Birit Oksman - Järjestötekijä niin työssä kuin vapaa-ajallakin

Kajaanilainen Birit Oksman on ollut koko pienen ikänsä aktiivinen toimija järjestökentällä. Koko työelämän ajan on työnantaja löytynyt lähes poikkeuksetta yhdistys- ja järjestöpuolelta, ja samoihin maisemiin sijoittuvat myös vapaa-ajan harrastukset. Nykyisessä leipätyössään Kainuun Yrittäjät ry:n palveluksessa Birit on viihtynyt hyvin projektitehtävien parissa viime elokuusta lähtien.

– Olen viihtynyt tosi hyvin. On ollut kiva tehdä, kun on päässyt ottamaan hyötykäyttöön vuosien varrella koottuja verkostoja ja osaamista, hän kertoo.

Hommissa mukana pienestä pitäen

Kipinä yhteiseen tekemiseen on syttynyt jo lapsuusvuosina Paltamon Kontiomäessä. Osittain kyse voi olla myös perinnöllisistä taipumuksista.

– Olin jo pienenä mukana partiossa. Kajaaniin muutettuamme olin nuorena tyttönä yhden vuoden Kajaanin Korvenpoikien lippukunnan apulaisjohtajana. Isäni ja äidin isä olivat mukana poliittisessa järjestötoiminnassa ja molemmat olivat myös kunnallisissa luottamustoimissa Paltamossa. Olen luonteeltani sellainen, että tykkään ottaa vetovastuuta, tehdä ja touhuta. Silloin kun mukaan pyydetään ja toiminta on lähellä omaa sydäntä, niin hankala on tehtävistä kieltäytyäkään, Birit arvelee.

Kainuu kutsui takaisin kotiin

90-luvun loppupuolella Birit muutti Helsinkiin opiskeltuaan ensin Kajaanissa matkailualaa. Koulutukseen sisältyi myös kesän ajan paikan päällä oppimista Floridassa. Kajaanin maisemiin ja tapoihin tottuneelle nuorelle muutos oli huikaiseva kulttuurishokki.

– Olihan se aikamoinen kokemus. Ensimmäistä kertaa elämässä pelotti, kun siellä oli sellaista rikollisuutta, mitä kotona ei ollut. Ovet oli lukittava tarkoin ja kaupat olivat auki ympäri vuorokauden, mikä herätti minussa suurta hämmennystä. Kaikki oli ihan kuin tv-sarjoissa ja elokuvissa, Birit muistelee.

Nykyajan työelämä kehittyy jatkuvasti suuntaan, jossa mahdollisimman monen asian hallitseminen antaa hyvän etulyöntiaseman. Birit on hankkinut koulutuspohjan, joka mahdollistaa varsin laajan tehtäväkentän hallinnan. Kaikki kokemus on tullut käyttöön.

– Olen ensimmäiseltä ammatiltani ATK-merkonomi. Matkailualalta minulla on ammattikoulupohjainen tutkinto sekä restonomi AMK-tutkinto. Nuorempana niitä kerkesi tehdä. Kaikki vuosien aikana tehdyt valinnat ovat johtaneet juuri tähän pisteeseen. Matkan varrella olen päässyt asumaan vähän ulkomailla ja pääkaupunkiseudulla ja saanut olla töissä esimerkiksi lentokentällä ja Hartwall-areenalla, Birit summailee.

Ensimmäisen tyttären ilmestyessä maailmaan tuli paluumuutto Kajaaniin ajankohtaiseksi. Tuolloin oltiin Kajaaniin juuri perustamassa Kainuun yksin- ja yhteishuoltajat ry:tä ja kukapa muu olisi hallituksen riveissä istunut, kuin juuri Kajaaniin muuttanut Birit Oksman. Sittemmin hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana useamman vuoden ajan. Lisäksi Birit oli monen vuoden ajan mukana MLL:n Kajaanin paikallisyhdistyksen toiminnassa varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan tehtäviä vuorotellen.

Voimistelu hurjassa nosteessa

Kuluneen puolen vuosikymmenen ajan pääosan vapaa-ajasta on vienyt Kainuun suurimman urheiluseuran, Kajaani Gymnastics ry:n johtokunnan puheenjohtajuus, jonka johdossa on menossa jo viides vuosi. Vaikka Biritillä ei koululiikuntaa kummoisempaa kokemusta voimistelusta ollut, vei nuoremman tyttären innostus mukaan toimintaan. Ensimmäisen vuoden hän toimi seuran tiedottajana, kunnes luonto veti jälleen päällikön pallille. Voimisteluseuran hallintotyö onkin ollut sellainen kaninkolo, johon sukeltaminen on vienyt aivan uusien jännien äärelle. Esimerkiksi Biritin jo suorittamat sekä työn alla olevat tuomarikoulutukset vaativat lajin suvereenia ja syvällistä ymmärtämistä; kaikki mahdolliset liikkeet variaatioineen eri telineillä on tunnettava, nopeasti tunnistettava ja niiden puhtaus arvioitava simultaanisesti.

Telinevoimistelu ja kilpa-aerobic ovat tänä päivänä merkittävimpiä kainuulaisten nuorten tyttöjen liikuntaharrastuksia. Kajaani Gymnasticsilla jäseniä on jo yli 600. Ohjaajia ja valmentajia on viitisenkymmentä ja lisää koulutetaan koko ajan. Ryhmät toimivat Kajaanissa, Vuokatissa ja Paltamossa. Harrastajia tulee myös naapurikunnista.

– Voimistelu ja telinevoimistelu kiinnostavat valtavasti ja ovat valtakunnallisestikin uudessa nousussa. Tytöt ovat erittäin kiinnostuneita lajista ja harrastajamäärät ovat nousseet kaikkialla, myös meidän seurassamme. Haasteena ovat harjoitteluolosuhteet. Laji kehittyy ja sääntöjä uudistetaan neljän vuoden välein. Telineiden turvallisuutta parannetaan. Harjoitteluolosuhteet eivät ole täällä pysyneet ajan tasalla, vaikka harrastajamäärät nousevatkin jatkuvasti, Birit harmittelee.

Ihmiset tekevät asuinpaikan

Kainuussa pysyminen ei ollut Biritille aivan itsestään selvä ratkaisu, vaan isomman maailman vaihtoehdot pyörivät mielessä pitkään. Kuitenkin kotikulmilla vietetty äitiysloma vanhojen ystävien tapaamisineen pikkuhiljaa sinetöi päätöksen asuinpaikan vakiinnuttamisesta Kajaaniin.

– Alkoi tuntua, että täällä on kotona. Onneksi täältä pääsee tarvittaessa käymään reissussa muualla, niin se riittää. Täällä on niin paljon ihania ystäviä ympärillä. Lapsilla on hyvä olla, kun on turvallista ja välimatkat ovat lyhyitä. Arkeen ja kulkemiseen menee vähän aikaa ja joka paikkaan pääsee kävellen. Luonto ja vesistöt ovat lähellä, erilaisia tapahtumia ja kulttuuria on paljon. Tämä on pieni maakuntakaupunki, mutta täällä on monia elementtejä mitä isommillakin paikkakunnilla. Ihmiset ovat sitten se, mistä saadaan pöhinä. Kainuulaisesta ihmisestä voi alkuun saada jotenkin melankolisen ja etäisen vaikutelman, mutta häneen tutustuu kuitenkin helposti ja nopeasti. Kun pikkuisen saa avattua suutaan niin löytyy valtavasti vieraanvaraisuutta, toisten huomioimista ja iloa. Kainuulainen vaatimattomuus näyttäytyy ehkä siten, että osataan arvostaa kaikkea mitä meillä on, Birit päättää.

Petri Möttönen

Risto Brunou - Kainuulaisen kouluhallinnon voimamies rentoutuu eläkepäivillään mökkijärven rannassa

Risto Brunouta voidaan nätistikin sanoen kuvailla ahkeraksi tekijäksi kainuulaisen koulumaailman monissa käänteissä. Hänen toimikausiensa vaihteet sattuivat monta kertaa käänteentekevien uudistusten kanssa samoille laitamille. Lähtöjään hän on etelä-savolainen, syntynyt Rantasalmella vuonna 1946. 

– Siellä kävin kouluni ja olinpa vuoden opettajanakin ylioppilaaksi valmistuttuani, sillä matikanopettajista oli puutetta. Siitä sitten Jyväskylän ja Joensuun kautta luonnontieteellisiä aineita opiskellen, kunnes päätin vaihtaa kouluhallintoon ja valmistuin lopulta kasvatustieteen maisteriksi. Luonnontieteiden kandi oli siinä pohjalla, Risto muistelee. 

Kainuuseen Brunou päätyi elokuussa 1976. Paikkakunta oli Ristijärvi ja uusi tehtävä koulutoimenjohtaja. Kouluja Ristijärvellä oli tuolloin seitsemän, eikä pienen paikkakunnan koulutoimenjohtaja voinut delegoida tehtäväkenttänsä operatiivista laitaa muille virkamiehille, kuten isommilla paikkakunnilla tapana oli. Työtä siis riitti paljon ja monipuolisesti, mutta näin myös kehittyi hyvin kokonaisvaltainen ymmärrys ja käytännön osaaminen kaikissa koulumaailman asioissa. Myös asuinpaikkana Ristijärvi vetosi Brunoun sieluun. 

– Muuton taustalla oli ehkä jonkinlainen kyllästyminen silloiseen elinympäristöön ja pohjoinen on aina kiehtonut. Elämässäni olen oppinut myös sen, ettei ole sen kiintoisampaa elämänvaihetta kuin uudelle paikkakunnalle muuttaminen, joten koin muutoksen positiivisena. Ristijärvi oli pieni ja viehättävä kunta, jossa asui kivoja ihmisiä. Kouluhallinnon opettelupaikkana se oli aivan erinomainen. Erittäin kokenut yläasteen rehtori Eero Oikarinen ja kunnansihteeri Raimo Kemppainen antoivat korvaamatonta apua ja koulutusta kunnallishallintoon, Risto kertoo.

Uudistusten pyörteissä

Peruskoulu-uudistus oli tuossa vaiheessa vielä kohtalaisen tuore asia ja osa käytännöistä haki vielä suuntaviivojaan. Byrokratian määrä oli paisunut nopeasti ja paljon toimivaltoja omaavan lääninhallituksen kanssa joutui asioimaan ahkerasti sellaisissakin asioissa, jotka olisi voitu aivan hyvin hoitaa paikallisesti. Uudistus alkoi Lapista vuonna 1972 ja kulki etelää kohti siten, että viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyivät Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen vuonna 1977. Vasta silloin toimintoja ymmärrettiin ryhtyä järkevöittämään.

– Opettajien viransijaisuudetkin piti lähettää lääninhallituksen vahvistettavaksi. Siellä porukka oli yleensä ikääntynyttä, eivätkä he käyneet mailla eikä halmeilla. Sitten kun uudistus saavutti Helsingin, sitä pykälää muutettiin heti. Nehän olisivat tukehtuneet hommiinsa muuten, Risto hymähtää.

Ristijärven etappi tuli päätökseensä vuonna 1978, jolloin Brunou valittiin koulutoimenjohtajaksi Paltamoon elokuun alusta lähtien. Vaimo Sini-Sirkka oli saanut töitä Paltamosta yläasteen ja lukion englannin-ranskan opettajana jo vuotta aiemmin, joten vaihdos tuntui luontevalta. Paltamossa perheen väkimäärä lisääntyi vuosien saatossa kolmella. Paltamossa Risto tuli useimmille kuntalaisille tutuksi esiintyjänä kulttuuriharrastusten parista.

Paltamon kesäteatterissa nähtiin kesällä 1995 Maiju Lassilan näytelmä Tulitikkuja lainaamassa. Jussi Vatasta näyttelevä Risto Brunou antaa koivunoksaa oikein isän kädestä pitkin Antti Ihalaisen (Kalevi Pylvänäinen) selkäpiitä.

– Myös Paltamo oli kiva vaihe. Siellä oli paljon mukavia harrastuksia ja haastavia tehtäviä. Kesäteatteri oli niistä yksi keskeisimpiä. Kesäteatteriharrastus oli sinällään hauska, mutta sitoi kovasti kesän viettämistä. Työkiireitäkin oli niin, että oli lopulta pakko luopua siitä. Samoin kävi lauluharrastukselle. Lauloin Kajaanin Mieslaulajissa kymmenen vuotta ykkösbassoa, mutta en enää jaksanut kulkea. Joku tolkku on oltava. Käyn edelleenkin kuuntelemassa konsertteja ja musiikki on minulle erityisen läheistä, Risto kertoo.

Paltamon vuosinaan Risto oli mukana myös Starikat-kokoonpanossa, joka herätti usein hilpeyttä, usein myös närkästystä kuulijasta riippuen. Kyseessä oli paltamolaisen kirjoittajan Antero Möttösen kynäilemä Tiernapojat-parodia, joka käsitteli ajankohtaisia aiheita hienotunteisuudesta piittaamatta. Starikoiden lopetettua toimintansa sen raunioille perustettiin Musiikki Kaparee, joka jatkoi ajankohtaisten asioiden käsittelyä sarkasmin ja ironian keinoin. Kaparee toimii edelleenkin yhteistyössä Paltamon kesäteatterin kanssa.

Kohti uusia haasteita

Paltamon koulutoimenjohtajana Brunou toimi vuoden 1989 helmikuun loppuun asti. Työ oli muutoin samanlaista kuin Ristijärvellä, paitsi että toimenkuvaan oli sidottu erinäisiä henkilöstöhallinnon tehtäviä. Paltamosta työmaa siirtyi Kajaaniin vastaaviin tehtäviin. Tämänkin toimikauden alkuun sattui alaa mullistanut hallintouudistus. 56 kuntaa käsittänyt vapaakuntakokeilu pyrki purkamaan hallintohimmeleitä ja sujuvoittamaan tekemisiä siirtämällä valtaa alaspäin.

– Monista lakisääteisistä tehtävistä voitiin vapaakuntakokeilun myötä tehdä kuntakohtaisia sovelluksia, mikä helpotti byrokratiaa varsin paljon. Lainsäädännön uudistus seurasi aika pitkälti vapaakuntien esityksiä. Kun siirryin Paltamosta Kajaaniin, tuntui alkuun kuin olisi harpannut vuosia taaksepäin. Meno oli hyvinkin byrokraattista ja vanhakantaista. Onneksi sielläkin uudistukset etenivät reippaasti, Risto toteaa.

Kajaani tarjosi työmaana muutenkin isompia haasteita, sillä laajempi koululaitos luonnollisestikin tarkoittaa enemmän naruja käsissä pideltäväksi. Tilasta oli huutava pula, ja Brunoun ensimmäinen tehtävä olikin järjestellä yläasteen oppilaille yhden koulun verran lisää tilaa.

– Uutta ei haluttu rakentaa, mutta Keskuskoululle ryhdyttiin järjestämään yläastetta vuosiluokka kerrallaan. Se oli hyvä menestys ja siitä tuli ihan ensimmäisiä yhtenäiskouluja Suomessa. Kainuussa ei silloin vastaavaa ollut, ja sitä käytiin ihmettelemässä kauempaakin. Nythän niitä on paljon, kun oppilasmäärien vähentyessä toimintoja yhdistetään. Näin olisi ehkä kannattanut menetellä paljon aikaisemmin, Risto arvelee.

Vuosikymmenen taitteesta titteli vaihtui sivistysjohtajaksi. Tehtäväkenttä laajeni yliopistoyhteistyöhön ja erilaisten työryhmien vetämiseen. Näissä tehtävissä pedattiin paljon sitä työtä, joka Kajaania tänäkin päivänä kantaa maailmalla.

– Oli haastavaa pitää sen puolta, että saataisiin uusia koulutusaloja. Kaikkein merkittävin asia oli ammattikorkeakoulun perustaminen. Olin silloin valmistelevan johtoryhmän puheenjohtaja ja paineet olivat todella kovat, sillä ei ollut mitään tietoa, tuleeko uusia hakukierroksia. Ensimmäisellä kierroksella kuitenkin saatiin, ja korkeakoulu aloitti 1996. Vaikea kuvitella, mitä Kajaani olisi tänä päivänä ilman ammattikorkeakoulua. Se on tuonut paljon varsinkin IT-alan pienyrittäjyyttä Kainuuseen, ja oppilaita tulee ympäri maata. Kajaanin ammattikorkeakoulu on hyvässä maineessa ja valittu ainakin kerran Suomen tehokkaimmaksi ammattikorkeakouluksi. Huonoa rehtoria ei tässä koulussa ole ollut koskaan, Risto kiittelee.

Tulevaisuus vähän semmoinen ja tämmöinen

Ammattikorkeakoulun sijoittuminen Kajaaniin on pelastanut paljon maakunnan sivistystoiminnasta. Opettajankoulutuksen lakkauttaminen Kajaanista kirpaisi paljon, mutta Brunou arvelee ammattikorkeakoulun vaikutusten olevan aluevaikutuksiltaan paljon laajempia. Myös yliopistokeskuksen saaminen Kajaaniin oli iso voitto.

– Oli vaikeaa puolustaa näin pienessä maakunnassa tiedekorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun olemista yhtä aikaa. Aika toivoton yhtälö. Kaikki kunnia OKL:n pitkälle historialle, se oppilaitos tuotti hyviä opettajia. Yliopistokeskus ei järjestä pysyvää koulutusta, mutta paljon muuntokoulutusta ja tutkimustoimintaa. Se on edelleenkin hyvissä voimissa, ja palvelee hyvin elinkeino- ja julkistalouden sektoria koulutus- ja tutkimustoiminnassa. Kainuussa myös Sotkamo on hyötynyt valtavasti yliopistokeskuksen liikuntatieteellisestä tutkimuksesta. Todella kovan tason huippuvalmentajat ovat saaneet osaamista Vuokatista, Risto toteaa.

Kainuun tulevaisuus vaikuttaa Brunoun mielestä olevan ”vähän semmoinen ja tämmöinen”. Väestökato on kova ja syntyvyys on romahtanut. Kolmen koulun kiinnipano Kajaanissa on vireillä tälläkin hetkellä, Soidinsuolla, Teppanassa ja Jormuassa. Brunoun perheen muuttaessa Kainuuseen, olivat ikäluokat pitkälti yli viidensadan, nyt ne ovat yli puolta pienempiä.

– Koko Kainuun elinvoima nojaa tällä hetkellä Kajaani-Sotkamo-akseliin. Kun muutimme Kainuuseen, olivat niin Kuhmo kuin Suomussalmikin yli 14 000 asukkaan kuntia, ja niissä oli molemmissa kymmeniä kyläkouluja. Nyt on molemmissa yksi tai kaksi. Sotkamossa oli pyöreästi 10 000 asukasta, suunnilleen saman verran kuin nykyäänkin. Kaikki korkeamman asteen koulutuspaikat ovat Kajaani-Sotkamo-akselilla. Myös Sotkamon lukio menestyy hyvin ja ammatillinen koulutus on sataprosenttisesti Kajaanissa. Pienet lukiot ovat ahtaalla. Nämä ovat kunnallisia haasteita, Risto arvelee.

Sote on suurin haaste

– Suurin huolenaihe mielestäni on sote, joka lenkaa kaiken. Kunnille ei juurikaan jää varaa kehittää jäljelle jääviä palveluitaan ollenkaan. Minua hämmästyttää tämmöinen, että vuonna 1976 Kainuun väkiluku oli 115 tuhannen paikkeilla. Nyt se on suurinpiirtein 70 tuhatta, mutta soten kustannukset eivät ole laskeneet penniäkään. Voisi kuvitella, että vähän olisivat, mutta ilmeisesti eläkeläisten kasvava osuus vaikuttaa asiaan. Väestörakenteen vinouma käy raskaaksi pienelle maakunnalle. Inhimillisesti katsoen on tietysti välttämätöntä, että ihmiset täytyy hoitaa kunnolla. Luulisin kuitenkin, että olisi tuuletuksen paikka. Organisaatiorakenteet olisi rikottava atomeiksi ja rakennettava uudestaan ylöspäin, Risto linjaa.

Kunnallisella tasolla Risto toteaa olevan yhden hyvän mahdollisuuden, joka ei kuitenkaan kaikkien mielestä ole hyvä. Puhtaasti talouden kannalta tarkastellen se kuitenkin tarjoaisi suunnatonta helpostusta kuntien talousvaikeuksiin, vaikka siinä kiistanalaisia seikkoja monet näkevätkin.

– Etelä-Suomessa on pieniä kuntia, jotka saavat puolet entisestä kuntaveron kertymästä tuulivoimalla. Tilanne on parantunut merkittävästi. Kiinteistöveroa tulee runsaasti, kuten myös vuokratuloa maanomistajille. Välillisiä työpaikkoja tulee paljon ja pysyviä työpaikkoja jonkin verran. Tämä herättää myös vastustusta, kun siitä kaiketi syntyy jonkin verran meteliä. Itse en ole käynyt koskaan ihan lähellä kuuntelemassa. En kuitenkaan keksi muutakaan tulonlähdettä, joka olisi kunnalle ja maanomistajille yhtä tuottoisa. Tämä olisi myös puhdasta energiaa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Toivottavasti ajat muuttuisivat niin, ettei oltaisi niin tiukkapipoisia tällaisen merkittävän mahdollisuuden edessä, Risto toivoo.

Kainuun kieli ilahduttaa myös savolaista

Kajaanissakin töissä kulkiessaan Brunout säilyttivät kotipaikkansa Paltamon Törmällä. Vuonna 2016 terveyssyyt pakottivat vaihtamaan maisemaa kaupungin kerrostaloasuntoon.

– Asuminen Törmällä oli aika työlästä. 32 vuoden ajan hankin polttopuut hartiapankilla, sillä pidän kovasti metsätöistä. Ensiharvennuksen jälkeen metsässä riittää paljon kerättävää risukkoa, ja sen homman osasin hyvin. Sähkölaskut meillä olivat varsin pieniä. Muutakin pihahommaa oli paljon, ja on aivan selvä, että minun osaltani ryskätyöt ovat ohitse. Ei ollut helppoa luopua pitkäaikaisesta kodista, Risto sanoo.

Eläkepäivät Brunoun kattilakunnassa sujuvat nykyisellään leppoisaan tahtiin. Niin isäntä kuin emäntä molemmat nauttivat kovasti lukemisesta, varsinkin elämänkerroista ja historiasta. Parin viime kuukauden tapahtumat ovat antaneet aihetta seurata maailman menoa huolestunein ilmein. Hyvää vastapainoa kaupunkiarjelle tulee tekoselkosten kesämökistä.

– Rantasalmella on pieni kesämökki vierastuvalla. Sinne olemme tällä viikolla lähdössä ensimmäistä kertaa tälle keväälle. Se on tehty sillä ajatuksella, ettei ole paljoa hoitamista. Esimerkiksi nurmikkoa on vähän ja järvi on niin puhdasvetinen, että voi vaikka suoraan rannasta juoda. Siellä on myös kiva seurata vesilintujen poikueita. Luonto on käsinkosketeltavissa ja lapsuudentuttuja on mukava tavata, Risto toteaa.

Savolaisista juuristaan Risto ei siis ole irti päästänyt, mutta kokee silti itsensä kovasti kainuulaiseksi. Hänen mielestään kainuulaisuutta parhaiten leimaa maakunnan omaleimainen puhetapa. Se on myös asia, joka yhdistää savolaista ja kainuulaista.

– Minulla meni aika pitkään ymmärtäessä, että mitä tarkoittaa koppeutuminen. Samoin ihmettelin, että mitenkä helkutin huonoilla autoilla täällä ajetaan, kun aina laitetaan auto. Kainuussa se tarkoittaa hankkimista, Savossa korjaamista. Nämä ovat kuitenkin kivoja piirteitä. Myös savolaiset ovat kieleltään retvakoita. Kainuulainen on rehellinen ja jämpti. Savolaisilla on joitain samoja piirteitä, mutta savolaisen kanssa keskustellessa vastuu siirtyy kuulijalle, Risto hekottelee.

Vaikka Risto onkin kasvanut savolaisjuurista ja kasku tarvittaessa lohkeaa, on yksi tilanne, jossa vastuu ei ole pelkästään kuulijalla.

– Silloin kun olen työpöydän ääressä, olen aina vakavissani. Silloin ei pelleillä. 

Petri Möttönen

Milla Veteläinen - Politiikka kuuluu myös nuorille

Suomussalmen kunnanvaltuustoa viime kuntavaaleista lähtien johtanut Milla Veteläinen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olla mukana yhteisten asioiden hoitamisessa jo jonkin aikaa. Poliittinen ura ei alkanut kertarykäisyllä, vaan on enemmänkin luonteenpiirteiden sanelema asia.

– Ympärillään huomaa asioita, joihin huomaa haluavansa vaikuttaa ja tehdä töitä. On suoraan arkipäivässä huomattavia asioita, mutta myös suurempia kokonaisuuksia. Peruskoulussa olin mukana oppilaskunnassa ja lukiossa taas opiskelijakunnassa. Niissä näki runsaasti suoraan arkeen kohdistuvia vaikutuksia. En silloin ajatellut noita vaikutuskanavia kovin poliittisena areenana, mutta kyllä aktiivinen osallisuus kouluissa kasvatti minua argumentoimaan, mutta myös muun muassa sivistyksen puolestapuhujaksi, Veteläinen kertoo.

Kuntapolitiikkaan Veteläinen ajautui nuorisovaltuuston kautta, jota hän oli myös perustamassa. Nuorisovaltuustossa hän toimi eri tehtävissä useamman vuoden ajan, jonka myötä kunnallisten asioiden hoito tuli tutuksi. Äänestäjät osoittivat luottamustaan paitsi kunta- myös aluevaaleissa.

– On tärkeää, että myös nuorilla on suora vaikutuskanava kunnan asioihin. Se on demokratiakasvatusta parhaimmillaan, ja voi parhaimmillaan kasvattaa myös uusia päätöksentekijöitä. Kunta- ja aluepolitiikkaan lähtemiseen sysäyksenä oli se, että mielestäni merkittäville asioille tarvittiin puolestapuhujaa ja ajattelin, että voisin olla vaihtoehto, Veteläinen pohtii, Veteläinen pohtii.

Seuraava tähtäin Veteläisellä on eduskuntavaaleissa. Kainuun keskustan piiri asettaa ensi kevään eduskuntavaaleihin kolme ehdokasta, jotka valitaan tämän kevään aikana jäsenvaalissa kuuden ehdokkaan joukosta.

Keskustalaisuus on osittain kotikasvatuksen tulosta, mutta alkiolaisuuden perusperiaatteet vaikuttivat ratkaisevammin Veteläisen puoluevalintaan.

– Ei perhetaustaakaan voi vähätellä, mutta luin monen puolueen ohjelmia ja vaihtoehtoja oli useita. Kuitenkin keskustalaisuuden tärkeimmät ja rakkaimmat teemat ponnistavat syvältä. Oikeudenmukaisuus, kestävä kehitys, köyhän asia ja sivistys yhdistävät minut vahvasti keskustaan. Valinta oli näistä lähtökohdista luonnollinen, Veteläinen kertoo.

Vaikutuskanavat muutoksessa

Äänestysaktiivisuus vaaleissa kuin vaaleissa on jatkuvasti laskusuuntainen. Erityisesti tämä näkyy nuorten kohdalla. Veteläinen ei usko asian johtuvan siitä, etteivät nuoret olisi kiinnostuneita yhteisten asioiden hoitamisesta. Vaikutusmenetelmät ovat vain olleet kovassa murroksessa.

– Äänestysaktiivisuden laskun myötä on nähtävissä uudenlaisen aktiivisuuden syntyä esimerkiksi erilaistan kansalaisliikkeiden myötä. Vaikka puolueissa käy kato, en usko nuorten laiskistuneen ajattelemaan, ettei asioiden eteen kannata tehdä töitä. Vaikutuskanavat ovat nykyään erilaisia median monipuolistumisen myötä. Ei politiikka ole mihinkään kuolemassa, vaan se on läsnä kaikkien arkielämässä, Veteläinen arvelee.

Kunnallispolitiikan kenttä on seniorivaltainen alue. Kaksikymppinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ei ole aivan yleinen ilmiö, ja monien konkareiden voisi kuvitella suhtautuvan siihen jonkinlaisella varauksella. Veteläinen ei ole itse kohdannut kohtuuttomasti tarpeettomia ennakkoluuloja.

– Jonkin verranhan sitä aina tulee, mutta enemmän koen saaneeni kannustusta ja rohkaisua. Luonteeni on sellainen, että haluan tehdä kovasti töitä ja vaikuttaa monikanavaisesti erilaisten ihmisten seurassa ja erilaisilla areenoilla. Vaikka väheksyntää ja kommentointia tuleekin, ajattelen perinpohjaisesti niin, että jos kritiikkiä ei tulisi, ei ole mitään muutostakaan saanut aikaiseksi. Tällainen kuuluu politiikkaan. Toki asiattomalle käytökselle vedetään raja, Veteläinen sanoo.

Periksiantamaton kainuulainen

Veteläinen työskentelee tällä hetkellä Elävä Kainuu Leaderilla, tehden töitä erityisesti nuorten osallisuustyön parissa. Toukokuun loppuun saakka kestävässä hankkeessa tehdään yhteistyötä nuorisovaltuustojen ja yhdistysten kanssa.

– Pohdimme, miten nuoret voisivat paremmin juurtua Kainuuseen ja mitkä olisivat niitä edellytyksiä, että kotiseudulla asuminen olisi mahdollista. Isoja ja kokonaisvaltaisia kysymyksiä, mutta kevään mittaan on saatu hyvää tilastotietoa ja mielenkiintoista pohdintaa, Veteläinen toteaa.

Leipätöiltä ja luottamustehtäviltä liikenevän vapaa-ajan hän käyttää lukemiseen ja kuntoiluun. Luottamustehtävien hoito on enemmän elämäntapa kuin harrastus.

– Tykkään lukea ja perehtyä. Luen kokouspapereita ja myös asioita niiden ulkopuolelta ja koetan syventää ymmärrystäni. Lukemisen ohessa liikun luonnossa ja käyn kuntosalilla. Kokousmateriaaleihin perehtyminen ei ole minulle millään tavalla vastenmielistä. Se on osa minulle osoitettua luottamusta, Veteläinen kertoo.

Veteläinen mainitsee yhdeksi määrittäväksi luonteenpiirteekseen periksiantamattomuuden. Hänelle on tärkeää päästä vaikuttamaan tärkeiksi kokemiinsa asioihin, mutta pitää myös yhteistyökykyä tärkeänä ja haluaa ymmärtää erilaisia näkökantoja.

– Vaikka ajattelenkin olevani periksiantamaton, haluaisin kuitenkin sanoa olevani mukava tyyppi. Elämä ei kuitenkaan aina niin hirveän totista ole, hän toteaa.

Periksiantamattomuuden ja toisaalta kyvyn asettua toisen saappaisiin Veteläinen näkee vahvasti kainuulaisina luonteenpiirteinä. Kainuulaisuus on muutakin kuin asuinpaikka.

– On mielenkiintoinen tosiasia, että kainuulaiset kokevat oman maakuntaidentiteettinsä yleisesti todella vahvana ja kokevat kuuluvansa näihin maisemiin. Kuulun siihen prosentuaaliseen enemmistöön, joka kokee ympäröivät ihmiset, maisemat ja toimintatavat tärkeiksi. Kyllähän se iso identiteettikysymys on. Kotiseutu jättää ihmiseen jäljen. Sen puolustamisesta on tullut itselleni kohtalonkysymys. Maakunta on merkittävä ja tärkeä, senhän takia päätöksentekoon on lähtenyt mukaan.

Petri Möttönen

Nuutti Tervo - 6G-tohtori haaveilee asettumisesta Kainuuseen

Kuva: Ville Wittenberg

 Kasvavassa määrin tietotekniset laitteet ja niiden välillä liikkuva data on osa meitä ja arkeamme. Pian elämme jo 6G-aikaa, jolloin laitemäärät ovat nykyistä suuremmat mutta niiden koot pienemmät. Tarvitaan korkeampia taajuuksia ja suurempia siirtonopeuksia tietoliikenteen käyttöön. Kaiken täytyy tapahtua pienellä viiveellä ja luotettavasti. Tämä vaatii paljon uutta kehitystyötä signaalien lähettimien ja vastaanottimien ympärillä. Data on aina jossain syntyvää, ja jonnekin se pitää siirtää.

Paltamon Kiehimänvaaralla syntynyt ja kasvanut Nuutti Tervo väitteli Oulun yliopistossa maaliskuun alussa. Väitöstyössään hän tarkasteli menetelmiä korkean taajuuden moniantennijärjestelmän epälineaarisen vääristymän tilatason käyttäytymisen ymmärtämiseksi ja hyödyntämiseksi. Lisäksi hän käsittelee myös muita radiolaitteiden epäideaalisuuksia ja sitä, miten ne voisi ottaa paremmin huomioon monikeilajärjestelmän suunnittelussa. Myös vastaanottimen epälineaarisuutta käsitellään mutta pääpaino on lähettimessä. Valtaosa väitöstutkimuksesta keskittyy tarkastelemaan tehovahvistimista aiheutuvaa epälineaarista häiriötä vaiheistetuissa keilanmuodostusjärjestelmissä, sekä löytämään menetelmiä ryhmän lineaarisuuden parantamiseksi. 6G-tutkijalta on hyvä kysyä analoginen vertaus sille, mitä tämä oikein tarkoittaa.

– Jokainen on varmasti kokenut tilanteen, että kun stereoiden äänen kääntää täysille, ääni alkaa säröillä eli signaali ei ole enää puhdas. Radiolähettimissäkin käy niin, että jos tehot halutaan repiä irti maksimaalisesti, signaali alkaa käyttäytyä epälineaarisesti eli se ikään kuin vääristyy eikä mene täysimääräisesti haluttuun vastaanottimeen. Korkeilla taajuuksilla tämä korostuu, kun pienestä komponentista pitää saada mahdollisimman paljon lähtötehoa hyvällä hyötysuhteella, Tervo havainnollistaa ja jatkaa.

– Radiojärjestelmissä ongelmana on lisäksi se, että epälineaarisuus levittää signaalia viereisille taajuuksille, mikä ei lähtökohtaisesti ole sallittua koska eri taajuusalueet ovat eri tahojen omistuksessa. Lisäksi jo toisen vaiheen 5G-järjestelmissä sekä erityisesti 6G-järjestelmissä laitteet toimivat entistä korkeammilla taajuuksilla, jolloin tarvittavien antennien ja niitä ajavien tehovahvistimien lukumäärä kasvaa suureksi. Tällöin lineaarisuutta täytyy tarkastella yhden tehovahvistimen sijaan koko lähettimen ominaisuutena, joka säteilee antennien avulla ympäristöön.

Sisarussarjan neljäs tohtori

Nuutti kuuluu 8-henkisen sisarussarjan loppupään puolelle. Hän on porukan neljäs väittelijä. Yksi veljeksistä, Valtteri, ei tyytynyt tavanomaiseen, vaan suoritti kaksi tutkintoa samalla kertaa. Ensimmäisen kosketuksen viestintäteknologiaan Nuutti sai isoveli-Kalevin radioamatööriharrastuksen kautta. Lapsuudenkodissa riitti hulinaa, joskin vanhimmat sisarukset olivat ehtineet lentää pesästä.

– Olen sisarussarjan nuorempaa päätä, joten pahin ruuhka ehti hieman harveta, kun porukka muutti pikkuhiljaa maailmalle. Olihan meillä siellä vaaralla kuitenkin paljon tilaa elää. Metsät ympärillä ja paljon kavereita naapureissa. Pyöräilymatka kalapaikoille. Tykkäsin jo pienenä rakennella kaikenlaista. Meillä oli antenneja, radiomasto ja kaikenlaista kiinnostavaa radioamatööritavaraa. Itse en niillä ehtinyt juurikaan mitään järkevää tehdä, kun Kalevi lopetti harrastuksensa jossain vaiheessa. Paltamon lukiossa olisi ollut hyvät mahdollisuudet harrastaa, mutta jostain syystä silloinkaan ei tullut lähdetyksi mukaan. Sitten armeijassa menin jääkärikomppaniaan ihan rivimieheksi, mutta ajauduin tulenjohtotehtäviin. Siellä oltiin paljon tekemisissä radioiden kanssa. Viestiyhteydet eivät sinänsä erikseen kuuluneet varsinaisiin tehtäviini, mutta kun laitteet kiinnostivat ja jotain niistä ymmärsinkin, hoitelin paljon näitä asioita maastoharjoituksissa, Nuutti kertoo.

Jo ennen sotaväkeä syksyllä 2009 Nuutti oli aloittanut sähkötekniikan opinnot Oulun yliopistossa, koska kesäkuun saapumiserään ei Paltamosta ollut mahtunut. Armeijan jälkeen opinnot jatkuivat siten, että Nuutti kahta vuosikurssia yhtä aikaa seuraavat vuodet. Tässä vaiheessa kiinnostus viestintäteknologiaan ei yltänyt urakaavailuihin asti.

– Opiskelin ensin sähkötekniikkaa, kuten täällä aluksi tapana on, jonka jälkeen erikoistuin tietoliikennetekniikkaan kolmannen vuoden jälkeen. Sekään ei ollut mitenkään automaattinen valinta, enkä ollut päättänyt erikoistua juuri siihen suuntaan. Kuitenkin jostain syystä sille alalle päädyin. Velipojat ovat keskittyneet enemmänkin teoreettiseen ja matemaattiseen puoleen asiassa, kun taas itse ajattelin, että voisi jotain käsilläänkin tehdä. Siksi päädyin radiotekniikan puolelle, Nuutti arvelee. Diplomityöni aikaan yliopistolle kasattiin uutta tiimiä radiotekniikan osaamiseen, tuli uusi professori Helsingistä mutta homma oli vielä alussa. Jostain syystä ajattelin, että uusi tiimi antaa mahdollisuuden rakentaa tutkimusosaamistamme alusta asti. Siksi jatkoin väitöskirjaan, vaikka muitakin tarjouksia oli. Olin lopulta RF-tiimin ensimmäisiä tohtorikoulutettavia. Parasta radiotekniikassa onkin, että meillä tehdään asiat sieltä ensimmäisestä teoreettisesta ideasta aina käytännön prototyypiksi asti. Tutkimus on parhaimmillaan sekä teoreettista että kokeellista yhtä aikaa.

Kainuussa on paremmin tilaa

Kaikki Tervon pojat ovat olleet aina käsistään käteviä. Useimpien kohdalla tämä ilmenee myös musiikillisena erityisosaamisena. Nuutti aloitti soittohommat rumpalina, mutta on sittemmin pitäytynyt pianossa, kitarassa ja lauleskelussa. Piano soi Oulun kodissa, mutta hiljattain Kivesjärveltä vuokratussa omakotitalossa saa kitara toistaiseksi riittää.

Nuutin haaveissa on asettua perheineen asumaan Paltamoon pysyvästi, jos se vain tulevaisuudessa on mahdollista. Hiljaisuus ja rauhallisempi elämänrytmi on houkuttava ajatus maalla kasvaneelle kaupunkiasukkaalle, varsinkin kun perheeseen kuuluu pieniä lapsia.

– Oulussa kun katsoo ikkunasta ulos, näkyy autoja ja rivissä naapuritaloja. Vaikka sinänsä tilaa on riittävästi, tuntuvat neliöt käyvän pienemmiksi. Ei ole samanlaista tilan tuntua kuin Kainuussa. Kalastus ja metsästys ovat sydäntä lähellä. Oulussakin voi kalastella, mutta on kovin eri asia mennä Merikoskelle rivissä nakkelemaan tai omalla vuorollaan soutelemaan. Toisaalta haluan, että lapset saisivat kokea rauhallisempaa elämänrytmiä, eikä olisi joka puolella koko ajan ärsykkeitä. Kainuussa tekeminen löytyy ennemmin lähimetsästä kuin leikkipuistosta. Siksi juuri Kivesjärvi.

– Noh, onhan Paltamon kirkonkylälläkin autoja, mutta elämä ei silti ole niin kellontarkkaa. Olen monesti miettinyt, mikä niinkin pienessä kaupungissa kuin Oulussa sen ahtauden tunteen saa aikaan. Kuitenkin on tarpeeksi neliöitä ja vähän pihaakin, pystyy naapureiden kanssa olemaan, Nuutti toteaa.

Oikeanlaista nöyryyttä ja yhdessä tekemistä

Nuutti sanoo kainuulaisen maakuntaidentiteetin olevan osa minäkuvaansa. Toisin sanoen hän tuntee olonsa kainuulaiseksi.

– En tiedä, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa, mutta itse olen käsittänyt sen aina tietynlaisena nöyryytenä. En oikein tiedä miksi, mutta eihän täällä ole koskaan ollut tapana rehvastella. Siinä voi olla huonojakin puolia, kun joskus pitäisi pystyä tuomaan itseään esille paremmin. Yleensä kainuulainen myös arvostaa tällaisia ominaisuuksia toisissa; kaikkea ei välttämättä aina tarvitse ääneen sanoa. Ei myöskään tarkoita sitä, että pitäisi olla leuka rinnassa ja tympäistä jatkuvasti, hän arvelee.

Nälkämaavuosina kainuulaiset joutuivat luottamaan hyvin pitkälle naapurien apuun ja vastavuoroisesti naapuria myös autettiin aina kun pystyttiin. Myös Nuutin havaintojen mukaan talkoohenki on vahva osa kainuulaisuutta.

– Toisten auttaminen ja porukassa tekeminen oli osa kotikasvatusta, mutta kyllähän täällä myös järjestetään paljon kaikenlaisia talkoita. Olin paljon mukana ukin kanssa naapurien talkoissa sekä metsästys- ja urheiluseurojen talkoissa. Pyyteetöntä yhdessä tekemistä, mistä ei ole tarkoitus itse hyötyä, Nuutti tuumailee.

Vaikka välimatkat ovatkin Kainuun maaseudulla pitkiä, on eläminen silti monella tavalla sujuvampaa ja joustavampaa. Nuutti kertoo jo saaneensa maistaa kainuulaista käytännönläheisyyttä uudessa talossa.

– Kivesjärvellä oli putki vähän tippassut vessassa. Soitin Keski-Suomessa asuvalle vuokranantajalle, että ehtisikö sitä joku katsomaan vai alanko itse aukoa, vaikka en putkimies olekaan. Meni noin tunti, kun putkimies soitti ovikelloa, vaikka olimme keskellä korpea. Oulussa olisi kestänyt useamman viikon kaikkine päivystysmaksuineen ja säätämisineen.

Petri Möttönen

Pentti Kettunen - Kokenut politiikan moniottelija täyttää 80 vuotta

Kajaanilainen konkaripoliliitikko Pentti Kettunen täyttää ensi perjantaina 80 vuotta. Virallisempia vastaanottoja hän ei aio järjestää, mutta juhlistaa tasavuosiaan lauantaina 26.2. Kajaanin Kauppatorilla, missä hän jakaa kansalaisille kotimaista hunajaa purkkitolkulla. Annettavaksi on varattu 80 purkkia kiuruvetistä Piipon hunajaa, yksi jokaista elettyä vuotta kohden.

Pentti Kettunen syntyi 25.2.1942 Iisalmen kaupungissa jatkosodan melskeissä. Perhe muutti Vieremän kunnan Salahmin kylään järven rannalle pieneen mökkiin pakoon Neuvostoliiton pommituksia.

– En muista niitä tapahtumia, mutta venäläiset ovat pommittaneet Iisalmea voimakkaasti, sillä se on rautateiden risteysasema. Lisäksi nykyisessä kauppahallissa toimi Suomen armeijan ammuslataamo talvisodan aikana, mistä syystä Iisalmi oli myös pommitusten kohteena, Kettunen kertoo. Perhe sai asutustilan keväällä 1949.

– Sinne lähdettiin kannokon keskelle. Muistan sen, kun pitkospuita pitkin mentiin. Valtio oli rakentanut tulevien peltojen keskelle valmiiksi asuntosaunan, jossa aloitettiin asuminen. Kaksi Pellonraivaus Oy:n puskukonetta oli työntämässä kantoja kasoihin siellä aukealla, Kettunen muistelee.

Kainuulaistuminen tapaturman seurauksena

Kansakoulun Kettunen kävi aikoinaan Amerikassa. Ei siis Amerikan Yhdysvalloissa, vaan Vieremällä sijaitsevassa Amerikan kylässä.

– Saman kansakoulun kävi myös nykyisen pääministerin isävainaa, Kettunen paljastaa.

Työelämänsä Kettunen aloitti perinteisillä sen ajan töillä. Muutto Kainuuseen tuli ajankohtaiseksi uusien opintojen myötä.

– Kesät kuokittiin peltoa ja talvet oltiin metsätöissä. Tukinteossa minulla särkyi selkä, joten oli pakko ruveta kahtelemaan toisenlaisia hommia. Keväällä -61 panin hakemukset kolmeen eri kauppaoppilaitokseen, Kajaaniin, Kuopioon ja Iisalmeen. Syksyllä tuli kutsu Kajaaniin. Muutin elokuun viimeisenä päivänä. Päästötodistuksen sain keväällä -63. Sain stipendin, joka muistaakseni oli 200 markkaa, Kettunen kertoo.

Stipendin oli rahastoon lahjoittanut Kainuun Rauta Oy. Raha tuli vastavalmistuneelle tarpeeseen, mutta tärkeämpi Kettuselle oli stipendin yhteyteen liitetty viesti.

– Siinä luki, että tämän stipendin saajan toivotaan jäävän Kainuuseen ja työskentelevän kainuulaisten ja Kainuun elinkeinoelämän hyväksi. Minähän tartuin siihen ja siitä lähtien on tullut oltua täällä. Olen pyrkinyt touhuamaan kainuulaisten ja Kainuun elinkeinoelämän hyväksi.

Ei koskaan ole tarvinnut miettiä tekemistä

Kettusella ei koskaan elämänsä aikana ole syntynyt tilannetta, että olisi joutunut harmittelemaan töiden puutetta. 

– Nyt olen miettinyt, että laittaisiko lehteen ilmoituksen, että haetaan työtä, jossa on hyvä palkka eikä tarvi mitään tehdä, Kettunen nauraa.

Kauppakoulun jälkeen edessä oli asepalvelus. Kettunen kuului toiseen ikäluokkaan, joka palveli uudessa Kainuun prikaatissa, joka tuolloin vielä tunnettiin nimellä Pohjois-Savon prikaati. Alokasajan jälkeen kauppakoulun opit tulivat hyötykäyttöön viestikomppanian kirjurina.

– Tuohon aikaan työtilanne oli sellainen, että jo viimeisten armeijakuukausien aikana yritykset alkoivat ottaa yhteyttä varusmiehiin ja kysellä töihin armeijan jälkeen. Valitsin Kajaanin Autokeskus Oy:n. Liikkeen edustukset olivat Mercedes-Benz, DKW ja Austin. Mainos pyöri, että "Austin Mini, päivän nimi". Tehtäviini kuului osamaksukaupan ja perintäasioiden hoitaminen, Kettunen muistelee.

Autokeskuksella Kettunen viihtyi puolisen vuotta, jonka jälkeen työmaa vaihtui elintarvikepuolelle. Kajaanissa toimiva kuopiolainen tukkuliike H. Saastamoinen & Pojat Oy palkkasi Kettusen elintarviketukkumieheksi. Saastamoisella oli Kuopiossa muun muassa oma saha ja mylly. Saastamoinen mainosti omia Hermannin Herkku -ruisjauhojaan: "Jos Hermannista leipä paranoo, se ei oo ennee leipee, se on hunajoo!"

– En siinäkään hommassa ehtinyt olla kuin puolisen vuotta, kun Kesko alkoi minua kysellä tukkumieheksi. Kesko oli tehnyt päätöksen palkata jokaiseen konttoriin kautta maan niin sanotun kodinkonemiehen. Koko maassa oli käynnissä kylien sähköistäminen, joten K-ryhmä halusi rynniä kodinkonemarkkinoille. Tarvittiin jääkaappeja, pesukoneita, pakastimia ja niin edelleen. Näin siirryin Keskon palvelukseen osoitteeseen Asemakatu 4, nykyiseen Kainuun museon taloon.

Vennamon vanavedessä kansakunnan kaapin päälle

Keskon palveluksessa lipsahti 14 ja puoli vuotta, kunnes marraskuussa 1979 eräänä perjantaina tuli kohtalokas puhelu Helsingistä.

– Sieltä soitti mies, joka sanoi, että sinun pitäisi olla huomenaamuna yhdeksältä Rovaniemen lentokentällä. Kysyin, että mitä varten. Vastaus oli, että sinne tulee Veikko Vennamo ja se haluaa keskustella sinun kanssa, Kettunen muistelee.

Lauantai oli vapaapäivä, joten Kettunen heräsi varhain ja hyppäsi auton sompaan suunnaten kohti Rovaniemen lentokenttää. Helsingin koneesta nousi itse Vennamo.

– Tervehdittiin, noustiin autoon ja lähdettiin kohti Rovaniemeä. Ensimmäinen Vennamon esittämä kysymys oli, että eihän tämä auto vaan säry? Alla oli muutaman viikon vanha diesel-Golf, joten uskalsin luvata, että jospa tämä ei ihan heti särkyisi. Veikko sanoi, että hyvä. Maanantaina sanot itsesi irti Keskolta ja tulet minulle hommiin. Kysyin, että mikä se semmoinen homma on. Veikko sanoi, että ryhdymme valmistautumaan vuoden -83 eduskuntavaaleihin ja näyttää siltä, että SMP saa vaalivoiton jos asiat hoidetaan oikein. Maa jaetaan kolmeen alueeseen, joista jokaiseen palkataan järjestösihteeri. Sinä alat hoitaa Pohjois-Suomen aluetta, eli Oulun ja Lapin vaalipiirejä. Pyysin miettimisaikaa seuraavaan keskiiviikkoon. Veikko sanoi, että asia selvä, miettimisaika myönnetty. Tiistaina soitin Vennamolle, että otan tarjouksen vastaan, ja sillä reissulla tässä ollaan, Kettunen kertoo.

Vaaleissa SMP sai Oulun vaalipiiristä kaksi edustajaa, J. Juhani Kortesalmen ja Pentti Kettusen. Kaikkiaan puolue sai eduskuntaan 17 kansanedustajaa. Sorsan neljänteen hallitukseen mentiin kahdella ministerillä; valtiovarainministerinä Pekka Vennamo ja työministerinä Urpo Leppänen.

– Sehän oli virheliike. Siihen hallitukseen ei olisi pitänyt lähteä. SMP:lle kävi hupsusti. Vuoden 1987 vaaleissa meni läpi enää yhdeksän edustajaa. Se tappio yhdessä muiden tekijöiden kanssa aiheutti lopulta SMP:n konkurssin, Kettunen sanoo.

Poliittisten tehtävien valtava kirjo

Kettunen toimi SMP:n kansanedustajana vuosina 1983–1987 ja 1989–1991 sekä perussuomalaisten kansanedustajana vuosina 2011–2015. Eduskuntavuosiensa aikana hän toimi liikennevaliokunnassa, maa- ja metsätalousvaliokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa ja perustulakivaliokunnassa Veikko Vennamon varamiehenä. Lisäksi hän toimi Suomen pankin ja  Enso-Gutzeitin tilintarkastajana sekä Kelan valtuuston puheenjohtajana. Kajaanin kaupunginvaltuutettuna hän toimi yhteensä 28 vuoden ajan.

Vuosina 1987-1989 Kettunen toimi liikenneministeriössä Pekka Vennamon poliittisena sihteerinä valmistellen ministeriön alaan kuuluvia hommia valtioneuvoston istuntoihin. Vaaleista irronnut varasija yleni varsinaiseksi eduskuntapaikaksi vuonna 1989 J. Juhani Kortesalmen siirryttyä Mikkelin läänin maaherraksi kesäkuun alusta lähtien. Seuraavissa vaaleissa vuonna 1991 päättyi Kettusen ura SMP:n kansanedustajana. 

– Niissä vaaleissa tuli turpaan oikein kunnolla ja voidaan sanoa, että siihen päättyi SMP:n tarina, Kettunen toteaa.

SMP:n raunioille perustettiin Perussuomalaiset vuonna 1995. Perussuomalaisten leiriin asettuminen ei ollut Kettuselle mikään suora valinta, vaan välillä oli palattava vanhoihin hommiin kauppamiehenä. Kajaanin valtuustossa Kettunen siirtyi keskustan ryhmään ja tuli vielä yksissä kuntavaaleissa valituksi kepun listalta.

– Ryhdyin tekemään Venäjä-kauppaa tuontipuolella. Minulla oli toiminimi P. Kettunen PHK-trading ja tuotemerkki oli Karkelo. Venäjän poikien kanssa kehitettiin systeemi ja alettiin valmistaa Kostamuksessa kelohongasta hirsikehikoita, joita minä myin Suomeen. Siinä meni 18 vuotta. Sitten Timo Soini sai minut houkuteltua vielä mukaan. Sen seurauksena laitoin firman kiinni ja tulin valituksi jälleen eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa, Kettunen kertoo.

Ennen järjestösihteerin ja kansanedustajan toimia Kettusen käytännön poliittinen kokemus oli varsin vähäistä. Kajaanin SMP oli pyytänyt kuntavaalien jälkeen Kettusta Kajaanin kaupungin urheilulautakunnan jäseneksi.

– Niinhän ne pisti minut urheilulautakuntaan. Puheenjohtajana toimi Pentti Mustonen, entinen jalkapallisti, joka pelasi aikoinaan KaPassa mestaruussarjaa. Lähdimme käymään seuraavassa puoluekokouksessa, ja todennäköisesti siellä Vennamo on minut huomannut, Kettunen arvelee.

Huoltovarmuus uhattuna, hätä kädessä

Kettunen pitää Perussuomalaisten ja SMP:n arvopohjia merkittävimmiltä osin samoina. Pohjoismainen vapaa yhteiskuntajärjestys sekä pienyrittäjyyden ja yksityisomistuksen puolustaminen ovat Kettuselle tähdellisiä asioita. Pienyrittäjyyden piiriin kuuluu myös pienviljelijöiden edun edistäminen.

– Ajat ovat tietysti muuttuneet siten, että pienviljelijäväestöä on hieman hankala puolustaa siitä syystä, että kaikki pienviljelijät on jo tapettu. Tässä onkin kohta, jossa pitäisi ruveta avaamaan silmiä ja miettiä, mitä tehdään, jos kriisiaikoina tulee elintarvikepula ja hätä. Jos ulkomailta ei voi tuoda ruokaa ja kauppojen hyllyt tyhjenevät, mitenkäs sitten suu pannaan? Pien- ja perheviljelmät on lähes hävitetty, ja satojen lehmien suurtiloillakin on kannattavuusongelmia. Pitäisi miettiä tosiasioita, eikä vain hurottaa ja juhlia Kesärannassa. Pikkuisen moitin myös MTK:ta, joka on ollut viime vuosina kovin hampaaton. Ei ole paljon kiinnitetty tähän asiaan huomiota, Kettunen jyrähtää.

Perussuomalaiset nousi jyrkällä suosiolla eduskuntaan niin sanotun ”Jytkyn” saattelemana keväällä 2011. Tuolloin keskustelussa oli tapetila runsaasti maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä, joihin Perussuomalaiset ainoana puolueena otti voimakkaasti kantaa. Siitä lähtien on esillä ollut runsaasti kritiikkiä liittyen rasismin hyväksymiseen. Kettunen viittaa syytöksille kinttaalla.

– Kaikenlaisia valitettavia lieveilmiöitä on ollut, Torssosia ja Turtiaisia. Perussuomalaiset ovat mielestäni ottaneet oikean linjan siinä, että jos tälläisiä alkaa ilmenemään, annetaan potkut persuksiin. Fasisteja ja rasisteja ei pidä hyväksyä. Maahanmuuttokritiikki ei missään tapauksessa saa perustua ihonväriin. Jos joku haluaa tänne muuttaa ja pystyy itsensä työllä elättämään, niin lämpimästi tervetuloa. Elätettäviä ja rikollisia ei ole varaa ottaa, Kettunen linjaa.

Valtio muisti ritarimerkillä

Eduskunnan silloinen puhemies Eero Heinäluoma luovutti Kettuselle Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin itsenäisyyspäivänä 2013. Kettunen epäilee tietävänsä, miksi kunniamerkki hänelle annettiin.

– Kun 18 vuotta tehtiin Venäjän poikien kanssa kelomökkejä, opin sinä aikana venäjän kielen. Vuoden 2011 vaalien jälkeen olin sen takia usein eduskunnan puhemiehen mukana, kun vieraaksi saapui venäläisiä delegaatioita. Kerran jututin puhemiehen kahvitarjoilussa Etelä-Venäjältä tullutta delegaatiota. Silloin oli kovasti pinnalla mahdollinen viisumivapaus Venäjän kansalaisille EU-alueella. Kysyin venäläisiltä, mitä mieltä he asiasta ovat. Vähän aikaa keskustelivat keskenään ja sanoivat sitten, että älkää missään nimessä tehkö sellaista virheratkaisua. Jos viisumivapaus tulee, hyökkäävät ensimmäisenä kaikki rikolliset Suomeen ja EU-alueelle, ja sitten olette pulassa niiden kanssa. Kerroin terveiset Heinäluomalle, eikä viisumivapaudesta ole sen jälkeen paljoa puhuttu.

Petri Möttönen

Jarmo Korhonen - 30 vuotta fysioterapiaa samalla paikalla

Paltamon Fysioterapia Ky:n yrittäjä Jarmo Korhonen vastaanotti viikko sitten keskiviikkona Paltamon Yrittäjien kunniakirjan, joka juhlistaa viime vuonna täyteen tullutta kolmekymppistä. Yritys aloitti toimintansa toukokuussa 1991 samalla sijainnilla, jolla se nykyäänkin seisoo. Monista muista yrittäjistä poiketen Jarmo omistaa itse liiketilansa. Puoliso Elina Korhonen tekee samoissa tiloissa jalkahoitoja omalla toiminimellään.

– Valmistuin 35 vuotta sitten fysioterapeutiksi. Olin ensin muutaman vuoden terveyskeskuksessa ja sen jälkeen olen ollut tässä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ei Paltamossa ollut silloin liiketiloja vuokralle, joten jouduin ostamaan tämän, Jarmo muistelee.

Elettiin 90-luvun alkua ja pankkikriisi jyysti taloutta. Säästöpankille kävi kuten kävi, eikä postipankin uskallus riittänyt. Pelastus löytyi onneksi oman kylän osuuspankista.

– Toimitilojen hinta ei ollut aivan paikallisessa linjassa. Minulla oli valuuttaluottoa ja sen määrä kaksinkertaistui muutamassa päivässä. Onneksi kuitenkin Paltamon osuuspankin silloinen toimitusjohtaja Jorma Niemi uskoi tälläiseen riskilainanhakijaan ja lähti luotottamaan Fysioterapiaa. Silloin oli paljon lainaa, mutta nyt tämä alkaa olla oma. Minulle kuitenkin kävi paljon paremmin kuin monelle muulle silloin, Jarmo toteaa.

Korona ja lääkäripula kapulana rattaissa

Parin vuoden ajan yhteiskunnan liepeissä roikkunut koronavirus laittoi aluksi fysioterapiaelinkeinoharjoittajan pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä. Hyvin harva osasi vakavissaan kuvitella tapahtunutta skenaariota toteutuvaksi riskikartoituksissaan. Jarmon ja Elinan toimintaa pandemia kolautti aivan kunnolla.

– En ikinä olisi uskonut, että tällaista aikaa tulee. Riskejä arvioidessa aina miettii, että mitä jos itse sairastuu eikä pysty tekemään hommia, mutta että tulisi pandemia jonka takia joudutaan laittamaan kaikki kiinni, ei käynyt pienessä mielessäkään, Jarmo taivastelee. – Mihinkään hoitolaitoksiin tai terveyskeskuksiin ei päästy. Yli 70-vuotiaiden luokse ei saanut mennä, eivätkä he uskaltaneet tulla. Ei kyllä loputkaan uskaltaneet tulla. Asiakasmäärä putosi 80 prosenttia kahdessä päivässä. Ei tarvinnut muuta kuin vahdata puhelinta ja vedellä viivoja varauskirjaan.

Pikkuhiljaa viruksen kesyyntyessä tartunta- ja kuolleisuusluvut erkaantuvat yhä etäämmälle toisistaan, eikä sillä ole enää merkittävää vaikutusta Fysioterapian tai Jalkahoidon liiketoimintaan. Isompi tekijä tänä päivänä on Paltamon surkea lääkäritilanne.

– Suuri osa asiakkaista on tullut minulle lähetteellä. Yksityiseltä puolelta ja työterveydenhuollosta tulee jonkin verran, mutta kyllä sen töistä näkee, ettei Paltamossa ole lähetteen kirjoittajia. Toki teen hoitoja myös ilman lähetettä sekä tavallisia hierontoja, Jarmo kertoo.

Urheilutaustalta ponnistaen

Jarmolla on takanaan aktiivinen urheilutausta, leipälajinaan 400 metrin aidat. Nykyisin kilpaurheilu on rauhoittunut aktiiviseksi kuntoliikunnaksi, mutta urheilutausta tukee edelleenkin ammattia, jossa ihmiskehon tuntemus on valttia. Näin siitäkin huolimatta, että Jarmon asiakaskunnan ikärakenne noudattelee melko tarkalleen Paltamon ikärakennetta, eikä urheilufysioterapialle ole näin ollen tilausta.

– On edelleen muutamia tuttuja naamoja asiakkaina, jotka kävivät jo tk-aikoina 35 vuotta sitten. Urheilufysioterapiaa en sinänsä ole koskaan tehnytkään, vaikka joitain urheilijoita minulla onkin asiakkaana, Jarmo sanoo.

Syitä alalle hakeutumiseen on hankala eritellä. Jarmo toteaa asioiden lutviutuneen nykyisiin uomiinsa pitkälti sattuminen kantamana.

– Se on hyvä kysymys, moni muukin on kysellyt, että miksi olen valinnut ammatin. Voisi sanoa, että sattumien kautta. Hain liikunnanohjaajaksi, mutta en päässyt. Fysioterapiaan pääsin ensimmäisellä yrityksellä ja kävin koulut Oulussa. En ole valintaa katunut, vaikka en pikkupoikana muistakaan haaveilleeni fysioterapeutin urasta. En usko, että olisin tätä hommaa näin pitkään tehnyt, jos en olisi tykännyt, Jarmo tuumailee.

Tervehenkistä kilpailua

Jarmo kertoo työssäjaksamisen avaimeksi asiakaskontaktit. Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen pitää työn mielenkiintoisena vuodesta toiseen. Sosiaalisuus on Jarmon mukaan se ominaisuus, jolla asiakapalvelutyössä menestyy.

– Ihmisten kanssa pitää tulla toimeen. Jos on kovin ujo tai ei tykkää olla ihmisten seurassa, tulee hankalaa. Vaikka olisi miten hyvä työssään, mutta tumpelo ihmisten kanssa, eivät asiakkaat tule takaisin vaikka olisivat avun vaivaansa saaneetkin, Jarmo sanoo.

Paltamossa toimii useita hierojia. Jarmon lisäksi toinen vanha tekijä on naapurissa toimiva Pertti Salmensalo ja aivan hiljattain ovat Laura Leinonen ja Maire Komulainen aloittaneet oman toimintansa. Jarmo toivottaa uudet tekijät lämpimästi tervetulleiksi.

– On hyvä, että alalle tulee uusia yrittäjiä. Pertti on ollut naapurissa pitkään ja Juha-Pekan kanssa tehtiin paljon yhteistyötä silloin kun hän vielä oli maisemissa. En usko verisiin kilpailuasetelmiin. Kaikille riittää hommia ja jokainen tekee omalla työllään oman asiakaspohjansa. Työ on tehtävä siten, että asiakkaat tulevat toisenkin kerran.

Vaatimaton kainuulainen

Vapaa-ajan kuntoliikunta tarkoittaa Jarmon kohdalla hiihtämistä niin tavallisilla kuin metsäsuksillakin sekä pyöräilyä. Lisäksi harrastuksiin lukeutuvat metsätyöt, joten vapaa-ajan voidaan todeta sujuvan hyvin luonnonläheisissä tunnelmissa.

– Olen aina tykännyt kalastaa ja metsästää ja onhan minulla tuo pieni puuhametsä, missä aina yritän ehtiä jotain tekemään, Jarmo toteaa.

Luonnossa viihtyminen on asia, mikä yhdistää useimpia kainuulaisia. Paljasjalkaisena kainuulaisena Jarmo ei tohdi vedellä liian selkeitä rajaviivoja alueiden välille, mutta toteaa kuitenkin jonkinlaista maakuntapiirrettä tunnistavansa. Esimerkiksi puolankalaisessa pessimismissä on jotain kainuulaisuuden ydintä.

– Suomen heimot ovat aikalailla sekoittuneet aikojen saatossa. Ihmiset ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia kaikkialla. Pienet erot tulevat siitä, millaisessa ympäristössä ja kulttuurissa kasvaa ja mihin tottuu. Ehkä sellainen tietynlainen vaatimattomuus yhdistää kainuulaisia, joskus vähän turhakin vaatimattomuus. Kainuulaisethan ovat aina olleet arvostettuja työntekijöitä joka puolella maata, mutta itsensä markkinoinnissa ovat esimerkiksi pohjalaiset meitä paljon edellä, Jarmo arvelee. – Olen Kainuussa syntynyt ja suurimman osan elämääni täällä asunut, joten olen hyvinkin vahvasti kainuulainen. Sitä en osaa sanoa, miten perinteiseen muottiin sopiva kainuulainen olen, mutta Paltamossa syntynyt kuitenkin.

Petri Möttönen

Marko Moilanen - Media-alan monitoimikone taipuu vaikka taksin rattiin

Jos olet Suomussalmella päin kulkiessasi käynyt katsomassa elokuvan Kino Retikassa ja nähnyt Suomen lipun liehuvan julkisella paikalla, olet todistanut työnjälkeä, jonka takana on yksi ja sama miekkonen. Marko Moilasella on monta rautaa tulessa. Hänen yrityksensä Korpi Events Oy vastaa Kino Retikan elokuvien näyttämisestä ja tarjoaa tapahtumapalveluja, kuten ääni- ja valotekniikkaa sekä ohjelmaa, kuten tulenpuhallusta. Lisäksi Marko vetää liputuspäivinä liput kunnan salkoihin ja ajaa taksia silloin kun ei muuta tekemistä ole. Monelle suomussalmelaiselle hän on tuttu myös kesäteatterin lavalta. Kainuulaisissa elokuvaprojekteissa hän on ollut mukana niin näyttelijänä kuin lavastushommissakin esimerkiksi Rukajärven tie-, Bunny the Killer Thing- sekä Rendel -elokuvissa. Muutama elokuvaprojekti on vielä tuloillaankin.

– Tapahtuma-alalla on ollut tuskallista. Ala työllistää säännöllisesti parisataatuhatta ja keikkatöissä on viitisensataatuhatta henkeä, ja korona-aika on kurittanut enemmän kuin pahasti. Kun on toiminut pitkään freelancerina, on oppinut työllistämään itsensä. Äiti opetti minut syömään kun olin lapsi, joten nykyään tulee hirveät vieroitusoireet jos jättää syömättä. Taksihomma oli siis koronan sanelema pakko. Elokuvateatteri pantiin kiinni ja jotain oli keksittävä henkensä pitimiksi. Satuin huomaamaan lehdestä ilmoituksen, että taksirenkiä tarvitaan, Marko kertoo.

Monialaista asiakaspalvelua

Tapahtumapalvelujen tuottaminen, elokuvien näyttäminen ja taksikyytien ajaminen vertautuvat toisiinsa Markon mukaan siinä mielessä, että molemmissa on pohjimmiltaan kyse asiakaspalvelusta.

– Aina kun olen opettanut uusia tekijöitä alalle, olen painottanut, että ääni- ja valotyöt konsertissa ovat nimenomaan asiakaspalvelua. Yleisöllehän sitä konserttia tehdään. Vieläkin tärkeämpää on se, että esiintyjän ja teknikon yhteistyö ja kommunikaatio toimii sujuvasti. Se vaikuttaa suoraan artistin fiilikseen lavalla ja sitä kautta yleisön kokemukseen, Marko kertoo.

Pohjoisen kautta takaisin kotiin

Suomussalmelle Marko päätyi asumaan erinäisten mutkien kautta. Hän on lähtöisin Paltamosta ja opiskellut medianomiksi Länsi-Lapin ammatti-instituutissa Torniossa. Välissä tuli kokeilluksi kaupallisen ja rakennusalan opintoja, mutta ääni- ja valotekniikka tuntui lopulta omimmalta alalta. Kiinnostus juontaa juurensa innostuksesta elokuviin, joille Marko on omistanut suuren osan vapaa-ajastaan jo pikkupojasta lähtien. Nykyisin vapaa-aikaa vie myös kamppailu-urheilu.

Elokuvainnostus johti näyttelijäharrastuksen pariin. Paltamon kesäteatterin lavalta Marko päätyi sattuman kautta hoitamaan esitystekniikkaa, mikä vahvisti näkemystä uravalinnasta. Kaskujen lohkomiseen taipuvaisena hän itse nimittää ammattiaan tilanteesta riippuen mediapelleksi tai mediavelhoksi ja oppilaitosta Tornion itsehillintäinstituutiksi. Tähän oppilaitokseen hän jäi valmistumisensa jälkeen töihin vastaamaan kalustosta ja tekniikasta tehden samalla freelancerina keikkaa ristiin rastiin.

– Torniosta sitten aikanaan vaihdoin kaupunkia Rovaniemelle ja menin töihin tapahtuma-alan yritykseen. Tein pitkään töitä renkinä eri festivaaleilla ja äänentoistoa muutamille vakioartisteille, kuten TikTakille ja Uniklubille, Marko muistelee.

Tapaturma pakotti järjestelemään työkuviot uusiksi, mistä seurasi muutto Suomussalmelle.

– Generaattorilla putosin tikapuilta metrin matkan, ja värttinäluu halkesi pituussuunnassa. Tuli pakollinen pitkä sairausloma. Suomussalmella oli edullisia asuntoja ja Teatteri Retikka haki toista ohjaajaa hallinnoimaansa JouSi, eli joutilaisuus sivuun -hankkeesseen, Marko kertoo.

Korpi Events Oy aloitti toimintansa osuuskuntana nimeltä Kulttuuriosuuskunta Vimma, jossa oli seitsemän jäsentä. Loppukesästä 2021 Marko oli ainoa osuuskunnan kautta itsensä pääasiallisesti työllistävä, joten yhtiömuoto muutettiin käytäntöjen helpottamiseksi osakeyhtiöön.

Tulista meininkiä

Erikoisuutena Markon ohjelmatarjonnassa on Turjantulet-tuliperformanssi. Paloaineena toimii rypsipohjainen sytytysneste. Kulmakarvat, ripset ja parta säilyvät hyvin tallella kun hieraisee niihin vähän käsirasvaa ennen esitystä. Tuliesityksessä kaikki tapahtuu turvallisuuden ehdoilla. Marko toimittaa ennen esitystä tilaajalle tarkan turvallisuussuunnitelman. Siihen sisältyy muun muassa kaksi kuuden kilon sammutinta, useita sammutuspeitteitä sekä riittävät turvaetäisyydet. Esitykseen on suunniteltu tietynlainen koreografia musiikkeineen, mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Silloin joutuu soveltamaan lennosta. Näin kävi viimeksi Paltamon kunnan ja yrittäjien joulunavauksessa marraskuussa.

– En hoksannut ollenkaan, että esiintymisalue oli vedetty puhtaaksi lumesta lingolla. Maa oli paikoitellen vaarallisen liukas. Tällaisissa tilanteissa joutuu improvisoimaan, miettimään joitain juttuja uusiksi ja rajoittamaan liikettä. Pahin riskitekijä on aina tuuli. Kova pyörivä tuuli estää tulenpuhalluksen kokonaan, Marko kertoo.

Tulenpuhalluksen pariin Marko päätyi alkujaan ilman pitkää harkintaa hetken huumassa tilaisuuden koitettua.

– Voi olla aika lähellä viittätoista vuotta, kun Retikka-teatterin järjestettäväksi tuli Suomussalmen venetsialaiset. Siellä kun mietittiin, mitä kaikkea voitaisiin tehdä, niin taisi olla Schroderuksen Ulla joka heitti, että kokeiltaisiinko varsikseen tulenpuhallusta, olisiko joku halukas kokeilemaan. Yllättäen siellä oli heti Moilanen ensimmäisenä käsi pystyssä. Sitten puhkuttiin tulta ja siitä jäi kipinä tähän hommaan, Marko muistelee harrastuksen syntyhetkiä. – Sitä on aina ollut vähän sellainen luova hullu, että kaikki erilainen kiehtoo. Hauska kokeilla uusia juttuja.

Turjan Tulet. Kuva: Timo Sirkkala

Kulttuuria ja rikasta murretta

Vaikkakin koronan koettelema, on kulttuuriala Kainuussa hyvässä hapessa. Marko toteaa alan olevan väkilukuun nähden jopa yllättävän rikas.

– Monessa paikassa on kaikenlaista tapahtumaa. Suomussalmen kesäteatterissa käy vuosittain yli kymmenentuhatta katsojaa, Puolangalla on Lankafestit ja Kajaanissa tapahtuu vaikka mitä. Kuhmon kamarimusiikilla on pitkät perinteet ja jokaisella pienelläkin paikkakunnalla on jonkinlainen kesäteatteri, Marko luettelee.

Kotimaakunnan olemus ja kansanluonne näyttäytyy Markolle pääosin kielenkäyttönä. Omaa kainuulaisuuttaan hän kertoo tunnistavansa ja arvostavansa aina vain enemmän iän kertyessä.

– Nuorena maakuntaidentiteettiä ei osannut juurikaan arvostaa, mutta sitä mukaa kun tulee lisää ikää, alkavat omat juuret kiinnostaa enemmän ja enemmän. Kainuulaisuus istuu lujassa, murre ei ole hävinnyt mihinkään. Meillä on rikas murre, josta löytyy loistavia ilmaisuja tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Petri Möttönen