Heikki Rahko - Laulava kenttäpäällikkö viihtyy eläkkeelläkin metsässä

MTK metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä toiminut Heikki Rahko siirtyi viime vuoden alussa viettämään eläkepäiviä. Ensimmäinen eläkevuosi kuuluu sujuneen mukavasti. Omissa metsissä riittää tekemistä ”enemmän kuin laiska mies viitsii tehdä”.

– Korona on hiljentänyt kaikkea muuta toimintaa, mutta kun harrastukset ovat liikunnassa ja metsätöissä, niin eipä tuo ole niitä haitannut, Heikki toteaa.

Muhokselta lähtöisin oleva Heikki aloitti metsäalan toimihenkilötyöt vuonna 1978 Ilmajoella. Paltamoon hän siirtyi vaimon perässä vuonna 1980. Alan valinta kävi luontevasti, kun mikään ala ei tuntunut erityisen kiinnostavalta.

– Silloin nuorena tuntui, että metsäala olisi hyvä vaihtoehto. Hyvähän se on ollutkin, kun se on minulle elannon antanut ja olen saanut tehdä monenlaisia töitä. Kävin metsätyönjohtajakoulun ja olin työnjohtajana Palta Oy:lläkin ennen metsäopistoon menoa. Kymmenkunta työnantajaa on ollut, joten monipuolisesti olen saanut alaa tarkastella, Heikki muistelee.

Alaa Heikki onkin saanut tarkkailla lähestulkoon jokaiselta mahdolliselta kantilta moottorisahatyöstä koneelliseen puunkorjuuseen. Maakunnallisen metsänhoitoyhdistysten liiton palvelukseen hän astui vuonna 1997. Vaikka titteli vuosien saatossa vaihtelikin, pysyi työnkuva hyvin samanlaisena eläkepäiviin saakka. MTK:n leipiin Rahko siirtyi organisaatiouudistuksen myötä 2015 ja ehti toimia MTK:n metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä viisi vuotta. Metsäalan toimihenkilökauden eli 42 vuoden aikana ehti tapahtua monensuuntaista muutosta.

– Sain töissä ollessa seurata metsäalan kehitystä sen verran pitkään, että Kainuun metsien vuotuinen kasvu yli tuplaantui sinä aikana ja hiilensidonta metsiin samalla kaksinkertaistui. Tätä pidän parhaana saavutuksena. Oikeat puulajit ovat suurinpiirtein oikeilla kasvupaikoilla, eikä hidaskasvuisia metsiä paljoa ole. Siitä huolimatta metsänomistaja on usein syytettyjen penkillä; milloin et hoida riittävästi ja milloin taas hakkaat liikaa. Metsänomistajien edunvalvonnassa on paljon erilaisia piirteitä. Useimmat ongelmakohdat liittyvät metsänomistajan päätösvaltaan hänen omaa metsäänsä koskevissa asioissa. Metsien hoitoon ja käyttöön on yhteiskunnalla ja sidosryhmillä usein sanomista, vaikka hakkuutavoissa on tapahtunut positiivista kehitystä. Kaavoituksella sekä muulla maankäyttöohjeistuksilla unohdetaan usein maanomistajan asiat. Nykyisin metsätyö, varsinkin hakkuu on koneellistunut, mutta metsätöissä tarvitaan edelleen paljon ihmistyötä, Heikki sanoo.

Metsänomistajalla entistä enemmän päätösvaltaa hakkuutavoissa

Yksi uhkakuva on, että lisääntynyt puumäärä ei käy kaupaksi järkevään hintaan. Toinen on metsien kuusettuminen.

– Metsänomistajan kannalta on erittäin hyvä asia, että hakkuutoiminta on vapautunut eikä ole enää yhtä tarkasti normitettua kuin ennen. Siihen kuitenkin sisältyy mahdollisuus, että karummat metsämaat menevät kuuselle, jota maa ei jaksa koskaan kasvattaa tukkikokoon asti. Myös hirvikantojen pitäminen kurissa on tärkeää, sillä männyntaimien päätyminen hirvien ruuaksi ei metsänomistajaa ainakaan innosta istutushommiin. Hirvet olivat myös kuusettumiseen syypäitä jo vanhankin metsälain aikana, Heikki arvelee.

Muutamia kymmeniä kuutioita keppimetsää hakattiin hehtaarin uudistusalalta valtion tuella Heikin tullessa toimihenkilöksi metsäalalle. Metsänomistajalle maksettiin pieni korvaus ja annettiin ilmaiseksi männyntaimet uutta istutusta varten. Nyt samat alueet kasvavat kovasti puuta ja ovat harvennusvaiheessa. Harvennettaessa hakkuukertymä hehtaaria kohti on suurempi kuin metsikköä perustettaessa avohakkussa.

Toisinaan kiivaitakin sävyjä saavassa keskustelussa asetetaan usein vastakkain avohakkuut ja jatkuva kasvatus, jossa vain suurimpia puita poistetaan. Heikin näkemys on se, että tilanteen mukainen toiminta olisi aina paras ratkaisu.

– Molempia pystytään käyttämään ja se on hyvä asia. Metsänomistaja saa itse tehdä päätöksen. Muistan sellaisiakin aikoja, kun metsänomistaja ei voinut hakata ollenkaan jos ei halunnut avohakkuuta. Vuotuinen keskimääräinen kasvu on metsänviljelyä käyttäen hehtaaria kohden isompi, mutta on sellaisia kasvupaikkatyyppejä mm. turvemailla, joissa jatkuva kasvatus on myös metsänomistajalle kannattava valinta. On myös huomioitava tuuli- ja lumituhojen riskin lisääntyminen kun poistetaan vain suurimpia puita. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puusto hakataan harvaksi, jotta se taimettuisi kunnolla. Toimenpiteet kannattaa aina valita metsässä vallitsevan tilanteen mukaan, Heikki toteaa.

Ylipäänsä metsänhoidon kannalta olisi tärkeää, että metsänomistajat olisivat kiinnostuneita omaisuudestaan.

– Kainuulaisen metsänomistajan metsän arvo on keskimäärin 100 000 euroa eli runsas parituhatta euroa metsämaahehtaarilta. Kaikkihan tietävät, paljonko pankkitilillä on saldoa, mutta yllättävän harva tunnistaa oman metsänsä arvon. Jos sitä ei tiedä, ei siihen myöskään osaa suhtautua omaisuuden hoitona. Tilannetta hankaloittaa sekin, että netistä hakemalla löytyvä tieto on usein ristiriitaista ja aivan vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Jos metsänomistaja on epätietoinen siitä mitä kannattaisi tehdä, ei hän tee mitään, Heikki sanoo.

Onneksi Suomessa on metsiä tutkittu pitkään ja tutkimuksiin perustuvia tietoa löytyy esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen sivuilta. Metsänomistajalähtöistä neuvontaa on mahdollista saada metsänomistajien hallitsemista metsänhoitoyhdistyksistä, joilla on toimihenkilöitä ja toimistoja jokaisessa kunnassa.

Juoksijasta laulajaksi

Metsäalan töiden ohella Heikki on harrastanut liikuntaa melkoisen tosissaan. Metsäopistovuosina hän kertoo harjoitelleensa parikin kertaa päivässä. Lajeina olivat hiihtäminen, suunnistus ja juoksu. Maratonin hän on kipaissut 2 tuntiin ja 36 minuuttiin. 42 kilometriä, joista jokainen on juostava alle neljän minuutin. 

Juoksuharjoittelu alkoi pidemmän päälle käymään jalkoihin, joten uudeksi harrastukseksi valikoitui laulaminen. Heikki oli jo pikkupoikana tienannut joulun korvilla taskurahaa kiertämällä koteja tiernapoikaseurueessa. Viimeinen laulukipinä iski Paltamon kesäteatterin lavalla kesällä 1996 Tukkijoella-näytelmän kuorossa. Laulamista hän on sen jälkeen opiskellut kansalaisopistoissa Paltamossa ja Kajaanissa. Laulaminen on muodostunut Heikille kilpalajiksi, jossa on menestystäkin tullut. Suurin voitto tuli viime syksynä Seinäjoella Tangoseniori-kilpailussa.

– Viime vuosina olen osallistunut yhteen tai kahteen kilpailuun vuodessa. Ihan sen takia, että tulisi treenattua. Jos niistä joskus jonkun pytyn saakin, ei niillä ole isoa merkitystä. Kun huomaa kehittyvänsä laulajana, sillä on arvoa.

Petri Möttönen

Raimo Sivonen - Rehtori vierastaa rajojen rakentelua

Kainuun ammattiopiston eli KAO:n rehtori Raimo Sivonen on toiminut nykyisessä virassaan vuodesta 2007 lähtien ja töissä Kainuun ammattiopistossa syksystä 1995. KAO on osa Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitosta yhdessä Kajaanin lukion kanssa. KAO ei käsitä pelkästään Kainuuta, vaan se tarjoaa toisen asteen ammatillista koulutusta valtakunnallisesti. Kajaanin ja Vuokatin lisäksi vakituiset toimipisteet ovat Kuusamossa ja Vantaalla. Kuusamossa on 400:n opiskelijan yksikkö ja Vantaalla 200:n. Koulutusaloja ovat matkailu-, ravitsemis- ja talousala, kulttuuriala, luonnonvara- ja ympäristöala, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, tekniikan ja liikenteen ala sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala. KAO järjestää myös oppisopimuskoulutusta, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä ammatillisiin perustutkintoihin ja ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta. Yrityksille KAO järjestää kehittämistarpeiden mukaan räätälöityjä henkilöstökoulutuksia.

Koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset laittoivat pakkaa sekaisin myös ammattiopistolla ja monien opintoihin tuli viiveitä. Syksyn myötä tilanne helpottui ja paljon on saatu kiinni menetettyä matkaa. Tilanne kuitenkin jatkuu edelleen.

– Vuodenvaihde ei ole tietenkään vielä paljoa muutosta tuonut tilanteeseen. Koronan vaatimat toimenpiteet jatkuvat edelleen ja herkällä korvalla kuunnellaan, mitä maakunnassa tapahtuu. Kainuussa lähiopetus jatkuu, mutta suojautumistoimenpiteitä tehdään. Opetustilanteissa käytetään maskia silloin kun kontaktia ei voida välttää. Ohjeistus on tiukka ja olemme jakaneet opiskelijoille ja henkilökunnalle viisi pestävää kangasmaskia kullekin, rehtori kertoo.

Tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa

Sivonen kertoo mieltävänsä toisen asteen koulutuksen osaksi elinkeinopolitiikkaa. Lainsäädäntö uudistui muutama vuosi sitten siten, että koulutuksen järjestäjillä on mahdollisuus toteuttaa koulutusta parhaaksi katsomallaan tavalla. Kainuun ammattiopistolla jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma, lyhennettynä HOKS. Tavoitteena on rakentaa yksilöllisiä opintopolkuja opiskelijan tarpeiden mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaiselle opiskelijalle tarvittaisiin oma opettaja. Koulutus järjestetään sen mukaan, minkä tyyppisiä tavoitteita kenelläkin on ja millaista osaamista kokee tarvitsevansa.

– Kokonaisuutta tarkastellen olemme onnistuneet hyvin. Mahdollisuudet rakennetaan sisään koulutyöhön yhteistyössä työelämän kanssa, Sivonen toteaa.

Uusi toimintamalli on saanut myös kritiikkiä, sillä se asettaa opiskelijalle entistä enemmän vastuuta omista opinnoistaan, eikä lähiopetusta ole niin paljon kuin aikaisemmin. Rehtorin mielestä kokonaisuus kuitenkin kallistuu plussan puolelle, eikä ketään jätetä ilman tukea.

– Toisen asteen koulutuksen peruslähtökohta on se, että opiskelija ottaa itse vastuuta opinnoistaan. Se on suuri muutos verrattuna peruskouluun, missä opetustyö on enemmän johdettua ja ohjattua. Kyllähän me toisaalta kuitenkin otamme tiiviin kopin niistä opiskelijoista, jotka tulevat suoraan peruskoulusta yhteishaun kautta. Oppivelvollisuuden käynnistyminen tiivistää yhteistyötä perusopetuksen kanssa entisestään.  Koulun penkilläkin ja työpajoissa vielä opetusta tapahtuu, mutta pyrimme jatkuvasti tiivistämään yhteistyötä työelämän kanssa, Sivonen sanoo.

Väestöyhtälön ratkaisemiseen panostettava

Kainuun ammattiopistossa opiskelee noin 3 100 opiskelijaa. Opiskelijoiden ikähaitari on varsin laaja, 16-70 vuotta. Keski-ikä on 27 ja mediaani-ikä 22. Noin puolet opiskelijoista on peruskoulun jäljiltä yhteishaussa tulleita. Loput ovat hakeutuneet koulun penkille jatkuvan haun kautta joko opiskelemaan kokonaan uuden ammatin tai täydentämään jo saatua tutkintoa. Työelämä elää jatkuvaa muutosta, jonka tahti kovenee koko ajan. Tämä asettaa oppilaitoksille monenlaisia haasteita. Sivonen toteaa oleellimmisten haasteiden liittyvän väestörakenteeseen.

– Ei riitä, että on mukana työelämän muutoksessa, vaan pitää olla etulinjassa. Siksi yhteistyön tiivistäminen työelämän kanssa on entistä tärkeämpää. Suurin haaste kuitenkin on siinä, että tällä hetkellä meillä loppuu väki. Erityisesti Kainuussa, mutta eivät maakunnat tämän ongelman kanssa yksin ole. Tästä pitäisi jokaiselle tulla yhteinen ymmärrys. Paljon on erilaisia kampanjoita ja opiskelijoita houkutellaan aktiivisesti, mutta Kainuun väestötilastoista voi käydä katsomassa, että kymmenen vuoden sisällä keskeisestä työikäluokasta häviää melkein 7 000 ihmistä, eivätkä nuoremmat polvet pysty toimittamaan riittävästi uutta työvoimaa, Sivonen sanoo.

Ainoa realistinen lääke ongelmaan on maahanmuutto. Sivonen ei mielellään käyttäisi termiä ”työperäinen maahanmuutto”.

– Siitä tulee vaikutelma, että houkutellaan yksittäisiä henkilöitä tekemään jotain yksittäistä tehtävää. Kestävä ratkaisu edellyttää sitä, että saamme tänne muuttamaan perheitä. Tämä on poliittisesti hyvin haastava keskustelu, mutta jos menee Kainuun Liiton sivuille katsomaan väestötilastoja, ei asiaan havahtuakseen pitäisi tarvita sen kummempaa politiikkaa. Jos meillä ei ole tarjota työvoimaa, jäävät tuotannollisen teollisuuden yksiköt sijoittumatta tänne, Sivonen toteaa.

Työn perässä ympäri Suomea

Kajaanin maalaiskunnassa Paltaniemellä syntynyt Sivonen vietti lapsuutensa Teppanassa ja sittemmin taas Paltaniemellä. Sieltä tie vei maalikylille oppia hakemaan, mutta polku Kainuun ammattiopiston rehtoriksi ei kulkenut mitenkään suoria reittejä.

– Voisi sanoa, että melkoisten mutkien kautta. Kun 70-luvun loppupuolella lähdin Oulun yliopistoon, ei opetusala ollut mielessäkään, vaikka siitä tulevaisuuden työnkuva muodostuikin. Lähdin opiskelemaan alun perin geologiaa. 80-luvun alkupuolella tulin toisiin ajatuksiin ja vaihdoin pääaineen suunnittelumaantieteeksi. Mielessä oli aluesuunnitteluun liittyvä ammatti, Sivonen muistelee.

80-luvun lopussa Sivonen vietti Satakunnassa parisen vuotta matkailuhankkeita vetäen. Sen tiimoilta hän siirtyi vuonna 1990 Pelkosenniemen kuntaan matkailupäälliköksi. Ensimmäinen kosketus toisen asteen koulutukseen tuli syksyllä 1993 määräaikaisessa opettajan pestissä paikallisessa kauppaoppilaitoksessa. Opettajan pätevyys tuli hankituksi työn ohessa. Lopulta muuttokuorma Kajaaniin lähti Sodankylästä.

Geologian kenttätyöt kuljettivat aikanaan Sivosta pitkin Suomea Hangosta Petsamoon, joten näkökulmista on tullut ravistelluksi pois ylimääräinen nurkkakuntaisuus. Hänen kokemuksensa mukaan kainuulaisuus näyttäytyy muualla maassa kiinnostavana ja positiivisena ominaisuutena.

– Joissain riennoissa on joskus mietitty maakuntalauluja, niin Nälkämaan laulu on kaikista tutuin maakuntalaulu kaikille suomalaisille. Jokainen osaa ainakin osan sanoista ja muut maakuntalaulut ovat hämärän peitossa. Nälkämaa-imagolla poiketaan nykypäivänä valtavirrasta nimenomaan positiivisella tavalla. Muuten koen Suomen melko yhtenäisenä maana, eikä pahaa sanottavaa ole jäänyt mistään alueesta. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sijoittua johonkin muuallekin kuin Kainuuseen, Sivonen toteaa.

Raimo Sivosen pitkäaikainen harrastus on valokuvaus. Suosikkikohde on etenkin Paltaniemi, minkä rantamilta kuvia on kertynyt nyt jo kuudelta vuosikymmeneltä.

Rajojen asettelu on vierasta

Kotiseutuidentiteetin ei tarvitse sulkea pois laajempia näkökulmia. Sivonen kertoo kokevansa itsensä suomalaiseksi ja eurooppalaiseksi aivan siinä missä paltaniemeläiseksi ja kainuulaiseksikin. Hän toimii Paltaniemellä kotiseutuyhdistyksen parissa sekä myös kansainvälisissä tehtävissä eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen järjestön toiminnassa, myös sen hallinnossa 7 vuoden ajan. Näillä reissuilla hän on tutustunut alan ihmisiin eri puolilta maailmaa. Päällimmäinen havainto on ollut se, että ihmiset ovat ihmisiä lähtöpaikasta riippumatta.

– Kansainvälistyminen on keskeinen asia johon tulisi kiinnittää huomiota. Rajojen asettelu on minulle vierasta. Silloin kun ihmisillä on yhteisiä tavoitteita, löytyy samansuuntaista ajattelua, olipa sitten mistä päin maailmaa tahansa. Kulttuurilliset taustat ovat hyvinkin erilaisia, ja se on otettava näissä hommissa positiivisena asiana. Perusajatus on yhteinen, Sivonen tiivistää. – KAO on toiminut pitkään kansainvälisesti, joka vuosi 60-100 opiskelijaa käy 3-8 viikon jakson pääosin jossakin päin Eurooppaa työskentelemässä ja suurin piirtein saman verran yhteistyökumppaneiden opiskelijoita käy Kainuussa. Tämän mahdollistaa EUn Erasmus -ohjelmat. Tärkein oppi, mitä näissä jaksoissa jokaiselle tulee, on se, että näemme ja ymmärrämme maailmaa vähän naapurinkin silmin. 

Onnistuneen yhteistyön edellytys on kunnollinen keskustelu. Kainuun ammattiopisto on kiinnittänyt tähän huomiota linjaamalla viime vuonna uudistetussa strategiassaan hyvien käytöstapojen merkitystä.

– Hyvät tavat ovat keskeinen linjaus toimintaperiaatteisiin niin organisaation sisällä kuin siitä ulospäinkin. Hyvällä käytöksellä saadaan paljon aikaiseksi. Saa ja pitääkin olla eri mieltä silloin kun ollaan eri mieltä, mutta voi valita, miten viestin sanoiksi pukee ja toiminnallaan toteuttaa. Eriävät näkemyksen voidaan keskustella halki, poikki ja pinoon ja sitten toimia yhteisen näkemyksen mukaisesti, Sivonen sanoo.

Petri Möttönen

Heimo Keränen - Kunnanjohtaja santsikierroksella

Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen on siinä mielessä erikoinen lajissaan, että hän on samalla kertaa kotikuntansa niin entinen kuin nykyinenkin kunnanjohtaja. Urapolun suuntamerkit asetettiin 80-luvun alussa Oulun yliopistossa, missä nuori Keränen opiskeli monipuolisesti luonnontieteitä sekä ainoaa yhteiskuntatiedettä mitä siellä silloin pystyi opiskelemaan, eli suunnittelumaantiedettä.

– Tutkijan ja suunnittelijan ura kiinnosti. Olin Kainuun liitossa töissä puolisenkymmentä vuotta, jonka jälkeen siirryin Kajaanin Yliopistokeskuksen palvelukseen vuosikymmenen ajaksi. Päätyöni oli aluepolitiikan vaikuttavuuden arviointi. Se oli luonteva paikka jatko-opinnoille, joten tein lisensiaatin tutkinnon ja väitöskirjankin aika lailla valmiiksi. Sitten lähdin kunnanjohtajaksi ja viilailin väitöstäni viikonloppuisin ja lomien aikana, Keränen muistelee.

Filosofian tohtoriksi hän väitteli lopulta vuonna 2012. Väitös käsitteli aluekehityshankkeen suunnittelu- ja arviointiprosesseja. Ensimmäinen rupeama kunnanjohtajana kesti noin yhdeksän vuotta, kunnes hän joulukuussa 2013 siirtyi jälleen Kainuun liiton palvelukseen, tällä kertaa aluekehitysjohtajaksi. Neljä vuotta myöhemmin hän palasi Hyrynsalmen kunnanjohtajan jakkaralle. Hyrynsalmesta oli tullut kriisikunta ja näkymät olivat sangen totiset.

– Kun aloitin toista kertaa kunnanjohtajana, täällä oli aika synkät tunnelmat. Siitä lähtien ollaan väännetty talous positiiviseksi joka vuosi. Talouden tiukkuus on välillä ikävä piirre, mutta täällä porukka on sitoutunut hyvin säästöohjelmiin ja ne ovat purreet hyvin. Myös ensi vuoden talousarvio on positiivinen. Niin kuntapäättäjillä kuin kunnan henkilöstölläkin on hyvä valmius reagoida nopeasti, joten on ollut mukava johtaa tällaista porukkaa, Keränen kertoo.

Tällä hetkellä tunnelmat Hyrynsalmen kunnantalolla kuuluvat olevan kohtalaisen hyvät. 600 000 euroa ylijäämäinen budjetti on saatu säädettyä valmiiksi ja se odottaa tämän viikkoista valtuuston nuijintaa.

– Sote vielä hieman pelottaa, että mitä sieltä tuleman pitää. Huomisen murheet ovat kuitenkin huomisen murheita, ja nyt on ihan hyvä tilanne. Ainakin hyvin lähelle plus-merkkistä tulosta tullaan pääsemään kuluvanakin vuonna, Keränen tiivistää.

Matkailukunta on onnistunut väistämään koronan

Hyvä tilanne vallitsee Hyrynsalmella myös maailmaa kurittavan koronaepidemian valossa. Kunnassa ei tähän mennessä ole todettu vielä yhtäkään tartuntaa. Jos rokotetta alkaa olla ensi vuoden puolella saatavilla, on näköpiirissä piankin paluu normaaliin. Koronan väistämistä sopii ihmetellä, sillä Hyrynsalmi on suosittu matkailukohde ja töihin pendelöinti yleistä.

– Olen korostanut, että koronalta välttyminen on ollut vain hyvää tuuria. Ihmiset ovat myös osanneet varoa ja uutisointi on varmasti innostanut varomaan entistä enemmän. Ukkohallassa vierailee paljon ihmisiä joka puolelta maata ja työmatkaliikennettä kulkee paljon naapurikuntien välillä. Hyvin on kuitenkin mennyt ja toivottavasti menee vielä siihen saakka, että saamme rokotteet käyttöön. Ennen tämä ei ratkea, Keränen toteaa.

Matkailuelinkeino on Hyrynsalmella merkittävä ala. Normaalina hyvänä viikonloppuna Ukkohalla tuplaa kunnan väkimäärän, kesäisin jopa kolminkertaistaa sen. Kerrannaisvaikutukset ovat niin ikään merkittävät, sillä eiväthän turistit ilman palveluja pärjää. Lisäksi viitostie syöttää kulkijaa pysähtymään kuntakeskuksen kauppoihin, joten palveluille riittää mukavasti kysyntää.

Pandemiasta on seurannut Hyrynsalmelle jotain hyvääkin uudenlaisen matkailutoiminnan merkeissä. Uggo Resort suunnittelee ryhmille räätälöityjä vapaa-ajankokemuksia Ukkohallassa ja sen ympäristössä. Asiakkaita houkutellaan luonnonrauhalla, monenlaisella liikunnalla ja moottoriurheilulla. Yksi hankkeen nokkamiehistä on näyttelijä Mikko Leppilampi.

– Olemme saaneet mukavasti näkyvyyttä. Tällaisia positiivisiakin sattumia on tullut, vaikka aika onkin mitä haastavin, Keränen sanoo.

Kotimaan matkailu ylipäänsä ei juurikaan kärsinyt epidemiasta, pikemminkin päinvastoin. Normaalisti ulkomaille lentävät matkustushaluiset olivat tänä vuonna pakotettuja valitsemaan kotimaisia kohteita, mikä näkyi myös Ukkohallan kesän vierasluvuissa.

– Kesä oli lopulta odotettua parempi matkailun suhteen. Veden kulutus on ollut Ukkohallassa korkealla läpi kesän. Se on sen merkki, että mökeissä on ihmisiä, vaikka se ei katukuvassa juuri näkynytkään. Ihmiset liikkuivat luonnossa, kalastelivat, marjastivat ja sienestivät, Keränen arvelee.

Uggo Resortin Mikko Leppilampi "hyvästelee" kunnanjohtaja Heimo Keräsen, joka on lähdössä Toni Ahokkaan ohjastaman  sidebyside-mönkijän extreme-kierrokselle Hyrynsalmen ajoharjoitteluradalla syyskuussa. 

Edelläkäyviä otteita, uskoa tulevaisuuteen

Hyrynsalmi on Ylä-Kainuun vanha emäpitäjä. Niinpä sen asukkaat ovat naapurikuntalaisiin verrattuna kenties hivenen tietoisempia omasta kuntaidentiteetistään. Tämä näkyy vahvana kotiseutuylpeytenä. Kunnanjohtaja pitää aluetutkijataustansa valossa ilmiötä aivan terveenä ja toivottavana, kunhan siihen ei liity muiden katselua nenänvartta pitkin.

– Hyrynsalmi on tarkka itsenäisyydestään ja itsellisyydestään, mutta maakunnallista yhteistyötähän on tehty paljon ja tehdään jatkossakin. Kunnan elinvoiman ja palvelujen säilyttämisessä yhteistyöstrategia on meillä paljon tiukempi kärki kuin se, että haaveilisimme liitoksista. 153 vuotta kun on tankaroitu tällä mallilla, niin tämä on todettu hyväksi, Keränen toteaa.

Myös Hyrynsalmella käytiin aikanaan keskustelua Suomsussalmi-liitoksesta. Kunnanjohtaja kertoo tutustuneensa tuolloin laajasti kuntaliitoksia käsittelevään tutkimusmateriaaliin.

– Pienten kuntien kannalta nämä ovat lähes poikkeuksitta surullista luettavaa ja varsinkin pakkoliitoksissa kyyti on kylmää, Keränen sanoo.

Itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus riippuu paljon taloudesta sekä yleensäkin niistä resursseista, joilla kunnan palveluja ja elinvoimaa voidaan kehittää. Keränen kertoo Hyrynsalmen hyödyntäneen paljon hankerahoituksia lähinnä Ukkohallassa, mutta myös muualla kunnassa ja muilla aloilla.

– Tuulivoimaan olemme satsanneet alusta lähtien. Hankkeet ovat edenneet mukavasti valitusrallista huolimatta ja meillä on lainvoimaisia kaavoja ja laajennussuunnitelmia. Ensi vuonna lähdetään tutkimaan koko kunnan alueen tuulivoimapotentiaali omana kaavatarkastelunaan, hän kertoo.

Aluekehitykseen liittyvä suunnittelu- ja tutkimustyö on tuonut Keräselle paljon sellaista perspektiiviä, jota on mukava hyödyntää pragmaattisessa kunnanjohtajan työssä. Keränen huomauttaa, että useinkaan suomalaiset eivät tule hoksanneeksi, kuinka vahva toimija kunta Suomessa onkaan, verrataanpa sitten mihin päin maailmaa tahansa.

– Kunnilla on todella paljon mahdollisuuksia vaikuttaa kuntalaisten hyvinvointiin. Sotea ollaan nyt siirtämässä pois kuntien vastuulta, mutta senkin jälkeen suomalaisen kunnan itsemääräämisoikeus on muuhun maailmaan verrattuna erittäin suuri. On ollut mukavaa päästä nykyisessä työssä hyödyntämään sitä kokemusta ja osaamista, joka on kertynyt Kainuun liiton suunnittelutyössä ja yliopiston tutkimustyössä. Yliopistotyö ei ollut niinkään tutkijankammiossa piileskelyä, vaan osallistuvaa yhteiskunnallista selvitystyötä, hyvin käytännönläheistä. Tällainen pienen kunnan johtaminen on vieläkin käytännönläheisempää eri tasolla. Tehtäväkenttä on hyvin monipuolinen; siinä on hallintoa, taloutta, kehittämistä sekä vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa. Jos asiat alkavat mättämään, ottavat kuntalaiset hyvin herkästi yhteyttä. Tykkään kovasti sellaisesta aidosta vuorovaikutuksesta.

Hyvän yhteishengen pieni maakunta

Kunnanjohtaja Keränen on paljasjalkainen hyrynsalmelainen ja edelleen kunnassa kirjoilla. Perhe asuu Kajaanissa, missä vaimolla on työ ja lapsilla koulu, mutta sulan maan ajat kuluvat pitkälti Moisiovaaralla Kokkojärven rannalla sijaitsevalla sukutilalla.

– Meidän sukumme on saapunut tänne vuonna 1601 Muhoksen Laitasaaresta. Keräsiähän on Hyrynsalmella suhteellisen paljon ja se on Kainuun Kerästen ”alkukoti”, hän toteaa.

Paikallisuuden uudelleen korostuminen ja perinteiden muistaminen vaikkapa ruuassa tai tarinoissa on Keräsen mielestä hyvä asia. 

– Itse koen olevani moisiovaaralainen, hyrynsalmelainen, kainuulainen ja suomalainen, en ehkä niinkään eurooppalainen. Nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan olen yhtä mielelläni niin hyrynsalmelainen kuin kainuulainenkin, hän sanoo.

Kainuulaiset ovat osanneet jalostaa vahvan identiteettinsä voimavaraksi, joka toimii hyvin alueen markkinoinnissa. Keräsen kokemuksen mukaan kainuulaisuus on asia, joka on helppo tunnistaa ja josta täällä vierailevien on helppo innostua.

– En koe Nälkämaa-mainetta mitenkään kielteisenä. Nälkähän on positiivinen asia, hyvinvoiva ihminen on nälkäinen. Varsinkin täällä Ylä-Kainuussa korpi-Kainuun imagoa pidetään mielellään yllä. Kainuu profiloituu myös hyvin voimakkaasti kulttuurimaakuntana. Identiteetissä ja kulttuurissa on monenlaista kerrostumaa. Esimerkiksi meidän puukko- ja seppäperinteemme on hyvinkin elävää kulttuuria. Hyrynsalmen koululaiset takovat yläasteella Tommi-puukon ja melkein jo alkaa hävettää, kun he joka vuosi putsaavat palkintopöydän Suomen puukkoseuran kisoissa, Keränen naurahtaa.

Hallinnollisella tasolla tapahtuvassa maakunnallisessa yhteistyössä Keränen pitää parhaana tiivistä keskusteluyhteyttä. Kunnanjohtajat pitävät aktiivisesti yllä yhteistä tilannekuvaa ja näkemykset ovat suurin piirtein yhdensuuntaisia.

– Meillä on pieni ja napakka maakunta, jossa tilannekuva on yhtenäinen ja myös maakunnallisiin asioihin ollaan valmiita panostamaan. Toisaalta tässä maakunta- ja soteuudistusta odotellessa on esiintynyt pientä osaoptimointia. Itse kukin on keskittynyt hoitamaan omia asioitaan hieman voimakkaammin. Pientä jännitteisyyttä en pidä huonona asiana. Eturistiriitoja tulee aina, mutta ne on vain kyettävä hoitamaan tyylikkäästi ja diplomaattisesti aidon dialogin kautta. En ole huolissani. Pienet säröt kuuluvat asiaan ja fiksut ihmiset pystyvät katsomaan niiden yli.

Petri Möttönen

Reijo Heikkinen - ”Historia lymyää aina taustalla ja menneisyys ohjaa valintoja”

Kajaanilainen professori Reijo Heikkinen palkittiin äskettäin Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnolla. Oulussa syntynyt ja kasvanut Heikkinen valmistui historiaa opiskeltuaan filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1976, valtiotieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1980 ja kasvatustieteen maisteriksi 1987 Oulun yliopistosta. Kasvatustieteen tohtoriksi hän väitteli Oulun yliopistossa vuonna 1995 ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin kasvatustieteen dosentiksi. Kainuuseen hän tuli vuonna 1978 saatuaan viran Kajaanin opettajankoulutusyksikössä historian didaktiikan lehtorina.

– Se oli mukava työ, sillä siinä sai olla tekemisissä aktiivisten nuorten kanssa ja opettaa tulevia luokanopettajia. Samalla sai tehdä tutkimusta ja vapaa-aikaa jäi sen verran, että pystyi kirjoittamaan. Työssä oli omia vapauksiaan kun vain leiviskänsä hoisi. Ei ole välttämättä kovin järkevää levitellä kompetenssiaan näin monelle alalle, mutta se johtuu pitkälti siitä, että lehtorina tuntimäärät olivat aika vähäisiä, joten joutui repeämään lukuisiin eri osa-alueisiin. Laskin minulla olevan 25 erilaista kurssia ja se edellytti sitä, että jouduin virkaurani aikana laajentamaan kompetenssiani aika paljon. Siinä niitä tutkintoja kertyi samalla. En tiedä oliko se järkevää, mutta tulipahan tehtyä, Heikkinen kertoo.

Laitoksen alasajon jälkeen Heikkinen työskenteli vielä Oulussa vastaavissa tehtävissä ennen eläkkeelle jäämistä. Reilun kolmen vuosikymmenen aikana Heikkisen käsien kautta kulki maailmalle yli 3 000 luokanopettajaa. Yksikön lakkauttaminen kirveli pahoin, eikä vielä tänäänkään saa Heikkiseltä ymmärrystä.

– Olin ajatellut, että minullekin tulisi joku seuraajaksi, mutta näinhän ei käynyt. Olin laitoksen viimeinen viranhaltija. Kajaanin laitos kilpaili täysin tasavertaisena Oulun kanssa. Se ajettiin alas pelkästään sen takia, että Oulun yliopisto halusi säästää ja keskittää toimintoja Linnanmaalle. Lakkauttamista pyrittiin perustelemaan siten, että Kajaani olisi tutkimuksellisesti Oulua huonompi. Tämä oli minulle henkilökohtaisesti suuri tappio ja arvostelin julkisesti Oulun yliopistoa tuolloin, eikä siitä Oulussa hirveästi tykätty. Katsoin sen kuitenkin velvollisuudekseni. Laitoksen alasajo oli verinen vääryys. Sen myötä Kajaanin keskustasta poistui iso joukko virkeitä nuoria, jotka piristivät katukuvaa ja toimivat monissa eri hankkeissa, Heikkinen harmittelee.

Kajaanilaista opettajankoulutusta pidettiin muualla valtakunnassa kovatasoisena. Täältä valmistuneet opettajat saivat usein tunnustusta monitaitoisuudestaan sekä siitä, että heitä ei raskaskaan työ hirvittänyt.

– Täällä pyrittiin kouluttamaan nimenomaan syrjäseutujen opettajia, joten he hallitsivat tehtäväkentän hyvin laaja-alaisesti eivätkä pelänneet tarttua toimeen. Tällaista palautetta saimme ympäri Suomea.

Viimeiseksi tehtäväksi pitkäaikaisella työmaalla jäi yli sadan toimintavuoden aikana kerääntyneen historian pelastaminen jälkipolvia varten.

– Laitoksen alasajon yhteydessä piti valikoida arkistoitava ja museoitava materiaali. Roudasin yhden kesän peräkärrylläni mappeja ja valokuvia Kajaanin kaupungin arkistoon ja Kainuun museolle. Pyrin kaikin tavoin siihen, että kaikki yli sadan vuoden aikana kertynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas materiaali säilyisi mahdollisimman hvyin. Se oli melkoinen savotta, Heikkinen toteaa.

Historia on läsnä kaikkialla

Heikkisen julkaisut muodostavat varsin runsaan kokonaisuuden. Kuudeskymmenes kirja on juuri ilmestymässä. Se käsittelee Kajaanin lukiokoulutuksen historiaa. Jos lasketaan kaikki digitaaliset, auditiiviset ja visuaaliset julkaisut mukaan, tulee kokonaismääräksi suunnilleen 1 200. Heikkinen teki esimerkiksi Harri Nousiaisen kanssa Kainuun radioon yli 200 ohjelmaa. Erityisen kiinnostavana aiheena Heikkinen pitää Oulujärveä.

– Oulujärvestä on kuusi kirjaa. Se on hyvin kiinnostava aihe tutkimuksellisesti, varsinkin sen saaret. Ärjänsaarta käsittelevä kirja oli eräänlainen haaste, sillä kyseessä on kuitenkin aika pieni saari. Epäilytti, että saako niin pienestä saaresta kokonaista kirjaa, mutta mielestäni onnistuin kohtuullisen hyvin. Saaret kiinnostavat laajemminkin ja olen kirjoittanut myös esimerkiksi Hailuodosta, Heikkinen kertoo.

Kiinnostus saaria kohtaan on saanut aikaan myös sen, että Heikkinen kuuluu kenties ainoana kainuulaisena Suomen Majakkaseuraan. Ajatus majakkateoksesta on käynyt mielessä, mutta sen toteutumisen aika näyttää.

– Nämä kaikki elävät omaa elämäänsä. Jossain vaiheessa aina innostuu jostain aiheesta ja jotkut niistä lähtevät vetämään. Ei voi koskaan varmasti sanoa, että sellainen ja sellainen kirja valmistuu, hän tiivistää.

Historia ei ole Heikkiselle pelkästään ammatillinen elämänura, vaan myös vapaa-ajan harrastus.

– Kainuuseen muutettuani huomasin täällä olevan paljon kiinnostavia asioita, joista ei oltu tehty minkäänlaista julkaisua. Alan kirjoittajiakin täällä on vain yhden käden sormilla laskettava määrä, joten tilaustöitä alkoi kertyä. Olen tehnyt julkaisun lähes kaikista Kainuun merkittävistä julkisyhteisöistä. Kirjoittaminen on sellainen homma, että siitä ei oikein pääse eläkkeelle, Heikkinen sanoo.

Heikkisen tutkimukset ovat sisältäneet runsaasti maakuntaidentiteetin ja siihen liittyvien pitkäaikaismentaliteettien pohdiskelua. Kainuun voimakas maakuntaidentiteetti on hyvin pitkälti sidoksissa maakunnan historiaan.

– Ihmiset eivät usein tule ajatelleeksi, miten menneisyys näkyy käyttäytymisessä, normeissa, asenteissa ja sanavalinnoissa. Historia lymyää aina taustalla. Jokainen meistä kantaa näkymätöntä, mutta raskasta reppua selässään. Menneisyys ohjaa valintoja, vaikka sitä ei itse tiedostaisikaan, Heikkinen sanoo.

Esimerkkeinä hän mainitsee kainuulaisten ja oululaisten suhtautumisen toisiinsa. Jännitteissä näkyy heijastuksia tervaporvareita kohtaan koetusta katkeruudesta. Käytännössä sitä on voinut nähdä ja kuulla esimerkiksi Oulun Lipon ja Sotkamon Jymyn välisissä pesäpallo-otteluissa yleisön kannustushuutojen sävyssä.

– Demarkaatiolinja kulkee jossain Vaalan tienoilla. Siitä länteen ollaan Oulu-myönteisiä, mutta itään päin ollaan kainuulaisia. Vaikka Vaala liittyi Pohjois-Pohjanmaahan, on Manamansalo selvästi kainuulainen identiteetiltään, Heikkinen toteaa.

Kainuulaisuutta Heikkinen on tarkastellut myös maakunnan ulkopuolelta. Hän laskee käyneensä yli 350 Suomen kunnassa, joten näkökulmaa on katseltu muiltakin kanteilta.

– Kainuussa ihmiset ovat ahkeria ja välittömiä, ehkä joissain tapauksissa hieman nurkkakuntaisia, mikä ei mielestäni ole huono asia. Missään muualla ei lauleta maakuntalaulua niin pontevasti kuin täällä. Se kertoo voimakkaasta maakuntaidentiteestä. Väitän, että se on voimakkainta Suomessa. Kainuun maakuntaidentiteettihän on aika nuori, se on syntynyt vasta 1900-luvun alkupuolella. Alue tunnettiin aiemmin hieman pejoratiivisillä nimillä, kuten Nälkämaa. Maakuntahengen nostamisessa oli paljon tietoista pyrkimystä, esimerkiksi vuonna 1918 perustettu Kainuun Sanomat ajoi voimakkaasti maakuntaidentiteettiä ja Ilmari Kianto oli myös merkittävä takapiru kainuulaisuuden syntyjuurilla, Heikkinen kertoo.

Petri Möttönen

Oiva Jansson - Kaksoiskuntalainen kehittämispäällikkönä

Vuokatissa asuva Ristijärven kunnan kehittämispäällikkö Oiva Jansson toteaa olevansa vähintäänkin yhtä paljon ristijärveläinen kuin sotkamolainen. Hän on toiminut toimessaan vuodesta 2009 lähtien. Aikaisempi työura oli kotikunnassa taloushallinnon parissa. Reilun vuosikymmenen aikana on kuntaorganisaatio nähnyt monenlaisia muutoksia myös Ristijärvellä. Janssonin työssä tämä on näkynyt toimenkuvan monipuolistumisena.

– Virallinen titteli on kehittämispäällikkö ja töitä on elinkeinopuolella, teknisessä toimessa sekä taloushallinnossa. Hoidan myös kunnan vuokra-asuntoasioita. Olen aika huono sanomaan mihinkään asiaan ei. Jos minulle tarjotaan jotain, yritän tarjota apua siinä mitä pystyn. Nykyisen työni olen kokenut erittäin mielekkäänä, on ehtinyt tulla tutuksi niin ihmisten kuin menettelytapojenkin kanssa. Tässä saa tavata erilaisia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Vuorovaikutus on ollut mieluisaa, Jansson kertoo.

Kaiken kaikkiaan kehityssuunta kunnallishallinnossa on supistumaan päin. Kymmenen vuotta sitten organisaatio oli paljon laajempi. Talouspaineiden takia on pyrittävä selviytymään olemassa olevien resurrsien kanssa.

– Porukkaa on jäänyt paljon vuosien varrella eläkkeelle ja suunta on hyvin pitkälti sama kuin muissakin kunnissa, eli uusia henkilöitä rekrytoidaan vain harvakseltaan. Osa asioista on ulkoistettu. Esimerkiksi keittiötoiminta on siirtynyt uuden palvelukeskuksen myötä Attendolle ja muutenkin tällaista suuntausta on ollut nähtävissä vuosien mittaan, Jansson toteaa.

Korona vauhditti digiloikkaa

Toista aaltoa parhaillaan kulkeva koronaepidemia laittoi keväällä kaikissa kunnissa käytännöt mullin mallin. Ristijärvellä tilanteeseen pystyttiin reagoimaan nopeasti, sillä toimintojen digitalisointi oli aloitettuna jo hyvän aikaa sitten.

– Yllättävän hyvin se onnistui. Kokousten pitämiseen liittyvät järjestelyt saatiin toimimaan hyvin joustavasti. Olihan siihen jonkin verran valmistauduttu perehtymällä kokoustekniikkaan, mutta korona pakotti aikaistamaan käytäntöjä, Jansson kertoo.

Kaikin puolin kurja ja totinen tautitilanne jätti jälkeensä myös jotain positiivista. Uusien viestintäteknologioiden tultua osaksi arkea on tyhjänpäiväinen ramppaaminen vähentynyt merkittävästi. Jansson uskoo trendin jatkuvan.

– Aiemmin toimihenkilöt matkustivat enemmän. Kun lähtee kokoukseen Kajaaniin, menee vähintään puoli päivää työaikaa ja matkakulut päälle. Tässä asiassa ollaan siirrytty uuteen moodiin ja vaikka korona meneekin ohi, ei entiseen tulla enää koskaan täysin palaamaan. Varmasti jonkin verran perinteisiäkin kokouksia pidetään epidemian päätyttyä, mutta etätyöskentely ja videopalaverit tulevat säilymään. Tämä on hyvä asia.

Yrittäjyyden edellytykset etusijalla

Jansson on työssään päivittäin tekemisissä paikallisten yritysten kanssa. Hän kertoo Ristijärven kunnan tekevän omien resurssiensa puitteissa kaiken mahdollisen yritysten hyväksi.

– Yrittäjät ovat tärkein lenkki työllisyydenhoidossa ja kunnan elinvoimassa. Yritysten hyvinvointia yritetään edistää kaikilla niillä keinoilla, mitä käytettävissä on. Esimerkiksi ostopuolella ja kilpailutuksissa aina katsotaan, että löytyisikö tarvittavaa palvelua omasta kunnasta. Lisäksi kuuntelemme yrittäjien näkemyksiä ja huolia. Jos itse ei pystytä auttamaan, ohjataan sellaisten instanssien eteen, joilta apua löytyy, Jansson kertoo.

Pienessä kunnassa yrittäjyyden etulyöntiasemat ja valttikortit liittyvät pitkälti samoihin asioihin, kuin sitä kohtaavat haasteet ja uhatkin. Kunnan pienuus lyö asioihin oman leimansa niin hyvässä kuin pahassa.

– Ristijärvi on pieni kunta eikä yrittäjiä ole kovin hirveästi. Sitä myöten yrittäjät ovat tulleet henkilökohtaisesti tutuiksi, mikä jossain isommassa kaupungissa olisi täysin mahdotonta. On paljon helpompi asioida, kun kaikkien kanssa ollaan naamatuttuja. Niin yrittäjyydessä kuin asumisessakin meillä korostuvat turvallisuus, yhteisöllisyys sekä jollain tavalla tietynlainen pienimuotoisuus. Yrittäjät ovat verkostoituneet hyvin vahvasti ja kaikki tuntevat toisensa, joten edellytykset yhteistyölle ovat hyvät. Toisaalta jos ei ole riittävästi asiakkaita ja ostovoimaa, eivät tietynlaiset palvelut uskalla yrittää paikkakunnalla. Markkinathan sen sanelee, Jansson tiivistää.

Ristijärvi houkuttaa paluumuuttajia

Vaikka perinteisten palvelumallien tarjoaminen Ristijärvellä onkin kivinen tie, ovat etätyöskentelymahdollisuudet sangen hulppealla tasolla. Kunnassa on ymmärretty panostaa voimakkaasti ja varhain hyviin tietoliikenneyhteyksiin, mikä tarjoaa makoisia näkymiä vaikkapa kaupungin kiirettä karkuun pyrkivälle paluumuuttajalle.

– Olemme pyrkineet järjestämään työpisteitä hyvillä yhteyksillä etätöiden mahdollistamiseksi. Käytännössä jokaisessa kunnan kiinteistössä ja vuokra-asunnossa on valokuituyhteys ja paluumuuttajilla on pulaa asunnoista, Jansson sanoo.

Asiat loppujen lopuksi aika hyvin

Jansson arvelee, että Kainuussa ikänsä asunut ei välttämättä noteeraa juurikaan niitä asioita kotimaakunnassaan, joita maakunnan ulkopuolella ihaillaan laajasti. Rintaa voisi laittaa rottingille pykälän verran enemmän.

– Meidän täytyy seisoa täällä omillaan ja olla ylpeitä kaikesta mitä meillä on. Työtä olisi tarjolla paljon ja vapaa-aikana on rajattomat harrastusmahdollisuudet. Töissä asuntoasioita hoitaessani saan usein puheluita maailmalta ihmisiltä, joilla on juuret täällä Kainuussa. Monet heistä haluaisivat muuttaa takaisin esimerkiksi eläkepäiviä viettämään. Tällaiset puhelut aina muistuttavat siitä, että täällä itse asuva ei aina välttämättä huomaa tai osaa arvostaa sitä, minkä muualla käynyt osaa sanoiksi pukea; miten hienosti meillä täällä asiat on, Jansson toteaa.

Myös Janssonin omat vapaa-ajanviettotavat ovat vahvasti sidoksissa ympäröiviin kotitantereisiin. Luonnossa liikkuminen on lähellä sydäntä ja syksyisin alkaa metsästäminen.

– Puolison kanssa lenkkeilyä, retkeilyä ja matkailua. Tämän kesän matkustelut tosin jäivät uusien vaellusreittien etsiskelyyn. Sitten on tietysti lapset ja lastenlapset. Oman kotipiirin sidonnaisuus on ykkösasia, Jansson kertoo.

Vapaa-ajaksi kehittämispäällikkö laskee myös kodin ja työpaikan välillä tapahtuvat siirtymiset.

– Työmatka Vuokatin ja Ristijärven välillä on nelisenkymmentä minuuttia suuntaansa iltaa aamua kun pyyhkäisee tulemaan. Ajaminen ei rassaa minua ollenkaan, vaan paremminkin ajattelen sen niin päin, että ajaessa on helppo virittää ajatukset uuteen asentoon. Töistä palatessa työasiat unohtuvat. Tietysti on myös lomat ja viikonloput, joten vapaa-aikaa on aivan riittävästi, Jansson summaa.

Petri Möttönen

Silja Keränen - Vihreä diplomi-insinööri peräänkuuluttaa lisää keskustelua

Vuoden 2013 alusta Kajaanin valtuustossa ja hallituksessa istunut vihreä poliitikko Silja Keränen on ehtinyt pian vuosikymmenen kestäneen poliittisen uransa aikana takoa montaa rautaa. Kaupungin luottamustoimien lisäksi hän toimii puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana. Edellisessä kaudella hän toimi myös vihreiden maatalouspoliittisen työryhmän puheenjohtajana. Edeltävät neljä vuotta hän oli valtuuskunnan jäsen Vihreiden Naisten edustajana sekä johti valtakunnallista Maaseutu- ja erävihreitä.

Silja on syntyperäinen kajaanilainen, tarkemmin määriteltynä Teppanasta, missä opettaja-äidin ja metsänhoitaja-isän kanssa asuttiin kerrostalossa. Sen vastapainona lapsuuteen kuului elämää äidin ja isän kotitiloilla – Virroilla ja Lapinlahdella. Ala-asteen Silja kävi Teppanan koulussa Aaro Heikkisen hyvässä opissa ja yläasteen Kätön koululla. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Linnan lukiosta vuonna 2002. Kirjoitusten jälkeen oli vuorossa ympäristönsuojelutekniikan opinnot Oulun yliopistossa. Diplomityö käsitteli terästehtaan kuonien liukoisuusominaisuuksia. Opintojen aikana muodostunut käsitys ympäristön tilasta oli yksi niistä syistä, jotka saivat Siljan mukaan poliittiseen toimintaan.

– Sieltä tarttui aika vahva ymmärrys siitä, mihin tämä maailma on menossa ja miten me oikeastaan luonnon kannalta elämme. Asialle tarvitsee tehdä jotain ja sille voi tehdä jotain. Isot ratkaisut näihin liittyen tehdään politiikassa, Silja toteaa.

Lopullinen kimmoke syntyi vuoden 2011 eduskuntavaalien ääntenlaskua seuratessa.

– Seurasin ääntenlaskua Singaporessa, jossa ollaan viisi tuntia Suomea edellä. Persujytkyn toteutumista seuratessa päätin aamuyön tunteina, että nyt tarvitaan minultakin jokin signaali paremman maailman puolesta, pelkkä ääni vihreille ei enää riitä. Kotipaikka oli tuolloin Helsingissä, joten liityin nettisivujen kautta Etelä-Helsingin vihreitten jäseneksi. Kajaaniin muuttaessani vaihtui sitten kotiyhdistyskin, Silja muistelee.

Monipuolisuutta metsäajatteluun

Siljan isä oli metsänhoitaja, joka lähestyi alaa vahvasti tehotuotanto edellä. Vaikka mielipiteet eivät aina osuneetkaan yksiin, tarttui isän kanssa käydyistä keskusteluista paljon näkökulmaa asian kaikilta laidoilta. Metsää itsekin omistava Silja mainitsee, että hän näkisi mielellään laajempaa keskustelua.

– Metsä on minulle tärkeä henkisesti virkistyksen lähteenä ja omana paikkana. Lähtökohta on mielestäni se, että metsätalous on hyvä asia ja puu on hieno materiaali. Pari juttua kuitenkin on, missä tarvittaisiin muutosta. Ensiksi metsien suojelu, etenkin vanhojen metsien hakkuut. Oikeasti arvokkaiden vanhojen metsien hakkaamisesta pitäisi yksinkertaisesti luopua, sillä niitä on loppujen lopuksi jäljellä tosi vähän. Yleensäkin metsien käyttöä olisi mietittävä monipuolisemmin tilanteen mukaan. Onko metsä arvokkaampi puumateriaalina vai suojeltuna virkistyskäytössä ja monimuotoisuuden lisääjänä. Tätä keskustelua pitäisi mielestäni käydä paljon enemmän niin Kainuussa kuin koko maassakin, Silja sanoo.

– Toinen aihe on turvemaakysymys. Meidän metsätalousmaista 30 prosenttia on turvemaita. Tutkijoiden näkemys on selvästi se, että turvemaita tulisi hoitaa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä ja välttää avohakkuita. Tukki- ja kuitupuukertymiä laskettaessa tätä ei oteta huomioon, vaan turvemaita käsitellään kuten kivennäismaita. Se miten jatkuva kasvatus turvemailla vaikuttaa hakkuukertymiin, on tärkeä Kainuuta koskettava kysymys.

Kotiseutuylpeys kuuluu kaikille

Kainuussa syntynyt ja kasvanut Silja kertoo joutuneensa ajoittain pohtimaan, pidetäänkö häntä oikeana kainuulaisena niiden rinnalla, joiden suku on asunut täällä satoja vuosia. Tällaisia ajatuksia hän ei soisi kenenkään joutuvan pyörittelemään. Jo väestörakenteekin takia uusien tulokkaiden aito mukaan ottaminen olisi tärkeää.

– Minusta on ihanaa, että meillä on tällainen maakuntaidentiteetti. Kotiseuturakkaudessa ja -ylpeydessä on paljon hyvää ja se on eittämättä vahvuus. Meidän on erittäin tärkeä pitää huolta siitä, että se myös säilyy vahvuutena. Tänne muuttavien ihmisten tulisi voida kokea itsensä oikeiksi kainuulaisiksi, vaikka heillä ei täällä juuria olisikaan. Meillä on tässä asiassa vielä tekemistä, Silja toteaa.

– Nälkämaan laulussa sanotaan, että raukat vain menköhöt merten taa. Ikään kuin lähtijä olisi petturi. Sehän ei ole terve fiilis millään tavalla. Päinvastoin. Edistät ja viet omaa maakuntaasi sinne mihin menetkin, ja tervetuloa takaisin taas jossain vaiheessa.

Petri Möttönen

Henri Jokela - Hiljattain kainuulaistunut autokauppias arvostaa maisemia

Pörhön Autoliikkeen aluejohtaja Henri Jokela on ehtinyt tarkastella lähemmin kainuulaista elämänmenoa viime vuoden toukokuusta lähtien muutettuaan tänne perheineen nykyisen toimensa perässä. Ennen Kajaaniin muuttoa hän asui neljän vuoden ajan Porissa, missä hän toimi Rinta-Joupin Autoliikkeessä yksikön vetäjänä. Raahessa syntynyt ja Pattijoella nuoruutensa viettänyt Jokela on asunut suurimman osan aikuisuudestaan Oulussa. Kokemusta autokaupasta on 37-vuotiaalle Jokelalle ehtinyt kerääntyä kaikkiaan jo viisitoista vuotta.

– Opiskelin liiketaloutta Oulun ammattikorkeakoulussa. Harjoittelun siivellä hakeuduin ihan tarkoituksella autokauppaan. Ajatuksena oli, että saisin tehdä myyntityötä ja olla kuitenkin myös autojen kanssa tekemisissä. Sille tielle olen jäänyt, Jokela kertoo.

Jokela arvelee, että autokauppiaan työ olisi melkoista pakkopullaa, ellei kiinnostusta moottoriajoneuvoja kohtaan olisi olemassa. Varsinkin nuorempana rassaaminen oli harrastuksissa vahvasti läsnä, mutta nykyisin autojen parissa päivätyönsä tekevä perheellinen mies puuhastelee vapaa-aikanaan mieluummin jotain muuta.

– Äiti ja isä ovat kertoneet, että heti kun minulla jotain kädessä pysyi, oli minulla pikkuauto. Kaikenlaisia vehkeitä on ollut, mutta autot ovat aina olleet kaikki kaikessa. Sitä mukaa kun on kasvanut, ovat lelutkin kasvaneet. On ollut krossipyörää ja pientä moottorikelkkaa ja myöhemmin mopoja ja moottoripyöriä. Sitten kun autokortin sain, olen purkanut jonkun auton osiksi ja laittanut sen hyvällä maulla mieleisekseni. Nykyisin käytännössä kaikki vapaa-aika menee lasten kanssa ulkoillessa. Käymme leikkipuistoissa, pyöräilemässä ja patikoimassa. Luonnossa liikkuminen on virkistävä ja rauhoittava vastapaino päätteen ääressä istumiselle. Iso henkireikä on myös mökki Kuusamossa Kitkan rannalla, Jokela kertoo.

Tekoäly tekee tuloaan

Autoala on monipuolinen kenttä, jonka saralta löytyy monenlaisia tehtäviä myös myynnin ulkopuolella. Jokelan kannalta alan kehitys muuttuu vuosi vuodelta kiinnostavammaksi uusien innovaatioiden myötä. Digitaalisuus ja teköäly raivaavat tilaa itselleen kiihtyvällä tahdilla.

– Viime vuosina on tullut paljon kansan saataville älykkäitä ajamista avustavia järjestelmiä. Jotkut tällaiset asiat ovat jo itsestäänselvyyksiä pienemmissäkin autoissa, ja ylemmän hintaluokan autoihin tulee koko ajan uusia ominaisuuksia, Jokela toteaa.

Kehitys tuo mukanaan lieveilmiön. Siinä kun 70-luvulla auton pystyi huoltamaan itse alusta loppuun, vaativat nykyiset ajoneuvot hienostuneempaa osaamista.

– Ei ole suositeltavaa yrittää kaikkea itse. Uuden auton luovutuksen yhteydessä asiakkaalle kyllä kerrotaan, mitä siihen voi itse tehdä. Normaalit nestepintojen tarkistukset ja lasinpesunestesäiliön täytöt ovat tietysti tällaisia, mutta pääsääntöisesti uusi auto laitetaan korjaamolla ensimmäiseksi tietokoneen nokkaan, Jokela kertoo.

Alalla on tapahtunut viidentoista vuoden aikana suurta muutosta myös kaupankäyntitavoissa.

– Silloin 15 vuotta sitten palveltavia asiakkaita oli lauantaisin jonoksi asti ilman sen kummempia markkinointitoimenpiteitä. Vaikka nettimyyntiportaalit olivat jo tuolloin olemassa, tulivat ihmiset enemmän paikan päälle katsomaan eri vaihtoehtoja. Tänä päivänä auton tarvis kartoitetaan aika tarkalleen etukäteen ennen kuin otetaan yhteyttä myyjään. Myyntiä tehdään kuten ennenkin, vaikka liikenne autokaupan lattialla onkin vähentynyt, Jokela arvelee.

Automyyjän ammattitaidolle on siis kysyntää jatkossakin, vaikka menetelmät muuttuvat vuosien varrella. Vaikka asiantuntemus myyntiartikkeleista onkin olennainen osa ammattitaitoa, on Jokelan mukaan vieläkin tärkeämpää sosiaalinen pelisilmä ja kommunikaatiotaidot.

– Myyjiä itsekin rekrytoineena olen huomannut, että kokemus kaupan alalta ylipäänsä on eduksi. Monet mobiililaitteiden tai vaikka huonekalujen myyjinä toimineet ovat usein suoriutuneet hyvin aika nopeastikin autokauppaan siirryttyään. Oleellista on kohdata asiakas sellaisena ihmisenä kuin hän on ja pystyä kartoittamaan mitä asiakas haluaa ja tarvitsee, Jokela kertoo.

Auton hankkimista miettiviä hän ohjeistaa saapumaan paikan päälle ja kiskaisemaan myyjää rohkeasti takin helmasta. Tarvekartoitus tehdään rehellisesti ja asiakasta kuunnellen, jotta oikeanlainen auto varmasti löytyy. On kauppiaankin edun mukaista, että asiakassuhteeseen saadaan jatkuvuutta.

Kainuun luonto viehättää

Kajaaniin muutto tapahtui lapsia ajatellen. Porin vuosina perhe kasvoi kahdella tulokkaalla. Tytär on nyt kolme ja poika on reilun vuoden.

– Totesimme, että olisi helpompaa asua vähän pohjoisemmassa, lähempänä molempien perheitä, sukulaisia ja ystäviä. Vaimolla oli kosketuspintaa Kajaaniin, sillä hän suoritti opiskelunsa täällä. Itselläni oli kokemusta sen verran, että armeija tuli käydyksi Kainuun prikaatissa ja kaupunkia nähdyksi iltalomilla. Tykkäämme Kainuun luonnosta, vesistöistä ja harrastusmahdollisuuksista todella paljon. Myös perusarki on täällä helppoa ja pyörii kohtuullisen kilometrisäteen sisällä. Tuntuisi kovin kaukaiselta ajatukselta asua jossain Kehä III:n sisäpuolella, Jokela kertoo.

Kainuulaisuudesta Jokelaa kertoo tehneensä sen suuntaisia havaintoja, että kansan perusluonne on rehtiä ja periksiantamatonta.

– En tiedä, kumpuaako se pitkistä perinteistä, kun on oltu hieman eristyksissä ja jouduttu selviämään vaikeissa olosuhteissa. Jos käännetään kysymystä niin päin, niin huomaavatko täällä pitkään asuneet kainuulaiset, miten upea luontomiljöö ja maisemat täällä on? Maakuntana meidän kannattaisi tuoda edelleen enemmän esille useammissa foorumeissa, mitä kaikkea meillä täällä on verrattuna isompiin kasvukeskuksiin. Yksi positiivinen asia joka tulee mieleen on se, että täällä on erittäin virkeä ja toimiva kauppiasyhdistys, Jokela tuumii.

Oulussa, Porissa ja Kajaanissa autokauppaa tehneenä Jokela toteaa ihmisten olevan pohjimmiltaan hyvin samanlaisia kaikkialla, joskin pinnalliset eroavaisuudet tuovat toimintaan omia vivahteitaan.

– Oulussa asiointi ventovieraan ihmisen kanssa kylmiltään on hyvin helppoa ja luontevaa. Porilainen saattaa antaa itsestään alkuun tylyn vaikutelman, vaikka ei mitään pahaa tarkoittaisikaan. Siellä kommunikaatio on vain luonnostaan vähän töksähtelevää. Muutaman sanan vaihdettuaan sitten kaikki alkaa sujumaan. Kainuulainen on varmaankin jotain siltä väliltä. Ehkä jollain lailla hitaasti lämpeneviä, mutta ystävällisiä. Kajaani maakuntakeskuksena on vähän asia erikseen, kun väkeä on eri puolilta maata ja ihmisten taustat ovat paljon moninaisempia. Ihmiset eri puolilla maata ovat erilaisia, mutta näkisin sen rikkautena.

Petri Möttönen