin kaikkien muistavan, että eihän se tauti ole mihinkään vielä kadonnut. Kun kuljetaan ja matkaillaan, niin tehdään se vastuullisesti, jotta vapaus liikkumiseen säilyisi, Keränen toivoo.

Yhdessä tehokkaammin

Kainuun matkailun kansainvälinen kehittäminen kulkee käsi kädessä lentoyhteyksien kanssa. Kotimaan matkailijat saapuvat lähes poikkeuksetta omilla autoillaan, sillä maakuntamme keskeinen sijainti on päivämatkan päässä kaikkialta Suomesta. Laajemmassa näkökulmassa Keränen pitää leveän rintaman yhteistyötä tärkeimpänä asiana.

– Yksittäisen kunnan, alueen tai yrityksen yksin tekemä markkinointi ulkomaille on kuin pisara meressä, eikä siinä riitä resurssitkaan. Markkinointi ei ole halpaa, mutta laajalla rintamalla yhteistyötä tekemällä varojen käyttöä voidaan entisestään tehostaa. Haasteena on se, että meillä on viisi matkailualuetta, joissa tuotteet kohderyhmineen ovat keskenään hyvin erilaisia. Alueiden yritysten kv-osaamisen taso pitäisi saada samalle tasolle ja joillain alueilla olisi tehtävä voimakkaasti ihan perustyötä, tuotteistamista. Myyntiähän on vaikea tehdä, jos ei ole hinnoiteltua tuotetta mitä myydä, Keränen sanoo.

Puutarhahommia ja perinnemaiseman entisöintiä

Matkailupuolen työuraa Keräsellä on takanaan reilut kolme vuosikymmentä. Kansainvälisen markkinoinnin parissa hän on työskennellyt 90-luvun puolesta välistä lähtien. Työura on sisältänyt paljon erilaista tekemistä ja ihmisten parissa toimimista.

– Olen käynyt aikanaan matkailupuolen koulun ja olin kesätöissä Kainuun Opistolla kurssisihteerinä ja ajoin isäni taksia. Sieltäköhän tuo olisi lähtenyt? Alkuun olin Sotkamossa viisi vuotta hotellialalla. Sitten opiskelin lisää markkinointia ja olin perustamassa maakunnallista markkinointi- ja myyntiyhtiötä, jonka kanssa muutaman vuoden toiminnan jälkeen koettiin konkurssi. Sen jälkeen olin Lapissa laittamassa pystyyn safariyritystä ja työskentelin Vuokatista käsin yhden viisivuotisen Järvi-Suomen matkailuhankkeen tehtävissä. Siitäpä jo aletaankin lähestyä tätä päivää ja pitkää rupeamaa Idän Taigan kanssa, Keränen laskeskelee.

Keräsen ensimmäisiin kansainvälisiin markkinointitehtäviin kuului Vuokatti Teamin Venäjän valloitus 1990-luvun loppupuolella. Vuokatti oli Suomen matkailualueista ensimmäinen, joka ryhtyi rajojen avauduttua markkinoimaan venäläisille ja onnistui isosti.

– Sieltä tuli ensimmäinen joulujuna suoraan Kajaaniin. Venäjänkielisiä ihmisiä ei hirveästi ollut silloin vielä töissä, mutta Tuliketusta löytyi venäjää puhuva siivooja, joka toimi oppaana ensimmäiselle ryhmälle, Keränen muistelee.

Matkailu- ja kulttuuririennot Jaanalla jäävät muutamiin kesän kotimaisiin tapahtumiin. Kun on jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa töiden merkeissä, tuntuu vapaa-ajalla oma rauha houkuttelevalta.

– Tahtoo olla, että luonto vetää vapaa-ajalla puoleensa. Teen puutarhahommia ja minulla on Mieslahdessa menossa kotitilalla perinnemaiseman entisöintioperaatio.

Petri Möttönen

Craig Tyler - Brittiläinen olutseppä löysi kodin Kainuusta

Haapala bnb Oy:n panimovastaava Craig Tyler on mies, joka tuntee oluen salat kuin omat taskunsa. Tämänkin vuoden aikana hänen käsistään lähtee 30 000 litraa erittäin hyvää olutta ympäri Suomen.

Itä-Angliasta Lontoon läheltä lähtöisin oleva Craig tutustui Sotkamosta kotoisin olevaan Kaisa Korhoseen vuonna 2012 Craigin vieraillessa ystävänsä luona Helsingissä. Kaisa muutti Craigin luo Lontooseen vielä saman vuoden aikana. He olivat sopineet, että asuvat molemmissa maissa 3 vuotta per maa, ennen kuin päättivät kumpaan maahan jäävät asumaan. Kaisa sai opiskelupaikan Suomesta ja he muuttivat yhdessä esikoisensa kanssa Jyväskylään 2015. Suomessa asumisen aikana ajatus Haapalasta syntyi, ja päätös kotipaikasta tuli selkeämmäksi.

– Haapalan talo on 152 vuotta vanha ja todella erityinen rakennus. Se on ollut vaimoni suvulla jo viiden sukupolven ajan. Kaisan vanhemmat olivat halukkaita siirtämään tilan jo jälkipolville. Meillä yrittäjillä oli omilla tahoillamme ollut ajatuksia tilan uudistamisesta siitä, miten tilan elämä jatkuisi suvulla. Meitä on neljä yrittäjää. Itseni ja Kaisan lisäksi on hänen veljensä Juho Korhonen ja hänen puolisonsa Venla. Yhdessä aloitimme suunnittelun vuonna 2016, jonka jälkeen alkoi pitkä työrupeama siihen saakka, kunnes Haapala avasi ovensa vuoden 2018 kesällä. Ensin oli paljon suunnittelutyötä, vanhan navetan remontointia ja sekä ruokalistojen että oluiden suunnittelua. Meillä kaikilla on takanamme erilaista ammattitaustaa, joista yhdistettynä syntyi Haapala. Toimintaan sisältyy ravintola, panimo, majoitusta sekä juhla- ja tapahtumapalveluja. Ruoka ja olut sopivat luontaisesti yhteen ja vanhalla tilalla oli runsaasti historiaa, minkä ympärille oli hyvä rakentaa elämyspalveluja, Craig kertoo.

Perinteet kunniaan

Oma panimo mahdollistaa huolella suunnitellut makuparit ruuan ja oluen yhdistelmissä. Oluiden koko suunnitteluprosessissa huomioidaan ravintolan ruokalista sekä Haapalan ajatusmaailma. Jokaiselle Haapalan oluelle löytyy ravintolan listalta sille hyvin sopiva ruoka kaveriksi. Ravintola on myös rakennettu siten, että pöydistä on näkymä panimon puolelle.

– Olen englantilaisen ale-kulttuurin kasvatti, joten luonnollisesti oluemme ovat brittityyppisiä. Ruoka on iso osa Haapalan toimintaa, joten oluiden kehittelyssä ei ole ryhdytty hurjastelemaan. Oluen pääasiallinen tehtävä on tukea ruokaa. Muutamat panimot tekevät hurjiakin juttuja chilien ja vastaavien mausteiden kanssa, mutta me haluamme mieluummin kunnioittaa perinteitä ja lähiseudun raaka-aineita, Craig toteaa.

Brittiläisittäin erikoisin mauste lienee Korpikuusen kuiskaus -pale alessa käytetty kuusenkerkkä. Omilta mailta kerätyt kuusenkerkät eivät kuitenkaan ole oluen hallitseva elementti, vaan paremminkin aavistus ja hillitty jälkimaku. Usvainen uitto -tervaporteriin käytetty terva puolestaan tulee Lentiirasta. Kaikki Haapalan oluissa käytettävät maltaat tulevat Pehkolan mallastamolta Ruukista, sillä se on panimoa lähimpänä sijaitseva mallastamo. Tulevaisuudessa tavoitteena on kasvattaa oluiden maltaat omilla pelloilla.

1800-luvun puolivälin jälkeen rakennettu tila tarjoaa yritykselle mainiot puitteet nojata brändäyksessään seudun historiaan, perinteisiin ja vanhoihin tarinoihin. Tämä näkyy tuotesuunnittelussa esimerkiksi siten, että kuusenkerkkäoluessa maistuu häivähdys ikiaikaista kainuulaista maisemaa. Myös tervalla maustettu porter on tarkoin mietitty kokonaisuus. Porter-oluet ovat peräisin Lontoon jokisatamista. Nämä tummat ja vahvat oluet kehitettiin sisukkaille joki- ja satamatyöläisille 1900-luvulla, mistä myös nimi porter on peräisin. Kun tervaa vielä tuotettiin Kainuussa suuria määriä ja kuljetettiin Tervan Tietä Ouluun ja sieltä Tukholmaan, myytiin laivojen pintakäsittelyyn tarkoitettu terva usein lopulta Britannian laivastolle samoihin aikoihin kun porterit siellä kehitettiin. Näin nämä kaksi tarinaa siis kietoutuvat toisiinsa.

Kaupungin vilskeestä metsien huminaan

Ennen Kainuuseen muuttamistaan Craig oli ehtinyt vierailla maakunnassa useita kertoja neljän vuoden aikana. Muutto ei siis aiheuttanut kulttuurishokkia, vaan panimovastaava ennemminkin odotti muuuttoa Kainuuseen, koska se oli mahdollisuus erilaiseen elämän tapaan kiireiseisen ja äänekkään Lontoon jälkeen

– Olen kasvanut lähellä Lontoota Euroopan tiheimmin asutussa ympäristössä. Kainuu on yksi Euroopan harvimmin asutuista paikoista, joten onhan siinä hienoinen ero. Sanoisin, että myös väestön luonteessa on jonkinlaisia eroja. Helsingissä nämä erot eivät ole niin huomattavia, mutta täällä pohjoisemmassa ihmiset ovat alkuun varautuneempia ja avautuvat vasta tutustuttuaan. Yhteisöllisyys on täällä paljon voimakkaampaa kuin isoissa kaupungeissa, Craig kertoo.

Craigin mielestä suomalainen olutkulttuuri elää ja voi hyvin. 

– Piirit ovat tietysti aika pienet, mutta yhteishenki on hyvä ja auttavainen. Yhteistyötä tehdään ja tietoa jaetaan mielellään tekijöiden kesken. Suomen olutkulttuuri suosii perinteisesti saksalaistyyppisiä oluita, mutta Haapalan panimo tarjoaa ehkä jotain vähän erilaista, ottaen vaikutteita Englannista ja Suomesta, Craig sanoo.

Haapalan tilalla järjestetyt panimokierrokset ja olutmaistajaiset ovat olleet katkolla koronan takia. Craig suunnittelee toiminnan uudelleen avaamista rajoitusten sallimissa puitteissa kesäkuun aikana. Muuhun palvelutarjontaan ja panimon tuotteisiin voi perehtyä tarkemmin nettisivuilla: www.haapalabnb.fi

Petri Möttönen

Harri Peltola - Pessimismi ei tarkoita negatiivisuutta

Puolangan pormestari Harri Peltola toteaa kunnassa vallitsevan tunnelman olevan tällä hetkellä yleensä ottaen kohtuullisen positiivinen. Koronatilanne on selviämässä ja kesä tekee tuloaan.

– Varsinkin viime keväänä tilanne oli vaikea, kun oli enemmän rajoituksia voimassa. Laskettelukeskuksen kausi katkesi kuin kanan lento, mutta toisaalta mökkimatkailu kesällä oli sitten vilkasta. Hotelli- ja ravintola kärsi ilman muuta, kuten myös taksit, parturit ja muut pienyrittäjät. Mihinkään alhoon tässä ei kuitenkaan olla vaipumassa, vaan katse on reilusti eteenpäin. Rakennetaan kaasulaitosta ja uutta liikuntahallia, Peltola kertoo.

Puolanka on suosittu kesämökkikunta. Epidemian hetkellinen hellittäminen viime kesänä näkyi lisääntyneenä väkimääränä, mikä puolestaan sopii mainiosti vähittäistavarakaupalle. Kuluneet pyhät ovat aloitelleet jo lomakautta ja monet kesäasukkaat ovat vetäytyneet Puolangalle etätöihin. Tilastointiin käytettävän Telian puhelinlaskennan perusteella kunnassa oleskeli pääsiäisen aikoihin noin 6,5 tuhatta ihmistä.

– On tämä ollut aikaisempaa vilkkaampi pitäjä kuluneen vuoden aikana. Asukkaita täällä on normaalisti kaksi ja puoli tuhatta, mutta väkimäärä on ollut pitkin vuotta neljän ja kuuden tuhannen välillä, Peltola arvioi.

Yksi kuuden joukossa

Peltola on sikäli harvinainen lajissaan, että hänen lisäkseen koko valtakunnassa toimii vain viisi pormestaria; Helsingissä, Kärkölässä, Pirkkalassa, Tampereella ja Tuusulassa. Kuluvan vuoden aikana myös Turku ja Lahti siirtyvät pormestarimalliin. Mallissa on Peltolan mukaan puolensa ja puolensa.

– Siihen vaikuttaa monta seikkaa, eikä se ole välttämättä yksiselitteisen hyvä tai huono malli. Mikäänhän ei ole täydellistä, mutta tulimme yhdessä siihen tulokseen, että se on paras mahdollinen ratkaisu siihen hetkeen. Näin vaalien lähestyessä se on varmasti jonkun mielestä maailman huonoin malli, mutta se taitaa johtua enempi vaalishowsta. Kuuluu asiaan, Peltola arvelee.

Pormestari ei ole kunnanjohtajan tavoin virassa, vaan toimii luottamushenkilönä. Se mahdollistaa tietyiltä osin joustavamman toimintatavan, mutta toisaalta pormestarin palli tutisee herkästi.

– Kunnanjohtajan erottaminen on paljon monimutkaisempaa kuin pormestarin. Pormestarihan vaihtuu heti samassa kokouksessa jos valtuusto niin päättää, eikä sille makseta erorahoja tai neuvotella irtisanomisajan palkasta. Pormestari kun on kunnanhallituksen puheenjohtaja ja luottamushenkilö, ei hän todennäköisesti tee minkäänlaisia yllätysvetoja hallitukselle. Hallituksen kokouksissa etukäteen käytävä keskustelu tuo asioiden valmisteluun enemmän tietoisuutta, Peltola selvittää.

Kotiloma on maanviljelijälle haasteellinen

Varsinaiselta ammatiltaan Peltola on maatalousyrittäjä. Tilalla asuu satakunta lypsävää, joten vapaa-aika on kortilla. Eläimet eivät kokousaikatauluista perusta.

– Minulla on ulkopuolinen työntekijä, kesäisin kaksi tai kolmekin. Myös puoliso työskentelee yrityksessä ja viikonloppuisinhan sitä ehtii tehdä täyspäiväisesti. Arkipäivinä ehtii ennen työajan alkamista käydä navetassa, Peltola kertoo.

Pienessä kunnassa pormestarin on omien töidensä ohella hoidettava käytännössä kaikki samat työt, mitä kunnanjohtaja hoitaa muissa kunnissa. Puolangalla on sen lisäksi käynnissä henkilöstömuutoksia kunnallishallinnossa, mikä ennestään kuormittaa pormestarin työtaakkaa.

– Aikaahan se vie. Vapaa-aikaa on jäänyt luvattoman huonosti. Pormestarillehan kertyy lomaa samalla tavalla kuin työntekijälle, mutta ne täytyisi ehtiä pitämään. On siinä sekin, että maatalousyrittäjän pitää lähteä kotoa pois jos aikoo päästä töistä irti, ja korona on rajoittanut kaikkea matkustelua, Peltola sanoo.

Silloin kun vapaa-aikaa järjestyy, lähtee pormestari mielellään kävelylle tai lukee kirjoja.

– Kesällä voi mennä polkupyörälläkin ja syksyllä kulkea metsällä, olipahan pyssy matkassa eli ei.

Pessimisti ei pety

Peltola ei tohdi laskea itseään alkuperäiseksi puolankalaiseksi, sillä hän on ehtinyt asua paikkakunnalla ”vasta 50 vuotta”.  Ylitorniolta vanhempiensa mukana parivuotiaana Puolangalle muuttanut Peltola on kuitenkin ehtinyt tehdä havaintoja paikallisesta kansanluonteesta. Usein mainittu puolankalainen pessimismi on Peltolan mukaan piirre, joka yhdistää useimpia suomalaisia.

– Kaikkien suomalaisten perusluonteenlaatu on hieman pessimistinen. Pessimistihän ei koskaan pety, mutta saattaa joskus harvoin iloisesti yllättyä. Pessimismin ei tarvitse olla synkistelyä, että "voi kun kuolisi äkkiä pois", vaan huumorin pilke on oltava aina mukana. Kyse on enemmänkin arkirealismista; jos kuuta tavoitellaan taivaalta, niin varmasti menee pieleen, mutta jos jaksetaan pärjäillä, saattaa joskus päivä paistaa risukasaankin, Peltola pohtii.

Pormestarin mukaan puolankalaisten laajasti brändäämä pessimistinen ajattelutapa ei ole ollut läsnä kunnallisessa päätöksenteossa.

– Sen aikaa mitä minä olen mukana ollut, on uskallettu tehdä sellaisiakin ratkaisuja joista on tullut vahvasti haukut monesta suunnasta, mutta jotka ovat toimineet pitkällä aikavälilllä hyvin. Puolankalaisilla päättäjillä on ollut rohkeutta tehdä ratkaisuja kuntalaisten eteen. Vaikka kuinka esiinnyttäisiin pessimisteinä, ei jäädä voivottelemaan, Peltola tuumii.

Puolankalainen versio kainuulaisuudesta ei Peltolan mielestä poikkea ratkaisevan paljon Kainuun muista kunnista, vaikka lännen vaikutus jonkin verran voi näkyäkin. Oulun kupeessa asuu kolmisen tuhatta puolankalaista, jotka palaavat kesäisin mökkeilemään ja kunnan läntinen raja nojaa Pohjois-Pohjanmaahan.

– Vaaraisena kuntana Puolanka on kuitenkin selkeästi Kainuuta, ei Pohjanmaan laakeaa suota. Kainuulainen on kohtuullinen itsenäinen ja itsepäinen. Voi olla, että vierasta ensin katsastellaan, eikä ensimmäiset vastaukset tule täysin suoraan. Esimerkiksi pohjalainen saattaa poksauttaa heti paljon suoremmin kuin kainuulainen. Toisaalta siihen liittyy sellainen puoli, että kun kainuulaisen oppii tuntemaan, on se luotettava. Täällä ei tarvitse paljon epäillä etteikö sana pitäisi, jos jostain on sovittu, Peltola linjaa.

Avoin keskustelu on parasta yhteistyötä

Maakunnallisen yhteistyön suhteen Puolanka poikkeaa muista Kainuun kunnista siten, että se ei ole mukana sote-kuntayhtymässä. Normaalit yhteistyökuviot liittyvät pelastuslaitoksen toimintaan ja jätehuoltoon sekä jossain määrin henkilöstön jakamiseen, esimerkiksi opettajien tuuramiseen. Peltolan mukaan kuntien välillä vallitsee hyvä keskusteluyhteys, joka on syytä säilyttää.

– Toimintoja ei välttämättä kannata siirrellä naapureille tehtäväksi mutta yhdessä voi joitakin asioita olla järkevää tehdä. Tärkeintä on hyvä yhteydenpito, että ymmärretään toistemme asioita. Se on aivan kohtuullisen hyvällä tasolla niin luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin kesken. Keskustelua on paljon ja asioita pohditaan yhdessä etukäteen. Lehdissä joskus revitellään, että kun ei tehdä yhteistyötä, mutta aika monta palaveria on pidetty ja asioita linjattu. Esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologisissa ratkaisuissa on kuntien kanssa yhdessä suunniteltu ja sovittu mihin suuntaan edetään.

Petri Möttönen

Petteri Seppänen - Ristijärvi kiinnostaa paluumuuttajia

Ristijärvellä toisen koronavuoden pyörittämistä on päästy aloittamaan tilanteeseen nähden kohtalaisen normaaleissa uomissa. Toiminnoissa ei ole isoja muutoksia. Koulu on pystynyt jatkamaan lähiopetusta ja kansalaisopistokin pääsi aloittamaan lukukautensa. Kunnanjohtaja Petteri Seppänen toteaa tehtyjen ratkaisujen palvelleen tarkoituksenmukaisuutta. Viime vuoden maaliskuussa kunnassa otettiin käyttöön uusi palvelukeskus, jonka toimintoja on ulkoistettu reilulla kädellä. Palvelut on järjestetty yksityisen tahon tuottamina vuokrapalveluina.

– Ratkaisu on ollut toimiva. Soten ja Attendon hoivakodit toimivat samassa talossa ja kaikki ateriapalvelut tulevat Attendolta. Päiväkoti sai rakennukseen oman siiven. Ratkaisu on kuntatalouden näkökannalta järkevin myös tulevaan soteuudistukseen peilaten. Esimerkiksi kiinteistöriskiä ei ole samalla tavalla kuin jos terveyskeskusrakennus olisi kunnan oma. Infraa on kaiken kaikkiaan saatu mukavasti sellaiseen asentoon, että sotepalveluille on hyvät tilat, Seppänen kertoo.

Uuden palvelukeskuksen myötä Willa Wanhasta vapautui tiloja nuorisotoimen, 4H-yhdistyksen sekä muutamien yrittäjien käyttöön, joten uudistus palveli tältäkin osin kunnan elinvoimaa.

Talous mietityttää myös Ristijärvellä

Kunnanjohtaja toteaa Ristijärven strategian painottuvan pitkäjänteiseen suunnitteluun. Pienen kunnan haaste on suurilta osin se, että tehtävänä on kaikki samat työt kuin isoissakin kunnissa, mutta pienemmällä henkilöstömäärällä. Kunnan johtoryhmän on koostuttava useita aloja hallitsevista jokapaikan höylistä.

– Talous puhuttaa meillä kuten monessa muussakin kunnassa. Ylimääräiset sotemenot lyövät kovasti haastetta ja kuntien kantokyky on koetuksella; saadaanko säästöjä aikaan ja miten päin mennään. Tälle vuodelle taloudessa ei pitäisi olla mitään kummallisempaa. Keväämmällä ryhdytään pohtimaan tasapainottamisohjelmaa tulevia vuosia silmälläpitäen. Eletään suu säkkiä myöten miten varat ja tuotot antavat myöten ja tasapainotetaan taloutta pitkällä aikajänteellä, Seppänen suunnittelee.

Poikkeusolot ovat olleet kauheaa myrkkyä monelle yrittäjälle, mutta Seppäsen mukaan Ristijärvellä ei ole ilmennyt aihetta laajamittaisempaan panikointiin.

– Ristijärven yrittäjät ovat nähdäkseni pärjänneet hyvin hankaluuksista huolimatta. Yksinyrittäjätuelle ei ole ollut kovaa kysyntää, niitä on haettu ja myönnetty alle kymmenen kappaletta. Myös yritysrakenne kunnassa on sellainen, etteivät yritykset ole riippuvaisia ulkomaalaisista matkailijoista. Näin ollen matkustelurajoitukset eivät ole osuneet niin kovaa. Lisääntynyt kotimaan matkailu on jopa hyödyttänyt joitain yrityksiä. Maa- ja metsätalous on pyörinyt hyvin ja kuljetuspalveluita tarvitaan kaikkina aikoina, Seppänen luettelee.

Positiivisen kautta

Vuosikymmeniä kestänyt kaupungistumistrendi on viime vuosina osoittanut hidasta kääntymystä paluumuuton suuntaan. Koronaepidemia on antanut alkaneelle suuntaukselle kyytiä entisestään, ja tämä on nähty myös Ristijärvellä.

– Pienimuotoista paluumuuttoa on nähtävissä. Viime vuonna myytiin neljä omakotitalo- ja vapaa-ajan tonttia. Mummonmökki-tyyppiselle asumiselle olisi kysyntää enemmän kuin sitä on tarjolla. Viime kesänä peruskorjattiin yksi kerrostalo ja asunnot ovat kohtuullisen hyvin vuokrattuna. Kunnan vuokra-asuntoaste on koko ajan yhdeksänkymmenenviiden päällä ja tonttejakin on mistä tarjota, Seppänen kertoo.

Ristijärvi on paluumuuttajalle tai muuten vain ruuhka-Suomen hulinasta pois haikailevalle mainio ratkaisu, sillä erinomaiset tietoliikenneyhteydet tarjoavat täysin käyttökelpoiset mahdollisuudet etätöiden tekemiseen maaseudun rauhassa. Pieni kunta on liitetty kansainväliseen internettiin kattavin valokuituyhteyksin.

Kunnanjohtaja Seppänen muistuttaa, että vaikka ajat ovatkin tietyiltä osin haastavia, kannattaa keskittyä enemmän siihen, mikä onnistuu ja mikä menee oikein nappiin.

– Onhan täällä paljon positiivistakin ajateltavaa. Viime viikonlopun SM-kisat osoittivat, että etteivät kaikki toiminnot ole jäässä. Odotamme elokuussa pääsevämme viettämään Veisuuvestivaalia ja Juustoleipämessuja, Seppänen kaavailee.

Hyvää yhteistyötä

Seppänen on ehtinyt toimia Ristijärven kunnanjohtajana kolmen vuoden ajan. Suomussalmelta kotoisin oleva Seppänen majailee Puolangalla jo kolmatta vuosikymmentä. 54-vuotias kunnanjohtaja on tehnyt suurimman osan työurastaan rajavartioston palveluksessa eri tehtävissä kolmenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2004 Lapin oikeustieteellisestä valmistunut lakimies alkoi pohtia kunnanjohtajan tointa toimittuaan edellisen vaalikauden Puolangan kuntapolitiikassa. Paikan avauduttua Ristijärvellä hän tarttui tilaisuuteen, eikä ole päätöstään harmitellut.

– Työ on ollut mukavaa ja kiinnostavaa. Yhteistyö muiden kuntien kesken on aktiivista ja monipuolista. Kansalaisopiston palvelut ostetaan Paltamosta ja aluearkkitehti on yhteinen Hyrynsalmen ja Paltamon kanssa. Rakennusvalvonta on ostopalveluna Hyrynsalmelta. Kiertäviä opettajiakin on joskus hyödynnetty ja Ristijärvi hoitaa koko Ylä-Kainuun maatalouslomituksen. Näitä mietitään koko ajan, että miten yhteistyötä voisi syventää. Kaikissa kunnissa ei tarvitse tehdä samoja asioita, Seppänen toteaa.

Työasiat Seppänen pyrkii välillä hetkeksi unohtamaan varsin perinteisten kainuulaisten harrastusten parissa. Hän luonnehtiikin itseään peruskainuulaiseksi.

– Koetan kuntoilla, hiihdellä ja lenkkeillä. Metsästystä ja kalastusta, ihan perinteisiä harrastuksia. Lentopallon pelaaminen on jäänyt koronan takia vähemmälle. Peruskainuulaisuus on ollut jo lapsuudesta lähtien vahvana. Miten sitten luonnehtisi kainuulaista identiteettiä? No ainakin sitkeää sorttia ollaan, ei anneta periksi ihan vähässä kummassa. Kaikessa toiminnassani olen pyrkinyt siihen, että yhdessä tekemällä ja eteenpäin katsoen päästään tuloksiin. Ei saa jäädä poteroihin makaamaan. On parempi olla etulinjassa vaikuttamassa asioihin kuin odotella mitä sanellaan.

Petri Möttönen

Heikki Rahko - Laulava kenttäpäällikkö viihtyy eläkkeelläkin metsässä

MTK metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä toiminut Heikki Rahko siirtyi viime vuoden alussa viettämään eläkepäiviä. Ensimmäinen eläkevuosi kuuluu sujuneen mukavasti. Omissa metsissä riittää tekemistä ”enemmän kuin laiska mies viitsii tehdä”.

– Korona on hiljentänyt kaikkea muuta toimintaa, mutta kun harrastukset ovat liikunnassa ja metsätöissä, niin eipä tuo ole niitä haitannut, Heikki toteaa.

Muhokselta lähtöisin oleva Heikki aloitti metsäalan toimihenkilötyöt vuonna 1978 Ilmajoella. Paltamoon hän siirtyi vaimon perässä vuonna 1980. Alan valinta kävi luontevasti, kun mikään ala ei tuntunut erityisen kiinnostavalta.

– Silloin nuorena tuntui, että metsäala olisi hyvä vaihtoehto. Hyvähän se on ollutkin, kun se on minulle elannon antanut ja olen saanut tehdä monenlaisia töitä. Kävin metsätyönjohtajakoulun ja olin työnjohtajana Palta Oy:lläkin ennen metsäopistoon menoa. Kymmenkunta työnantajaa on ollut, joten monipuolisesti olen saanut alaa tarkastella, Heikki muistelee.

Alaa Heikki onkin saanut tarkkailla lähestulkoon jokaiselta mahdolliselta kantilta moottorisahatyöstä koneelliseen puunkorjuuseen. Maakunnallisen metsänhoitoyhdistysten liiton palvelukseen hän astui vuonna 1997. Vaikka titteli vuosien saatossa vaihtelikin, pysyi työnkuva hyvin samanlaisena eläkepäiviin saakka. MTK:n leipiin Rahko siirtyi organisaatiouudistuksen myötä 2015 ja ehti toimia MTK:n metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä viisi vuotta. Metsäalan toimihenkilökauden eli 42 vuoden aikana ehti tapahtua monensuuntaista muutosta.

– Sain töissä ollessa seurata metsäalan kehitystä sen verran pitkään, että Kainuun metsien vuotuinen kasvu yli tuplaantui sinä aikana ja hiilensidonta metsiin samalla kaksinkertaistui. Tätä pidän parhaana saavutuksena. Oikeat puulajit ovat suurinpiirtein oikeilla kasvupaikoilla, eikä hidaskasvuisia metsiä paljoa ole. Siitä huolimatta metsänomistaja on usein syytettyjen penkillä; milloin et hoida riittävästi ja milloin taas hakkaat liikaa. Metsänomistajien edunvalvonnassa on paljon erilaisia piirteitä. Useimmat ongelmakohdat liittyvät metsänomistajan päätösvaltaan hänen omaa metsäänsä koskevissa asioissa. Metsien hoitoon ja käyttöön on yhteiskunnalla ja sidosryhmillä usein sanomista, vaikka hakkuutavoissa on tapahtunut positiivista kehitystä. Kaavoituksella sekä muulla maankäyttöohjeistuksilla unohdetaan usein maanomistajan asiat. Nykyisin metsätyö, varsinkin hakkuu on koneellistunut, mutta metsätöissä tarvitaan edelleen paljon ihmistyötä, Heikki sanoo.

Metsänomistajalla entistä enemmän päätösvaltaa hakkuutavoissa

Yksi uhkakuva on, että lisääntynyt puumäärä ei käy kaupaksi järkevään hintaan. Toinen on metsien kuusettuminen.

– Metsänomistajan kannalta on erittäin hyvä asia, että hakkuutoiminta on vapautunut eikä ole enää yhtä tarkasti normitettua kuin ennen. Siihen kuitenkin sisältyy mahdollisuus, että karummat metsämaat menevät kuuselle, jota maa ei jaksa koskaan kasvattaa tukkikokoon asti. Myös hirvikantojen pitäminen kurissa on tärkeää, sillä männyntaimien päätyminen hirvien ruuaksi ei metsänomistajaa ainakaan innosta istutushommiin. Hirvet olivat myös kuusettumiseen syypäitä jo vanhankin metsälain aikana, Heikki arvelee.

Muutamia kymmeniä kuutioita keppimetsää hakattiin hehtaarin uudistusalalta valtion tuella Heikin tullessa toimihenkilöksi metsäalalle. Metsänomistajalle maksettiin pieni korvaus ja annettiin ilmaiseksi männyntaimet uutta istutusta varten. Nyt samat alueet kasvavat kovasti puuta ja ovat harvennusvaiheessa. Harvennettaessa hakkuukertymä hehtaaria kohti on suurempi kuin metsikköä perustettaessa avohakkussa.

Toisinaan kiivaitakin sävyjä saavassa keskustelussa asetetaan usein vastakkain avohakkuut ja jatkuva kasvatus, jossa vain suurimpia puita poistetaan. Heikin näkemys on se, että tilanteen mukainen toiminta olisi aina paras ratkaisu.

– Molempia pystytään käyttämään ja se on hyvä asia. Metsänomistaja saa itse tehdä päätöksen. Muistan sellaisiakin aikoja, kun metsänomistaja ei voinut hakata ollenkaan jos ei halunnut avohakkuuta. Vuotuinen keskimääräinen kasvu on metsänviljelyä käyttäen hehtaaria kohden isompi, mutta on sellaisia kasvupaikkatyyppejä mm. turvemailla, joissa jatkuva kasvatus on myös metsänomistajalle kannattava valinta. On myös huomioitava tuuli- ja lumituhojen riskin lisääntyminen kun poistetaan vain suurimpia puita. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puusto hakataan harvaksi, jotta se taimettuisi kunnolla. Toimenpiteet kannattaa aina valita metsässä vallitsevan tilanteen mukaan, Heikki toteaa.

Ylipäänsä metsänhoidon kannalta olisi tärkeää, että metsänomistajat olisivat kiinnostuneita omaisuudestaan.

– Kainuulaisen metsänomistajan metsän arvo on keskimäärin 100 000 euroa eli runsas parituhatta euroa metsämaahehtaarilta. Kaikkihan tietävät, paljonko pankkitilillä on saldoa, mutta yllättävän harva tunnistaa oman metsänsä arvon. Jos sitä ei tiedä, ei siihen myöskään osaa suhtautua omaisuuden hoitona. Tilannetta hankaloittaa sekin, että netistä hakemalla löytyvä tieto on usein ristiriitaista ja aivan vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Jos metsänomistaja on epätietoinen siitä mitä kannattaisi tehdä, ei hän tee mitään, Heikki sanoo.

Onneksi Suomessa on metsiä tutkittu pitkään ja tutkimuksiin perustuvia tietoa löytyy esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen sivuilta. Metsänomistajalähtöistä neuvontaa on mahdollista saada metsänomistajien hallitsemista metsänhoitoyhdistyksistä, joilla on toimihenkilöitä ja toimistoja jokaisessa kunnassa.

Juoksijasta laulajaksi

Metsäalan töiden ohella Heikki on harrastanut liikuntaa melkoisen tosissaan. Metsäopistovuosina hän kertoo harjoitelleensa parikin kertaa päivässä. Lajeina olivat hiihtäminen, suunnistus ja juoksu. Maratonin hän on kipaissut 2 tuntiin ja 36 minuuttiin. 42 kilometriä, joista jokainen on juostava alle neljän minuutin. 

Juoksuharjoittelu alkoi pidemmän päälle käymään jalkoihin, joten uudeksi harrastukseksi valikoitui laulaminen. Heikki oli jo pikkupoikana tienannut joulun korvilla taskurahaa kiertämällä koteja tiernapoikaseurueessa. Viimeinen laulukipinä iski Paltamon kesäteatterin lavalla kesällä 1996 Tukkijoella-näytelmän kuorossa. Laulamista hän on sen jälkeen opiskellut kansalaisopistoissa Paltamossa ja Kajaanissa. Laulaminen on muodostunut Heikille kilpalajiksi, jossa on menestystäkin tullut. Suurin voitto tuli viime syksynä Seinäjoella Tangoseniori-kilpailussa.

– Viime vuosina olen osallistunut yhteen tai kahteen kilpailuun vuodessa. Ihan sen takia, että tulisi treenattua. Jos niistä joskus jonkun pytyn saakin, ei niillä ole isoa merkitystä. Kun huomaa kehittyvänsä laulajana, sillä on arvoa.

Petri Möttönen