Silja Keränen - Vihreä diplomi-insinööri peräänkuuluttaa lisää keskustelua

Vuoden 2013 alusta Kajaanin valtuustossa ja hallituksessa istunut vihreä poliitikko Silja Keränen on ehtinyt pian vuosikymmenen kestäneen poliittisen uransa aikana takoa montaa rautaa. Kaupungin luottamustoimien lisäksi hän toimii puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana. Edellisessä kaudella hän toimi myös vihreiden maatalouspoliittisen työryhmän puheenjohtajana. Edeltävät neljä vuotta hän oli valtuuskunnan jäsen Vihreiden Naisten edustajana sekä johti valtakunnallista Maaseutu- ja erävihreitä.

Silja on syntyperäinen kajaanilainen, tarkemmin määriteltynä Teppanasta, missä opettaja-äidin ja metsänhoitaja-isän kanssa asuttiin kerrostalossa. Sen vastapainona lapsuuteen kuului elämää äidin ja isän kotitiloilla – Virroilla ja Lapinlahdella. Ala-asteen Silja kävi Teppanan koulussa Aaro Heikkisen hyvässä opissa ja yläasteen Kätön koululla. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Linnan lukiosta vuonna 2002. Kirjoitusten jälkeen oli vuorossa ympäristönsuojelutekniikan opinnot Oulun yliopistossa. Diplomityö käsitteli terästehtaan kuonien liukoisuusominaisuuksia. Opintojen aikana muodostunut käsitys ympäristön tilasta oli yksi niistä syistä, jotka saivat Siljan mukaan poliittiseen toimintaan.

– Sieltä tarttui aika vahva ymmärrys siitä, mihin tämä maailma on menossa ja miten me oikeastaan luonnon kannalta elämme. Asialle tarvitsee tehdä jotain ja sille voi tehdä jotain. Isot ratkaisut näihin liittyen tehdään politiikassa, Silja toteaa.

Lopullinen kimmoke syntyi vuoden 2011 eduskuntavaalien ääntenlaskua seuratessa.

– Seurasin ääntenlaskua Singaporessa, jossa ollaan viisi tuntia Suomea edellä. Persujytkyn toteutumista seuratessa päätin aamuyön tunteina, että nyt tarvitaan minultakin jokin signaali paremman maailman puolesta, pelkkä ääni vihreille ei enää riitä. Kotipaikka oli tuolloin Helsingissä, joten liityin nettisivujen kautta Etelä-Helsingin vihreitten jäseneksi. Kajaaniin muuttaessani vaihtui sitten kotiyhdistyskin, Silja muistelee.

Monipuolisuutta metsäajatteluun

Siljan isä oli metsänhoitaja, joka lähestyi alaa vahvasti tehotuotanto edellä. Vaikka mielipiteet eivät aina osuneetkaan yksiin, tarttui isän kanssa käydyistä keskusteluista paljon näkökulmaa asian kaikilta laidoilta. Metsää itsekin omistava Silja mainitsee, että hän näkisi mielellään laajempaa keskustelua.

– Metsä on minulle tärkeä henkisesti virkistyksen lähteenä ja omana paikkana. Lähtökohta on mielestäni se, että metsätalous on hyvä asia ja puu on hieno materiaali. Pari juttua kuitenkin on, missä tarvittaisiin muutosta. Ensiksi metsien suojelu, etenkin vanhojen metsien hakkuut. Oikeasti arvokkaiden vanhojen metsien hakkaamisesta pitäisi yksinkertaisesti luopua, sillä niitä on loppujen lopuksi jäljellä tosi vähän. Yleensäkin metsien käyttöä olisi mietittävä monipuolisemmin tilanteen mukaan. Onko metsä arvokkaampi puumateriaalina vai suojeltuna virkistyskäytössä ja monimuotoisuuden lisääjänä. Tätä keskustelua pitäisi mielestäni käydä paljon enemmän niin Kainuussa kuin koko maassakin, Silja sanoo.

– Toinen aihe on turvemaakysymys. Meidän metsätalousmaista 30 prosenttia on turvemaita. Tutkijoiden näkemys on selvästi se, että turvemaita tulisi hoitaa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä ja välttää avohakkuita. Tukki- ja kuitupuukertymiä laskettaessa tätä ei oteta huomioon, vaan turvemaita käsitellään kuten kivennäismaita. Se miten jatkuva kasvatus turvemailla vaikuttaa hakkuukertymiin, on tärkeä Kainuuta koskettava kysymys.

Kotiseutuylpeys kuuluu kaikille

Kainuussa syntynyt ja kasvanut Silja kertoo joutuneensa ajoittain pohtimaan, pidetäänkö häntä oikeana kainuulaisena niiden rinnalla, joiden suku on asunut täällä satoja vuosia. Tällaisia ajatuksia hän ei soisi kenenkään joutuvan pyörittelemään. Jo väestörakenteekin takia uusien tulokkaiden aito mukaan ottaminen olisi tärkeää.

– Minusta on ihanaa, että meillä on tällainen maakuntaidentiteetti. Kotiseuturakkaudessa ja -ylpeydessä on paljon hyvää ja se on eittämättä vahvuus. Meidän on erittäin tärkeä pitää huolta siitä, että se myös säilyy vahvuutena. Tänne muuttavien ihmisten tulisi voida kokea itsensä oikeiksi kainuulaisiksi, vaikka heillä ei täällä juuria olisikaan. Meillä on tässä asiassa vielä tekemistä, Silja toteaa.

– Nälkämaan laulussa sanotaan, että raukat vain menköhöt merten taa. Ikään kuin lähtijä olisi petturi. Sehän ei ole terve fiilis millään tavalla. Päinvastoin. Edistät ja viet omaa maakuntaasi sinne mihin menetkin, ja tervetuloa takaisin taas jossain vaiheessa.

Petri Möttönen

Henri Jokela - Hiljattain kainuulaistunut autokauppias arvostaa maisemia

Pörhön Autoliikkeen aluejohtaja Henri Jokela on ehtinyt tarkastella lähemmin kainuulaista elämänmenoa viime vuoden toukokuusta lähtien muutettuaan tänne perheineen nykyisen toimensa perässä. Ennen Kajaaniin muuttoa hän asui neljän vuoden ajan Porissa, missä hän toimi Rinta-Joupin Autoliikkeessä yksikön vetäjänä. Raahessa syntynyt ja Pattijoella nuoruutensa viettänyt Jokela on asunut suurimman osan aikuisuudestaan Oulussa. Kokemusta autokaupasta on 37-vuotiaalle Jokelalle ehtinyt kerääntyä kaikkiaan jo viisitoista vuotta.

– Opiskelin liiketaloutta Oulun ammattikorkeakoulussa. Harjoittelun siivellä hakeuduin ihan tarkoituksella autokauppaan. Ajatuksena oli, että saisin tehdä myyntityötä ja olla kuitenkin myös autojen kanssa tekemisissä. Sille tielle olen jäänyt, Jokela kertoo.

Jokela arvelee, että autokauppiaan työ olisi melkoista pakkopullaa, ellei kiinnostusta moottoriajoneuvoja kohtaan olisi olemassa. Varsinkin nuorempana rassaaminen oli harrastuksissa vahvasti läsnä, mutta nykyisin autojen parissa päivätyönsä tekevä perheellinen mies puuhastelee vapaa-aikanaan mieluummin jotain muuta.

– Äiti ja isä ovat kertoneet, että heti kun minulla jotain kädessä pysyi, oli minulla pikkuauto. Kaikenlaisia vehkeitä on ollut, mutta autot ovat aina olleet kaikki kaikessa. Sitä mukaa kun on kasvanut, ovat lelutkin kasvaneet. On ollut krossipyörää ja pientä moottorikelkkaa ja myöhemmin mopoja ja moottoripyöriä. Sitten kun autokortin sain, olen purkanut jonkun auton osiksi ja laittanut sen hyvällä maulla mieleisekseni. Nykyisin käytännössä kaikki vapaa-aika menee lasten kanssa ulkoillessa. Käymme leikkipuistoissa, pyöräilemässä ja patikoimassa. Luonnossa liikkuminen on virkistävä ja rauhoittava vastapaino päätteen ääressä istumiselle. Iso henkireikä on myös mökki Kuusamossa Kitkan rannalla, Jokela kertoo.

Tekoäly tekee tuloaan

Autoala on monipuolinen kenttä, jonka saralta löytyy monenlaisia tehtäviä myös myynnin ulkopuolella. Jokelan kannalta alan kehitys muuttuu vuosi vuodelta kiinnostavammaksi uusien innovaatioiden myötä. Digitaalisuus ja teköäly raivaavat tilaa itselleen kiihtyvällä tahdilla.

– Viime vuosina on tullut paljon kansan saataville älykkäitä ajamista avustavia järjestelmiä. Jotkut tällaiset asiat ovat jo itsestäänselvyyksiä pienemmissäkin autoissa, ja ylemmän hintaluokan autoihin tulee koko ajan uusia ominaisuuksia, Jokela toteaa.

Kehitys tuo mukanaan lieveilmiön. Siinä kun 70-luvulla auton pystyi huoltamaan itse alusta loppuun, vaativat nykyiset ajoneuvot hienostuneempaa osaamista.

– Ei ole suositeltavaa yrittää kaikkea itse. Uuden auton luovutuksen yhteydessä asiakkaalle kyllä kerrotaan, mitä siihen voi itse tehdä. Normaalit nestepintojen tarkistukset ja lasinpesunestesäiliön täytöt ovat tietysti tällaisia, mutta pääsääntöisesti uusi auto laitetaan korjaamolla ensimmäiseksi tietokoneen nokkaan, Jokela kertoo.

Alalla on tapahtunut viidentoista vuoden aikana suurta muutosta myös kaupankäyntitavoissa.

– Silloin 15 vuotta sitten palveltavia asiakkaita oli lauantaisin jonoksi asti ilman sen kummempia markkinointitoimenpiteitä. Vaikka nettimyyntiportaalit olivat jo tuolloin olemassa, tulivat ihmiset enemmän paikan päälle katsomaan eri vaihtoehtoja. Tänä päivänä auton tarvis kartoitetaan aika tarkalleen etukäteen ennen kuin otetaan yhteyttä myyjään. Myyntiä tehdään kuten ennenkin, vaikka liikenne autokaupan lattialla onkin vähentynyt, Jokela arvelee.

Automyyjän ammattitaidolle on siis kysyntää jatkossakin, vaikka menetelmät muuttuvat vuosien varrella. Vaikka asiantuntemus myyntiartikkeleista onkin olennainen osa ammattitaitoa, on Jokelan mukaan vieläkin tärkeämpää sosiaalinen pelisilmä ja kommunikaatiotaidot.

– Myyjiä itsekin rekrytoineena olen huomannut, että kokemus kaupan alalta ylipäänsä on eduksi. Monet mobiililaitteiden tai vaikka huonekalujen myyjinä toimineet ovat usein suoriutuneet hyvin aika nopeastikin autokauppaan siirryttyään. Oleellista on kohdata asiakas sellaisena ihmisenä kuin hän on ja pystyä kartoittamaan mitä asiakas haluaa ja tarvitsee, Jokela kertoo.

Auton hankkimista miettiviä hän ohjeistaa saapumaan paikan päälle ja kiskaisemaan myyjää rohkeasti takin helmasta. Tarvekartoitus tehdään rehellisesti ja asiakasta kuunnellen, jotta oikeanlainen auto varmasti löytyy. On kauppiaankin edun mukaista, että asiakassuhteeseen saadaan jatkuvuutta.

Kainuun luonto viehättää

Kajaaniin muutto tapahtui lapsia ajatellen. Porin vuosina perhe kasvoi kahdella tulokkaalla. Tytär on nyt kolme ja poika on reilun vuoden.

– Totesimme, että olisi helpompaa asua vähän pohjoisemmassa, lähempänä molempien perheitä, sukulaisia ja ystäviä. Vaimolla oli kosketuspintaa Kajaaniin, sillä hän suoritti opiskelunsa täällä. Itselläni oli kokemusta sen verran, että armeija tuli käydyksi Kainuun prikaatissa ja kaupunkia nähdyksi iltalomilla. Tykkäämme Kainuun luonnosta, vesistöistä ja harrastusmahdollisuuksista todella paljon. Myös perusarki on täällä helppoa ja pyörii kohtuullisen kilometrisäteen sisällä. Tuntuisi kovin kaukaiselta ajatukselta asua jossain Kehä III:n sisäpuolella, Jokela kertoo.

Kainuulaisuudesta Jokelaa kertoo tehneensä sen suuntaisia havaintoja, että kansan perusluonne on rehtiä ja periksiantamatonta.

– En tiedä, kumpuaako se pitkistä perinteistä, kun on oltu hieman eristyksissä ja jouduttu selviämään vaikeissa olosuhteissa. Jos käännetään kysymystä niin päin, niin huomaavatko täällä pitkään asuneet kainuulaiset, miten upea luontomiljöö ja maisemat täällä on? Maakuntana meidän kannattaisi tuoda edelleen enemmän esille useammissa foorumeissa, mitä kaikkea meillä täällä on verrattuna isompiin kasvukeskuksiin. Yksi positiivinen asia joka tulee mieleen on se, että täällä on erittäin virkeä ja toimiva kauppiasyhdistys, Jokela tuumii.

Oulussa, Porissa ja Kajaanissa autokauppaa tehneenä Jokela toteaa ihmisten olevan pohjimmiltaan hyvin samanlaisia kaikkialla, joskin pinnalliset eroavaisuudet tuovat toimintaan omia vivahteitaan.

– Oulussa asiointi ventovieraan ihmisen kanssa kylmiltään on hyvin helppoa ja luontevaa. Porilainen saattaa antaa itsestään alkuun tylyn vaikutelman, vaikka ei mitään pahaa tarkoittaisikaan. Siellä kommunikaatio on vain luonnostaan vähän töksähtelevää. Muutaman sanan vaihdettuaan sitten kaikki alkaa sujumaan. Kainuulainen on varmaankin jotain siltä väliltä. Ehkä jollain lailla hitaasti lämpeneviä, mutta ystävällisiä. Kajaani maakuntakeskuksena on vähän asia erikseen, kun väkeä on eri puolilta maata ja ihmisten taustat ovat paljon moninaisempia. Ihmiset eri puolilla maata ovat erilaisia, mutta näkisin sen rikkautena.

Petri Möttönen

Pasi Ahoniemi - Mummu antoi eväät kunnanjohtajuuteen

Paltamon kuntaa on kipparoinut vuoden 2018 elokuusta lähtien Kontiomäen taajamassa perheineen asuva Pasi Ahoniemi. Ahoniemen kattilakuntaan lukeutuu kunnanjohtajan itsensä ja vaimon lisäksi neljä lasta, joiden ikähaarukka on yhden ja yhdeksäntoista välillä. Vanhin poika aloitti juuri palveluksensa Kainuun prikaatilla

45-vuotias Ahoniemi on koulutukseltaan Tradenomi YAMK. Ennen kuntajohtajan pestiä hän teki pitkän savotan Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnanjohtajana. Kuntapolitiikkaan hän on osallistunut vuodesta 2008 lähtien ja toimi myös kunnanhallituksen puheenjohtajana kuuden vuoden ajan.

Kunnallisten luottamustehtävien pariin hänet ajoi halu olla mukana hoitamassa yhteisiä asioita ja ennenkaikkea kehittämässä omaa kotikuntaa.

– Nykyiseen ammattiini lähdin hakeutumaan hyvin pitkälti samoista lähtökohdista. Kunnanhallituksen puheenjohtajan paikalta näki sen potentiaalin, mitä Paltamossa on, Ahoniemi toteaa.

Tähtäimessä entistäkin mukavampi asuinkunta

Paltamon vahvuuksiksi hän laskee keskeisen sijainnin sekä turvalliseen ja sujuvaan arkeen tähtäävän toimintastrategian.

– Paltamon sijainti keskeisellä paikalla Kainuussa on suurin tekijä. Kaksi valtaväylää, VT22 ja 5-tie kulkevat kunnan läpi ja meillä on kaksi rautatieasemaa joista toinen risteysasema. Sitten on tietysti vesiväylä, joka on ollut entisaikoina suuri liikkumisen mahdollistaja. Toinen vahvuus on se, että Paltamo on laadukkaan ja turvallisen asumisen kunta, jossa kaikki on aika lähellä. Tähän tulevaisuuteen olemme satsanneet investointien ja kehittämisaihioiden avulla. Vastaavanlaisia mahdollisuuksia on maakunnassa yleensäkin. Kainuuhan on ollut viime viikkoina vahvasti esillä niin valtakunnallisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa, Ahoniemi pohtii.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta strategisesta ajattelusta on vaikkapa se, että Paltamo muutti varhaiskasvatuksensa maksuttomaksi tämän vuoden alusta lähtien. Viime vuonna varhaiskasvatusmaksut toivat kunnan kukkaroon hieman alle 90 000 euroa. Kun tästä rahasta poistaa laskutuksen aiheuttamat kulut, varsinainen tuotto jää Ahoniemen mukaan noin 50 000 euroon. Yhdelle lapsiperheelle vuosittainen säästö voi kuitenkin olla useita tuhansia euroja.

Pohjoinen ulottuvuus

Kunnanjohtajan esisijainen velvollisuus on palvella oman kuntansa hyvinvointia edistäviä asioita. Ahoniemi kuitenkin muistuttaa, että vähäväkisessä maakunnassa on syytä puhaltaa yhteen hiileen, kuten on paljon tehtykin.

– Kuntajohtajat eivät edusta pelkästään omaa kuntaansa, vaan toimivat koko Kainuun ja lähialueen lähettiläinä. Kainuun kunnan- ja kaupunginjohtajilla on läheiset, lämpimät ja säännölliset keskusteluyhteydet, eikä pelkästään kuntajohtajien kesken, vaan myös kuntayhtymien ja maakuntajohtajan kanssa on hyvät puhevälit ja yhteistä näkemystä. Luonnollisesti toisten kuntien kanssa ollaan arjessa enemmän tekemisissä kuin toisten, mutta nämä säännölliset keskustelut edesauttavat sitä, että kaikki puhuvat keskenään. Yhteyttä pidetään matalalla kynnyksellä esimerkiksi Whatsapp-ryhmän kautta, Ahoniemi kertoo.

Yksi hyvä yhteistyösauma lienee hiljattain ympäristöluvan saanut biosellutehdashanke. Ahoniemi tähdentääkin, että hanke ei kosketa vain Paltamoa, vaan laajasti koko lähialuetta.

– Jokainen joka on vähänkään tutustunut aluetalousvaikutusten arviointiraporttiin tietää, mikä merkitys tällä tulee olemaan Kainuun talouteen ja työllisyyteen, hän toteaa.

Elämänasenne isoäidin perintöä

Ahoniemi vietti hyvin tavanomaisen kainuulaisen lapsuuden Paltamon Mieslahdessa. Nuorempia sisaruksia oli useita, mikä osaltaan antoi motivaatiota yhteisistä asioista huolehtimiselle. Erityisen tärkeäksi lapsuusmuistoksi Pasi mainitsee mummolakesät, joista myös tarttui mukaan paljon kuntajohtajan työssä tarvittavaa asennetta.

– Mummu oli hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja otti voimakkaasti kantaa. Puoluepolitiikasta ei sinänsä ollut puhetta, mutta hän luki paljon lehtiä ja seurasi maailman tapahtumia. Aika herkästi hän myös suostui väittelemään näistä asioista, noin positiivisessa mielessä sanottuna. Mieleen ovat jääneet myös hänen kanssaan tehdyt kalareissut; mummu luki lehteä veneen perässä ja minä uitin siimaa laidan yli. Vielä lukioikäisenäkin kävin hänen kanssaan paljon mielenkiintoisia keskusteluja, Ahoniemi muistelee.

Kaipuu rankamehtään

Kuluneen vuoden alkupuoli oli kaikille poikkeuksellinen, niin myös Paltamon kunnanjohtajalle. Aika harrastuksille on kiven alla. Juuri nyt tilanne on hetkeksi helpottanut, sillä kunnanjohtaja tavoitettiin haastatteluun kesken loman.

– Kunnanjohtajan työ ei muutenkaan ole tiukasti kelloon tai viikonpäivään sidottua, mutta on ollut melko hektistä. Olen koettanut aina sopivissa väleissä harrastaa liikuntaa, mutta aivan erityisesti olen kaivannut metsätöitä. Nyt lomalla olen ehtinyt viettää aikaa perheen ja harrastusten parissa ja vielä olisi tarkoitus ehtiä kalalle muutaman kerran, Ahoniemi suunnittelee.

Nuoruudessaan Ahoniemi harrasti siluettiammuntaa, jossa hän menestyikin kohtalaisen hyvin. Palkintokaappiin jäi esimerkiksi Euroopanmestaruus Kemissä käydystä kisasta Revolveri A -luokassa vuonna 1991. Kaikista mieleenpainuvimpia olivat kuitenkin oman seuran paikalliset puulaakikisat.

– Niissä oli kova taso ja kun kaikki kilpailijat ovat kavereita, tulee kilpailuun omanlaisensa sävy. Se oli mukava ja mielekäs harrastus, mutta jäi vähemmälle näön heiketessä ja loppui kokonaan kun lähdin opiskelemaan. Aina se välillä käy mielessä, että voisi koettaa uudelleenkin, Ahoniemi pohtii.

Periksi ei anneta

Ahoniemi arvelee kainuulaisuuden syntyvän sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta. Vielä nykyäänkin puhutaan usein nälkämaasta, joskin termi on käännetty vahvuudeksi; täällä pärjätään oloissa, joissa heikommat sortuvat.

– Historian valossa täällä ei ole elämä aina ollut ruusuilla tanssimista, mutta nykypäivän kainuulainen identiteetti kumpuaa juuri sieltä. Luonto ja kainuulaisten luontoyhteys on aivan ainutlaatuista, kuten myös kulttuuriperimä. Täältä on noussut paljon suuria nimiä esimerkiksi runouden ja kirjallisuuden alalla, mutta yhtälailla täältä on noussut huipputeollisuutta ja tekniikkaa. Hyvä esimerkki on Skoda Transtech Otanmäessä, Ahoniemi toteaa.

Näillä eväillä olisi Ahoniemen mielestä enemmänkin hyödyntämismahdollisuuksia. Hän painottaa positiivisuuden merkitystä. On mielekkäämpää käyttää energiansa ratkaisukeskeisyyteen sen sijaan että miettisi perusteluita sille, miksi jotain ei pystytä tekemään.

– Olisi hyvä pyrkiä kaikin mahdollisin tavoin hyödyntämään tämä voimakas identiteetti ja puhumaan siitä positiivisessa hengessä, sillä se on hyvä asia. Kainuu on rikas maakunta luonnonvaroiltaan ja varsinkin ihmisiltään. Usein mainitaan kainuulainen kateus, mutta en ole ihan varma olisiko siinä kyse enemmänkin siitä, että pyritään tekemään asiat paremmin kuin toinen, Ahoniemi arvelee.

Kainuulaisuus ei Ahoniemen mielestä ole mihinkään ainakaan katoamassa. Pyydämme kunnanjohtajaa vetämään jalkaansa visionäärin saappaat ja ennustamaan, miltä näyttää Kainuu vuonna 2100.

– Kyllä Kainuu niittää mainetta monellakin saralla. Täältä viedään monenlaista tuotetta, eikä varmasti vähiten matkailutuotteita. Identiteettinsä puolesta Kainuu säilyy ja kehittyy hyvään suuntaan. Asukaslukuun en ota kantaa, mutta täällä asuu hyvässä tasapainossa luonnon kanssa se väestö joka täällä haluaa asua. Myös voimakas kuntiin liittyvä identiteetti säilyy, ja sekin on syytä nähdä rikkautena. Kainuulaisuus on omanlaisensa vivahde, johon kunnat tuovat vielä lisävivahteita.

Petri Möttönen

Teuvo Hatva - Mieli lepää pärekattoa naulatessa

Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva on mies, jolla on monta rautaa tulessa kerralla. Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen hommat vievät oman aikansa, ja sen lisäksi vuolijokelainen Teuvo aloitti viime syksynä keskustan Kainuun piirin puheenjohtajana viime marraskuussa Esa Kemppaisen luovuttua pestista vain vuoden sitä hoidettuaan.

Hatvan tausta on maa- ja metsätaloudessa ja siellä on myös hänen tämänhetkinen pääelinkeinonsa. Maanviljelijän hyppäys politiikan tekemiseen saattaa ulkopuolisen tarkkailijan silmin vaikuttaa vähäisen kokemuksen äkkilähdöltä, mutta totuus on toisenlainen. Teuvo on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja poliittisen päätöksenteon prosessit ovat hänelle hyvinkin tuttuja, vaikka varsinaista kunnallishallinnon kokemusta ei lähtöviivoilla kovin paljoa ollutkaan. Kajaanin valtuustossa ja kaupunginhallituksen ruorissa hän kertoo viihtyneensä.

– Olen tykännyt. Vaikka en politiikassa olekaan ollut kovin pitkiä vuosia mukana, olen kuitenkin ollut yli kolmekymmentä vuotta jossakin luottamustehtävissä, kuten esimerkiksi MTK:ssa ja Metsäliitossa. Hallinnollinen kulttuuri ja demokraattinen päätöksenteko oli siis ennestään tuttua. Suurta hyppäystä ei näin ollen tarvinnut tehdä, Teuvo kertoo.

Yhteisten asioiden hoitaminen on Hatvalle eräänlainen sukurasite, sillä serkku-Pertti istui pitkään Vuolijoen valtuustossa ja hallituksessa ennen kotikunnan liittymistä Kajaanin kaupunkiin.

– Täti oli myös aikanaan kansanedustajana. Voidaan siis sanoa, että kotini oli poliittisesti aktiivinen, Teuvo toteaa.

Hyvä henki valtuustosalissa

Teuvon lähtö kunnallispolitiikkaan tapahtui puoliksi vahingossa. Muuan kajaanilainen tuttu sai houkuteltua Teuvon ehdokkaaksi vuoden 2012 kuntavaaleissa.

– Ajattelin, että mennään nyt listantäytteeksi. Satuin kuitenkin menemään läpi, ja oikeastaan sillä tiellä nyt ollaan, Teuvo muistelee.

Viime kevään europarlamenttivaaleissa Teuvo pärjäsi maakunnan ääniharavana. Hän sai eniten ääniä seitsemässä Kainuun kahdeksasta kunnasta. Ainoastaan Suomussalmella hän jäi kakkoseksi paikkakunnan omalle Merja Kyllöselle. 5 249 äänellä ei silti herunut euroedustajan paikkaa. Hatva uskoo tämän johtuvan julkisuuden puutteesta.

– Kun koko maa on vaalipiirinä, pitäisi varmaan olla jollakin tavalla tunnettu, jos haluaisi pärjätä istuvia meppejä vastaan. Sellaisen julkisuuden saavuttaminen rehellisin keinoin on puolessa vuodessa vaikeaa, Teuvo pohtii.

Valtuustokauden hän kertoo Kajaanissa sujuneen hyvissä ja sopuisissa merkeissä. Hän muistuttaa, etteivät kaikki päätöksenteon vaiheet koskaan tule julkisuuteen, joten kokonaiskuvan muodostaminen pelkästään mediaa seuraamalla voi olla haasteellista.

– Olemme saaneet monia asioita kehitettyä. Käsittelyssä oli suuria kysymyksiä, kuten Kainuun Voiman ja Loisteen kaupat. Vanhat poliitikot varoittelivat minua, että näistä saadaan lihava riita, mutta keskustelut sujuivat hyvässä hengessä ja näkemykset soviteltiin kriteeristöjen luomiseksi ennen kuin asioita ryhdyttiin valmistelemaan. Olemme saaneet aikaan päätöksentekokulttuurin, jossa vaikuttamismahdollisuudet ovat olemassa pitkin matkaa ja eri näkökulmat otetaan huomioon. Sitten kun tulee varsinainen päätöksentekohetki, se käy kohtuullisen vähillä puheilla. Minusta se on sen merkki, että prosessi toimii, Teuvo tuumii.

Ajatukset pois politiikasta työn avulla

Keskustan kannatusluvut ovat viime viikkoina olleet sukeltamaan päin. Asiaan on mahtanut vaikuttaa myös valtiovarainministerin tehtävistä väistyneen Katri Kulmunin vaiheet. Teuvo ei osaa sanoa, miten olisi itse Kulmunin saappaissa menetellyt, mutta mainitsee arvostavansa tämän moraalista suoraselkäisyyttä omien virheidensä tunnustamisessa ja niistä vastuussa olemisessa. Hän myös muistuttaa, että gallupit ovat vain gallupeja.

– Eihän siinä mieli mettä keitä ja oirehan se on jostain. Täytyy kuitenkin nähdä myös kaikki pitkäjänteinen työ joka ei näy välittömästi gallupeissa. Mielestäni olemme olleet hyvillä raiteilla tässä asiassa eduskuntavaalien jälkeen. Tietysti ministeri Kulmunin eroon johtaneet tapahtumat eivät ole hyväksi. Tai kukapa tässä vaiheessa tietää, kummin päin tämä kääntyy. Gallupeissa pitää muistaa myös se, että ihmiset yleensä ottaen hyppäävät mielellään voittajan kelkkaan. Se nähdään nyt SDP:n kannatuksessa. Marinilla on hyvä kansansuosio, sillä hallituksen työ henkilöityy häneen voimakkaasti. Asian todellinen laita nähdään ensi kevään vaaleissa, Teuvo toteaa.

Silloin kun ajatukset on saatava pois politiikan parista, löytyy siihen oiva apu suorittavasta työstä.

– Tällä viikolla olen tehnyt pärekattoa. Maa- ja metsätalous on edelleen pääelinkeinoni, joten työ- ja vapaa-ajan raja on vähintäänkin häilyvä. Pärekatolla on helppo unohtaa politiikka, joten oikeastaan työ on minulle vapaa-aikaa, Teuvo sanoo.

Petri Möttönen

Matti-Jussi Pollari - Elämäntyö kulttuurin parissa

Jos missä päin Suomea tahansa syntyy keskustelu kainuulaisesta kulttuuritapahtumasta, on suurella todennäköisyydellä keskustelijoiden puheenaiheena Kuhmon kamarimusiikki. Tämä maakuntamme korkeakulttuurin valtikannuppi on tarjonnut vierailleen musiikillista taidenautintoa joka kesä vuodesta 1970 lähtien. Tänä kesänä olisi vietetty juhlavuotta puoli vuosisataa kestäneen taipaleen kunniaksi, mutta koronaepidemia peruutti tapahtuman tältä heinäkuulta. Korkean tasonsa lisäksi Kuhmon kamarimusiikki on tullut tunnetuksi välittömästä ja omaleimaisesta ilmapiiristään. Asiaa tuntevat puhuvat Kuhmon hengestä.

Festivaalin tarpeita palvelemaan rakennettiin 1990-luvun alkajaisiksi Kuhmo-talo. Talon rakennustyöt alkoivat 21. marraskuuta 1991 ja peruskivi muurattiin 28. helmikuuta 1992. Talo luovutettiin rakennuttajalle 21. kesäkuuta 1993 ja avajaispäivä oli 15. heinäkuuta 1993. Kuhmo-talo on kiinteistöosakeyhtiö, jonka omistavat Kuhmon kaupunki, Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistys ry ja Kuhmon Musiikkiyhdistys ry. Kuhmon keskustassa Lammasjärven rannalla sijaitsevassa talossa on kaksi salia. Lentua-salissa on 668 istumapaikkaa, joista permannolla 425 ja parvella 243. Pienemmässä Pajakka-salissa on 99 istumapaikkaa. Lisäksi talossa on aulakahvila, pieni tanssistudio ja talvisin Kuhmon musiikkiopiston käyttämiä luokkatiloja. Talossa järjestetään aktiivisesti monia muitakin musiikkitapahtumia, kuten Sommelon konsertteja, Kuhmon Talvi ja lastentapahtuma Hilpeä Heinäkuu. Rakennuksen suunnitteli Matti Heikkinen ja salien akustiikan asiantuntijana toimi professori Alpo Halme. Lentua-salia pidetäänkin yleisesti yhtenä Euroopan parhaista akustisista kamarimusiikkisaleista.

Kuhmo-talon toimitusjohtajana toimi sen perustamisesta lähtien syksyyn 2017 saakka kauppatieteiden kandidaatti Matti-Jussi Pollari. Toukokuun alussa Suomen Kulttuurirahaston hallitus myönsi Pollarille H. G. Porthan -mitalin. Perusteluissa mainittiin Kuhmon hengen syvällinen ymmärtäminen ja monipuolinen kulttuurinen osaaminen.

Mitä on Kuhmon henki?

Pollari kertoo saaneensa ensimmäiset aavistukset Kuhmon hengestä jo 80-luvun alussa. Tuolloin hän työskenteli Finland Festivals ry:n palveluksessa Helsingissä. Finland Festivals on vuonna 1968 perustettu yhteisorganisaatio eri taiteenalojen tapahtumille. Nykyisin se käsittää lähes sata festivaalia elokuvajuhlista rokkitapahtumiin ja näin ollen tarjoaa ohjelmaa yli 2 miljoonalle kulttuurinystävälle vuosittain.

– Työtoverini siellä hehkutti, että se Kuhmon juhla on oikea kruununjalokivi Finland Festivalsin ketjussa. Se tietysti herätti uteliaisuutta ja vähitellen hoksasinkin, että kyseessä on todella omaperäinen ja merkittävä tapahtuma, niin taiteellisesti kuin organisatorisestikin, Pollari muistelee.

Kun alkoi käydä selville, että Kainuun korvessa olisi työmaa avoinna, oli Pollari päässyt jo asiaan riittävän syvälle voidakseen luottaa kuhmolaiseen tekemisen laatuun.

– Mitä tahansa he tekevätkin, he varmasti ainakin yrittävät tehdä huippulaatua. Siksi uskalsin ottaa tehtävän vastaan, vaikka en kovin paljoa tiennytkään kulttuuritaloista, saati sitten kiinteistöosakeyhtiön hoitamisesta. Kuhmoon tultuani minulle sisäistyi yhä tarkemmin, mistä Kuhmon hengessä on kyse. Kuhmon henki lähtee juuri tuosta laatutavoitteesta. Siitä, että tehdään kunnianhimoisesti korkeaa laatua.

Pollarin mukaan Kuhmon henki ei rajoitu vain festivaaliorganisaatioon, vaan koskee koko kaupunkia. Kuhmon henki selättää kaiken mahdollisen katkeruuden, vaikka joku ei viulunsoitosta niin perustaisikaan. Parin ensimmäisen eläkevuotensa aikana Pollari on päässyt tutkailemaan asiaa myös yleisön näkökulmasta.

– Kahvilayrittäjät, kauppiaat ja majoituksentarjoajat eivät kuulu festivaaliorganisaatioon, mutta ovat mukana luomassa sitä tunnelmaa. Kuhmon hengen eteen tehtävä työ on hyvin suurelta osin sen ylläpitämistä. Se luodaan korkeatasoisissa musiikkiesityksissä, mutta sen ylläpitoon osallistuu jokainen, joka ei riko sitä. Tästä olemme saaneet Kuhmossa sovittua erittäin yksimielisesti viidenkymmenen kesän ajan. Kuhmon hengen rikkojia meillä ei onneksi ole, Pollari pohtii.

Lasitehtaan katveesta nälkämaan maisemiin

Pollari vietti elämänsä alkuvaiheet Iittalassa lasitehtaan liepeillä. Sieltä matka jatkui kauppakorkeakouluun opiskelemaan kansantaloutta ja markkinointia. Opiskelujen lomassa harrastustoiminta käsitti torven soittamista sekä sittemmin vähitellen myös laulamista.

– Olin ja olen musiikillisesti täysin amatööri, mutta innostun kovasti. En tehnyt soittamisen ja laulamisen eteen töitä muutoin kuin kulkemalla harjoituksissa, Pollari kertoo.

Soitto- ja laulupuuhat johtivat siihen, että 70-luvun lopulla Pollari pääsi Savonlinnan oopperajuhlien kuorolaiseksi. Se oli käänne Pollarin musiikkielämässä. Heräsi innostus, josko näitä hommia voisi tehdä myös ammatiksensa. Tämän innoituksen vallassa Pollari haki Finland Festivalsin pääsihteerin tointa. Yksi haastattelijoista oli Kuhmon kamarimusiikin silloinen johtaja Seppo Kimanen.

– Siitä alkoi Kuhmo-yhteyteni, joka ei ole katkennut vieläkään. Ennen Kuhmoon siirtymistäni 90-luvun alussa ehdin olla vielä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa johtajana, Pollari kertoo.

Kulttuurishokkia ei Kuhmoon muuttamisesta seurannut. Olo oli kotoisa, sillä myös entinen kotikunta oli pieni paikkakunta, josta vietiin maailmalle korkeatasoista taidetta. Yksi huomio pisti kuitenkin nopeasti silmään; Kainuussa vallitsee voimakas maakunnallisen yhteenkuuluvaisuuden tunne.

– Täällä jokainen tietää, että tärkeissä juhlissa lauletaan lopuksi Nälkämaan laulu. Tällaista ei suinkaan ole itsestäänselvästi muissa maakunnissa. Vahva maakuntaidentiteetti syntyy rajanvedoista. Alue on reitteineen ja vesistöineen kohtalaisen yhtenäistä aluetta. Täällä on eletty kaukana kaikista muista. Tietysti asiaan tulee mukaan myös se, että täältä päin on lähdetty soutamaan tervoja Ouluun. Vasta terva toi Kainuuseen rahan, sitä ennen elettiin puhtaasti luontaisessa vaihtotaloudessa. Oululaiset sitten usein päätyivät sen rahan nappaamaan, vaikka miten työ tehtiin täällä. Tällaiset asiat vuosisatojen aikana muovautuvat vahvaksi yhteishengeksi, Pollari arvelee. – Näin minusta ainakin tuntuu. Monet alan asiantuntijat osaavat varmasti kertoa asiasta paremmin.

Epidemia iskee lujaa vaan ei lannista

Kainuulainen kulttuurielämä on Pollarin mielestä yleisesti ottaen vahvalla tasolla. Maakuntahengen muodostumiseen lienee vaikuttanut jossain määrin sekin, että maakunnastamme tulee kaksi kotimaan mittakaavassa erittäin merkittävää kirjailijaa. Väen vähyys muodostaa omat haasteensa, mutta avaa myös toisaalta ovia kuntien rajat ylittävälle yhteistyölle. Esimerkiksi mieskuoro- ja puhallinpuolella on hyviä esimerkkejä maakunnallisesta yhteistyöstä.

– Kainuussa on varsin kunniallista kulttuurin tekemistä, se on aivan selvä. Esimerkiksi Suomussalmen teatteri Retikan vahvat vahvat viime vuodet tulevat mieleen, kuten myös Kajaanin kaupunginteatteri, joka on uskaltanut vetää omaa vahvaa linjaansa ja jota arvostetaan ammattilaisten keskuudessa. Sitten on Sana ja sävel sekä vahva musiikki- ja tanssitarjonta, onhan näitä, Pollari luettelee.

Kuten hyvin tiedetään, on tämän vuoden ilmettä leimannut kaikilta osin virusepidemia, joten miksipä siltä olisi kulttuuripuolikaan säästynyt.

– Onhan se vaikuttanut todella paljon. Musiikkiopistot ovat käytännössä seisauksissa, sillä instrumenttiopetus ei toimi mielekkäästi etänä. Myös tanssiopetusta on kovin vaikea komentaa etäluurin kautta, että nostakaa jalkaa nyt. Tietysti myös kaikki kulttuurijuhlat Runoviikoista rokkijuhliin on raivattu pois aikatauluista. Tälle kesälle suunniteltu uusi tapahtuma Joutsentanssikin jää toteutumatta. Isku on ollut kova, mutta olisi kovin tärkeää, että tekijöillä säilyisi usko siihen, että vuonna 2021 palataan täysissä voimissa töihin, Pollari toivoo.

Tilanne on kurja, mutta kainuulainen kulttuurikenttä on Pollarin mukaan sen verran hyvässä peruskunnossa, että pysyvää vahinkoa ei pahemmin synny.

– Luotan tärkeimpien kulttuuritapahtumiemme vankkoihin taustavoimiin. Musiikki- ja tanssiopistot eivät katoa mihinkään, vaikka laihoja aikoja onkin tiedossa, Pollari toteaa.

Kirja on erinomainen käyttöliittymä

Vaikka eläkepäiviä onkin jo entisen toimitusjohtajan selän takana aika liuta, vetää askel edelleen entisen työmaan suuntaan milloin yleisönä, milloin talkoolaisena tai esiintyjänä.

– Olen juuri lähdössä käymään talolla, sillä siellä kuului olevan minulle jotain posteja. Onneksi seuraajani Nortelan Mikko ei katsele kieroon vaikka talolla käynkin paljon. Virallisesti en siellä tee töitä, mutta avustelen pienissä hommissa, vaikkapa ovimiehenä tai narikassa. Tällä tavoin pidän tuntumaa yllä rakkaaseen paikkaan, Pollari kertoo.

Pollari pyrkii olemaan kotiseutujensa kulttuuritoiminnassa mukana niin monialaisesti kuin suinkin mahdollista. Tällä hetkellä hän on Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja Sinfonietta Lentuan intendentti. Lisäksi hän toimii aktiivisesti kunnallispolitiikassa Kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna. Yksi kulttuuriin liittyvä merkittävä luottamustoimi on myös Veikko Huovinen -seuran puheenjohtajuus.

– Kirjallisuus on ollut minulle tärkeä harrastus läpi elämän, joten olen tyytyväinen saadessani olla mukana tämän tärkeän kainuulaiskirjailijan seuran toiminnassa. Huovinen on aina ollut minulle tietynlainen kainuulaisuuden symboli, Pollari sanoo.

Digitaalisuuden vallatessa alaa ja maakunnan väestörakenteen jatkuvasti vanhetessa voidaan kysyä, onko kirjallisuus mahdollisesti kuoleva laji? Pollarilta saa kysymykseen jämäkän vastauksen.

– Ei se kyllä ole! Meillähän tehdään paljon koko ajan. Lähdetään vaikkapa siitä, että Eino Leino on ajankohtainen kainuulainen nimi, jota Esko Piippo tekee ahkerasti entistä tunnetummaksi. Kainuulaislähtöisiä kirjoittajia on esimerkiksi Helsingin Sanomissa työskentelevä Mikko-Pekka Heikkinen, joka on kirjoittanut mainioita kirjoja. Hänhän tunnustautuu selkeästi kainuulaiseksi. Myös kuhmolaislähtöisen Mooses Mentulan uudesta kirjasta on viime aikoina puhuttu alalla paljon. Näitä on runsaasti, joten ei kirjallisuus taidemuotona ole Kainuusta mitenkään katoamassa. Tietysti nykyisin on niin sanotusti helpompiakin lajeja kuin se, että ottaa kirjan käteen, mutta kirja on käyttöliittymänä aivan erinomainen. Sitä voi alleviivatakin ja taittaa sivun koirankorvalle, jotta tietää mistä jatkaa seuraavalla kerralla.

Petri Möttönen

Petri ja Pekka Manninen - Isä ja poika kainuulaisten metsäkauppojen asialla

Kajaanin Seudun Metsäpalvelu Oy on yksi maamme vanhimpia toimivia metsäalan yrityksiä. Petri Manninen aloitti yrityksen toiminimenä kahden kaverinsa kanssa vuonna 1994. Vuonna 1996 yhtiömuoto muuttui Oy:ksi ja kaksi vuotta myöhemmin Manninen osti osakekannan itselleen siirtyen ainoaksi yrittäjäksi. Yritys työllistää Petrin, sekä nykyisin myös hänen poikansa Pekan.

– Toiminta koostuu pitkälti perus metsänhoidosta kuten taimikon istutuksista ja hoidosta. Aika paljon tehdään myös metsäsuunnittelua ja tila-arviointeja. Pekka on suorittanut LKV-tutkinnon, joten sen myötä kiinteistönvälitys on tullut mukaan uutena toimintana. Sitä pyritään jatkossa laittamaan enemmänkin jalalle, Petri suunnittelee.

Kiinteistönvälitys on Metsäpalvelun tarjonnassa suhteellisen uusi asia, mutta tuntematonta kenttää se ei suinkaan ole. Yrityksellä on pitkä kokemus kiinteistönvälitykseen liittyvien tila-arvioiden tekemisestä ja monet kiinteistönvälittäjät ovat käyttäneet heidän palvelujaan vuosien varrella.

– Nyt tarjoamme palvelua suoraan asiakkaalle. Teemme arvion kuten ennenkin, mutta nyt hoidetaan myös myyntityö. Tarkoituksena on tarjota kokonaisvaltaisempaa palvelua, Pekka Manninen kertoo.

Teoriaosaamista kokemuksen rinnalle

Pekka valmistui joulun tienoilla metsänhoitajaksi ja on siitä lähtien työskennellyt vakituisesti yrityksessä. Työmaa on kuitenkin entuudestaan hyvinkin tuttu, sillä hän on viettänyt 14-vuotiaasta lähtien kesälomansa isälleen töitä tehden. Nyt hän haluaa tuoda yrityksen toimintaan uusia näkökulmia perinteisiä toimintamuotoja tukemaan.

– Yritän tuoda asiantuntijapuolta mukaan perinteisen metsänhoidon rinnalle, eli korkeampaa osaamista vaativaa suunnittelutyötä ja pidemmälle meneviä analyyseja kannattavan metsätalouden harjoittamisesta. Tuotamme myös vaihtoehtolaskelmia asiakkaille eri metsänkäsittelyvaihtoehtojen kannattavuudesta ja vaikutuksista ympäristö- ja virkistysarvoihin, Pekka kertoo.

Metsänkäsittelystä puhuttaessa nousee usein esiin jatkuvan kasvatuksen periaate. Nykysuuntainen ajattelutapa ja julkinen keskustelu tuppaa helposti lokeroimaan avohakkuun automaattisesti huonojen asioiden laariin. Mannisia hieman arveluttaa näin suorasuuntainen yksinkertaistaminen, sillä tilanne on arvioitava vallitsevien olosuhteiden valossa, eikä mikään yksittäinen periaate toimi yleispätevästi kaikissa tilanteissa.

– Asiasta on saatavilla paljon ristiriitaista tietoa, ja yleensä tiedon tuottajalla on oma lehmä ojassa. Jos taloudellista puolta ajatellaan, on joissain tilanteissa jatkuva kasvatus parempi vaihtoehto. Jossain muussa tilanteessa perinteinen tasarakenteinen metsänhoito voi olla kannattavampaa. Näistä asioista Pekalla on laaja tietämys, Petri kertoo.

– Asia riippuu täysin tilanteesta. Edes metsätilatasolla ei voida suoraan sanoa, kumpi vaihtoehto on kannattavampi. Asiaa on tarkasteltava kuviokohtaisesti ja pitää myös tiedostaa missä ollaan. Keskustelu liikkuu usein hyvin yleisellä tasolla, mutta se mikä toimii Etelä-Suomessa, ei välttämättä toimi ollenkaan Kainuussa ja päinvastoin. Jopa Etelä- ja Pohjois-Kainuun välillä on paljon eroja, Pekka jatkaa.

Ammattilaisen osaaminen varmistaa onnistuneet kaupat kaikille

Virusepidemia ei ole ehtinyt vielä kurittamaan metsäalaa mainittavammin, sillä kartonki ja paperi jatkavat hyvää menekkiään. Mahdollisia uhkia kuitenkin näkyy horisontissa.

– Jos paperiteollisuus hidastuu, näkyy se viiveellä meilläkin. Jos asiakkaat eivät saa puuta kaupaksi, eivät he myöskään osta meidän palveluitamme. Senkin takia yritämme laajentaa tuotepalettiamme ja kehittää uusia palvelumuotoja, jotta pystyisimme palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa, Petri kertoo.

Uusien palvelumuotojen kehittelemisessä ja soveltamisessa on ollut hyvänä apuna Metsäkeskuksen tarjoama avoin metsävaratieto. Se sisältää paikkatietoja, jotka kuvaavat metsiä sekä niiden hoitoa ja käyttöä. Metsäkeskus kerää metsätietoa yksityisten henkilöiden tai tahojen omistamista metsistä. Esimerkiksi kuntien ja seurakuntien omistamat metsät eivät kuulu tiedonkeruun piiriin. Metsätietoa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi metsien ja metsätalouden alueellisessa suunnittelussa, puuston käyttömahdollisuuksien arvioinnin tukena ja yleisesti metsäelinkeinojen kehittämisessä. Asialla on myös kääntöpuolensa.

– Pyrimme hyödyntämään avointa metsävaratietoa mahdollisimman tehokkaasti operatiivisessa metsäsuunnittelussa ja kiinteistöarvioinneissa. Tämä tarjoaa paljon hyviä mahdollisuuksia, mutta mielestäni aika huolestuttava suuntaus on sellainen, että metsäkiinteistön välittäjät myyvät metsätiloja pelkän avoimen metsävaratiedon perusteella. Avoimen metsävaratiedon kokonaistilavuuden keskivirhe on yleensä vain 20 %, mutta joukkoon mahtuu aina myös isompiakin heittoja. Sen vuoksi kiinteistönvälittäjän tulisi aina tarkistaa kuviotiedot maastossa. Kiinteistönvälityksessä me toimimme siten, että muodostamme avoimen tiedon perusteella mahdollisimman tarkan ennakkoarvion puustosta ja tarkistamme sen maastossa. Näin varmistetaan niin myyjän kuin ostajankin oikeusturvan toteutuminen. Jos puuston määrässä on pahoja virheitä, voi myyjä joutua vastaamaan kauppojen jälkeen asiasta rahallisesti. Tavoitteenamme on tuottaa mahdollisimman turvallinen palvelu kaikille osapuolille, Pekka kertoo.

Metsäkauppoihin Mannisilla on yksi pätevä neuvo ylitse muiden: älkää säästäkö väärästä päästä.

– Puuston määrä myyntihetkellä määrittää metsäkaupan sijoituksena, joten tiedon siitä on oltava mahdollisimman realistinen. Kannattaa aina käyttää ammattilaista tässä asiassa. Vaikka välityspalkkio olisikin sen maksimissaan 4 % kauppahinnasta, voi se tulla moninkertaisena takaisin myyjälle paikkansapitävän puustoarvion myötä. Monet instituutiot ostavat metsää suoraan omistajilta ja markkinoivat edullisuuttaan sillä, että säästät välityspalkkion. Kuitenkin esimerkiksi 100 000 euron metsätilasta 4 000 euron välityspalkkio voi tulla ammattitaitoisen välittäjän kautta viisinkertaisena takaisin. Välityspalkkioon kannattaa siis investoida, varsinkin jos käyttää pätevää välittäjää, Pekka kertoo.

Metsämiehiä toisessa polvessa

Vaikka Pekka onkin työskennellyt yrityksessä teini-iästä lähtien, ei työmaan valinta ollut aivan itsestäänselvä asia.

– Opiskelin vuoden Oulun yliopistossa konetekniikka. Sitten velipoika otti jossain vaiheessa kevättä puheeksi, että yliopistossa voi opiskella myös metsätiedettä. En ollut tällaisesta kuullutkaan, mutta päätin hakea Joensuuhun opiskelemaan. Hyppäys oli aika iso, sillä olin kotiutunut Ouluun hyvin ja opinnot olivat lähteneet käyntiin sujuvasti. Jälkeenpäin voin sanoa, että päätös oli oikea, Pekka muistelee.

Siinä missä Pekka on imenyt metsäinnostuksensa kotikasvatuksen myötä, ei Petrillä ole hajuakaan siitä, mistä hänen oma kiinnostuksensa metsäalaa kohtaan on peräisin.

– Pääsin metsäopistoon vuonna 1988 haettuani sinne monta vuotta. Ei oikeastaan mitään muuta tavoitetta ollutkaan. En tiedä, mistä halu sinne kumpusi. Olen syntynyt ja kasvanut keskellä Kuopion kaupunkia, eikä meillä suvussa ole aikaisemmin ollut yhtään metsäammattilaista. Jostain se kuitenkin tuli. Siihen aikaan ala oli suosittu, ja ensimmäisellä hakukerralla metsäopistoon oli yli tuhat hakijaa. Pikkuhiljaa kerääntyneen työkokemuksen perusteella pääsin lopulta sisään joustavalla valinnalla. Paperini eivät olleet mitenkään huonot, mutta hakijoita oli todella paljon, Petri toteaa.

Metsä kutsuu myös vapaapäivinä

Manniset saavat metsästä leipänsä, mutta myös vapaapäivät tuppaavat olemaan metsäaiheisia. Metsä on lähellä kainuulaista sielunmaisemaa, sillä muunlaisia maisemia täältä on hankala löytää.

– Kylläpä ne tahtoo olla harrastukset koko perheellä luontoon liittyviä. Syksyisin metsästetään ja kalastus on myös aina jollain tavalla mukana kuviossa. Liikutaan yleensäkin luonnossa ja marjastetaan, sellaista perikainuulaista hommaa. Vaikka työpäivä meneekin metsässä, tulee sinne lähdetyksi myös viikonloppuisin, Petri kertoo.

Monia kehitysmahdollisuuksia

Metsäalan toimintaedellytykset Kainuussa ovat nykynäkymien valossa hyvät. Puun menekki kiertää sykleissä ja välillä aaltoilee voimakkaastikin, mutta kuva kokonaiskehityksestä on positiivinen. Tulevaisuus riippuu myös teollisuuden investoinneista.

– Metsäsektorin alkutuotanto on täällä vahva työllistäjä. Toivotaan, että toimintaedellytykset muutenkin säilyvät ja puunhankinta pysyy kannattavana. Olisi hienoa, jos saataisiin vaikkapa Paltamoon se uusi laitos mistä on jo vuosia puhuttu. Se loisi lisää työpaikkoja maakuntaan, Pekka arvelee.

– Paperitehdas on lakkautettu jo kymmenisen vuotta sitten, mutta työllisyysnäkymät ovat meidän kohdallamme säilyneet ihan hyvinä. Syklisyys ei heijastu metsänhoitopuolelle niin voimakkaana, mutta esimerkiksi koneyrittäjät ovat hieman vaikeuksissa. Sellutehdas olisi alueelle hyvä piristysruiske kun puun menekki ei olisi niin kovassa aaltoliikkeessä, Petri toteaa.

Kainuun väestörakenne on senioripainotteinen ja alati vanheneva. Monien alojen kannalta asiassa ei ole hirveästi hurraamista, mutta metsäpalveluiden menekkiä se voi hyödyttääkin.

– Metsäpalveluille tulee olemaan tulevaisuudessakin kysyntää. Monia metsänomistajia alkaa poistumaan keskuudestamme luonnollista kautta, ja usein Etelä-Suomessa asuvat perikunnat tarvitsevat paikallista osaamista tilojen arvioinneissa ja myymisessä, Manniset toteavat.

Kehitysmahdollisuuksia Kainuussa olisi Mannisten mukaan enemmänkin, sillä raaka-aine täällä on maailman parasta.

– Vaikka sellutehdasta ei saataisikaan, olisi jatkojalostuksessa paljon muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi kuhmolainen CrossLam on massiivielementtien tuotannossa maailman huippukärkeä. Sellaisia tarvittaisiin enemmän, ja siihen olisi mahdollista vaikuttaa maakunnan tasolla poliittisella päätöksenteolla. Pitäisi luoda parempia toimintaedellytyksiä puunjalostuksen kilpailukyvyn parantamiseksi. Myös alkutuotanto elää sillä, että tuotteelle on markkinoita. Mitä enemmän tästä kaikesta jää omaan maakuntaan, sitä parempi, Pekka sanoo.

Savosta junantuomana Kainuuseen sijautunut Petri on toiminut maakunnan yrittäjäkentässä jo neljännesvuosisadan verran. Paljonkaan ei ole jäänyt huonoa sanottavaa tästä ajasta.

– Kainuussa on ollut mukava yrittää. Ihmiset ovat todella mukavia ja toimintaympäristö on ollut kaikin puolin hyvä alusta lähtien. Täällä on puhdasta ja turvallista. Kaikelle tällaiselle osaa antaa enemmän arvoa sitä mukaa kun ikää tulee lisää. Minulle on tärkeää, että saan elää maailman parhaassa paikassa, Petri toteaa.

Lisätietoja löytyy Metsäpalvelun nettisivuilta osoitteessa www.kajaaninmetsa.fi

Petri Möttönen

Jari Tolonen - Vaatimattomuus maakunnan voimavarana

Kaupunginjohtaja Jari Tolonen kertoo Kajaanin alkuvuoden sujuneen suunnitelmien mukaisesti. Kevään myötä kuvioihin toki tuli uusia ja ennenkuulumattomia haasteita, mutta ne koskettavat koko maailmaa Kajaanin lisäksi. Viime vuodestakaan ei jäänyt hirveän paljon kiroilun aiheita, vaikka vuosi olikin monella tapaa eriskummallinen, niin hyvässä kuin pahassakin. Kajaani ja Sotkamo hankkivat hieman puskuria myymällä Loiste-osuutensa.

– Viime vuosi oli taloudelliselta näkökannalta poikkeuksellinen vuosi. Siinä oli kaikenlaisia epätyypillisyyksiä. Kunnat eivät esimerkiksi saaneet kaikkia luvattuja verotuloja verokortti- ja tulorekisteriuudistusten takia. Sitten meillä oli tilapäinen tuloerä Loiste-kauppojen myötä. Varauduimme perustalouden korjaamiseen ja loppusyksy oli hyvinkin töisevä, Tolonen luettelee.

Viime vuotta leimasi myös soteverojen paisuminen yli kuntien kantokyvyn lähes kaikkialla maassa. Helsingin kaupunki pärjäsi, mutta muualla maassa oltiin helisemässä. Tolonen toteaa tämän tarkoittavan tarvetta yhteistyön tiivistämiselle Kainuun kunnissa.

– Meidän on yhdessä mietittävä, miten saataisiin pidettyä oma sotetoiminta. Keskiössä on tietysti uusi sairaala ja se, miten sitä pystytään hyödyntämään tässä kuviossa. Tarkasti seuraamme, millä vauhdilla valtakunnan tason soteuudistukset toteutuvat ja miten ne vaikuttavat, Tolonen sanoo.

Metsästä kunnantoimistoon

Jari Tolonen on paljasljalkainen kainuulainen. Hän on syntyisin Ristijärveltä ja tehnyt suurimman osan työurastaan kotoisissa maisemissa.

Ennen kunta-alalle hakeutumistaan hän työskenteli paperi- ja selluteollisuuden palveluksessa. Varsinainen työmaa sijaitsi tuolloin itärajan tuolla puolen. Metsätöistä hän siirtyi Suomussalmen elinkeinojohtajaksi. Ensimmäinen kunnanjohtajan vakanssi oli sen jälkeen Sotkamossa, mistä hän siirtyi vähäksi aikaa Savon puolelle Siilinjärven kunnanjohtajaksi. Kajaanin kaupunginjohtajana hän aloitti vuonna 2009 voitettuaan valtuuston äänestyksen Kuusamon kaupunginjohtaja Timo Halosta vastaan äänin 28-23. Koulutukseltaan hän on maatalous- ja metsätieteiden sekä kauppatieteiden maisteri.

Mikä sitten sai yksityisen sektorin metsämiehen hakeutumaan kunnalliselle alalle?

– Se onkin vähän jännä juttu, jota en itsekään ole oikein saanut selville. Koulutukseni ei varsinaisesti suuntautunut kunta-alalle ja muutenkin kunta organisaationa oli minulle aika vieras käsite. Sattumoisin huomasin, että kunnissa työskentelee myös elinkeinojohtajia. Työnkuva vastasi mielestäni hyvin pitkälle yrityksessä työskentelyä. Keskustelin asiasta Kuusamon elinkeinojohtajana toimivan opiskelukaverini kanssa ja hän kertoi, että koulutus vastaa tehtävään erittäin hyvin jos vain elinkeinoelämä ja yritysasiat kiinnostavat. Suomussalmella sattui olemaan virka avoinna, joten hain sitä ja tulin valituksi tehtävään. Entiseltä työpaikalta sain vuoden aikaa palata takaisin, jos kunta-ala ei tunnukaan sopivalta. Sitä optiota ei tarvinnut käyttää. Joku sellainen tässä kai on, että koen pystyväni tekemään jotain yhteisen hyvän eteen tässä työssä, Tolonen pohtii.

Kauppatieteiden tutkinto antaa hyvää pohjaa myös kaupunginjohtajan tehtävissä tarvittavaan talouspuolen hallintaan. Kyky numeroiden pyörittelyyn ei kuitenkaan ole Tolosen mielestä se olennaisin kaupunginjohtajalta vaadittava ominaisuus.

– Olennaisinta on se, että tulee erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Numerot, talous ja henkilöstön johtaminen ovat yksittäisiä näkökulmia, mutta ylipäänsä on tärkeintä pystyä hoitamaan erilaisia asioita erilaisten ihmisten kanssa. Kaupunginjohtaja on eräänlainen yleismies-jantunen, käytännössä joka päivä tulee jotain erilaista, hän kertoo.

Kaupunginjohtajana menestyminen vaatii joustokykyä, mutta yhtälailla myös sopivan määrän itsepäisyyttä.

– Oma näkemys täytyy olla selvillä. Jos täysin tuuliviirinä kuuntelee kaikki neuvot ja pyynnöt joka suunnasta, ei siitä tule mitään. Vaikeuksiin tosin joutuu myös, jos pitää liian tiukasti kiinni omista näkemyksistään, Tolonen sanoo.

Rauhallista vapaa-aikaa

Kaupunginjohtajan työajat ovat vaihtelevia ja epätyypillisiä. Monesti on myös ilta- ja viikonloppumenoja. Työnkuva on sellainen, että ajatuksia voi olla vaikea saada irti työasioista iltaisinkaan.

– On ihan hyvä varoa, ettei kaikki vapaa-aika mene työasioita valmistellessa, mutta en toisaalta koe mitään pakottavaa tarvista tehdä tiukkaa rajaa työ- ja vapaa-ajan välillä. Saatan joskus viikonloppunakin pistäytyä työpaikalla lukemassa sähköposteja. Kun tietää, ettei tässä ole pakko olla, on se välillä hauskaakin, Tolonen sanoo.

Silloin kun työasiat heitetään narikkaan, ei kaupunginjohtajalla ole tiedossa hurjasti menoa ja meininkiä. Paremminkin pyritään hidastamaan.

– Vuosilomathan minulla on kuten muillakin. Silloin täytyy pyrkiä rauhoittumaan ja ottamaan omaa aikaa. Mieluiten olen kotona. Teen kotiaskareita ja lueskelen. Omakotitalossa riittää aina jotain puuhastelua talon tai pihan kanssa. Välillä voi ihan reilusti vain katsella telkkaria yhden illan. Se on hyvää vastapainoa, sillä työasioista on vaikea päästää kokonaan irti, Tolonen toteaa.

Kainuulainen erottuu porukassa

Tolonen pitää omaa kainuulaisuuttaan eräänlaisena perusarvona. Hän kertoo tehneensä muualla maassa kulkiessaan havaintoja, joiden mukaan kainuulaisuudessa todellakin erottuvat omat erikoispiirteensä. Usein muualta kotoisin olevat ovat arvanneet hänet kainuulaiseksi jo pelkän olemuksen perusteella.

– Kainuulainen tulee toimeen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Tämä kävi ilmi Helsingin yliopistossa, kun olin tekemässä metsätieteiden tutkintoa. Siellä Suomen heimot ja alueet erottuivat vähän kuin Tuntemattomassa sotilaassa. Kainuulaiset eivät muodostaneet tiukkoja kuppikuntia eivätkä pitäneet niin kovin lukua siitä, kenen kanssa olivat tekemisissä. Muodostui sellainen kuva, että muualla Suomessa kainuulaisuutta arvostetaan enemmän kuin Kainuussa. Kainuulaista pidetään sopivalla tavalla vaatimattomana, ystävällisenä ja asioita aikaansaavana, Tolonen arvelee.

Vaatimattomuus onkin juuri se seikka, jonka moni kainuulainen varmasti allekirjoittaisi hyveenään, jos vain vaatimattomuudeltaan kehtaisi. Vanha viisauskin toteaa kainuulaisen uskovan vain ulkopuolisten kehut. Myös kaupunginjohtaja Tolonen pitää oikeanlaista vaatimattomuutta kohtuullisissa määrin positiivisena ominaisuutena, mutta sitä ei pitäisi päästää itseisarvolliseksi pääasiaksi.

– Meillä on paljon hyviä asioita, joita pitäisi mainostaa ja tuoda esiin. Markkinapelleiksi ja kovin hirveiksi itsekehujiksi meistä ei kuitenkaan taida olla. Jotain säilyttämisen arvoista pienessä pidättyväisyydessä siis on. Liika omahyväisyyskään ei näytä hyvältä, Tolonen toteaa.

Kotiseutuylpeys yleistyy

Vielä joitain vuosikymmeniä sitten vallalla oli enemmän ajattelutapaa, joka laittoi maalaiset häpeilemään juuriaan. Tästä on päästy pitkälti eroon nykypäiviin tultaessa. Kenties syynä on jatkuva maailman pieneneminen informaatioteknologian ottaessa valtavia harppauksia. Kotiseutu nähdään eräänlaisena turvasatamana maailman tietotulvan keskellä. Myös monet paikkakunnat nostavat markkinoinnissaan esille omia erityispiirteitään.

Tolonen arvelee Kainuulla olevan hyviä valttikortteja, kun markkinoidaan uusia kotikontuja tiiviiseen kaupunkielämään kyllästyville. Toisinaan negatiivisina puolina kainuulaisuuteen liitettävätkin asiat kuitenkin ovat vain kolikon kääntöpuolia sille, että täällä arvostetaan toisen yksityisyyttä ja henkilökohtaista tilaa.

– Kainuussa on helppo olla ja asua. Muualta tulevien on helppo sijautua tänne ja varsinkin jos on valmiiksi jokin kosketuspinta, tuntee täällä olonsa kotoisaksi nopeasti. Harvemmin enää nousee esille negatiivisia puolia, kuten taipumusta kyräilyyn ja kateuteen sekä siihen, että piirit ovat jossain määrin pienet. Olen ylpeä siitä, että voin sanoa olevani syntyperäinen kainuulainen ja olen sitä pitänyt tietynlaisena perusarvona. Olen saanut tehdä suurimman osan työurastani kotimaisemissa, eikä ole ainakaan ollut mitään raivokasta tarvetta pyrkiä eroon maakuntaidentiteetistä tai piilotella sitä.

Petri Möttönen