tiistai 26. huhtikuuta 2022

Milla Veteläinen - Politiikka kuuluu myös nuorille

Suomussalmen kunnanvaltuustoa viime kuntavaaleista lähtien johtanut Milla Veteläinen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olla mukana yhteisten asioiden hoitamisessa jo jonkin aikaa. Poliittinen ura ei alkanut kertarykäisyllä, vaan on enemmänkin luonteenpiirteiden sanelema asia.

– Ympärillään huomaa asioita, joihin huomaa haluavansa vaikuttaa ja tehdä töitä. On suoraan arkipäivässä huomattavia asioita, mutta myös suurempia kokonaisuuksia. Peruskoulussa olin mukana oppilaskunnassa ja lukiossa taas opiskelijakunnassa. Niissä näki runsaasti suoraan arkeen kohdistuvia vaikutuksia. En silloin ajatellut noita vaikutuskanavia kovin poliittisena areenana, mutta kyllä aktiivinen osallisuus kouluissa kasvatti minua argumentoimaan, mutta myös muun muassa sivistyksen puolestapuhujaksi, Veteläinen kertoo.

Kuntapolitiikkaan Veteläinen ajautui nuorisovaltuuston kautta, jota hän oli myös perustamassa. Nuorisovaltuustossa hän toimi eri tehtävissä useamman vuoden ajan, jonka myötä kunnallisten asioiden hoito tuli tutuksi. Äänestäjät osoittivat luottamustaan paitsi kunta- myös aluevaaleissa.

– On tärkeää, että myös nuorilla on suora vaikutuskanava kunnan asioihin. Se on demokratiakasvatusta parhaimmillaan, ja voi parhaimmillaan kasvattaa myös uusia päätöksentekijöitä. Kunta- ja aluepolitiikkaan lähtemiseen sysäyksenä oli se, että mielestäni merkittäville asioille tarvittiin puolestapuhujaa ja ajattelin, että voisin olla vaihtoehto, Veteläinen pohtii, Veteläinen pohtii.

Seuraava tähtäin Veteläisellä on eduskuntavaaleissa. Kainuun keskustan piiri asettaa ensi kevään eduskuntavaaleihin kolme ehdokasta, jotka valitaan tämän kevään aikana jäsenvaalissa kuuden ehdokkaan joukosta.

Keskustalaisuus on osittain kotikasvatuksen tulosta, mutta alkiolaisuuden perusperiaatteet vaikuttivat ratkaisevammin Veteläisen puoluevalintaan.

– Ei perhetaustaakaan voi vähätellä, mutta luin monen puolueen ohjelmia ja vaihtoehtoja oli useita. Kuitenkin keskustalaisuuden tärkeimmät ja rakkaimmat teemat ponnistavat syvältä. Oikeudenmukaisuus, kestävä kehitys, köyhän asia ja sivistys yhdistävät minut vahvasti keskustaan. Valinta oli näistä lähtökohdista luonnollinen, Veteläinen kertoo.


Vaikutuskanavat muutoksessa

Äänestysaktiivisuus vaaleissa kuin vaaleissa on jatkuvasti laskusuuntainen. Erityisesti tämä näkyy nuorten kohdalla. Veteläinen ei usko asian johtuvan siitä, etteivät nuoret olisi kiinnostuneita yhteisten asioiden hoitamisesta. Vaikutusmenetelmät ovat vain olleet kovassa murroksessa.

– Äänestysaktiivisuden laskun myötä on nähtävissä uudenlaisen aktiivisuuden syntyä esimerkiksi erilaistan kansalaisliikkeiden myötä. Vaikka puolueissa käy kato, en usko nuorten laiskistuneen ajattelemaan, ettei asioiden eteen kannata tehdä töitä. Vaikutuskanavat ovat nykyään erilaisia median monipuolistumisen myötä. Ei politiikka ole mihinkään kuolemassa, vaan se on läsnä kaikkien arkielämässä, Veteläinen arvelee.

Kunnallispolitiikan kenttä on seniorivaltainen alue. Kaksikymppinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ei ole aivan yleinen ilmiö, ja monien konkareiden voisi kuvitella suhtautuvan siihen jonkinlaisella varauksella. Veteläinen ei ole itse kohdannut kohtuuttomasti tarpeettomia ennakkoluuloja.

– Jonkin verranhan sitä aina tulee, mutta enemmän koen saaneeni kannustusta ja rohkaisua. Luonteeni on sellainen, että haluan tehdä kovasti töitä ja vaikuttaa monikanavaisesti erilaisten ihmisten seurassa ja erilaisilla areenoilla. Vaikka väheksyntää ja kommentointia tuleekin, ajattelen perinpohjaisesti niin, että jos kritiikkiä ei tulisi, ei ole mitään muutostakaan saanut aikaiseksi. Tällainen kuuluu politiikkaan. Toki asiattomalle käytökselle vedetään raja, Veteläinen sanoo.


Periksiantamaton kainuulainen

Veteläinen työskentelee tällä hetkellä Elävä Kainuu Leaderilla, tehden töitä erityisesti nuorten osallisuustyön parissa. Toukokuun loppuun saakka kestävässä hankkeessa tehdään yhteistyötä nuorisovaltuustojen ja yhdistysten kanssa.

– Pohdimme, miten nuoret voisivat paremmin juurtua Kainuuseen ja mitkä olisivat niitä edellytyksiä, että kotiseudulla asuminen olisi mahdollista. Isoja ja kokonaisvaltaisia kysymyksiä, mutta kevään mittaan on saatu hyvää tilastotietoa ja mielenkiintoista pohdintaa, Veteläinen toteaa.

Leipätöiltä ja luottamustehtäviltä liikenevän vapaa-ajan hän käyttää lukemiseen ja kuntoiluun. Luottamustehtävien hoito on enemmän elämäntapa kuin harrastus.

– Tykkään lukea ja perehtyä. Luen kokouspapereita ja myös asioita niiden ulkopuolelta ja koetan syventää ymmärrystäni. Lukemisen ohessa liikun luonnossa ja käyn kuntosalilla. Kokousmateriaaleihin perehtyminen ei ole minulle millään tavalla vastenmielistä. Se on osa minulle osoitettua luottamusta, Veteläinen kertoo.

Veteläinen mainitsee yhdeksi määrittäväksi luonteenpiirteekseen periksiantamattomuuden. Hänelle on tärkeää päästä vaikuttamaan tärkeiksi kokemiinsa asioihin, mutta pitää myös yhteistyökykyä tärkeänä ja haluaa ymmärtää erilaisia näkökantoja.

– Vaikka ajattelenkin olevani periksiantamaton, haluaisin kuitenkin sanoa olevani mukava tyyppi. Elämä ei kuitenkaan aina niin hirveän totista ole, hän toteaa.

Periksiantamattomuuden ja toisaalta kyvyn asettua toisen saappaisiin Veteläinen näkee vahvasti kainuulaisina luonteenpiirteinä. Kainuulaisuus on muutakin kuin asuinpaikka.

– On mielenkiintoinen tosiasia, että kainuulaiset kokevat oman maakuntaidentiteettinsä yleisesti todella vahvana ja kokevat kuuluvansa näihin maisemiin. Kuulun siihen prosentuaaliseen enemmistöön, joka kokee ympäröivät ihmiset, maisemat ja toimintatavat tärkeiksi. Kyllähän se iso identiteettikysymys on. Kotiseutu jättää ihmiseen jäljen. Sen puolustamisesta on tullut itselleni kohtalonkysymys. Maakunta on merkittävä ja tärkeä, senhän takia päätöksentekoon on lähtenyt mukaan.


Petri Möttönen

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Nuutti Tervo - 6G-tohtori haaveilee asettumisesta Kainuuseen

Kuva: Ville Wittenberg

 Kasvavassa määrin tietotekniset laitteet ja niiden välillä liikkuva data on osa meitä ja arkeamme. Pian elämme jo 6G-aikaa, jolloin laitemäärät ovat nykyistä suuremmat mutta niiden koot pienemmät. Tarvitaan korkeampia taajuuksia ja suurempia siirtonopeuksia tietoliikenteen käyttöön. Kaiken täytyy tapahtua pienellä viiveellä ja luotettavasti. Tämä vaatii paljon uutta kehitystyötä signaalien lähettimien ja vastaanottimien ympärillä. Data on aina jossain syntyvää, ja jonnekin se pitää siirtää.

Paltamon Kiehimänvaaralla syntynyt ja kasvanut Nuutti Tervo väitteli Oulun yliopistossa maaliskuun alussa. Väitöstyössään hän tarkasteli menetelmiä korkean taajuuden moniantennijärjestelmän epälineaarisen vääristymän tilatason käyttäytymisen ymmärtämiseksi ja hyödyntämiseksi. Lisäksi hän käsittelee myös muita radiolaitteiden epäideaalisuuksia ja sitä, miten ne voisi ottaa paremmin huomioon monikeilajärjestelmän suunnittelussa. Myös vastaanottimen epälineaarisuutta käsitellään mutta pääpaino on lähettimessä. Valtaosa väitöstutkimuksesta keskittyy tarkastelemaan tehovahvistimista aiheutuvaa epälineaarista häiriötä vaiheistetuissa keilanmuodostusjärjestelmissä, sekä löytämään menetelmiä ryhmän lineaarisuuden parantamiseksi. 6G-tutkijalta on hyvä kysyä analoginen vertaus sille, mitä tämä oikein tarkoittaa.

– Jokainen on varmasti kokenut tilanteen, että kun stereoiden äänen kääntää täysille, ääni alkaa säröillä eli signaali ei ole enää puhdas. Radiolähettimissäkin käy niin, että jos tehot halutaan repiä irti maksimaalisesti, signaali alkaa käyttäytyä epälineaarisesti eli se ikään kuin vääristyy eikä mene täysimääräisesti haluttuun vastaanottimeen. Korkeilla taajuuksilla tämä korostuu, kun pienestä komponentista pitää saada mahdollisimman paljon lähtötehoa hyvällä hyötysuhteella, Tervo havainnollistaa ja jatkaa.

– Radiojärjestelmissä ongelmana on lisäksi se, että epälineaarisuus levittää signaalia viereisille taajuuksille, mikä ei lähtökohtaisesti ole sallittua koska eri taajuusalueet ovat eri tahojen omistuksessa. Lisäksi jo toisen vaiheen 5G-järjestelmissä sekä erityisesti 6G-järjestelmissä laitteet toimivat entistä korkeammilla taajuuksilla, jolloin tarvittavien antennien ja niitä ajavien tehovahvistimien lukumäärä kasvaa suureksi. Tällöin lineaarisuutta täytyy tarkastella yhden tehovahvistimen sijaan koko lähettimen ominaisuutena, joka säteilee antennien avulla ympäristöön.


Sisarussarjan neljäs tohtori

Nuutti kuuluu 8-henkisen sisarussarjan loppupään puolelle. Hän on porukan neljäs väittelijä. Yksi veljeksistä, Valtteri, ei tyytynyt tavanomaiseen, vaan suoritti kaksi tutkintoa samalla kertaa. Ensimmäisen kosketuksen viestintäteknologiaan Nuutti sai isoveli-Kalevin radioamatööriharrastuksen kautta. Lapsuudenkodissa riitti hulinaa, joskin vanhimmat sisarukset olivat ehtineet lentää pesästä.

– Olen sisarussarjan nuorempaa päätä, joten pahin ruuhka ehti hieman harveta, kun porukka muutti pikkuhiljaa maailmalle. Olihan meillä siellä vaaralla kuitenkin paljon tilaa elää. Metsät ympärillä ja paljon kavereita naapureissa. Pyöräilymatka kalapaikoille. Tykkäsin jo pienenä rakennella kaikenlaista. Meillä oli antenneja, radiomasto ja kaikenlaista kiinnostavaa radioamatööritavaraa. Itse en niillä ehtinyt juurikaan mitään järkevää tehdä, kun Kalevi lopetti harrastuksensa jossain vaiheessa. Paltamon lukiossa olisi ollut hyvät mahdollisuudet harrastaa, mutta jostain syystä silloinkaan ei tullut lähdetyksi mukaan. Sitten armeijassa menin jääkärikomppaniaan ihan rivimieheksi, mutta ajauduin tulenjohtotehtäviin. Siellä oltiin paljon tekemisissä radioiden kanssa. Viestiyhteydet eivät sinänsä erikseen kuuluneet varsinaisiin tehtäviini, mutta kun laitteet kiinnostivat ja jotain niistä ymmärsinkin, hoitelin paljon näitä asioita maastoharjoituksissa, Nuutti kertoo.

Jo ennen sotaväkeä syksyllä 2009 Nuutti oli aloittanut sähkötekniikan opinnot Oulun yliopistossa, koska kesäkuun saapumiserään ei Paltamosta ollut mahtunut. Armeijan jälkeen opinnot jatkuivat siten, että Nuutti kahta vuosikurssia yhtä aikaa seuraavat vuodet. Tässä vaiheessa kiinnostus viestintäteknologiaan ei yltänyt urakaavailuihin asti.

– Opiskelin ensin sähkötekniikkaa, kuten täällä aluksi tapana on, jonka jälkeen erikoistuin tietoliikennetekniikkaan kolmannen vuoden jälkeen. Sekään ei ollut mitenkään automaattinen valinta, enkä ollut päättänyt erikoistua juuri siihen suuntaan. Kuitenkin jostain syystä sille alalle päädyin. Velipojat ovat keskittyneet enemmänkin teoreettiseen ja matemaattiseen puoleen asiassa, kun taas itse ajattelin, että voisi jotain käsilläänkin tehdä. Siksi päädyin radiotekniikan puolelle, Nuutti arvelee. Diplomityöni aikaan yliopistolle kasattiin uutta tiimiä radiotekniikan osaamiseen, tuli uusi professori Helsingistä mutta homma oli vielä alussa. Jostain syystä ajattelin, että uusi tiimi antaa mahdollisuuden rakentaa tutkimusosaamistamme alusta asti. Siksi jatkoin väitöskirjaan, vaikka muitakin tarjouksia oli. Olin lopulta RF-tiimin ensimmäisiä tohtorikoulutettavia. Parasta radiotekniikassa onkin, että meillä tehdään asiat sieltä ensimmäisestä teoreettisesta ideasta aina käytännön prototyypiksi asti. Tutkimus on parhaimmillaan sekä teoreettista että kokeellista yhtä aikaa.


Kainuussa on paremmin tilaa

Kaikki Tervon pojat ovat olleet aina käsistään käteviä. Useimpien kohdalla tämä ilmenee myös musiikillisena erityisosaamisena. Nuutti aloitti soittohommat rumpalina, mutta on sittemmin pitäytynyt pianossa, kitarassa ja lauleskelussa. Piano soi Oulun kodissa, mutta hiljattain Kivesjärveltä vuokratussa omakotitalossa saa kitara toistaiseksi riittää.

Nuutin haaveissa on asettua perheineen asumaan Paltamoon pysyvästi, jos se vain tulevaisuudessa on mahdollista. Hiljaisuus ja rauhallisempi elämänrytmi on houkuttava ajatus maalla kasvaneelle kaupunkiasukkaalle, varsinkin kun perheeseen kuuluu pieniä lapsia.

– Oulussa kun katsoo ikkunasta ulos, näkyy autoja ja rivissä naapuritaloja. Vaikka sinänsä tilaa on riittävästi, tuntuvat neliöt käyvän pienemmiksi. Ei ole samanlaista tilan tuntua kuin Kainuussa. Kalastus ja metsästys ovat sydäntä lähellä. Oulussakin voi kalastella, mutta on kovin eri asia mennä Merikoskelle rivissä nakkelemaan tai omalla vuorollaan soutelemaan. Toisaalta haluan, että lapset saisivat kokea rauhallisempaa elämänrytmiä, eikä olisi joka puolella koko ajan ärsykkeitä. Kainuussa tekeminen löytyy ennemmin lähimetsästä kuin leikkipuistosta. Siksi juuri Kivesjärvi.

– Noh, onhan Paltamon kirkonkylälläkin autoja, mutta elämä ei silti ole niin kellontarkkaa. Olen monesti miettinyt, mikä niinkin pienessä kaupungissa kuin Oulussa sen ahtauden tunteen saa aikaan. Kuitenkin on tarpeeksi neliöitä ja vähän pihaakin, pystyy naapureiden kanssa olemaan, Nuutti toteaa.


Oikeanlaista nöyryyttä ja yhdessä tekemistä

Nuutti sanoo kainuulaisen maakuntaidentiteetin olevan osa minäkuvaansa. Toisin sanoen hän tuntee olonsa kainuulaiseksi.

– En tiedä, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa, mutta itse olen käsittänyt sen aina tietynlaisena nöyryytenä. En oikein tiedä miksi, mutta eihän täällä ole koskaan ollut tapana rehvastella. Siinä voi olla huonojakin puolia, kun joskus pitäisi pystyä tuomaan itseään esille paremmin. Yleensä kainuulainen myös arvostaa tällaisia ominaisuuksia toisissa; kaikkea ei välttämättä aina tarvitse ääneen sanoa. Ei myöskään tarkoita sitä, että pitäisi olla leuka rinnassa ja tympäistä jatkuvasti, hän arvelee.

Nälkämaavuosina kainuulaiset joutuivat luottamaan hyvin pitkälle naapurien apuun ja vastavuoroisesti naapuria myös autettiin aina kun pystyttiin. Myös Nuutin havaintojen mukaan talkoohenki on vahva osa kainuulaisuutta.

– Toisten auttaminen ja porukassa tekeminen oli osa kotikasvatusta, mutta kyllähän täällä myös järjestetään paljon kaikenlaisia talkoita. Olin paljon mukana ukin kanssa naapurien talkoissa sekä metsästys- ja urheiluseurojen talkoissa. Pyyteetöntä yhdessä tekemistä, mistä ei ole tarkoitus itse hyötyä, Nuutti tuumailee.

Vaikka välimatkat ovatkin Kainuun maaseudulla pitkiä, on eläminen silti monella tavalla sujuvampaa ja joustavampaa. Nuutti kertoo jo saaneensa maistaa kainuulaista käytännönläheisyyttä uudessa talossa.

– Kivesjärvellä oli putki vähän tippassut vessassa. Soitin Keski-Suomessa asuvalle vuokranantajalle, että ehtisikö sitä joku katsomaan vai alanko itse aukoa, vaikka en putkimies olekaan. Meni noin tunti, kun putkimies soitti ovikelloa, vaikka olimme keskellä korpea. Oulussa olisi kestänyt useamman viikon kaikkine päivystysmaksuineen ja säätämisineen.


Petri Möttönen

tiistai 22. helmikuuta 2022

Pentti Kettunen - Kokenut politiikan moniottelija täyttää 80 vuotta

Kajaanilainen konkaripoliliitikko Pentti Kettunen täyttää ensi perjantaina 80 vuotta. Virallisempia vastaanottoja hän ei aio järjestää, mutta juhlistaa tasavuosiaan lauantaina 26.2. Kajaanin Kauppatorilla, missä hän jakaa kansalaisille kotimaista hunajaa purkkitolkulla. Annettavaksi on varattu 80 purkkia kiuruvetistä Piipon hunajaa, yksi jokaista elettyä vuotta kohden.

Pentti Kettunen syntyi 25.2.1942 Iisalmen kaupungissa jatkosodan melskeissä. Perhe muutti Vieremän kunnan Salahmin kylään järven rannalle pieneen mökkiin pakoon Neuvostoliiton pommituksia.

– En muista niitä tapahtumia, mutta venäläiset ovat pommittaneet Iisalmea voimakkaasti, sillä se on rautateiden risteysasema. Lisäksi nykyisessä kauppahallissa toimi Suomen armeijan ammuslataamo talvisodan aikana, mistä syystä Iisalmi oli myös pommitusten kohteena, Kettunen kertoo. Perhe sai asutustilan keväällä 1949.

– Sinne lähdettiin kannokon keskelle. Muistan sen, kun pitkospuita pitkin mentiin. Valtio oli rakentanut tulevien peltojen keskelle valmiiksi asuntosaunan, jossa aloitettiin asuminen. Kaksi Pellonraivaus Oy:n puskukonetta oli työntämässä kantoja kasoihin siellä aukealla, Kettunen muistelee.


Kainuulaistuminen tapaturman seurauksena

Kansakoulun Kettunen kävi aikoinaan Amerikassa. Ei siis Amerikan Yhdysvalloissa, vaan Vieremällä sijaitsevassa Amerikan kylässä.

– Saman kansakoulun kävi myös nykyisen pääministerin isävainaa, Kettunen paljastaa.

Työelämänsä Kettunen aloitti perinteisillä sen ajan töillä. Muutto Kainuuseen tuli ajankohtaiseksi uusien opintojen myötä.

– Kesät kuokittiin peltoa ja talvet oltiin metsätöissä. Tukinteossa minulla särkyi selkä, joten oli pakko ruveta kahtelemaan toisenlaisia hommia. Keväällä -61 panin hakemukset kolmeen eri kauppaoppilaitokseen, Kajaaniin, Kuopioon ja Iisalmeen. Syksyllä tuli kutsu Kajaaniin. Muutin elokuun viimeisenä päivänä. Päästötodistuksen sain keväällä -63. Sain stipendin, joka muistaakseni oli 200 markkaa, Kettunen kertoo.

Stipendin oli rahastoon lahjoittanut Kainuun Rauta Oy. Raha tuli vastavalmistuneelle tarpeeseen, mutta tärkeämpi Kettuselle oli stipendin yhteyteen liitetty viesti.

– Siinä luki, että tämän stipendin saajan toivotaan jäävän Kainuuseen ja työskentelevän kainuulaisten ja Kainuun elinkeinoelämän hyväksi. Minähän tartuin siihen ja siitä lähtien on tullut oltua täällä. Olen pyrkinyt touhuamaan kainuulaisten ja Kainuun elinkeinoelämän hyväksi.


Ei koskaan ole tarvinnut miettiä tekemistä

Kettusella ei koskaan elämänsä aikana ole syntynyt tilannetta, että olisi joutunut harmittelemaan töiden puutetta. 

– Nyt olen miettinyt, että laittaisiko lehteen ilmoituksen, että haetaan työtä, jossa on hyvä palkka eikä tarvi mitään tehdä, Kettunen nauraa.

Kauppakoulun jälkeen edessä oli asepalvelus. Kettunen kuului toiseen ikäluokkaan, joka palveli uudessa Kainuun prikaatissa, joka tuolloin vielä tunnettiin nimellä Pohjois-Savon prikaati. Alokasajan jälkeen kauppakoulun opit tulivat hyötykäyttöön viestikomppanian kirjurina.

– Tuohon aikaan työtilanne oli sellainen, että jo viimeisten armeijakuukausien aikana yritykset alkoivat ottaa yhteyttä varusmiehiin ja kysellä töihin armeijan jälkeen. Valitsin Kajaanin Autokeskus Oy:n. Liikkeen edustukset olivat Mercedes-Benz, DKW ja Austin. Mainos pyöri, että "Austin Mini, päivän nimi". Tehtäviini kuului osamaksukaupan ja perintäasioiden hoitaminen, Kettunen muistelee.

Autokeskuksella Kettunen viihtyi puolisen vuotta, jonka jälkeen työmaa vaihtui elintarvikepuolelle. Kajaanissa toimiva kuopiolainen tukkuliike H. Saastamoinen & Pojat Oy palkkasi Kettusen elintarviketukkumieheksi. Saastamoisella oli Kuopiossa muun muassa oma saha ja mylly. Saastamoinen mainosti omia Hermannin Herkku -ruisjauhojaan: "Jos Hermannista leipä paranoo, se ei oo ennee leipee, se on hunajoo!"

– En siinäkään hommassa ehtinyt olla kuin puolisen vuotta, kun Kesko alkoi minua kysellä tukkumieheksi. Kesko oli tehnyt päätöksen palkata jokaiseen konttoriin kautta maan niin sanotun kodinkonemiehen. Koko maassa oli käynnissä kylien sähköistäminen, joten K-ryhmä halusi rynniä kodinkonemarkkinoille. Tarvittiin jääkaappeja, pesukoneita, pakastimia ja niin edelleen. Näin siirryin Keskon palvelukseen osoitteeseen Asemakatu 4, nykyiseen Kainuun museon taloon.


Vennamon vanavedessä kansakunnan kaapin päälle

Keskon palveluksessa lipsahti 14 ja puoli vuotta, kunnes marraskuussa 1979 eräänä perjantaina tuli kohtalokas puhelu Helsingistä.

– Sieltä soitti mies, joka sanoi, että sinun pitäisi olla huomenaamuna yhdeksältä Rovaniemen lentokentällä. Kysyin, että mitä varten. Vastaus oli, että sinne tulee Veikko Vennamo ja se haluaa keskustella sinun kanssa, Kettunen muistelee.

Lauantai oli vapaapäivä, joten Kettunen heräsi varhain ja hyppäsi auton sompaan suunnaten kohti Rovaniemen lentokenttää. Helsingin koneesta nousi itse Vennamo.

– Tervehdittiin, noustiin autoon ja lähdettiin kohti Rovaniemeä. Ensimmäinen Vennamon esittämä kysymys oli, että eihän tämä auto vaan säry? Alla oli muutaman viikon vanha diesel-Golf, joten uskalsin luvata, että jospa tämä ei ihan heti särkyisi. Veikko sanoi, että hyvä. Maanantaina sanot itsesi irti Keskolta ja tulet minulle hommiin. Kysyin, että mikä se semmoinen homma on. Veikko sanoi, että ryhdymme valmistautumaan vuoden -83 eduskuntavaaleihin ja näyttää siltä, että SMP saa vaalivoiton jos asiat hoidetaan oikein. Maa jaetaan kolmeen alueeseen, joista jokaiseen palkataan järjestösihteeri. Sinä alat hoitaa Pohjois-Suomen aluetta, eli Oulun ja Lapin vaalipiirejä. Pyysin miettimisaikaa seuraavaan keskiiviikkoon. Veikko sanoi, että asia selvä, miettimisaika myönnetty. Tiistaina soitin Vennamolle, että otan tarjouksen vastaan, ja sillä reissulla tässä ollaan, Kettunen kertoo.

Vaaleissa SMP sai Oulun vaalipiiristä kaksi edustajaa, J. Juhani Kortesalmen ja Pentti Kettusen. Kaikkiaan puolue sai eduskuntaan 17 kansanedustajaa. Sorsan neljänteen hallitukseen mentiin kahdella ministerillä; valtiovarainministerinä Pekka Vennamo ja työministerinä Urpo Leppänen.

– Sehän oli virheliike. Siihen hallitukseen ei olisi pitänyt lähteä. SMP:lle kävi hupsusti. Vuoden 1987 vaaleissa meni läpi enää yhdeksän edustajaa. Se tappio yhdessä muiden tekijöiden kanssa aiheutti lopulta SMP:n konkurssin, Kettunen sanoo.


Poliittisten tehtävien valtava kirjo

Kettunen toimi SMP:n kansanedustajana vuosina 1983–1987 ja 1989–1991 sekä perussuomalaisten kansanedustajana vuosina 2011–2015. Eduskuntavuosiensa aikana hän toimi liikennevaliokunnassa, maa- ja metsätalousvaliokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa ja perustulakivaliokunnassa Veikko Vennamon varamiehenä. Lisäksi hän toimi Suomen pankin ja  Enso-Gutzeitin tilintarkastajana sekä Kelan valtuuston puheenjohtajana. Kajaanin kaupunginvaltuutettuna hän toimi yhteensä 28 vuoden ajan.

Vuosina 1987-1989 Kettunen toimi liikenneministeriössä Pekka Vennamon poliittisena sihteerinä valmistellen ministeriön alaan kuuluvia hommia valtioneuvoston istuntoihin. Vaaleista irronnut varasija yleni varsinaiseksi eduskuntapaikaksi vuonna 1989 J. Juhani Kortesalmen siirryttyä Mikkelin läänin maaherraksi kesäkuun alusta lähtien. Seuraavissa vaaleissa vuonna 1991 päättyi Kettusen ura SMP:n kansanedustajana. 

– Niissä vaaleissa tuli turpaan oikein kunnolla ja voidaan sanoa, että siihen päättyi SMP:n tarina, Kettunen toteaa.

SMP:n raunioille perustettiin Perussuomalaiset vuonna 1995. Perussuomalaisten leiriin asettuminen ei ollut Kettuselle mikään suora valinta, vaan välillä oli palattava vanhoihin hommiin kauppamiehenä. Kajaanin valtuustossa Kettunen siirtyi keskustan ryhmään ja tuli vielä yksissä kuntavaaleissa valituksi kepun listalta.

– Ryhdyin tekemään Venäjä-kauppaa tuontipuolella. Minulla oli toiminimi P. Kettunen PHK-trading ja tuotemerkki oli Karkelo. Venäjän poikien kanssa kehitettiin systeemi ja alettiin valmistaa Kostamuksessa kelohongasta hirsikehikoita, joita minä myin Suomeen. Siinä meni 18 vuotta. Sitten Timo Soini sai minut houkuteltua vielä mukaan. Sen seurauksena laitoin firman kiinni ja tulin valituksi jälleen eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa, Kettunen kertoo.

Ennen järjestösihteerin ja kansanedustajan toimia Kettusen käytännön poliittinen kokemus oli varsin vähäistä. Kajaanin SMP oli pyytänyt kuntavaalien jälkeen Kettusta Kajaanin kaupungin urheilulautakunnan jäseneksi.

– Niinhän ne pisti minut urheilulautakuntaan. Puheenjohtajana toimi Pentti Mustonen, entinen jalkapallisti, joka pelasi aikoinaan KaPassa mestaruussarjaa. Lähdimme käymään seuraavassa puoluekokouksessa, ja todennäköisesti siellä Vennamo on minut huomannut, Kettunen arvelee.


Huoltovarmuus uhattuna, hätä kädessä

Kettunen pitää Perussuomalaisten ja SMP:n arvopohjia merkittävimmiltä osin samoina. Pohjoismainen vapaa yhteiskuntajärjestys sekä pienyrittäjyyden ja yksityisomistuksen puolustaminen ovat Kettuselle tähdellisiä asioita. Pienyrittäjyyden piiriin kuuluu myös pienviljelijöiden edun edistäminen.

– Ajat ovat tietysti muuttuneet siten, että pienviljelijäväestöä on hieman hankala puolustaa siitä syystä, että kaikki pienviljelijät on jo tapettu. Tässä onkin kohta, jossa pitäisi ruveta avaamaan silmiä ja miettiä, mitä tehdään, jos kriisiaikoina tulee elintarvikepula ja hätä. Jos ulkomailta ei voi tuoda ruokaa ja kauppojen hyllyt tyhjenevät, mitenkäs sitten suu pannaan? Pien- ja perheviljelmät on lähes hävitetty, ja satojen lehmien suurtiloillakin on kannattavuusongelmia. Pitäisi miettiä tosiasioita, eikä vain hurottaa ja juhlia Kesärannassa. Pikkuisen moitin myös MTK:ta, joka on ollut viime vuosina kovin hampaaton. Ei ole paljon kiinnitetty tähän asiaan huomiota, Kettunen jyrähtää.

Perussuomalaiset nousi jyrkällä suosiolla eduskuntaan niin sanotun ”Jytkyn” saattelemana keväällä 2011. Tuolloin keskustelussa oli tapetila runsaasti maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä, joihin Perussuomalaiset ainoana puolueena otti voimakkaasti kantaa. Siitä lähtien on esillä ollut runsaasti kritiikkiä liittyen rasismin hyväksymiseen. Kettunen viittaa syytöksille kinttaalla.

– Kaikenlaisia valitettavia lieveilmiöitä on ollut, Torssosia ja Turtiaisia. Perussuomalaiset ovat mielestäni ottaneet oikean linjan siinä, että jos tälläisiä alkaa ilmenemään, annetaan potkut persuksiin. Fasisteja ja rasisteja ei pidä hyväksyä. Maahanmuuttokritiikki ei missään tapauksessa saa perustua ihonväriin. Jos joku haluaa tänne muuttaa ja pystyy itsensä työllä elättämään, niin lämpimästi tervetuloa. Elätettäviä ja rikollisia ei ole varaa ottaa, Kettunen linjaa.


Valtio muisti ritarimerkillä

Eduskunnan silloinen puhemies Eero Heinäluoma luovutti Kettuselle Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin itsenäisyyspäivänä 2013. Kettunen epäilee tietävänsä, miksi kunniamerkki hänelle annettiin.

– Kun 18 vuotta tehtiin Venäjän poikien kanssa kelomökkejä, opin sinä aikana venäjän kielen. Vuoden 2011 vaalien jälkeen olin sen takia usein eduskunnan puhemiehen mukana, kun vieraaksi saapui venäläisiä delegaatioita. Kerran jututin puhemiehen kahvitarjoilussa Etelä-Venäjältä tullutta delegaatiota. Silloin oli kovasti pinnalla mahdollinen viisumivapaus Venäjän kansalaisille EU-alueella. Kysyin venäläisiltä, mitä mieltä he asiasta ovat. Vähän aikaa keskustelivat keskenään ja sanoivat sitten, että älkää missään nimessä tehkö sellaista virheratkaisua. Jos viisumivapaus tulee, hyökkäävät ensimmäisenä kaikki rikolliset Suomeen ja EU-alueelle, ja sitten olette pulassa niiden kanssa. Kerroin terveiset Heinäluomalle, eikä viisumivapaudesta ole sen jälkeen paljoa puhuttu.


Petri Möttönen

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Jarmo Korhonen - 30 vuotta fysioterapiaa samalla paikalla

Paltamon Fysioterapia Ky:n yrittäjä Jarmo Korhonen vastaanotti viikko sitten keskiviikkona Paltamon Yrittäjien kunniakirjan, joka juhlistaa viime vuonna täyteen tullutta kolmekymppistä. Yritys aloitti toimintansa toukokuussa 1991 samalla sijainnilla, jolla se nykyäänkin seisoo. Monista muista yrittäjistä poiketen Jarmo omistaa itse liiketilansa. Puoliso Elina Korhonen tekee samoissa tiloissa jalkahoitoja omalla toiminimellään.

– Valmistuin 35 vuotta sitten fysioterapeutiksi. Olin ensin muutaman vuoden terveyskeskuksessa ja sen jälkeen olen ollut tässä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ei Paltamossa ollut silloin liiketiloja vuokralle, joten jouduin ostamaan tämän, Jarmo muistelee.

Elettiin 90-luvun alkua ja pankkikriisi jyysti taloutta. Säästöpankille kävi kuten kävi, eikä postipankin uskallus riittänyt. Pelastus löytyi onneksi oman kylän osuuspankista.

– Toimitilojen hinta ei ollut aivan paikallisessa linjassa. Minulla oli valuuttaluottoa ja sen määrä kaksinkertaistui muutamassa päivässä. Onneksi kuitenkin Paltamon osuuspankin silloinen toimitusjohtaja Jorma Niemi uskoi tälläiseen riskilainanhakijaan ja lähti luotottamaan Fysioterapiaa. Silloin oli paljon lainaa, mutta nyt tämä alkaa olla oma. Minulle kuitenkin kävi paljon paremmin kuin monelle muulle silloin, Jarmo toteaa.


Korona ja lääkäripula kapulana rattaissa

Parin vuoden ajan yhteiskunnan liepeissä roikkunut koronavirus laittoi aluksi fysioterapiaelinkeinoharjoittajan pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä. Hyvin harva osasi vakavissaan kuvitella tapahtunutta skenaariota toteutuvaksi riskikartoituksissaan. Jarmon ja Elinan toimintaa pandemia kolautti aivan kunnolla.

– En ikinä olisi uskonut, että tällaista aikaa tulee. Riskejä arvioidessa aina miettii, että mitä jos itse sairastuu eikä pysty tekemään hommia, mutta että tulisi pandemia jonka takia joudutaan laittamaan kaikki kiinni, ei käynyt pienessä mielessäkään, Jarmo taivastelee. – Mihinkään hoitolaitoksiin tai terveyskeskuksiin ei päästy. Yli 70-vuotiaiden luokse ei saanut mennä, eivätkä he uskaltaneet tulla. Ei kyllä loputkaan uskaltaneet tulla. Asiakasmäärä putosi 80 prosenttia kahdessä päivässä. Ei tarvinnut muuta kuin vahdata puhelinta ja vedellä viivoja varauskirjaan.

Pikkuhiljaa viruksen kesyyntyessä tartunta- ja kuolleisuusluvut erkaantuvat yhä etäämmälle toisistaan, eikä sillä ole enää merkittävää vaikutusta Fysioterapian tai Jalkahoidon liiketoimintaan. Isompi tekijä tänä päivänä on Paltamon surkea lääkäritilanne.

– Suuri osa asiakkaista on tullut minulle lähetteellä. Yksityiseltä puolelta ja työterveydenhuollosta tulee jonkin verran, mutta kyllä sen töistä näkee, ettei Paltamossa ole lähetteen kirjoittajia. Toki teen hoitoja myös ilman lähetettä sekä tavallisia hierontoja, Jarmo kertoo.


Urheilutaustalta ponnistaen

Jarmolla on takanaan aktiivinen urheilutausta, leipälajinaan 400 metrin aidat. Nykyisin kilpaurheilu on rauhoittunut aktiiviseksi kuntoliikunnaksi, mutta urheilutausta tukee edelleenkin ammattia, jossa ihmiskehon tuntemus on valttia. Näin siitäkin huolimatta, että Jarmon asiakaskunnan ikärakenne noudattelee melko tarkalleen Paltamon ikärakennetta, eikä urheilufysioterapialle ole näin ollen tilausta.

– On edelleen muutamia tuttuja naamoja asiakkaina, jotka kävivät jo tk-aikoina 35 vuotta sitten. Urheilufysioterapiaa en sinänsä ole koskaan tehnytkään, vaikka joitain urheilijoita minulla onkin asiakkaana, Jarmo sanoo.

Syitä alalle hakeutumiseen on hankala eritellä. Jarmo toteaa asioiden lutviutuneen nykyisiin uomiinsa pitkälti sattuminen kantamana.

– Se on hyvä kysymys, moni muukin on kysellyt, että miksi olen valinnut ammatin. Voisi sanoa, että sattumien kautta. Hain liikunnanohjaajaksi, mutta en päässyt. Fysioterapiaan pääsin ensimmäisellä yrityksellä ja kävin koulut Oulussa. En ole valintaa katunut, vaikka en pikkupoikana muistakaan haaveilleeni fysioterapeutin urasta. En usko, että olisin tätä hommaa näin pitkään tehnyt, jos en olisi tykännyt, Jarmo tuumailee.


Tervehenkistä kilpailua

Jarmo kertoo työssäjaksamisen avaimeksi asiakaskontaktit. Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen pitää työn mielenkiintoisena vuodesta toiseen. Sosiaalisuus on Jarmon mukaan se ominaisuus, jolla asiakapalvelutyössä menestyy.

– Ihmisten kanssa pitää tulla toimeen. Jos on kovin ujo tai ei tykkää olla ihmisten seurassa, tulee hankalaa. Vaikka olisi miten hyvä työssään, mutta tumpelo ihmisten kanssa, eivät asiakkaat tule takaisin vaikka olisivat avun vaivaansa saaneetkin, Jarmo sanoo.

Paltamossa toimii useita hierojia. Jarmon lisäksi toinen vanha tekijä on naapurissa toimiva Pertti Salmensalo ja aivan hiljattain ovat Laura Leinonen ja Maire Komulainen aloittaneet oman toimintansa. Jarmo toivottaa uudet tekijät lämpimästi tervetulleiksi.

– On hyvä, että alalle tulee uusia yrittäjiä. Pertti on ollut naapurissa pitkään ja Juha-Pekan kanssa tehtiin paljon yhteistyötä silloin kun hän vielä oli maisemissa. En usko verisiin kilpailuasetelmiin. Kaikille riittää hommia ja jokainen tekee omalla työllään oman asiakaspohjansa. Työ on tehtävä siten, että asiakkaat tulevat toisenkin kerran.


Vaatimaton kainuulainen

Vapaa-ajan kuntoliikunta tarkoittaa Jarmon kohdalla hiihtämistä niin tavallisilla kuin metsäsuksillakin sekä pyöräilyä. Lisäksi harrastuksiin lukeutuvat metsätyöt, joten vapaa-ajan voidaan todeta sujuvan hyvin luonnonläheisissä tunnelmissa.

– Olen aina tykännyt kalastaa ja metsästää ja onhan minulla tuo pieni puuhametsä, missä aina yritän ehtiä jotain tekemään, Jarmo toteaa.

Luonnossa viihtyminen on asia, mikä yhdistää useimpia kainuulaisia. Paljasjalkaisena kainuulaisena Jarmo ei tohdi vedellä liian selkeitä rajaviivoja alueiden välille, mutta toteaa kuitenkin jonkinlaista maakuntapiirrettä tunnistavansa. Esimerkiksi puolankalaisessa pessimismissä on jotain kainuulaisuuden ydintä.

– Suomen heimot ovat aikalailla sekoittuneet aikojen saatossa. Ihmiset ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia kaikkialla. Pienet erot tulevat siitä, millaisessa ympäristössä ja kulttuurissa kasvaa ja mihin tottuu. Ehkä sellainen tietynlainen vaatimattomuus yhdistää kainuulaisia, joskus vähän turhakin vaatimattomuus. Kainuulaisethan ovat aina olleet arvostettuja työntekijöitä joka puolella maata, mutta itsensä markkinoinnissa ovat esimerkiksi pohjalaiset meitä paljon edellä, Jarmo arvelee. – Olen Kainuussa syntynyt ja suurimman osan elämääni täällä asunut, joten olen hyvinkin vahvasti kainuulainen. Sitä en osaa sanoa, miten perinteiseen muottiin sopiva kainuulainen olen, mutta Paltamossa syntynyt kuitenkin.


Petri Möttönen

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Marko Moilanen - Media-alan monitoimikone taipuu vaikka taksin rattiin

Jos olet Suomussalmella päin kulkiessasi käynyt katsomassa elokuvan Kino Retikassa ja nähnyt Suomen lipun liehuvan julkisella paikalla, olet todistanut työnjälkeä, jonka takana on yksi ja sama miekkonen. Marko Moilasella on monta rautaa tulessa. Hänen yrityksensä Korpi Events Oy vastaa Kino Retikan elokuvien näyttämisestä ja tarjoaa tapahtumapalveluja, kuten ääni- ja valotekniikkaa sekä ohjelmaa, kuten tulenpuhallusta. Lisäksi Marko vetää liputuspäivinä liput kunnan salkoihin ja ajaa taksia silloin kun ei muuta tekemistä ole. Monelle suomussalmelaiselle hän on tuttu myös kesäteatterin lavalta. Kainuulaisissa elokuvaprojekteissa hän on ollut mukana niin näyttelijänä kuin lavastushommissakin esimerkiksi Rukajärven tie-, Bunny the Killer Thing- sekä Rendel -elokuvissa. Muutama elokuvaprojekti on vielä tuloillaankin.

– Tapahtuma-alalla on ollut tuskallista. Ala työllistää säännöllisesti parisataatuhatta ja keikkatöissä on viitisensataatuhatta henkeä, ja korona-aika on kurittanut enemmän kuin pahasti. Kun on toiminut pitkään freelancerina, on oppinut työllistämään itsensä. Äiti opetti minut syömään kun olin lapsi, joten nykyään tulee hirveät vieroitusoireet jos jättää syömättä. Taksihomma oli siis koronan sanelema pakko. Elokuvateatteri pantiin kiinni ja jotain oli keksittävä henkensä pitimiksi. Satuin huomaamaan lehdestä ilmoituksen, että taksirenkiä tarvitaan, Marko kertoo.


Monialaista asiakaspalvelua

Tapahtumapalvelujen tuottaminen, elokuvien näyttäminen ja taksikyytien ajaminen vertautuvat toisiinsa Markon mukaan siinä mielessä, että molemmissa on pohjimmiltaan kyse asiakaspalvelusta.

– Aina kun olen opettanut uusia tekijöitä alalle, olen painottanut, että ääni- ja valotyöt konsertissa ovat nimenomaan asiakaspalvelua. Yleisöllehän sitä konserttia tehdään. Vieläkin tärkeämpää on se, että esiintyjän ja teknikon yhteistyö ja kommunikaatio toimii sujuvasti. Se vaikuttaa suoraan artistin fiilikseen lavalla ja sitä kautta yleisön kokemukseen, Marko kertoo.


Pohjoisen kautta takaisin kotiin

Suomussalmelle Marko päätyi asumaan erinäisten mutkien kautta. Hän on lähtöisin Paltamosta ja opiskellut medianomiksi Länsi-Lapin ammatti-instituutissa Torniossa. Välissä tuli kokeilluksi kaupallisen ja rakennusalan opintoja, mutta ääni- ja valotekniikka tuntui lopulta omimmalta alalta. Kiinnostus juontaa juurensa innostuksesta elokuviin, joille Marko on omistanut suuren osan vapaa-ajastaan jo pikkupojasta lähtien. Nykyisin vapaa-aikaa vie myös kamppailu-urheilu.

Elokuvainnostus johti näyttelijäharrastuksen pariin. Paltamon kesäteatterin lavalta Marko päätyi sattuman kautta hoitamaan esitystekniikkaa, mikä vahvisti näkemystä uravalinnasta. Kaskujen lohkomiseen taipuvaisena hän itse nimittää ammattiaan tilanteesta riippuen mediapelleksi tai mediavelhoksi ja oppilaitosta Tornion itsehillintäinstituutiksi. Tähän oppilaitokseen hän jäi valmistumisensa jälkeen töihin vastaamaan kalustosta ja tekniikasta tehden samalla freelancerina keikkaa ristiin rastiin.

– Torniosta sitten aikanaan vaihdoin kaupunkia Rovaniemelle ja menin töihin tapahtuma-alan yritykseen. Tein pitkään töitä renkinä eri festivaaleilla ja äänentoistoa muutamille vakioartisteille, kuten TikTakille ja Uniklubille, Marko muistelee.

Tapaturma pakotti järjestelemään työkuviot uusiksi, mistä seurasi muutto Suomussalmelle.

– Generaattorilla putosin tikapuilta metrin matkan, ja värttinäluu halkesi pituussuunnassa. Tuli pakollinen pitkä sairausloma. Suomussalmella oli edullisia asuntoja ja Teatteri Retikka haki toista ohjaajaa hallinnoimaansa JouSi, eli joutilaisuus sivuun -hankkeesseen, Marko kertoo.

Korpi Events Oy aloitti toimintansa osuuskuntana nimeltä Kulttuuriosuuskunta Vimma, jossa oli seitsemän jäsentä. Loppukesästä 2021 Marko oli ainoa osuuskunnan kautta itsensä pääasiallisesti työllistävä, joten yhtiömuoto muutettiin käytäntöjen helpottamiseksi osakeyhtiöön.


Tulista meininkiä

Erikoisuutena Markon ohjelmatarjonnassa on Turjantulet-tuliperformanssi. Paloaineena toimii rypsipohjainen sytytysneste. Kulmakarvat, ripset ja parta säilyvät hyvin tallella kun hieraisee niihin vähän käsirasvaa ennen esitystä. Tuliesityksessä kaikki tapahtuu turvallisuuden ehdoilla. Marko toimittaa ennen esitystä tilaajalle tarkan turvallisuussuunnitelman. Siihen sisältyy muun muassa kaksi kuuden kilon sammutinta, useita sammutuspeitteitä sekä riittävät turvaetäisyydet. Esitykseen on suunniteltu tietynlainen koreografia musiikkeineen, mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Silloin joutuu soveltamaan lennosta. Näin kävi viimeksi Paltamon kunnan ja yrittäjien joulunavauksessa marraskuussa.

– En hoksannut ollenkaan, että esiintymisalue oli vedetty puhtaaksi lumesta lingolla. Maa oli paikoitellen vaarallisen liukas. Tällaisissa tilanteissa joutuu improvisoimaan, miettimään joitain juttuja uusiksi ja rajoittamaan liikettä. Pahin riskitekijä on aina tuuli. Kova pyörivä tuuli estää tulenpuhalluksen kokonaan, Marko kertoo.

Tulenpuhalluksen pariin Marko päätyi alkujaan ilman pitkää harkintaa hetken huumassa tilaisuuden koitettua.

– Voi olla aika lähellä viittätoista vuotta, kun Retikka-teatterin järjestettäväksi tuli Suomussalmen venetsialaiset. Siellä kun mietittiin, mitä kaikkea voitaisiin tehdä, niin taisi olla Schroderuksen Ulla joka heitti, että kokeiltaisiinko varsikseen tulenpuhallusta, olisiko joku halukas kokeilemaan. Yllättäen siellä oli heti Moilanen ensimmäisenä käsi pystyssä. Sitten puhkuttiin tulta ja siitä jäi kipinä tähän hommaan, Marko muistelee harrastuksen syntyhetkiä. – Sitä on aina ollut vähän sellainen luova hullu, että kaikki erilainen kiehtoo. Hauska kokeilla uusia juttuja.

Turjan Tulet. Kuva: Timo Sirkkala


Kulttuuria ja rikasta murretta

Vaikkakin koronan koettelema, on kulttuuriala Kainuussa hyvässä hapessa. Marko toteaa alan olevan väkilukuun nähden jopa yllättävän rikas.

– Monessa paikassa on kaikenlaista tapahtumaa. Suomussalmen kesäteatterissa käy vuosittain yli kymmenentuhatta katsojaa, Puolangalla on Lankafestit ja Kajaanissa tapahtuu vaikka mitä. Kuhmon kamarimusiikilla on pitkät perinteet ja jokaisella pienelläkin paikkakunnalla on jonkinlainen kesäteatteri, Marko luettelee.

Kotimaakunnan olemus ja kansanluonne näyttäytyy Markolle pääosin kielenkäyttönä. Omaa kainuulaisuuttaan hän kertoo tunnistavansa ja arvostavansa aina vain enemmän iän kertyessä.

– Nuorena maakuntaidentiteettiä ei osannut juurikaan arvostaa, mutta sitä mukaa kun tulee lisää ikää, alkavat omat juuret kiinnostaa enemmän ja enemmän. Kainuulaisuus istuu lujassa, murre ei ole hävinnyt mihinkään. Meillä on rikas murre, josta löytyy loistavia ilmaisuja tilanteeseen kuin tilanteeseen.


Petri Möttönen

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Mika Seppänen - Kajaanin Nuorkauppakamarin valmistautuva puheenjohtaja veisi kainuulaisuutta maailmalle johtamisen mallina

Paltamolainen Mika Seppänen aloittaa vuoden vaihtuessa puheenjohtajakautensa Kajaanin Nuorkauppakamari ry:ssä.

Nuorkauppakamari on nuorten aikuisten kansainvälinen kouluttautumisjärjestö. Toiminnan aloittanut Junior Chamber International perustettiin Yhdysvalloissa syksyllä 1905. Sittemmin toiminta on levinnyt 124 eri maahan. Suomalaisen nuorkauppakamaritoiminnan kansallisena kattojärjestönä toimiva Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Paikallisyhdistyksiä on eri puolilla maata yhteensä 71, joissa jäseniä noin 2200. Kun mukaan lasketaan kunnia- ja ainaisjäsenet, on väkimäärä 4500.

Järjestö ei nimestään huolimatta liity kauppakamarilain perusteella toimivaan kauppakamarijärjestelmään. Tarkoitus on vaikuttaa yhteiskuntaan kehittämällä jäsenten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

– Jäsenet pyrkivät kehittämään itsestään huomisen johtajia samalla kun vaikuttavat positiivisesti yhteiskuntaan oman alueensa ympäristössä. Siinä on koko homman idea hyvin tiivistetyssä muodossa. Pitää olla täysi-ikäinen alle 40-vuotias, innokas, valmis osallistumaan ja halukas vaikuttamaan yhteiskuntaan. Ne ovat tärkeimmät vaatimukset. Vaikka koulutammekin huomisen johtajia, ei tarvitse ajatella olevansa valmiiksi johtaja-ainesta työelämässä. Jokainen voi olla oman itsensä johtaja. Jäsenistössä on kaikenlaisia ihmisiä perusduunarista ja yrittäjästä johtoportaaseen, Seppänen tiivistää.

Nuorkauppakamarin käytännön toiminta on koulutusten ja tilaisuuksien järjestämistä sekä erilaisten projektien toteuttamista yhteistyökumppaneiden kanssa.

– Näihin osallistumalla jäsenistö saa tietoa, taitoa ja kokemusta erilaisista asioista. Pääsee kokeilemaan turvallisessa ympäristössä tarvitsematta pelätä työpaikan menettämistä. Epäonnistuminen on sallittua, eihän kaikkea uutta voi osatakaan heti aloittaessaan, Seppänen sanoo.

Tapahtumia on monessa eri kokoluokassa. Osa on jäsenille suunnattuja pienimuotoisia perhetapahtumia ja osa voi olla vaikkapa vuoden mittaisen projektin kulminoituminen teemaviikkoon.

– Esimerkiksi tänä vuonna oli Kestävä Kainuu -teemaviikko, jolla edistettiin kestävän kehityksen tunnettavuutta Kainuun alueella. Viikko sisälsi useita tapahtumia ja koulutuksia. Yhteistyökumppaneina toimineille kouluille valmistettiin muutaman kymmenen sivua sisältänyt oppimateriaalipaketti aiheeseen liittyen. Projektitiimillä on mahdollisuus osallistua projektin toteuttamiseksi tarvittaviin koulutuksiin, kuten markkinointia, tiedottamista, verkostoitumista, taloudesta tai vaikka oppimateriaalin taittamista. Omaa osaamistaan voi parantaa monella eri osa-alueella, Seppänen kertoo.


Ryhmähenki veti mukaan

Suomen Nuorkauppakamarit ry työllistää vain yhden palkatun ihmisen. Kaikki yhdistysten virat ja toimet hoidetaan muuten jäsenten voimin. Johtajuuteen kouluttaudutaan nuorkauppakamarissa ottamalla vastuita erilaisissa tehtävissä. Nuorkauppakamarin ideana on “One year to lead”, eli luottamustehtävät esimerkiksi kamarin hallituksessa tai projekteissa kestävät vain vuoden. Samaan tehtävään ei pääse kahdesti, joten pitkäaikaisia puheenjohtajia ei ole. Näin ollen 39-vuotias Seppänen saa päättää jäsenyytensä komeasti puheenjohtajuuteen.

Nuorkauppakamaritoimintaan Seppänen ajautui mukaan keväällä 2019. Tuolloin projektipäällikkönä toimiessaan hän ajatteli jäsenyyden olevan oivallinen tapa verkostoitua ja saada siten lisäpontta omalle hankkeelle Kainuun Opistolla. Verkostoituminen onnistui ja hanke hyötyi, mutta Seppänen sai todeta saaneensa enemmän mitä tuli tilatuksi.

– Loppujen lopuksi porukan lämmin henki veti mukaansa niin paljon, että huomasin tarjolla olevan paljon muutakin kuin verkostoitumista. Kantava voima tässä on ihmiset, kuten usein muussakin harrastus- ja järjestötoiminnassa. Kun siihen lisätään kaikki oppi ja kokemus mitä sieltä saa, on siinä aika huikea paketti, Seppänen toteaa.


Johtamisen mallia

Yksi haaste tulevalle puheenjohtajakaudelle on toiminnan näkyvyyden lisääminen. Monelle kainuulaiselle Nuorkauppakamari ei ole edes käsitteenä tuttu.

– Emme ole edelleenkään riittävän tunnettuja Kainuussa. Tunnettavuuden kasvaessa lisääntyvät luonnollisesti myös yhteistyökumppanit ja koejäsenyydet. Kajaanin nuorkauppakamari on varmasti ensi vuonna näkyvillä koko maakunnassa jollain tavalla. Kestävä Kainuu -teemaviikko järjestetään toista kertaa ja sitä tullaan tuomaan enemmän esille. Tavoitteena on saada lisää medianäkyvyyttä ja sitä kautta lisää kuulijakuntaa luennoille ja tapahtumiin. Myös uusia isompia kokonaisuuksia on suunnitteilla, mutta niistä kerrotaan lisää kunhan suunnitelmat etenevät. Jäsenhankintaa pyritään tehostamaan esimerkiksi yhteistyökumppaneiden kautta. Voisimme vaikka tarjota kumppaneille koejäsenyyspaketteja, joilla voidaan sitouttaa Kainuuseen muuttavia työntekijöitä alueeseen tarjoamalla valmiita yhteistyöverkostoja ja kaveripiirejä. Myös työnantaja hyötyy, kun työntekijän tietotaito kasvaa toiminnan myötä, Seppänen arvelee.

Seppäsen mielestä suomalainen sisu kulminoituu juuri kainuulaisuuteen. Usein esille nouseva kainuulainen vaatimattomuus käy hänen mielestään hyvin käsi kädessä johtajataitojen kanssa. Kainuulaisuutta olisikin hyvä viedä maailmalle johtamistyylinä.

– Kainuulaiset ovat vaatimattomia, mutta sitkeitä. Ei anneta periksi. Ei välttämättä kaunistella asioita, vaan tehdään työtä tavoitteiden saavuttamiseksi samalla läheisistä huolta pitäen viimeiseen asti. Johtajan ei tulisi olla autoritäärinen komentaja, vaan hänen pitäisi tukea, kuunnella, ohjata tarvittaessa ja auttaa päätöksenteossa. Vaikka johtaja viime kädessä vastaakin päätöksistä, on hän myös se henkilö, joka innostaa ja luo ryhmähenkeä. Vaatimattomuus näkyy siinä, ettei johtaja asetu henkilönä muiden yläpuolelle. Näin kaikki voivat saada itsestään irti parhaan mahdollisen suorituksen ajamatta kuitenkaan itseään loppuun. Olen ylpeä siitä, että olen syntynyt ja koko ikäni asunut Kainuussa. Uskon, että täällä tulen myös pysymään jatkossa. Juuri siksi haluankin kehittää aluetta niin nuorkauppakamaritoiminnan kuin päivätyönkin kautta.


Petri Möttönen

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Timo Surma-Aho - Kainuussa tuotetaan maailmalla menestyviä hittejä joista harva suomalainen tietää

Kajaanilainen monitoimimies Timo Surma-Aho on tehnyt asioita moneen lähtöön. Rovaniemellä syntynyt mies vietti nuoruutensa Kajaanissa, jonne hän palasi vietettyään välillä 15 vuotta Helsingissä. Elantoaan hän on tehtaillut vuosien varrella yrittäjänä monella eri alalla.

– Elämäni aikana olen tehnyt kaikkea muuta, paitsi rikoksia en ole vielä kokeillut. Suurin juttu oli Suomen ensimmäisen nettiruokakaupan perustaminen. Ruoka.net lanseerattiin 1998 ja siinä meni iso osa elämää. Kauppa oli hyvä menestys, mutta 20 vuotta liian aikaisessa, Surma-Aho kertoo.

Muiden tekemistensä ohella hän on myös musiikkimies. Soittohommat hän aloitti kuusivuotiaana pianolla musiikkiopistossa ja siirtyi teinivuosina kitaraan. Sitten alkoi jazz kiinnostamaan. Viimeisin rupeama on nimeltään Pesukone, tuottajien ja muusikoiden vapaamuotoinen yhteenliittymä, joka tekee ja julkaisee digitaalisissa musiikkipalveluissa pesukoneista ja pyykin pesemisestä kertovia kappaleita portugalin ja englannin kielillä.

Jos tämä kuulostaa kummalliselta, ovat outoudet vasta alussa. Varsinaisesti merkillisen asiasta tekee se, että nämä kappaleet ovat keränneet Spotify-palvelussa enemmän kuuntelukertoja kuin monet kotimaiset huippuartistit.

– Aikaisempaa musiikkitaustaahan minulla on, mutta tämän mittakaavan juttuja en ole aikaisemmin tehnyt. Olen ollut enemmänkin sellainen keikkakoira nuorempana. Poikani Samuli esitteli viime syksynä minulle tekemiään biisejä joita hän oli ladannut Spotify-palveluun. Ihmettelin, kun niillä oli paljon kuuntelukertoja. Yleensähän tällaisilla projekteilla on kolme kuuntelua ja nekin perheenjäseniltä. Asia rupesi kiinnostamaan, joten aloimme tehdä lisää kappaleita Pesukone-nimellä. Uudenvuoden aattona julkaistiin ensimmäinen biisi ja siitä homma lähti rullaamaan siten, että nyt kappaleita on 72.


Algoritmit ratkaisevat menestyjän

Kaikkia kappaleita ei olla julkaistu Pesukoneen nimellä, mutta kaikkien taustalla on Surma-Ahon ja neljän poikansa perustama Badenstock-niminen levy-yhtiö. Artisteja ja tuottajia talliin on haalittu 23 kappaletta ympäri maailmaa. Jäseniä on vähintään yksi jokaiselta mantereelta. Uusimpia tulokkaita on kajaanilainen Daalia, jonka ensimmäinen julkaisu "Puoli vuotta jouluun" on juuri ilmestynyt.

Kuuntelukertoja Badenstockin artisteilla on tänä vuonna kaikkiaan noin kuusi miljoonaa, joista Pesukoneella lähemmäs kolme miljoonaa. Surma-Aho otaksuu kuuntelukertojen yltävän vuoden loppuun mennessä kymmenen miljoonan hujakoille. Se on sen verran hurja lukema, että jo nyt Badenstock kuuluu Suomen mittakaavassa kärkikastiin. Suomalaiset kuuntelijat ovat yleisössä häviävän pieni murto-osa.

– Sehän on aina vähän tuurista kiinni, sattuuko homma kohdalleen. Suurin osa kuuntelijoistamme on Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Portugalinkielinen Brasilia on iso maa, Surma-Aho toteaa.

Mikä sitten on se salaisuus, millä saadaan kerättyä miljoonapäinen yleisö ilman isojen levy-yhtiöiden markkinointikoneistoja?

– Jaa-a, heh heh, sitähän on moni kysellyt, Surma-Aho naurahtaa. – Olemme selvittäneet aika tarkkaan, miten isot levy-yhtiöt toimivat ja miten artistit nostetaan tähteyteen. Olemme käyttäneet samanlaisia keinoja ja tehneet asioita luovasti omalla tavallamme. Kyllähän se vaatii todella paljon työtä ja ovelia vetoja. Ei ole mitään yhtä salaisuutta, vaan kymmeniä erilaisia juttuja joita olemme testailleet ja parhaat jäävät käytäntöön. Tulee myös huonoja ideoita joista ei ole mitään hyötyä. Ehkä huonoin idea oli Pesuvisa, kilpailu Facebookissa. Osallistujia oli vain muutama, joten 5 kilon pesuainepaketin voitti äitini. 

– Sen kummemmin emme lähde asiaa tarkentamaan, sillä ideat ovat eräänlaisia liikesalaisuuksia, Surma-Aho sanoo.

Digitaaliset musiikkipalvelut profiloivat kuuntelijaa toistettujen kappaleiden valossa ja siltä pohjalta asiakkaalle suositellaan uutta musiikkia, josta tämä saattaisi pitää. Profilointia suorittavat algoritmit, jotka kääntelevät tuhansia eri parametrejä selvittäessään kokonaiskuvaa kuuntelijan musiikkimausta. Näistä tuhansista parametreistä Badenstock on selvittänyt ainakin kymmeniä toimintatapoja.

– Emme taistele löytääksemme kuulijoita, vaan pyrimme vaikuttamaan algoritmeihin. Yksi on se, että mitä enemmän julkaisee, sitä enemmän suositellaan, hän paljastaa.


Musiikkityylejä laidasta laitaan

Yksi avaintekijä kuuntelukertojen keräämisessä on mahdollisimman laajaan kuuntelijajoukkoon vetoaminen. Pesukoneen ja Badenstockin kohdalla tämä toteutuu siten, että tekijät eivät ole sitoutuneet mihinkään yksittäiseen tyylisuuntaan tai esityskieleen. Kappaleiden tyyli ja tunnelma vaihtelee aivan laidasta laitaan ja yleisimmät kielet lyriikalle ovat englanti ja portugali. Suomen kieltä ei ennen Daalian uutta kappaletta ole ollut kuin nimessä, sillä suomalainen yleisö on lukumäärältään mitätön. Portugalia ja englantia ymmärtävät miljardit ihmiset.

– Maailmassa on 7 miljardia musiikkimakua. Täytyy löytää kohderyhmä, johon oma musiikki vetoaa. On täysin mahdotonta tehdä kappale, josta kaikki tykkäävät. Eihän kaikki jaksa Stairway to heaveniakaan kuunnella. On vain löydettävä oma yleisö ja kohdennettava markkinointitoimenpiteet niin, että ne tukevat algoritmin toimintaa, Surma-Aho kertoo.

Perinteinen musiikkialan toimintamalli kautta aikojen on ollut julkaista levyjä useamman kappaleen kokonaisuuksina. Tämä on pikkuhiljaa taakse jäänyttä elämää, ja tulevaisuudessa julkaisut tapahtuvat entistä enemmän yksi kappale kerrallaan. Tämä kuuluu myös Pesukoneen tapaan toimia.

– Viime vuoden puolella Spotifyn pääjohtaja kertoi tulevaisuuden trendeistä musiikkiteollisuudessa, jotka ovat jo nyt nähtävissä. Se puhe opiskeltiin tosi tarkkaan, eli koko idea oikeastaan pohjautuu siihen puheeseen. Yksi asia oli, että albumit jäävät jatkossa entistä enemmän taustalle.


Lauluja pyykin pesemisestä

Surma-Ahon valitsema tematiikka voi herättää monissa kymyksen ”miksi juuri pesukone?” Vastaus kuuluu vapaamuotoisesti lyhennettynä vastakysymyksenä: ”miksikäs ei?”. Kun ihmisessä herää ihmetystä, tarkoittaa se myös mielenkiinnon herättämistä. Toinen näkökulma on naljailla itsensä liian vakavasti ottaville taiteilijoille. 

– Päätimme laittaa nimen, joka olisi ideana typerä. Suurin osa kappaleistamme kertoo pesukoneista ja pyykin pesemisestä, mikä on täysin absurdi ajatus. Musiikin tekijät tekevät kappaleita omista taiteellisista lähtökohdistaan ja ovat niistä tosi ylpeitä. Puhuvat kauniisti sanoituksistaan, että miten sain ideat vessassa istuessani ja miten on hyvä tarina kun orpopoika jäi sirkkeliin. Tämä kaikkihan on markkinointia, jolla houkutellaan ihmisiä kiinnostumaan musiikista. Me pilailemme tällä asialla. Vain idiootti tekee kappaleen käytetyn pyykkikoneen ostamisesta, Surma-Aho toteaa huvittuneena. – Kaikessa markkinoinnissahan huomio on tärkein voimavara. Meidän kannaltamme on aivan älyttömän hyvä asia, jos joku vetäisee porot sieraimeen tästä. Ihan loistava juttu, menestyisimme huikeasti.

Surma-Aho toteaa nimen olevan Suomessa kiva sisäpiirivitsi, mutta ulkomaiselle kuulijalle sillä ei ole merkitystä suuntaan tai toiseen.

– Jos ajatellaan nimeä ihan sanana, niin siinähän on joka toinen kirjain vokaali ja joka toinen konsonantti. On ollut hauska kuunnella, miten se lausutaan eri puolilla maailmaa. Vaikka kappaleita ei suomeksi esitetäkään, olemme kielestämme sen verran ylpeitä, että päätimme laittaa nimen suomeksi.


Aika kulkee, keinot muuttuvat

Surma-Ahon henkilökohtaiseen tuotantofilosofiaan kuuluu käytännönläheisyys sillä tavoin, että asioista ei tehdä tarpeettoman monimutkaisia vain siksi, että muusikkojen ikiaikaiset kirjoittamattomat säännöt sitä vaativat. Esimerkiksi oikeiden rumpujen äänittäminen akustisesti on kallista ja työlästä, kun nykyteknologia mahdollistaa rumpuraitojen luomisen koneen äärellä istuen.

– Rumpuja ei tarvi eikä kannata ruveta nykypäivänä soittamaan, mutta esimerkiksi bassolinjat soittelen itse. Koneet eivät musiikin tekemistä juurikaan helpota. Se on aivan harhaluulo, että biisejä tehdään nappia painamalla. Tuotantoaika on omalla kohdallani noin 30-40 tuntia kappaletta kohden. Siinä ehtii aika montaa tuhatta nappia painaa. Muusikot usein sanovat, että se on helppoa kun ei tarvi osata soittaa, mutta ihan vapaasti voi tulla kokeilemaan, Surma-Aho kehottaa.

Muutoin Pesukone-kappaleen syntyprosessi kulkee aika konventionaalista polkua.

– Tämän vuoden puolella olen tehnyt itse kolmetoista kappaletta. Sävellys on helpoin osa, siihen menee viisi minuuttia. Sanoittaminen on hieman vaikeampaa, siihen tarvitaan jokin ajatus. Kun biisiaihio on valmis, pallottelemme materiaalia laulajan kanssa muokaten rakenteellisia ideoita ja äänimaailmaa. Sitten kun kuulostaa hyvältä, kappale miksataan ja lähetetään Tampereelle masteroitavaksi. Sen jälkeen kappale lähtee pojalleni Samulille, joka huolehtii sen jakelijan kanssa eteenpäin. Santeri tekee kansitaiteen ja sitten alamme markkinoimaan, Surma-Aho tiivistää.

Surma-Aho mieltää tietynlaisen vaatimattomuuden osaksi kainuulaista identiteettiä. Nöyryyttä ei kuitenkaan tule sekoittaa nöyristelyyn, eikä vaatimattomuus ole sitä sorttia, että se estäisi miljoonayleisöjen saavuttamista.

– Tässä paistaa se, että ei pullistella kauheasti omilla saavutuksilla. Ihmisissä näkyy luonnonläheisyys ja maisemista ollaan salaa ylpeitä. Kainuulaisuutta leimaa rehti ja reilu meininki. Helekutin mukavia aitoja ihmisiä. Vaatimattomuus voi olla myös tehokeino, eli en näe asiassa ristiriitaa. Tietysti pitää oikeassa paikassa osata avata suunsa. Henkilökohtaisesti itselleni vaatimattomuus ei ole ongelma.


Petri Möttönen

Pekka Huttu-Hiltunen - ”Runolaulu on suomalaisen kulttuurin kivijalka”

Kuhmolainen kansanmusiikin tutkija Pekka Huttu-Hiltunen on pitänyt kulttuurin saralla useita rautoja tulessa jo vuosikymmenten ajan. Hänen ...