Craig Tyler - Brittiläinen olutseppä löysi kodin Kainuusta

Haapala bnb Oy:n panimovastaava Craig Tyler on mies, joka tuntee oluen salat kuin omat taskunsa. Tämänkin vuoden aikana hänen käsistään lähtee 30 000 litraa erittäin hyvää olutta ympäri Suomen.

Itä-Angliasta Lontoon läheltä lähtöisin oleva Craig tutustui Sotkamosta kotoisin olevaan Kaisa Korhoseen vuonna 2012 Craigin vieraillessa ystävänsä luona Helsingissä. Kaisa muutti Craigin luo Lontooseen vielä saman vuoden aikana. He olivat sopineet, että asuvat molemmissa maissa 3 vuotta per maa, ennen kuin päättivät kumpaan maahan jäävät asumaan. Kaisa sai opiskelupaikan Suomesta ja he muuttivat yhdessä esikoisensa kanssa Jyväskylään 2015. Suomessa asumisen aikana ajatus Haapalasta syntyi, ja päätös kotipaikasta tuli selkeämmäksi.

– Haapalan talo on 152 vuotta vanha ja todella erityinen rakennus. Se on ollut vaimoni suvulla jo viiden sukupolven ajan. Kaisan vanhemmat olivat halukkaita siirtämään tilan jo jälkipolville. Meillä yrittäjillä oli omilla tahoillamme ollut ajatuksia tilan uudistamisesta siitä, miten tilan elämä jatkuisi suvulla. Meitä on neljä yrittäjää. Itseni ja Kaisan lisäksi on hänen veljensä Juho Korhonen ja hänen puolisonsa Venla. Yhdessä aloitimme suunnittelun vuonna 2016, jonka jälkeen alkoi pitkä työrupeama siihen saakka, kunnes Haapala avasi ovensa vuoden 2018 kesällä. Ensin oli paljon suunnittelutyötä, vanhan navetan remontointia ja sekä ruokalistojen että oluiden suunnittelua. Meillä kaikilla on takanamme erilaista ammattitaustaa, joista yhdistettynä syntyi Haapala. Toimintaan sisältyy ravintola, panimo, majoitusta sekä juhla- ja tapahtumapalveluja. Ruoka ja olut sopivat luontaisesti yhteen ja vanhalla tilalla oli runsaasti historiaa, minkä ympärille oli hyvä rakentaa elämyspalveluja, Craig kertoo.

Perinteet kunniaan

Oma panimo mahdollistaa huolella suunnitellut makuparit ruuan ja oluen yhdistelmissä. Oluiden koko suunnitteluprosessissa huomioidaan ravintolan ruokalista sekä Haapalan ajatusmaailma. Jokaiselle Haapalan oluelle löytyy ravintolan listalta sille hyvin sopiva ruoka kaveriksi. Ravintola on myös rakennettu siten, että pöydistä on näkymä panimon puolelle.

– Olen englantilaisen ale-kulttuurin kasvatti, joten luonnollisesti oluemme ovat brittityyppisiä. Ruoka on iso osa Haapalan toimintaa, joten oluiden kehittelyssä ei ole ryhdytty hurjastelemaan. Oluen pääasiallinen tehtävä on tukea ruokaa. Muutamat panimot tekevät hurjiakin juttuja chilien ja vastaavien mausteiden kanssa, mutta me haluamme mieluummin kunnioittaa perinteitä ja lähiseudun raaka-aineita, Craig toteaa.

Brittiläisittäin erikoisin mauste lienee Korpikuusen kuiskaus -pale alessa käytetty kuusenkerkkä. Omilta mailta kerätyt kuusenkerkät eivät kuitenkaan ole oluen hallitseva elementti, vaan paremminkin aavistus ja hillitty jälkimaku. Usvainen uitto -tervaporteriin käytetty terva puolestaan tulee Lentiirasta. Kaikki Haapalan oluissa käytettävät maltaat tulevat Pehkolan mallastamolta Ruukista, sillä se on panimoa lähimpänä sijaitseva mallastamo. Tulevaisuudessa tavoitteena on kasvattaa oluiden maltaat omilla pelloilla.

1800-luvun puolivälin jälkeen rakennettu tila tarjoaa yritykselle mainiot puitteet nojata brändäyksessään seudun historiaan, perinteisiin ja vanhoihin tarinoihin. Tämä näkyy tuotesuunnittelussa esimerkiksi siten, että kuusenkerkkäoluessa maistuu häivähdys ikiaikaista kainuulaista maisemaa. Myös tervalla maustettu porter on tarkoin mietitty kokonaisuus. Porter-oluet ovat peräisin Lontoon jokisatamista. Nämä tummat ja vahvat oluet kehitettiin sisukkaille joki- ja satamatyöläisille 1900-luvulla, mistä myös nimi porter on peräisin. Kun tervaa vielä tuotettiin Kainuussa suuria määriä ja kuljetettiin Tervan Tietä Ouluun ja sieltä Tukholmaan, myytiin laivojen pintakäsittelyyn tarkoitettu terva usein lopulta Britannian laivastolle samoihin aikoihin kun porterit siellä kehitettiin. Näin nämä kaksi tarinaa siis kietoutuvat toisiinsa.

Kaupungin vilskeestä metsien huminaan

Ennen Kainuuseen muuttamistaan Craig oli ehtinyt vierailla maakunnassa useita kertoja neljän vuoden aikana. Muutto ei siis aiheuttanut kulttuurishokkia, vaan panimovastaava ennemminkin odotti muuuttoa Kainuuseen, koska se oli mahdollisuus erilaiseen elämän tapaan kiireiseisen ja äänekkään Lontoon jälkeen

– Olen kasvanut lähellä Lontoota Euroopan tiheimmin asutussa ympäristössä. Kainuu on yksi Euroopan harvimmin asutuista paikoista, joten onhan siinä hienoinen ero. Sanoisin, että myös väestön luonteessa on jonkinlaisia eroja. Helsingissä nämä erot eivät ole niin huomattavia, mutta täällä pohjoisemmassa ihmiset ovat alkuun varautuneempia ja avautuvat vasta tutustuttuaan. Yhteisöllisyys on täällä paljon voimakkaampaa kuin isoissa kaupungeissa, Craig kertoo.

Craigin mielestä suomalainen olutkulttuuri elää ja voi hyvin. 

– Piirit ovat tietysti aika pienet, mutta yhteishenki on hyvä ja auttavainen. Yhteistyötä tehdään ja tietoa jaetaan mielellään tekijöiden kesken. Suomen olutkulttuuri suosii perinteisesti saksalaistyyppisiä oluita, mutta Haapalan panimo tarjoaa ehkä jotain vähän erilaista, ottaen vaikutteita Englannista ja Suomesta, Craig sanoo.

Haapalan tilalla järjestetyt panimokierrokset ja olutmaistajaiset ovat olleet katkolla koronan takia. Craig suunnittelee toiminnan uudelleen avaamista rajoitusten sallimissa puitteissa kesäkuun aikana. Muuhun palvelutarjontaan ja panimon tuotteisiin voi perehtyä tarkemmin nettisivuilla: www.haapalabnb.fi

Petri Möttönen

Harri Peltola - Pessimismi ei tarkoita negatiivisuutta

Puolangan pormestari Harri Peltola toteaa kunnassa vallitsevan tunnelman olevan tällä hetkellä yleensä ottaen kohtuullisen positiivinen. Koronatilanne on selviämässä ja kesä tekee tuloaan.

– Varsinkin viime keväänä tilanne oli vaikea, kun oli enemmän rajoituksia voimassa. Laskettelukeskuksen kausi katkesi kuin kanan lento, mutta toisaalta mökkimatkailu kesällä oli sitten vilkasta. Hotelli- ja ravintola kärsi ilman muuta, kuten myös taksit, parturit ja muut pienyrittäjät. Mihinkään alhoon tässä ei kuitenkaan olla vaipumassa, vaan katse on reilusti eteenpäin. Rakennetaan kaasulaitosta ja uutta liikuntahallia, Peltola kertoo.

Puolanka on suosittu kesämökkikunta. Epidemian hetkellinen hellittäminen viime kesänä näkyi lisääntyneenä väkimääränä, mikä puolestaan sopii mainiosti vähittäistavarakaupalle. Kuluneet pyhät ovat aloitelleet jo lomakautta ja monet kesäasukkaat ovat vetäytyneet Puolangalle etätöihin. Tilastointiin käytettävän Telian puhelinlaskennan perusteella kunnassa oleskeli pääsiäisen aikoihin noin 6,5 tuhatta ihmistä.

– On tämä ollut aikaisempaa vilkkaampi pitäjä kuluneen vuoden aikana. Asukkaita täällä on normaalisti kaksi ja puoli tuhatta, mutta väkimäärä on ollut pitkin vuotta neljän ja kuuden tuhannen välillä, Peltola arvioi.

Yksi kuuden joukossa

Peltola on sikäli harvinainen lajissaan, että hänen lisäkseen koko valtakunnassa toimii vain viisi pormestaria; Helsingissä, Kärkölässä, Pirkkalassa, Tampereella ja Tuusulassa. Kuluvan vuoden aikana myös Turku ja Lahti siirtyvät pormestarimalliin. Mallissa on Peltolan mukaan puolensa ja puolensa.

– Siihen vaikuttaa monta seikkaa, eikä se ole välttämättä yksiselitteisen hyvä tai huono malli. Mikäänhän ei ole täydellistä, mutta tulimme yhdessä siihen tulokseen, että se on paras mahdollinen ratkaisu siihen hetkeen. Näin vaalien lähestyessä se on varmasti jonkun mielestä maailman huonoin malli, mutta se taitaa johtua enempi vaalishowsta. Kuuluu asiaan, Peltola arvelee.

Pormestari ei ole kunnanjohtajan tavoin virassa, vaan toimii luottamushenkilönä. Se mahdollistaa tietyiltä osin joustavamman toimintatavan, mutta toisaalta pormestarin palli tutisee herkästi.

– Kunnanjohtajan erottaminen on paljon monimutkaisempaa kuin pormestarin. Pormestarihan vaihtuu heti samassa kokouksessa jos valtuusto niin päättää, eikä sille makseta erorahoja tai neuvotella irtisanomisajan palkasta. Pormestari kun on kunnanhallituksen puheenjohtaja ja luottamushenkilö, ei hän todennäköisesti tee minkäänlaisia yllätysvetoja hallitukselle. Hallituksen kokouksissa etukäteen käytävä keskustelu tuo asioiden valmisteluun enemmän tietoisuutta, Peltola selvittää.

Kotiloma on maanviljelijälle haasteellinen

Varsinaiselta ammatiltaan Peltola on maatalousyrittäjä. Tilalla asuu satakunta lypsävää, joten vapaa-aika on kortilla. Eläimet eivät kokousaikatauluista perusta.

– Minulla on ulkopuolinen työntekijä, kesäisin kaksi tai kolmekin. Myös puoliso työskentelee yrityksessä ja viikonloppuisinhan sitä ehtii tehdä täyspäiväisesti. Arkipäivinä ehtii ennen työajan alkamista käydä navetassa, Peltola kertoo.

Pienessä kunnassa pormestarin on omien töidensä ohella hoidettava käytännössä kaikki samat työt, mitä kunnanjohtaja hoitaa muissa kunnissa. Puolangalla on sen lisäksi käynnissä henkilöstömuutoksia kunnallishallinnossa, mikä ennestään kuormittaa pormestarin työtaakkaa.

– Aikaahan se vie. Vapaa-aikaa on jäänyt luvattoman huonosti. Pormestarillehan kertyy lomaa samalla tavalla kuin työntekijälle, mutta ne täytyisi ehtiä pitämään. On siinä sekin, että maatalousyrittäjän pitää lähteä kotoa pois jos aikoo päästä töistä irti, ja korona on rajoittanut kaikkea matkustelua, Peltola sanoo.

Silloin kun vapaa-aikaa järjestyy, lähtee pormestari mielellään kävelylle tai lukee kirjoja.

– Kesällä voi mennä polkupyörälläkin ja syksyllä kulkea metsällä, olipahan pyssy matkassa eli ei.

Pessimisti ei pety

Peltola ei tohdi laskea itseään alkuperäiseksi puolankalaiseksi, sillä hän on ehtinyt asua paikkakunnalla ”vasta 50 vuotta”.  Ylitorniolta vanhempiensa mukana parivuotiaana Puolangalle muuttanut Peltola on kuitenkin ehtinyt tehdä havaintoja paikallisesta kansanluonteesta. Usein mainittu puolankalainen pessimismi on Peltolan mukaan piirre, joka yhdistää useimpia suomalaisia.

– Kaikkien suomalaisten perusluonteenlaatu on hieman pessimistinen. Pessimistihän ei koskaan pety, mutta saattaa joskus harvoin iloisesti yllättyä. Pessimismin ei tarvitse olla synkistelyä, että "voi kun kuolisi äkkiä pois", vaan huumorin pilke on oltava aina mukana. Kyse on enemmänkin arkirealismista; jos kuuta tavoitellaan taivaalta, niin varmasti menee pieleen, mutta jos jaksetaan pärjäillä, saattaa joskus päivä paistaa risukasaankin, Peltola pohtii.

Pormestarin mukaan puolankalaisten laajasti brändäämä pessimistinen ajattelutapa ei ole ollut läsnä kunnallisessa päätöksenteossa.

– Sen aikaa mitä minä olen mukana ollut, on uskallettu tehdä sellaisiakin ratkaisuja joista on tullut vahvasti haukut monesta suunnasta, mutta jotka ovat toimineet pitkällä aikavälilllä hyvin. Puolankalaisilla päättäjillä on ollut rohkeutta tehdä ratkaisuja kuntalaisten eteen. Vaikka kuinka esiinnyttäisiin pessimisteinä, ei jäädä voivottelemaan, Peltola tuumii.

Puolankalainen versio kainuulaisuudesta ei Peltolan mielestä poikkea ratkaisevan paljon Kainuun muista kunnista, vaikka lännen vaikutus jonkin verran voi näkyäkin. Oulun kupeessa asuu kolmisen tuhatta puolankalaista, jotka palaavat kesäisin mökkeilemään ja kunnan läntinen raja nojaa Pohjois-Pohjanmaahan.

– Vaaraisena kuntana Puolanka on kuitenkin selkeästi Kainuuta, ei Pohjanmaan laakeaa suota. Kainuulainen on kohtuullinen itsenäinen ja itsepäinen. Voi olla, että vierasta ensin katsastellaan, eikä ensimmäiset vastaukset tule täysin suoraan. Esimerkiksi pohjalainen saattaa poksauttaa heti paljon suoremmin kuin kainuulainen. Toisaalta siihen liittyy sellainen puoli, että kun kainuulaisen oppii tuntemaan, on se luotettava. Täällä ei tarvitse paljon epäillä etteikö sana pitäisi, jos jostain on sovittu, Peltola linjaa.

Avoin keskustelu on parasta yhteistyötä

Maakunnallisen yhteistyön suhteen Puolanka poikkeaa muista Kainuun kunnista siten, että se ei ole mukana sote-kuntayhtymässä. Normaalit yhteistyökuviot liittyvät pelastuslaitoksen toimintaan ja jätehuoltoon sekä jossain määrin henkilöstön jakamiseen, esimerkiksi opettajien tuuramiseen. Peltolan mukaan kuntien välillä vallitsee hyvä keskusteluyhteys, joka on syytä säilyttää.

– Toimintoja ei välttämättä kannata siirrellä naapureille tehtäväksi mutta yhdessä voi joitakin asioita olla järkevää tehdä. Tärkeintä on hyvä yhteydenpito, että ymmärretään toistemme asioita. Se on aivan kohtuullisen hyvällä tasolla niin luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin kesken. Keskustelua on paljon ja asioita pohditaan yhdessä etukäteen. Lehdissä joskus revitellään, että kun ei tehdä yhteistyötä, mutta aika monta palaveria on pidetty ja asioita linjattu. Esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologisissa ratkaisuissa on kuntien kanssa yhdessä suunniteltu ja sovittu mihin suuntaan edetään.

Petri Möttönen

Petteri Seppänen - Ristijärvi kiinnostaa paluumuuttajia

Ristijärvellä toisen koronavuoden pyörittämistä on päästy aloittamaan tilanteeseen nähden kohtalaisen normaaleissa uomissa. Toiminnoissa ei ole isoja muutoksia. Koulu on pystynyt jatkamaan lähiopetusta ja kansalaisopistokin pääsi aloittamaan lukukautensa. Kunnanjohtaja Petteri Seppänen toteaa tehtyjen ratkaisujen palvelleen tarkoituksenmukaisuutta. Viime vuoden maaliskuussa kunnassa otettiin käyttöön uusi palvelukeskus, jonka toimintoja on ulkoistettu reilulla kädellä. Palvelut on järjestetty yksityisen tahon tuottamina vuokrapalveluina.

– Ratkaisu on ollut toimiva. Soten ja Attendon hoivakodit toimivat samassa talossa ja kaikki ateriapalvelut tulevat Attendolta. Päiväkoti sai rakennukseen oman siiven. Ratkaisu on kuntatalouden näkökannalta järkevin myös tulevaan soteuudistukseen peilaten. Esimerkiksi kiinteistöriskiä ei ole samalla tavalla kuin jos terveyskeskusrakennus olisi kunnan oma. Infraa on kaiken kaikkiaan saatu mukavasti sellaiseen asentoon, että sotepalveluille on hyvät tilat, Seppänen kertoo.

Uuden palvelukeskuksen myötä Willa Wanhasta vapautui tiloja nuorisotoimen, 4H-yhdistyksen sekä muutamien yrittäjien käyttöön, joten uudistus palveli tältäkin osin kunnan elinvoimaa.

Talous mietityttää myös Ristijärvellä

Kunnanjohtaja toteaa Ristijärven strategian painottuvan pitkäjänteiseen suunnitteluun. Pienen kunnan haaste on suurilta osin se, että tehtävänä on kaikki samat työt kuin isoissakin kunnissa, mutta pienemmällä henkilöstömäärällä. Kunnan johtoryhmän on koostuttava useita aloja hallitsevista jokapaikan höylistä.

– Talous puhuttaa meillä kuten monessa muussakin kunnassa. Ylimääräiset sotemenot lyövät kovasti haastetta ja kuntien kantokyky on koetuksella; saadaanko säästöjä aikaan ja miten päin mennään. Tälle vuodelle taloudessa ei pitäisi olla mitään kummallisempaa. Keväämmällä ryhdytään pohtimaan tasapainottamisohjelmaa tulevia vuosia silmälläpitäen. Eletään suu säkkiä myöten miten varat ja tuotot antavat myöten ja tasapainotetaan taloutta pitkällä aikajänteellä, Seppänen suunnittelee.

Poikkeusolot ovat olleet kauheaa myrkkyä monelle yrittäjälle, mutta Seppäsen mukaan Ristijärvellä ei ole ilmennyt aihetta laajamittaisempaan panikointiin.

– Ristijärven yrittäjät ovat nähdäkseni pärjänneet hyvin hankaluuksista huolimatta. Yksinyrittäjätuelle ei ole ollut kovaa kysyntää, niitä on haettu ja myönnetty alle kymmenen kappaletta. Myös yritysrakenne kunnassa on sellainen, etteivät yritykset ole riippuvaisia ulkomaalaisista matkailijoista. Näin ollen matkustelurajoitukset eivät ole osuneet niin kovaa. Lisääntynyt kotimaan matkailu on jopa hyödyttänyt joitain yrityksiä. Maa- ja metsätalous on pyörinyt hyvin ja kuljetuspalveluita tarvitaan kaikkina aikoina, Seppänen luettelee.

Positiivisen kautta

Vuosikymmeniä kestänyt kaupungistumistrendi on viime vuosina osoittanut hidasta kääntymystä paluumuuton suuntaan. Koronaepidemia on antanut alkaneelle suuntaukselle kyytiä entisestään, ja tämä on nähty myös Ristijärvellä.

– Pienimuotoista paluumuuttoa on nähtävissä. Viime vuonna myytiin neljä omakotitalo- ja vapaa-ajan tonttia. Mummonmökki-tyyppiselle asumiselle olisi kysyntää enemmän kuin sitä on tarjolla. Viime kesänä peruskorjattiin yksi kerrostalo ja asunnot ovat kohtuullisen hyvin vuokrattuna. Kunnan vuokra-asuntoaste on koko ajan yhdeksänkymmenenviiden päällä ja tonttejakin on mistä tarjota, Seppänen kertoo.

Ristijärvi on paluumuuttajalle tai muuten vain ruuhka-Suomen hulinasta pois haikailevalle mainio ratkaisu, sillä erinomaiset tietoliikenneyhteydet tarjoavat täysin käyttökelpoiset mahdollisuudet etätöiden tekemiseen maaseudun rauhassa. Pieni kunta on liitetty kansainväliseen internettiin kattavin valokuituyhteyksin.

Kunnanjohtaja Seppänen muistuttaa, että vaikka ajat ovatkin tietyiltä osin haastavia, kannattaa keskittyä enemmän siihen, mikä onnistuu ja mikä menee oikein nappiin.

– Onhan täällä paljon positiivistakin ajateltavaa. Viime viikonlopun SM-kisat osoittivat, että etteivät kaikki toiminnot ole jäässä. Odotamme elokuussa pääsevämme viettämään Veisuuvestivaalia ja Juustoleipämessuja, Seppänen kaavailee.

Hyvää yhteistyötä

Seppänen on ehtinyt toimia Ristijärven kunnanjohtajana kolmen vuoden ajan. Suomussalmelta kotoisin oleva Seppänen majailee Puolangalla jo kolmatta vuosikymmentä. 54-vuotias kunnanjohtaja on tehnyt suurimman osan työurastaan rajavartioston palveluksessa eri tehtävissä kolmenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2004 Lapin oikeustieteellisestä valmistunut lakimies alkoi pohtia kunnanjohtajan tointa toimittuaan edellisen vaalikauden Puolangan kuntapolitiikassa. Paikan avauduttua Ristijärvellä hän tarttui tilaisuuteen, eikä ole päätöstään harmitellut.

– Työ on ollut mukavaa ja kiinnostavaa. Yhteistyö muiden kuntien kesken on aktiivista ja monipuolista. Kansalaisopiston palvelut ostetaan Paltamosta ja aluearkkitehti on yhteinen Hyrynsalmen ja Paltamon kanssa. Rakennusvalvonta on ostopalveluna Hyrynsalmelta. Kiertäviä opettajiakin on joskus hyödynnetty ja Ristijärvi hoitaa koko Ylä-Kainuun maatalouslomituksen. Näitä mietitään koko ajan, että miten yhteistyötä voisi syventää. Kaikissa kunnissa ei tarvitse tehdä samoja asioita, Seppänen toteaa.

Työasiat Seppänen pyrkii välillä hetkeksi unohtamaan varsin perinteisten kainuulaisten harrastusten parissa. Hän luonnehtiikin itseään peruskainuulaiseksi.

– Koetan kuntoilla, hiihdellä ja lenkkeillä. Metsästystä ja kalastusta, ihan perinteisiä harrastuksia. Lentopallon pelaaminen on jäänyt koronan takia vähemmälle. Peruskainuulaisuus on ollut jo lapsuudesta lähtien vahvana. Miten sitten luonnehtisi kainuulaista identiteettiä? No ainakin sitkeää sorttia ollaan, ei anneta periksi ihan vähässä kummassa. Kaikessa toiminnassani olen pyrkinyt siihen, että yhdessä tekemällä ja eteenpäin katsoen päästään tuloksiin. Ei saa jäädä poteroihin makaamaan. On parempi olla etulinjassa vaikuttamassa asioihin kuin odotella mitä sanellaan.

Petri Möttönen

Heikki Rahko - Laulava kenttäpäällikkö viihtyy eläkkeelläkin metsässä

MTK metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä toiminut Heikki Rahko siirtyi viime vuoden alussa viettämään eläkepäiviä. Ensimmäinen eläkevuosi kuuluu sujuneen mukavasti. Omissa metsissä riittää tekemistä ”enemmän kuin laiska mies viitsii tehdä”.

– Korona on hiljentänyt kaikkea muuta toimintaa, mutta kun harrastukset ovat liikunnassa ja metsätöissä, niin eipä tuo ole niitä haitannut, Heikki toteaa.

Muhokselta lähtöisin oleva Heikki aloitti metsäalan toimihenkilötyöt vuonna 1978 Ilmajoella. Paltamoon hän siirtyi vaimon perässä vuonna 1980. Alan valinta kävi luontevasti, kun mikään ala ei tuntunut erityisen kiinnostavalta.

– Silloin nuorena tuntui, että metsäala olisi hyvä vaihtoehto. Hyvähän se on ollutkin, kun se on minulle elannon antanut ja olen saanut tehdä monenlaisia töitä. Kävin metsätyönjohtajakoulun ja olin työnjohtajana Palta Oy:lläkin ennen metsäopistoon menoa. Kymmenkunta työnantajaa on ollut, joten monipuolisesti olen saanut alaa tarkastella, Heikki muistelee.

Alaa Heikki onkin saanut tarkkailla lähestulkoon jokaiselta mahdolliselta kantilta moottorisahatyöstä koneelliseen puunkorjuuseen. Maakunnallisen metsänhoitoyhdistysten liiton palvelukseen hän astui vuonna 1997. Vaikka titteli vuosien saatossa vaihtelikin, pysyi työnkuva hyvin samanlaisena eläkepäiviin saakka. MTK:n leipiin Rahko siirtyi organisaatiouudistuksen myötä 2015 ja ehti toimia MTK:n metsälinjan Kainuun kenttäpäällikkönä viisi vuotta. Metsäalan toimihenkilökauden eli 42 vuoden aikana ehti tapahtua monensuuntaista muutosta.

– Sain töissä ollessa seurata metsäalan kehitystä sen verran pitkään, että Kainuun metsien vuotuinen kasvu yli tuplaantui sinä aikana ja hiilensidonta metsiin samalla kaksinkertaistui. Tätä pidän parhaana saavutuksena. Oikeat puulajit ovat suurinpiirtein oikeilla kasvupaikoilla, eikä hidaskasvuisia metsiä paljoa ole. Siitä huolimatta metsänomistaja on usein syytettyjen penkillä; milloin et hoida riittävästi ja milloin taas hakkaat liikaa. Metsänomistajien edunvalvonnassa on paljon erilaisia piirteitä. Useimmat ongelmakohdat liittyvät metsänomistajan päätösvaltaan hänen omaa metsäänsä koskevissa asioissa. Metsien hoitoon ja käyttöön on yhteiskunnalla ja sidosryhmillä usein sanomista, vaikka hakkuutavoissa on tapahtunut positiivista kehitystä. Kaavoituksella sekä muulla maankäyttöohjeistuksilla unohdetaan usein maanomistajan asiat. Nykyisin metsätyö, varsinkin hakkuu on koneellistunut, mutta metsätöissä tarvitaan edelleen paljon ihmistyötä, Heikki sanoo.

Metsänomistajalla entistä enemmän päätösvaltaa hakkuutavoissa

Yksi uhkakuva on, että lisääntynyt puumäärä ei käy kaupaksi järkevään hintaan. Toinen on metsien kuusettuminen.

– Metsänomistajan kannalta on erittäin hyvä asia, että hakkuutoiminta on vapautunut eikä ole enää yhtä tarkasti normitettua kuin ennen. Siihen kuitenkin sisältyy mahdollisuus, että karummat metsämaat menevät kuuselle, jota maa ei jaksa koskaan kasvattaa tukkikokoon asti. Myös hirvikantojen pitäminen kurissa on tärkeää, sillä männyntaimien päätyminen hirvien ruuaksi ei metsänomistajaa ainakaan innosta istutushommiin. Hirvet olivat myös kuusettumiseen syypäitä jo vanhankin metsälain aikana, Heikki arvelee.

Muutamia kymmeniä kuutioita keppimetsää hakattiin hehtaarin uudistusalalta valtion tuella Heikin tullessa toimihenkilöksi metsäalalle. Metsänomistajalle maksettiin pieni korvaus ja annettiin ilmaiseksi männyntaimet uutta istutusta varten. Nyt samat alueet kasvavat kovasti puuta ja ovat harvennusvaiheessa. Harvennettaessa hakkuukertymä hehtaaria kohti on suurempi kuin metsikköä perustettaessa avohakkussa.

Toisinaan kiivaitakin sävyjä saavassa keskustelussa asetetaan usein vastakkain avohakkuut ja jatkuva kasvatus, jossa vain suurimpia puita poistetaan. Heikin näkemys on se, että tilanteen mukainen toiminta olisi aina paras ratkaisu.

– Molempia pystytään käyttämään ja se on hyvä asia. Metsänomistaja saa itse tehdä päätöksen. Muistan sellaisiakin aikoja, kun metsänomistaja ei voinut hakata ollenkaan jos ei halunnut avohakkuuta. Vuotuinen keskimääräinen kasvu on metsänviljelyä käyttäen hehtaaria kohden isompi, mutta on sellaisia kasvupaikkatyyppejä mm. turvemailla, joissa jatkuva kasvatus on myös metsänomistajalle kannattava valinta. On myös huomioitava tuuli- ja lumituhojen riskin lisääntyminen kun poistetaan vain suurimpia puita. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puusto hakataan harvaksi, jotta se taimettuisi kunnolla. Toimenpiteet kannattaa aina valita metsässä vallitsevan tilanteen mukaan, Heikki toteaa.

Ylipäänsä metsänhoidon kannalta olisi tärkeää, että metsänomistajat olisivat kiinnostuneita omaisuudestaan.

– Kainuulaisen metsänomistajan metsän arvo on keskimäärin 100 000 euroa eli runsas parituhatta euroa metsämaahehtaarilta. Kaikkihan tietävät, paljonko pankkitilillä on saldoa, mutta yllättävän harva tunnistaa oman metsänsä arvon. Jos sitä ei tiedä, ei siihen myöskään osaa suhtautua omaisuuden hoitona. Tilannetta hankaloittaa sekin, että netistä hakemalla löytyvä tieto on usein ristiriitaista ja aivan vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Jos metsänomistaja on epätietoinen siitä mitä kannattaisi tehdä, ei hän tee mitään, Heikki sanoo.

Onneksi Suomessa on metsiä tutkittu pitkään ja tutkimuksiin perustuvia tietoa löytyy esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen sivuilta. Metsänomistajalähtöistä neuvontaa on mahdollista saada metsänomistajien hallitsemista metsänhoitoyhdistyksistä, joilla on toimihenkilöitä ja toimistoja jokaisessa kunnassa.

Juoksijasta laulajaksi

Metsäalan töiden ohella Heikki on harrastanut liikuntaa melkoisen tosissaan. Metsäopistovuosina hän kertoo harjoitelleensa parikin kertaa päivässä. Lajeina olivat hiihtäminen, suunnistus ja juoksu. Maratonin hän on kipaissut 2 tuntiin ja 36 minuuttiin. 42 kilometriä, joista jokainen on juostava alle neljän minuutin. 

Juoksuharjoittelu alkoi pidemmän päälle käymään jalkoihin, joten uudeksi harrastukseksi valikoitui laulaminen. Heikki oli jo pikkupoikana tienannut joulun korvilla taskurahaa kiertämällä koteja tiernapoikaseurueessa. Viimeinen laulukipinä iski Paltamon kesäteatterin lavalla kesällä 1996 Tukkijoella-näytelmän kuorossa. Laulamista hän on sen jälkeen opiskellut kansalaisopistoissa Paltamossa ja Kajaanissa. Laulaminen on muodostunut Heikille kilpalajiksi, jossa on menestystäkin tullut. Suurin voitto tuli viime syksynä Seinäjoella Tangoseniori-kilpailussa.

– Viime vuosina olen osallistunut yhteen tai kahteen kilpailuun vuodessa. Ihan sen takia, että tulisi treenattua. Jos niistä joskus jonkun pytyn saakin, ei niillä ole isoa merkitystä. Kun huomaa kehittyvänsä laulajana, sillä on arvoa.

Petri Möttönen

Raimo Sivonen - Rehtori vierastaa rajojen rakentelua

Kainuun ammattiopiston eli KAO:n rehtori Raimo Sivonen on toiminut nykyisessä virassaan vuodesta 2007 lähtien ja töissä Kainuun ammattiopistossa syksystä 1995. KAO on osa Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitosta yhdessä Kajaanin lukion kanssa. KAO ei käsitä pelkästään Kainuuta, vaan se tarjoaa toisen asteen ammatillista koulutusta valtakunnallisesti. Kajaanin ja Vuokatin lisäksi vakituiset toimipisteet ovat Kuusamossa ja Vantaalla. Kuusamossa on 400:n opiskelijan yksikkö ja Vantaalla 200:n. Koulutusaloja ovat matkailu-, ravitsemis- ja talousala, kulttuuriala, luonnonvara- ja ympäristöala, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, tekniikan ja liikenteen ala sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala. KAO järjestää myös oppisopimuskoulutusta, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä ammatillisiin perustutkintoihin ja ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta. Yrityksille KAO järjestää kehittämistarpeiden mukaan räätälöityjä henkilöstökoulutuksia.

Koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset laittoivat pakkaa sekaisin myös ammattiopistolla ja monien opintoihin tuli viiveitä. Syksyn myötä tilanne helpottui ja paljon on saatu kiinni menetettyä matkaa. Tilanne kuitenkin jatkuu edelleen.

– Vuodenvaihde ei ole tietenkään vielä paljoa muutosta tuonut tilanteeseen. Koronan vaatimat toimenpiteet jatkuvat edelleen ja herkällä korvalla kuunnellaan, mitä maakunnassa tapahtuu. Kainuussa lähiopetus jatkuu, mutta suojautumistoimenpiteitä tehdään. Opetustilanteissa käytetään maskia silloin kun kontaktia ei voida välttää. Ohjeistus on tiukka ja olemme jakaneet opiskelijoille ja henkilökunnalle viisi pestävää kangasmaskia kullekin, rehtori kertoo.

Tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa

Sivonen kertoo mieltävänsä toisen asteen koulutuksen osaksi elinkeinopolitiikkaa. Lainsäädäntö uudistui muutama vuosi sitten siten, että koulutuksen järjestäjillä on mahdollisuus toteuttaa koulutusta parhaaksi katsomallaan tavalla. Kainuun ammattiopistolla jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma, lyhennettynä HOKS. Tavoitteena on rakentaa yksilöllisiä opintopolkuja opiskelijan tarpeiden mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaiselle opiskelijalle tarvittaisiin oma opettaja. Koulutus järjestetään sen mukaan, minkä tyyppisiä tavoitteita kenelläkin on ja millaista osaamista kokee tarvitsevansa.

– Kokonaisuutta tarkastellen olemme onnistuneet hyvin. Mahdollisuudet rakennetaan sisään koulutyöhön yhteistyössä työelämän kanssa, Sivonen toteaa.

Uusi toimintamalli on saanut myös kritiikkiä, sillä se asettaa opiskelijalle entistä enemmän vastuuta omista opinnoistaan, eikä lähiopetusta ole niin paljon kuin aikaisemmin. Rehtorin mielestä kokonaisuus kuitenkin kallistuu plussan puolelle, eikä ketään jätetä ilman tukea.

– Toisen asteen koulutuksen peruslähtökohta on se, että opiskelija ottaa itse vastuuta opinnoistaan. Se on suuri muutos verrattuna peruskouluun, missä opetustyö on enemmän johdettua ja ohjattua. Kyllähän me toisaalta kuitenkin otamme tiiviin kopin niistä opiskelijoista, jotka tulevat suoraan peruskoulusta yhteishaun kautta. Oppivelvollisuuden käynnistyminen tiivistää yhteistyötä perusopetuksen kanssa entisestään.  Koulun penkilläkin ja työpajoissa vielä opetusta tapahtuu, mutta pyrimme jatkuvasti tiivistämään yhteistyötä työelämän kanssa, Sivonen sanoo.

Väestöyhtälön ratkaisemiseen panostettava

Kainuun ammattiopistossa opiskelee noin 3 100 opiskelijaa. Opiskelijoiden ikähaitari on varsin laaja, 16-70 vuotta. Keski-ikä on 27 ja mediaani-ikä 22. Noin puolet opiskelijoista on peruskoulun jäljiltä yhteishaussa tulleita. Loput ovat hakeutuneet koulun penkille jatkuvan haun kautta joko opiskelemaan kokonaan uuden ammatin tai täydentämään jo saatua tutkintoa. Työelämä elää jatkuvaa muutosta, jonka tahti kovenee koko ajan. Tämä asettaa oppilaitoksille monenlaisia haasteita. Sivonen toteaa oleellimmisten haasteiden liittyvän väestörakenteeseen.

– Ei riitä, että on mukana työelämän muutoksessa, vaan pitää olla etulinjassa. Siksi yhteistyön tiivistäminen työelämän kanssa on entistä tärkeämpää. Suurin haaste kuitenkin on siinä, että tällä hetkellä meillä loppuu väki. Erityisesti Kainuussa, mutta eivät maakunnat tämän ongelman kanssa yksin ole. Tästä pitäisi jokaiselle tulla yhteinen ymmärrys. Paljon on erilaisia kampanjoita ja opiskelijoita houkutellaan aktiivisesti, mutta Kainuun väestötilastoista voi käydä katsomassa, että kymmenen vuoden sisällä keskeisestä työikäluokasta häviää melkein 7 000 ihmistä, eivätkä nuoremmat polvet pysty toimittamaan riittävästi uutta työvoimaa, Sivonen sanoo.

Ainoa realistinen lääke ongelmaan on maahanmuutto. Sivonen ei mielellään käyttäisi termiä ”työperäinen maahanmuutto”.

– Siitä tulee vaikutelma, että houkutellaan yksittäisiä henkilöitä tekemään jotain yksittäistä tehtävää. Kestävä ratkaisu edellyttää sitä, että saamme tänne muuttamaan perheitä. Tämä on poliittisesti hyvin haastava keskustelu, mutta jos menee Kainuun Liiton sivuille katsomaan väestötilastoja, ei asiaan havahtuakseen pitäisi tarvita sen kummempaa politiikkaa. Jos meillä ei ole tarjota työvoimaa, jäävät tuotannollisen teollisuuden yksiköt sijoittumatta tänne, Sivonen toteaa.

Työn perässä ympäri Suomea

Kajaanin maalaiskunnassa Paltaniemellä syntynyt Sivonen vietti lapsuutensa Teppanassa ja sittemmin taas Paltaniemellä. Sieltä tie vei maalikylille oppia hakemaan, mutta polku Kainuun ammattiopiston rehtoriksi ei kulkenut mitenkään suoria reittejä.

– Voisi sanoa, että melkoisten mutkien kautta. Kun 70-luvun loppupuolella lähdin Oulun yliopistoon, ei opetusala ollut mielessäkään, vaikka siitä tulevaisuuden työnkuva muodostuikin. Lähdin opiskelemaan alun perin geologiaa. 80-luvun alkupuolella tulin toisiin ajatuksiin ja vaihdoin pääaineen suunnittelumaantieteeksi. Mielessä oli aluesuunnitteluun liittyvä ammatti, Sivonen muistelee.

80-luvun lopussa Sivonen vietti Satakunnassa parisen vuotta matkailuhankkeita vetäen. Sen tiimoilta hän siirtyi vuonna 1990 Pelkosenniemen kuntaan matkailupäälliköksi. Ensimmäinen kosketus toisen asteen koulutukseen tuli syksyllä 1993 määräaikaisessa opettajan pestissä paikallisessa kauppaoppilaitoksessa. Opettajan pätevyys tuli hankituksi työn ohessa. Lopulta muuttokuorma Kajaaniin lähti Sodankylästä.

Geologian kenttätyöt kuljettivat aikanaan Sivosta pitkin Suomea Hangosta Petsamoon, joten näkökulmista on tullut ravistelluksi pois ylimääräinen nurkkakuntaisuus. Hänen kokemuksensa mukaan kainuulaisuus näyttäytyy muualla maassa kiinnostavana ja positiivisena ominaisuutena.

– Joissain riennoissa on joskus mietitty maakuntalauluja, niin Nälkämaan laulu on kaikista tutuin maakuntalaulu kaikille suomalaisille. Jokainen osaa ainakin osan sanoista ja muut maakuntalaulut ovat hämärän peitossa. Nälkämaa-imagolla poiketaan nykypäivänä valtavirrasta nimenomaan positiivisella tavalla. Muuten koen Suomen melko yhtenäisenä maana, eikä pahaa sanottavaa ole jäänyt mistään alueesta. Ihan yhtä hyvin olisin voinut sijoittua johonkin muuallekin kuin Kainuuseen, Sivonen toteaa.

Raimo Sivosen pitkäaikainen harrastus on valokuvaus. Suosikkikohde on etenkin Paltaniemi, minkä rantamilta kuvia on kertynyt nyt jo kuudelta vuosikymmeneltä.

Rajojen asettelu on vierasta

Kotiseutuidentiteetin ei tarvitse sulkea pois laajempia näkökulmia. Sivonen kertoo kokevansa itsensä suomalaiseksi ja eurooppalaiseksi aivan siinä missä paltaniemeläiseksi ja kainuulaiseksikin. Hän toimii Paltaniemellä kotiseutuyhdistyksen parissa sekä myös kansainvälisissä tehtävissä eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen järjestön toiminnassa, myös sen hallinnossa 7 vuoden ajan. Näillä reissuilla hän on tutustunut alan ihmisiin eri puolilta maailmaa. Päällimmäinen havainto on ollut se, että ihmiset ovat ihmisiä lähtöpaikasta riippumatta.

– Kansainvälistyminen on keskeinen asia johon tulisi kiinnittää huomiota. Rajojen asettelu on minulle vierasta. Silloin kun ihmisillä on yhteisiä tavoitteita, löytyy samansuuntaista ajattelua, olipa sitten mistä päin maailmaa tahansa. Kulttuurilliset taustat ovat hyvinkin erilaisia, ja se on otettava näissä hommissa positiivisena asiana. Perusajatus on yhteinen, Sivonen tiivistää. – KAO on toiminut pitkään kansainvälisesti, joka vuosi 60-100 opiskelijaa käy 3-8 viikon jakson pääosin jossakin päin Eurooppaa työskentelemässä ja suurin piirtein saman verran yhteistyökumppaneiden opiskelijoita käy Kainuussa. Tämän mahdollistaa EUn Erasmus -ohjelmat. Tärkein oppi, mitä näissä jaksoissa jokaiselle tulee, on se, että näemme ja ymmärrämme maailmaa vähän naapurinkin silmin. 

Onnistuneen yhteistyön edellytys on kunnollinen keskustelu. Kainuun ammattiopisto on kiinnittänyt tähän huomiota linjaamalla viime vuonna uudistetussa strategiassaan hyvien käytöstapojen merkitystä.

– Hyvät tavat ovat keskeinen linjaus toimintaperiaatteisiin niin organisaation sisällä kuin siitä ulospäinkin. Hyvällä käytöksellä saadaan paljon aikaiseksi. Saa ja pitääkin olla eri mieltä silloin kun ollaan eri mieltä, mutta voi valita, miten viestin sanoiksi pukee ja toiminnallaan toteuttaa. Eriävät näkemyksen voidaan keskustella halki, poikki ja pinoon ja sitten toimia yhteisen näkemyksen mukaisesti, Sivonen sanoo.

Petri Möttönen

Heimo Keränen - Kunnanjohtaja santsikierroksella

Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen on siinä mielessä erikoinen lajissaan, että hän on samalla kertaa kotikuntansa niin entinen kuin nykyinenkin kunnanjohtaja. Urapolun suuntamerkit asetettiin 80-luvun alussa Oulun yliopistossa, missä nuori Keränen opiskeli monipuolisesti luonnontieteitä sekä ainoaa yhteiskuntatiedettä mitä siellä silloin pystyi opiskelemaan, eli suunnittelumaantiedettä.

– Tutkijan ja suunnittelijan ura kiinnosti. Olin Kainuun liitossa töissä puolisenkymmentä vuotta, jonka jälkeen siirryin Kajaanin Yliopistokeskuksen palvelukseen vuosikymmenen ajaksi. Päätyöni oli aluepolitiikan vaikuttavuuden arviointi. Se oli luonteva paikka jatko-opinnoille, joten tein lisensiaatin tutkinnon ja väitöskirjankin aika lailla valmiiksi. Sitten lähdin kunnanjohtajaksi ja viilailin väitöstäni viikonloppuisin ja lomien aikana, Keränen muistelee.

Filosofian tohtoriksi hän väitteli lopulta vuonna 2012. Väitös käsitteli aluekehityshankkeen suunnittelu- ja arviointiprosesseja. Ensimmäinen rupeama kunnanjohtajana kesti noin yhdeksän vuotta, kunnes hän joulukuussa 2013 siirtyi jälleen Kainuun liiton palvelukseen, tällä kertaa aluekehitysjohtajaksi. Neljä vuotta myöhemmin hän palasi Hyrynsalmen kunnanjohtajan jakkaralle. Hyrynsalmesta oli tullut kriisikunta ja näkymät olivat sangen totiset.

– Kun aloitin toista kertaa kunnanjohtajana, täällä oli aika synkät tunnelmat. Siitä lähtien ollaan väännetty talous positiiviseksi joka vuosi. Talouden tiukkuus on välillä ikävä piirre, mutta täällä porukka on sitoutunut hyvin säästöohjelmiin ja ne ovat purreet hyvin. Myös ensi vuoden talousarvio on positiivinen. Niin kuntapäättäjillä kuin kunnan henkilöstölläkin on hyvä valmius reagoida nopeasti, joten on ollut mukava johtaa tällaista porukkaa, Keränen kertoo.

Tällä hetkellä tunnelmat Hyrynsalmen kunnantalolla kuuluvat olevan kohtalaisen hyvät. 600 000 euroa ylijäämäinen budjetti on saatu säädettyä valmiiksi ja se odottaa tämän viikkoista valtuuston nuijintaa.

– Sote vielä hieman pelottaa, että mitä sieltä tuleman pitää. Huomisen murheet ovat kuitenkin huomisen murheita, ja nyt on ihan hyvä tilanne. Ainakin hyvin lähelle plus-merkkistä tulosta tullaan pääsemään kuluvanakin vuonna, Keränen tiivistää.

Matkailukunta on onnistunut väistämään koronan

Hyvä tilanne vallitsee Hyrynsalmella myös maailmaa kurittavan koronaepidemian valossa. Kunnassa ei tähän mennessä ole todettu vielä yhtäkään tartuntaa. Jos rokotetta alkaa olla ensi vuoden puolella saatavilla, on näköpiirissä piankin paluu normaaliin. Koronan väistämistä sopii ihmetellä, sillä Hyrynsalmi on suosittu matkailukohde ja töihin pendelöinti yleistä.

– Olen korostanut, että koronalta välttyminen on ollut vain hyvää tuuria. Ihmiset ovat myös osanneet varoa ja uutisointi on varmasti innostanut varomaan entistä enemmän. Ukkohallassa vierailee paljon ihmisiä joka puolelta maata ja työmatkaliikennettä kulkee paljon naapurikuntien välillä. Hyvin on kuitenkin mennyt ja toivottavasti menee vielä siihen saakka, että saamme rokotteet käyttöön. Ennen tämä ei ratkea, Keränen toteaa.

Matkailuelinkeino on Hyrynsalmella merkittävä ala. Normaalina hyvänä viikonloppuna Ukkohalla tuplaa kunnan väkimäärän, kesäisin jopa kolminkertaistaa sen. Kerrannaisvaikutukset ovat niin ikään merkittävät, sillä eiväthän turistit ilman palveluja pärjää. Lisäksi viitostie syöttää kulkijaa pysähtymään kuntakeskuksen kauppoihin, joten palveluille riittää mukavasti kysyntää.

Pandemiasta on seurannut Hyrynsalmelle jotain hyvääkin uudenlaisen matkailutoiminnan merkeissä. Uggo Resort suunnittelee ryhmille räätälöityjä vapaa-ajankokemuksia Ukkohallassa ja sen ympäristössä. Asiakkaita houkutellaan luonnonrauhalla, monenlaisella liikunnalla ja moottoriurheilulla. Yksi hankkeen nokkamiehistä on näyttelijä Mikko Leppilampi.

– Olemme saaneet mukavasti näkyvyyttä. Tällaisia positiivisiakin sattumia on tullut, vaikka aika onkin mitä haastavin, Keränen sanoo.

Kotimaan matkailu ylipäänsä ei juurikaan kärsinyt epidemiasta, pikemminkin päinvastoin. Normaalisti ulkomaille lentävät matkustushaluiset olivat tänä vuonna pakotettuja valitsemaan kotimaisia kohteita, mikä näkyi myös Ukkohallan kesän vierasluvuissa.

– Kesä oli lopulta odotettua parempi matkailun suhteen. Veden kulutus on ollut Ukkohallassa korkealla läpi kesän. Se on sen merkki, että mökeissä on ihmisiä, vaikka se ei katukuvassa juuri näkynytkään. Ihmiset liikkuivat luonnossa, kalastelivat, marjastivat ja sienestivät, Keränen arvelee.

Uggo Resortin Mikko Leppilampi "hyvästelee" kunnanjohtaja Heimo Keräsen, joka on lähdössä Toni Ahokkaan ohjastaman  sidebyside-mönkijän extreme-kierrokselle Hyrynsalmen ajoharjoitteluradalla syyskuussa. 

Edelläkäyviä otteita, uskoa tulevaisuuteen

Hyrynsalmi on Ylä-Kainuun vanha emäpitäjä. Niinpä sen asukkaat ovat naapurikuntalaisiin verrattuna kenties hivenen tietoisempia omasta kuntaidentiteetistään. Tämä näkyy vahvana kotiseutuylpeytenä. Kunnanjohtaja pitää aluetutkijataustansa valossa ilmiötä aivan terveenä ja toivottavana, kunhan siihen ei liity muiden katselua nenänvartta pitkin.

– Hyrynsalmi on tarkka itsenäisyydestään ja itsellisyydestään, mutta maakunnallista yhteistyötähän on tehty paljon ja tehdään jatkossakin. Kunnan elinvoiman ja palvelujen säilyttämisessä yhteistyöstrategia on meillä paljon tiukempi kärki kuin se, että haaveilisimme liitoksista. 153 vuotta kun on tankaroitu tällä mallilla, niin tämä on todettu hyväksi, Keränen toteaa.

Myös Hyrynsalmella käytiin aikanaan keskustelua Suomsussalmi-liitoksesta. Kunnanjohtaja kertoo tutustuneensa tuolloin laajasti kuntaliitoksia käsittelevään tutkimusmateriaaliin.

– Pienten kuntien kannalta nämä ovat lähes poikkeuksitta surullista luettavaa ja varsinkin pakkoliitoksissa kyyti on kylmää, Keränen sanoo.

Itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus riippuu paljon taloudesta sekä yleensäkin niistä resursseista, joilla kunnan palveluja ja elinvoimaa voidaan kehittää. Keränen kertoo Hyrynsalmen hyödyntäneen paljon hankerahoituksia lähinnä Ukkohallassa, mutta myös muualla kunnassa ja muilla aloilla.

– Tuulivoimaan olemme satsanneet alusta lähtien. Hankkeet ovat edenneet mukavasti valitusrallista huolimatta ja meillä on lainvoimaisia kaavoja ja laajennussuunnitelmia. Ensi vuonna lähdetään tutkimaan koko kunnan alueen tuulivoimapotentiaali omana kaavatarkastelunaan, hän kertoo.

Aluekehitykseen liittyvä suunnittelu- ja tutkimustyö on tuonut Keräselle paljon sellaista perspektiiviä, jota on mukava hyödyntää pragmaattisessa kunnanjohtajan työssä. Keränen huomauttaa, että useinkaan suomalaiset eivät tule hoksanneeksi, kuinka vahva toimija kunta Suomessa onkaan, verrataanpa sitten mihin päin maailmaa tahansa.

– Kunnilla on todella paljon mahdollisuuksia vaikuttaa kuntalaisten hyvinvointiin. Sotea ollaan nyt siirtämässä pois kuntien vastuulta, mutta senkin jälkeen suomalaisen kunnan itsemääräämisoikeus on muuhun maailmaan verrattuna erittäin suuri. On ollut mukavaa päästä nykyisessä työssä hyödyntämään sitä kokemusta ja osaamista, joka on kertynyt Kainuun liiton suunnittelutyössä ja yliopiston tutkimustyössä. Yliopistotyö ei ollut niinkään tutkijankammiossa piileskelyä, vaan osallistuvaa yhteiskunnallista selvitystyötä, hyvin käytännönläheistä. Tällainen pienen kunnan johtaminen on vieläkin käytännönläheisempää eri tasolla. Tehtäväkenttä on hyvin monipuolinen; siinä on hallintoa, taloutta, kehittämistä sekä vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa. Jos asiat alkavat mättämään, ottavat kuntalaiset hyvin herkästi yhteyttä. Tykkään kovasti sellaisesta aidosta vuorovaikutuksesta.

Hyvän yhteishengen pieni maakunta

Kunnanjohtaja Keränen on paljasjalkainen hyrynsalmelainen ja edelleen kunnassa kirjoilla. Perhe asuu Kajaanissa, missä vaimolla on työ ja lapsilla koulu, mutta sulan maan ajat kuluvat pitkälti Moisiovaaralla Kokkojärven rannalla sijaitsevalla sukutilalla.

– Meidän sukumme on saapunut tänne vuonna 1601 Muhoksen Laitasaaresta. Keräsiähän on Hyrynsalmella suhteellisen paljon ja se on Kainuun Kerästen ”alkukoti”, hän toteaa.

Paikallisuuden uudelleen korostuminen ja perinteiden muistaminen vaikkapa ruuassa tai tarinoissa on Keräsen mielestä hyvä asia. 

– Itse koen olevani moisiovaaralainen, hyrynsalmelainen, kainuulainen ja suomalainen, en ehkä niinkään eurooppalainen. Nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan olen yhtä mielelläni niin hyrynsalmelainen kuin kainuulainenkin, hän sanoo.

Kainuulaiset ovat osanneet jalostaa vahvan identiteettinsä voimavaraksi, joka toimii hyvin alueen markkinoinnissa. Keräsen kokemuksen mukaan kainuulaisuus on asia, joka on helppo tunnistaa ja josta täällä vierailevien on helppo innostua.

– En koe Nälkämaa-mainetta mitenkään kielteisenä. Nälkähän on positiivinen asia, hyvinvoiva ihminen on nälkäinen. Varsinkin täällä Ylä-Kainuussa korpi-Kainuun imagoa pidetään mielellään yllä. Kainuu profiloituu myös hyvin voimakkaasti kulttuurimaakuntana. Identiteetissä ja kulttuurissa on monenlaista kerrostumaa. Esimerkiksi meidän puukko- ja seppäperinteemme on hyvinkin elävää kulttuuria. Hyrynsalmen koululaiset takovat yläasteella Tommi-puukon ja melkein jo alkaa hävettää, kun he joka vuosi putsaavat palkintopöydän Suomen puukkoseuran kisoissa, Keränen naurahtaa.

Hallinnollisella tasolla tapahtuvassa maakunnallisessa yhteistyössä Keränen pitää parhaana tiivistä keskusteluyhteyttä. Kunnanjohtajat pitävät aktiivisesti yllä yhteistä tilannekuvaa ja näkemykset ovat suurin piirtein yhdensuuntaisia.

– Meillä on pieni ja napakka maakunta, jossa tilannekuva on yhtenäinen ja myös maakunnallisiin asioihin ollaan valmiita panostamaan. Toisaalta tässä maakunta- ja soteuudistusta odotellessa on esiintynyt pientä osaoptimointia. Itse kukin on keskittynyt hoitamaan omia asioitaan hieman voimakkaammin. Pientä jännitteisyyttä en pidä huonona asiana. Eturistiriitoja tulee aina, mutta ne on vain kyettävä hoitamaan tyylikkäästi ja diplomaattisesti aidon dialogin kautta. En ole huolissani. Pienet säröt kuuluvat asiaan ja fiksut ihmiset pystyvät katsomaan niiden yli.

Petri Möttönen

Reijo Heikkinen - ”Historia lymyää aina taustalla ja menneisyys ohjaa valintoja”

Kajaanilainen professori Reijo Heikkinen palkittiin äskettäin Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnolla. Oulussa syntynyt ja kasvanut Heikkinen valmistui historiaa opiskeltuaan filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1976, valtiotieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1980 ja kasvatustieteen maisteriksi 1987 Oulun yliopistosta. Kasvatustieteen tohtoriksi hän väitteli Oulun yliopistossa vuonna 1995 ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin kasvatustieteen dosentiksi. Kainuuseen hän tuli vuonna 1978 saatuaan viran Kajaanin opettajankoulutusyksikössä historian didaktiikan lehtorina.

– Se oli mukava työ, sillä siinä sai olla tekemisissä aktiivisten nuorten kanssa ja opettaa tulevia luokanopettajia. Samalla sai tehdä tutkimusta ja vapaa-aikaa jäi sen verran, että pystyi kirjoittamaan. Työssä oli omia vapauksiaan kun vain leiviskänsä hoisi. Ei ole välttämättä kovin järkevää levitellä kompetenssiaan näin monelle alalle, mutta se johtuu pitkälti siitä, että lehtorina tuntimäärät olivat aika vähäisiä, joten joutui repeämään lukuisiin eri osa-alueisiin. Laskin minulla olevan 25 erilaista kurssia ja se edellytti sitä, että jouduin virkaurani aikana laajentamaan kompetenssiani aika paljon. Siinä niitä tutkintoja kertyi samalla. En tiedä oliko se järkevää, mutta tulipahan tehtyä, Heikkinen kertoo.

Laitoksen alasajon jälkeen Heikkinen työskenteli vielä Oulussa vastaavissa tehtävissä ennen eläkkeelle jäämistä. Reilun kolmen vuosikymmenen aikana Heikkisen käsien kautta kulki maailmalle yli 3 000 luokanopettajaa. Yksikön lakkauttaminen kirveli pahoin, eikä vielä tänäänkään saa Heikkiseltä ymmärrystä.

– Olin ajatellut, että minullekin tulisi joku seuraajaksi, mutta näinhän ei käynyt. Olin laitoksen viimeinen viranhaltija. Kajaanin laitos kilpaili täysin tasavertaisena Oulun kanssa. Se ajettiin alas pelkästään sen takia, että Oulun yliopisto halusi säästää ja keskittää toimintoja Linnanmaalle. Lakkauttamista pyrittiin perustelemaan siten, että Kajaani olisi tutkimuksellisesti Oulua huonompi. Tämä oli minulle henkilökohtaisesti suuri tappio ja arvostelin julkisesti Oulun yliopistoa tuolloin, eikä siitä Oulussa hirveästi tykätty. Katsoin sen kuitenkin velvollisuudekseni. Laitoksen alasajo oli verinen vääryys. Sen myötä Kajaanin keskustasta poistui iso joukko virkeitä nuoria, jotka piristivät katukuvaa ja toimivat monissa eri hankkeissa, Heikkinen harmittelee.

Kajaanilaista opettajankoulutusta pidettiin muualla valtakunnassa kovatasoisena. Täältä valmistuneet opettajat saivat usein tunnustusta monitaitoisuudestaan sekä siitä, että heitä ei raskaskaan työ hirvittänyt.

– Täällä pyrittiin kouluttamaan nimenomaan syrjäseutujen opettajia, joten he hallitsivat tehtäväkentän hyvin laaja-alaisesti eivätkä pelänneet tarttua toimeen. Tällaista palautetta saimme ympäri Suomea.

Viimeiseksi tehtäväksi pitkäaikaisella työmaalla jäi yli sadan toimintavuoden aikana kerääntyneen historian pelastaminen jälkipolvia varten.

– Laitoksen alasajon yhteydessä piti valikoida arkistoitava ja museoitava materiaali. Roudasin yhden kesän peräkärrylläni mappeja ja valokuvia Kajaanin kaupungin arkistoon ja Kainuun museolle. Pyrin kaikin tavoin siihen, että kaikki yli sadan vuoden aikana kertynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas materiaali säilyisi mahdollisimman hvyin. Se oli melkoinen savotta, Heikkinen toteaa.

Historia on läsnä kaikkialla

Heikkisen julkaisut muodostavat varsin runsaan kokonaisuuden. Kuudeskymmenes kirja on juuri ilmestymässä. Se käsittelee Kajaanin lukiokoulutuksen historiaa. Jos lasketaan kaikki digitaaliset, auditiiviset ja visuaaliset julkaisut mukaan, tulee kokonaismääräksi suunnilleen 1 200. Heikkinen teki esimerkiksi Harri Nousiaisen kanssa Kainuun radioon yli 200 ohjelmaa. Erityisen kiinnostavana aiheena Heikkinen pitää Oulujärveä.

– Oulujärvestä on kuusi kirjaa. Se on hyvin kiinnostava aihe tutkimuksellisesti, varsinkin sen saaret. Ärjänsaarta käsittelevä kirja oli eräänlainen haaste, sillä kyseessä on kuitenkin aika pieni saari. Epäilytti, että saako niin pienestä saaresta kokonaista kirjaa, mutta mielestäni onnistuin kohtuullisen hyvin. Saaret kiinnostavat laajemminkin ja olen kirjoittanut myös esimerkiksi Hailuodosta, Heikkinen kertoo.

Kiinnostus saaria kohtaan on saanut aikaan myös sen, että Heikkinen kuuluu kenties ainoana kainuulaisena Suomen Majakkaseuraan. Ajatus majakkateoksesta on käynyt mielessä, mutta sen toteutumisen aika näyttää.

– Nämä kaikki elävät omaa elämäänsä. Jossain vaiheessa aina innostuu jostain aiheesta ja jotkut niistä lähtevät vetämään. Ei voi koskaan varmasti sanoa, että sellainen ja sellainen kirja valmistuu, hän tiivistää.

Historia ei ole Heikkiselle pelkästään ammatillinen elämänura, vaan myös vapaa-ajan harrastus.

– Kainuuseen muutettuani huomasin täällä olevan paljon kiinnostavia asioita, joista ei oltu tehty minkäänlaista julkaisua. Alan kirjoittajiakin täällä on vain yhden käden sormilla laskettava määrä, joten tilaustöitä alkoi kertyä. Olen tehnyt julkaisun lähes kaikista Kainuun merkittävistä julkisyhteisöistä. Kirjoittaminen on sellainen homma, että siitä ei oikein pääse eläkkeelle, Heikkinen sanoo.

Heikkisen tutkimukset ovat sisältäneet runsaasti maakuntaidentiteetin ja siihen liittyvien pitkäaikaismentaliteettien pohdiskelua. Kainuun voimakas maakuntaidentiteetti on hyvin pitkälti sidoksissa maakunnan historiaan.

– Ihmiset eivät usein tule ajatelleeksi, miten menneisyys näkyy käyttäytymisessä, normeissa, asenteissa ja sanavalinnoissa. Historia lymyää aina taustalla. Jokainen meistä kantaa näkymätöntä, mutta raskasta reppua selässään. Menneisyys ohjaa valintoja, vaikka sitä ei itse tiedostaisikaan, Heikkinen sanoo.

Esimerkkeinä hän mainitsee kainuulaisten ja oululaisten suhtautumisen toisiinsa. Jännitteissä näkyy heijastuksia tervaporvareita kohtaan koetusta katkeruudesta. Käytännössä sitä on voinut nähdä ja kuulla esimerkiksi Oulun Lipon ja Sotkamon Jymyn välisissä pesäpallo-otteluissa yleisön kannustushuutojen sävyssä.

– Demarkaatiolinja kulkee jossain Vaalan tienoilla. Siitä länteen ollaan Oulu-myönteisiä, mutta itään päin ollaan kainuulaisia. Vaikka Vaala liittyi Pohjois-Pohjanmaahan, on Manamansalo selvästi kainuulainen identiteetiltään, Heikkinen toteaa.

Kainuulaisuutta Heikkinen on tarkastellut myös maakunnan ulkopuolelta. Hän laskee käyneensä yli 350 Suomen kunnassa, joten näkökulmaa on katseltu muiltakin kanteilta.

– Kainuussa ihmiset ovat ahkeria ja välittömiä, ehkä joissain tapauksissa hieman nurkkakuntaisia, mikä ei mielestäni ole huono asia. Missään muualla ei lauleta maakuntalaulua niin pontevasti kuin täällä. Se kertoo voimakkaasta maakuntaidentiteestä. Väitän, että se on voimakkainta Suomessa. Kainuun maakuntaidentiteettihän on aika nuori, se on syntynyt vasta 1900-luvun alkupuolella. Alue tunnettiin aiemmin hieman pejoratiivisillä nimillä, kuten Nälkämaa. Maakuntahengen nostamisessa oli paljon tietoista pyrkimystä, esimerkiksi vuonna 1918 perustettu Kainuun Sanomat ajoi voimakkaasti maakuntaidentiteettiä ja Ilmari Kianto oli myös merkittävä takapiru kainuulaisuuden syntyjuurilla, Heikkinen kertoo.

Petri Möttönen