Jukka-Pekka Klemetti - Metsämies kaikilla mahdollisilla tavoilla

Metsänhoitoyhdistys Kainuu ry:n nykyinen toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Klemetti aloitti työnsä viime vuoden lokakuussa. Pitkäaikainen toiminnanjohtaja Heikki Meriläinen ilmoitti edeltävänä keväänä jäävänsä eläkkeelle, ja Klemetti tiesi välittömästi haluavansa johtajan paikalle.

– Ajattelin heti, että tämä on loistava mahdollisuus päästä toteuttamaan metsäalan osaamistani erityisesti kainuulaisten metsänomistajien edunvalvonnan näkökulmasta. Tunsin tämän työn tärkeäksi ja sellaiseksi, jota oikeasti haluan tehdä, Klemetti kertoo.

Paltamolainen Klemetti ehti ennen nykyistä tehtäväänsä kerätä vankan kokemuksen alalta. Hän toimi kahdenkymmenen vuoden ajan UPM:n metsäosastolla erilaisissa esimiestehtävissä. Tutuksi tulivat puunkorjuun, kuljetuksen, metsäenergian, metsänhoidon, puukaupan ja resurssienhankinnan esimiestehtävät, eli käytännössä koko kirjo tuli läpikäydyksi. Nykyinen tehtävä ei käytännössä poikkea entisestä mitenkään muuten, mutta näkökulma on vaihtunut teollisuuden puunhankinnasta yksityisen metsätalouden kannattavuuteen ja metsänomistajien edunvalvontaan.

– Tyypillinen työpäiväni on hyvin pitkälti sitä, että luon organisaatiolle mahdollisuuksia toteuttaa metsänomistajien edunvalvontaa. Käytännössä se on henkilöiden ja asioiden johtamista, yhteistyösopimusten suunnittelua, yritysyhteistyön kehittämistä sekä edunvalvontaan liittyviä toimenpiteitä. Kaiken kaikkiaan ihan normaalia esimiestyötä, Klemetti kertoo.

Metsänhoitoyhdistys on metsänomistajien etujärjestö, eli kaikki palvelut tuotetaan metsänomistajille ilman voittotavoitetta ja toiminnanjohtajan esimiehenä toimii metsänomistajista koostuva hallitus. Tavoitteena on hyvä metsänhoito uudistamisesta puunkorjuuseen ja lähtökohtana suunnitelmallinen metsäomaisuuden hoitaminen. MHY auttaa metsänomistajaa päätehakkuun jälkeisestä uudistamisesta joko luontaisesti tai istuttamalla taimet. Taimikon hoidosta, heinän torjunnasta ja raivauksesta huolehditaan valitun puulajin kasvun varmistamiseksi. Harvennus- ja päätehakkuista huolehditaan suunnitelmallisesti.

MHY:n metsäpalveluihin kuluu puukaupan hoitaminen sekä tarvittaessa korjuupalvelut metsänomistajan puolesta. Neuvonta ja metsäomaisuuden juridiset palvelut kuuluvat myös palveluvalikoimaan. Metsänhoitoyhdistykset keräävät vapaaehtoista jäsenmaksua, jonka maksaa kaksi kolmasosaa metsänomistajista. Yhdistykset päättävät itse jäsenmaksusta. MHY Kainuuseen kuuluu Paltamo, Ristijärvi, Kuhmo ja Kajaani. Liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. Jäsenmaksu on vuodessa 75 euroa.

Metsätaloudella ilmastonmuutosta vastaan

Taloudellisessa mielessä kainuulainen metsätilallinen on Klemetin mukaan kohtalaisen hyvissä asemissa. Puulle on tulevaisuudessa hyvin kysyntää.

– Maakuntaan suunnitteilla olevat teollisuuden investoinnit, erityisesti sahapuolelle, luovat pohjaa hyvälle kysynnälle, mutta erittäin tärkeänä näen myös valtakunnallisen tason investointien vaikutuksen kuitupuun kysyntään. Se varmasti parantaa jatkossa kainuulaisen metsänomistajan asemaa, Klemetti arvelee.

Metsänhoidossa suurimmat haasteet ovat puunkorjuussa ja metsänhoidossa. Sopivaa työvoimaa on rajallisesti saatavilla, mikä hankaloittaa metsätöitä. Tilanne on jonkin verran korjaantunut ulkomaisen hyvän työvoiman saatavuuden myötä. Kemera-tuki metsänhoitotöihin on ollut vuonna 2018 50 miljoonaa euroa valtakunnallisesti. Siitä Kainuun maakunnan osuus on ollut 5,8 miljoonaa euroa. Viime vuonna tukea on jäänyt käyttämättä.

Toinen uhkakuva muodostuu ilmastokeskustelun myötä metsänomistajille jatkuvasti kasaantuvista paineista. Usein keskuteluissa pyritään lyömään metsänomistajan otsaan konnan leimaa, kun hakkaavat metsää vaikka ilmasto lämpenee.

– Minä näen ja koen asian hyvin pitkälti siten, että itse asiassa metsätalous on ratkaisu ilmasto-ongelmaan. Mitä enemmän metsiä hoidetaan, sitä paremmin ne kasvavat ja sitovat sitä myöten enemmän hiiltä. Hyvin hoidetusta metsästä saa aina sellaisia tuotteita, että hiilen kiertoaika pitenee ja siten edesauttaa hiilinielun syntyä, Klemetti toteaa.

Kainuussa asiat ovat Klemetin mukaan keskimäärin hyvällä tolalla, vaikka rästissä onkin jonkin verran töitä, jotka edesauttaisivat metsän kasvamista.

– Erityisen tärkeitä työlajeja ovat erilaiset taimikonhoitoon liittyvät toimenpiteet, joissa meillä on paljon tekemätöntä työtä. Kun nämä jäävät tekemättä, metsät riukuuntuvat ja niiden taloudellinen merkitys pienenee. Samoin metsästä saatavat tuotteet ovat heikkolaatuisempia, jolloin vaarana on niiden lyhytkiertoinen hyödyntäminen polttamalla tai selluksi. Tällöin pitkäaikaisia tukkipuusta syntyviä tuotteita ei tule. Lyhytnäköisesti syödään tulevaisuuden tuotot pois. Arvopuun osuus pienenee ja tuottoprosentti jää alhaiseksi, Klemetti sanoo.

Metsämies kiireestä kantapäähän

Klemetti on kasvanut metsässä ja tehnyt siellä koko työuransa poislukien lyhyt rupeama armeijan leivissä. Metsätalousinsinööriksi hän valmistui vuonna 1999. Paitsi työ-, myös vapaa-aika kuluu rattoisimmin metsän siimeksessä. Klemetti kertoo metsästelevänsä paljon koiriensa kanssa sekä muutenkin hankkivansa kaikenlaisia metsän antimia; kalaa, marjoja ja sieniä.

– Ensimmäisiä lapsuudenmuistojani on se, kun olen vanhempien mukana rankametsässä kirveen kanssa. Metsätilallisen poikana kaikki työt taimien istuttamisesta ja raivaamisesta polttopuun hankintahakkuisiin ovat tulleet hyvinkin tutuiksi nuoruusvuosien aikana. Ensimmäiset palkkatyöt olivat metsän istuttamista kahtena kesänä. Minulla on aina ollut vahva halu metsäalalle sekä näkemys siitä, että metsäalalla on parhaat työpaikat. Metsäluonto on erittäin merkittävässä osassa kokonaishyvinvointiani ajatellen, Klemetti tiivistää.

Petri Möttönen

Mika Kilpeläinen - Sotkamolla takanaan monella tavoin onnistunut vuosi

Vuosi 2019 oli Sotkamon kunnalle varsin onnistunut. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen nostaa yhdeksi vuoden kohokohdista onnistuneet sähköyhtiökaupat. Kajaani ja Sotkamo myivät keväällä omistamastaan Loiste Oy:stä 33,9 prosenttia kahdelle ulkomaalaiselle sijoitusyhtiölle, ruotsalaiselle Infranodelle ja ranskalaiselle Mirovalle. Kauppasumma oli 200 miljoonaa euroa, josta Kajaani sai 150 ja Sotkamo 50 miljoonaa. Kauppa oli sikälikin hyvä, että Kunnat pysyvät edelleen sähköyhtiön pääosakkaina. Kajaanin omistusosuus on nykyisin 50,1 ja Sotkamon 16 prosenttia, joten päätösvalta ei omistajaa vaihtanut.

– Vuosi oli kaiken kaikkiaan hyvä. Sähköyhtiökaupoista tulee hyvää taseeseen useampi kymmenen miljoonaa euroa. Muutenkin tehtiin isoja päätöksiä rakentamisen ja investoinnin suhteen. Verotulojen suhteen talousarvio toteutui kuten olimme suunnitelleet, ehkä jopa hieman ylikin. Matkailussa viime vuosi oli meillä ennätysvuosi, mikä voidaan myös lukea positiivisten asioiden joukkoon, Kilpeläinen sanoo.

Kuluneen vuoden lopulliset tilastot eivät ole vielä valmistuneet, mutta suuntaviivat ovat hyvinkin selvillä; Sotkamo ahdistelee matkailualalla valtakunnan kärkeä. Paikkakunnalla yövyttiin vuoden aikana lähes 800 000 kertaa. Se on viidenneksi eniten koko Suomessa. Edellä ovat vain Helsinki, Vantaa, Turku ja Tampere. Kilpeläinen arvelee hyvän nykytilanteen juontavan juurensa vuosikymmenten mittaiseen työrupeamaan, jonka varrelle mahtuu myös epäonnistumisia.

– Sotkamo oli alunperin maaseutupitäjä, jonka hyvinvointi perustui maatalouteen ja meijeritoimintaan. Vuosien varrella on pystytty mukautumaan maailman muuttumiseen eikä olla jääty murehtimaan esimerkiksi meijeritoiminnan tai vaikka ison työllistäjän Incapin loppumista. Aina on löytynyt jotain uutta korvaamaan aikaisempia hyväntuojia. Osansa asiassa on ollut päätöksenteolla, kuten myös oma osansa yrityksillä ja yrittäjillä. Matkailun on tämän päivän tasolle nostanut Katinkullan liikkeellelähtö ja Lindemanin siellä aikoinaan tekemä työ. Se on vetänyt imussaan koko matkailualan nykytilanteeseen, Kilpeläinen kertoo.

Yrityskenttä voi hyvin

Isoimmat konkreettisesti näkyvät asiat Sotkamossa ovat tänä vuonna Vuokatti-areenan rakennusten aloittaminen sekä uuden koulurakennuksen kilpailutukseen saattaminen.

– Joka vuosi on myös muistettava, että lopulta suurin asia on peruspalveluiden tuottaminen, että koulut ja päiväkodit pysyvät toiminnassa, tiet ovat ajettavassa kunnossa, hanoista tulee vettä ja likainen vesi lähtee pois. Nämä ovat asioita joihin kiinnitetään huomiota vasta sitten kun ne puuttuvat, mutta kuitenkin niissä on joka vuosi kunnallinen pääpanoksemme euromääräisesti tarkastellen, Kilpeläinen toteaa.

Kirkonkylän kehittämiseen tullaan Sotkamossa laittamaan tänä vuonna paljon paukkuja. Ensiksi on tehtävä vahva suunnitelma toimenpiteistä, mutta joka tapauksessa Sotkamon kunta haluaa pitää molemmat taajamat, Vuokatin ja Kirkonkylän, tasavertaisina kehityskohteina. Kunnan valttikorttina toimivaan matkailuyrittäjyyteen on luonnollisesti panostettava lujaa, mutta se ei saisi tapahtua muun yritysalueen kustannuksella. Yrittäjäjärjestön ja yritysten kanssa käytävä aktiivinen keskustelu on kunnanjohtajan arkityötä. Kilpeläinen kertoo kommunikaation toimivan pääsääntöisesti hyvin.

– Perustasolla keskusteluyhteys toimii hyvin, mutta tietysti aina löytyy kehitettävää puolin ja toisin. Hankinta-asioiden lisäksi eniten keskusteluttavat kehitysasiat ja niiden tasapaino. Matkailuyrittämiseen tehdään paljon satsauksia, mutta samalla ei saa unohtaa muuta yritystoimintaa, joka esimerkiksi tuottaa palveluja Kirkonkylässä. Nämä asiat vaativat jatkossakin jatkuvaa keskustelua ja kehittämistä, kunnanjohtaja toteaa.

Keskustelun lisäksi Sotkamolla on käytössään konkreettisempiakin keinoja tukea yritysmaiseman hyvinvointia. Keinot on todettu käytännössä hyvin toimiviksi.

– Kainuun tasolla Sotkamon yrityskenttä on voinut viime vuodet erittäin hyvin. Täällä syntyy vuositasolla kolmisenkymmentä yritystä enemmän kuin lakkaa. Kunta pyrkii tekemään oman osuutensa esimerkiksi tarjoamalla väliaikaista rahoitusta yritysryhmähankkeiden omavastuisiin, sillä rahoitukset niihin tulevat aina jäljessä. Työllistämisen osalta meillä on palkkaamiskynnyksen madaltamiseksi käytössä ns. Sotkamo-lisä, joka maksetaan työllistämistuen päälle sellaiselle yritykselle, joka palkkaa pitkäaikaistyöttömän, Kilpeläinen luettelee.

Maakuntaa eteenpäin järkevällä yhteistyöllä

Maakuntien tulevaisuus on monessa suhteessa nykyisin huojuvalla perustuksella. Yli puolet kuntien rahoista menee sotepalveluiden järjestämiseen. Kuntien maksukyky on rajallinen, mutta palveluita tarvitaan. Miten pystytään löytämään yhteistyökuvio, jossa rahat riittävät ja palvelutaso on riittävä?

– Siinä se on iso tulevaisuuden haaste, että miten rahat riittävät ja miten rahalle saadaan vastinetta. Jos siihen ei pystytä vastaamaan, tulee arvioitavaksi, onko maakunnallamme ollenkaan edellytyksiä jatkaa pitkällä tähtäimellä. Jos rahat eivät riitä välttämättömien palveluiden järjestämiseksi, tarkoittaa se sitä, että jotain on tehtävä täysin toisella tavalla. Jos minulla olisi tähän ongelmaan yksinkertainen ratkaisu, olisin sen tuonut jo esille ja sitä kovasti ajaisin. Hyvään suuntaan kuitenkin ollaan sikäli menossa, että asiasta keskustellaan avoimesti kuntien palvelurakennetta tarkasteltaessa, Kilpeläinen sanoo.

Kainuun kuntien välistä yhteistyötä ja -ymmärrystä on Kilpeläisen mielestä syytä lisätä silloin, kun se järkevällä tavalla palvelee kulloistakin tarkoitusta.

– Lähtökohtaisesti jokainen kunnanjohtaja ja kuntapäättäjä pitää aina ensisijaisesti oman kuntansa puolia, mutta tässä asiassa on syytä pystyä ajattelemaan laajemminkin. Jos jokainen tuijottaa vain omaan napaansa, ei kukaan suostu karsimaan mistään palveluista. On pakko katsoa vähän kuntarajojen yli, ja toivon mukaan sieltä löytyy yhteinen näkemys, miten Kainuuta saadaan vietyä eteenpäin, Kilpeläinen toivoo.

Jo toteutunut yhteistyö naapureiden kanssa toimii sulavasti. Pelkästään omaa itseisarvoaan palveleva yhteistyö on kuitenkin sudenkuoppa, joka on hyvä väistää. Kilpeläinen katsoo asiaa pragmaatikon silmin.

– Esimerkiksi Kuhmon kanssa on hyvää yhteistyötä. Järjestämme Kuhmon kansalaisopistotoiminnan ja Kuhmo järjestää meille musiikkiopiston toiminnan. Kajaanin kanssa on paljon yhteistä toimintaa esimerkiksi edunvalvonnan ja liikenneasioiden parissa, sillä olemme pitkälti samaa työssäkäyntialuetta. Jatkossa yhteistyötä kuntien välillä voitaisiin kehittää esimerkiksi lupakäsittelyissä ja muissa sähköisissä asioinneissa. Täytyy kuitenkin muistaa myös se, että Kainuussa välimatkat ovat pitkiä ja moni päätöksentekoon liittyvä asia vaatii tarkempaa paikallistuntemusta ja fyysistä läsnäoloa. Rakennusvalvontaa ei voi oikein konttorin pöydältä toiseen kuntaan tehdä, Kilpeläinen toteaa.

Urheilusta oppeja työelämään

Urheilun ystävät muistanevat Kilpeläisen myös pesäpallokentiltä. Hän pelasi urallaan yhteensä 105 pääsarjan ottelua Sotkamon Jymyn, Oulun Lipon, Joensuun Mailan sekä Imatran Pallo-Veikkojen joukkueissa. Viimeisen kautensa pelaajana Kilpeläinen pelasi vuonna 2005, jonka jälkeen siirtyi valmennus- ja pelinjohtajatöihin. Kaudella 2006 hän toimi Sotkamon Jymyn 2. pelinjohtajana ja valmentajana. Kilpeläinen siirtyi Joensuuhun pelinjohtajaksi kaudeksi 2010 Mikko Hylkilän paikalle. Hän on aiemmin toiminut myös Sotkamon Jymyn A- ja B-poikien pelinjohtajana. Kunnanjohtajaksi hänet valittiin huhtikuussa 2016. Kunnallispolitiikasta sinänsä hän ei ole koskaan kummemmin kiinnostunut.

– Politiikkaan ei ole ikinä tullut lähdetyksi. Tulin kunnalle töihin 20 vuotta sitten, ensin opettajaksi ja siitä edennyt vähän kuin Uuno Turhapuro armeijassa. Olin koulun varajohtajana, vararehtorina ja rehtorina, sitten perusopetuksen johtajana ja sivistysjohtajana ennen kunnanjohtajaksi tulemista. Minkäänlaista poliittista tai puoluetaustaa minulla ei ole, Kilpeläinen kertoo.

Pesäpallolla on vielä tänäkin päivänä tilaa kunnanjohtajan kalenterissa kesän saapuessa.

– Kesällä aina innostuu. Kesä- ja heinäkuu harjoitellaan ja Sotkamon porukalla on osallistuttu yli 35-vuotiaiden SM-turnaukseen jo kymmenen vuoden ajan. Tietysti myös katsomossa. Ihan kaikkia kotipelejä ei tule katsotuksi, mutta kuitenkin monta peliä kesässä sekä tietysti ratkaisupelit, Kilpeläinen sanoo.

Sotkamossa tapahtuu urheilun saralla ympäri vuoden. Talvella on monenlaista toimintaa hiihtolajeihin liittyen. Ensi vuoden helmikuussa järjestetään Sotkamossa Euroopan nuorten talviolympiafestivaali. Paikalle saapuu yli 2 000 kilpailijaa. Kunnanjohtaja Kilpeläinen toimii järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.

– Tämän eteen on tehty töitä jo vuosia ja tehdään tiiviisti vielä vuosi, että saadaan hyvät kisat järjestetyksi, hän toteaa.

Kilpeläinen sanoo pelivuosista parhaina käteen jääneinä asioina ensimmäiseksi mieleen tulevan kaikki ystävyys- ja kaverisuhteet jotka niissä kuvioissa syntyivät. Sieltä on edelleenkin hyviä tuttuja ympäri Suomen monessa hommassa. Pesäpalloilijan ura valmisti omalla tavallaan kunnanjohtajankin hommiin.

– Siellä oppi tekemään ja olemaan monenlaisten eri ihmistyyppien kanssa. Niin joukkueurheilussa kuin työelämässäkin kaikki ihmiset ovat erilaisia ja tekevät asioita eri tavalla. Silti ne voivat päästä yhdessä hyvään lopputulokseen. Kun yhdessä hoidetaan asioita, on negatiiviset seikat syytä käsitellä oman porukan kesken hiljaisesti, eikä rummuttaa niitä isosti julkisuudessa. Positiivisuuden kautta onnistuu paremmin ja kun saman päämäärän eteen tehdään määrätietoisesti työtä, näkyy myös tuloksia.

Petri Möttönen

Eero Leinonen - Aidon kainuulaisen pelimanniperinteen viimeisiä soihdunkantajia

Eero Leinosta voi hyvällä syyllä sanoa elämäntapapelimanniksi. Paltamolaislähtöinen, sittemmin sotkamolaistunut 73-vuotias viuluniekka vietti tänä vuonna vuonna 60-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hieman vajaat kaksi kolmannesta koko soittourasta on kulunut tiiviisti Paltamon Pelimannien kanssa kansanmusiikin parissa, ja samalla lanssilla sestominen jatkuu vielä tänäänkin. Soittokokemusta on sen lisäksi ehtinyt kerääntyä varsin laajasti lavatanssien kulta-aikoina populäärimpääkin musiikkia tanssikansalle rimpautellessa. Näissä ilakointi-iltamissa Eeron työkaluna toimi pääasiallisesti sähköurku, mutta viulu on lopulta se soitin, mistä kaikki sai alkunsa ja mikä kaikkea vieläkin kantaa eteenpäin. Eero on viimeinen Paltamon Pelimannien riveissä toimiva perustajajäsen pitkäaikaisen johtajan Mikko Syrjäsen jättäydyttyä sivuun terveyssyiden vuoksi toissa syksynä. Paltamon Pelimannit perustettiin kansalaisopiston piiriksi syksyllä 1980. 

– Vaimoni oli kuullut työkaveriltaan, että tällainen piiri on alkamassa. Menin paikalle, tapasin Mikon ja siitä se lähti, Eero muistelee. 

Tuolloin suomalainen musiikkimaailma eli 70-luvun jäljiltä uuden kansanmusiikkiaallon jälkimaininkeja ja suosio oli jotain muuta kuin nykyisin. Parhaimmillaan Pelimanneissa soitti toistakymmentä muusikkoa soitinvalikoiman vaihdellessa viulusta huiluun ja haitarista ja kontrabassoon polkuharmooniakaan unohtamatta. Uuden vuosituhannen taitteeseen tultaessa kokoonpano oli vakiintunut kahden viulun, urkuharmoonin ja kontrabasson muodostamaksi kvartetiksi. Ohjelmistoon kuuluivat tietysti pelimannimusiikin keski-pohjalaiset standardit, mutta myös vähemmän tunnettuja lappilaisia pelimannisävelmiä. Omaleimaisimman rungon Paltamon Pelimannien ohjelmistoon on kuitenkin aina muodostanut muualla maassa huonosti tunnettu, ehkä jopa hieman väheksytty kainuulainen kansanmusiikki, varsinkin sen kirkkain tähti, hyrynsalmelainen Lauri Keränen eli Ressan Lassi soitteineen. Kainuun toistaiseksi ainoana mestaripelimannin arvonimen saavuttanut Keränen oli eläessään Eerolle hyvinkin tuttu soittokaveri ja ystävä. Ressan Lassi siirtyi ajasta iäisyyteen vuonna 2006. 

– Lassi oli hyvin ystävällinen ja mukava ukkeli. Hän oli sanavalmis ja puhelias mies, mutta ei mielellään korostanut itseään. Oli muita soittajia kohtaan oikein laatuunkäypä mies, Eero kertoo. 

Kainuulaisen perinnemusiikin vähäisen arvostuksen Eero arvelee johtuvan ainakin osittain sen tinkimättömästä perinnepuhtaudesta, mikä taiteellisesti hienostuneeseen korvaan voi kuulostaa huonolla tavalla vanhanaikaiselta. Samainen kansanläheinen rahvaanomaisuus on kuitenkin myös ominaisuus, joka viehättää ja tekee musiikista omansa kuuloista. Kainuulainen kansanmusiikki ei ole pelkästään musiikkia, vaan myös soiva kuva ikivanhasta kainuulaisesta arkimaailmasta ja elämäntavasta. Tästä kertovat myös Ressan Lassin soitteiden nimitykset, jotka jatkuvasti sivuavat aikansa arkiaskareita ja joita rallattamalla on rytmitetty työpäivän etenemistä. Löytyy Ressan Iikan rekilaulupolkkaa, Hevosenpijättäjän polkkaa, Muurahaisenmunittajan polkkaa, Myllärin rimppaa, Tommituppijenkkaa, Sinkin leissoajan juoksuvalssia sekä Tervansoutajan valssia vain muutamia mainitakseen.

– Ressan Lassin jokainen kappale pitää sisällään tarinan joka kertoo tuon ajan arkielämästä. Ne kertovat pelkillä sävelillä enemmän kuin moni runoilija tekstillä. Se on sitä oikeaa kansanmusiikkia ja perinteen säilyttämistä. Nykyaikana kansanmusiikkia opetetaan jopa Sibelius-akatemiassa, mutta liian usein se tarkoittaa lähinnä tekotaiteellisia riitasointuja ja täysin vieraita etnovaikutteita joista ei tavan tallaaja ymmärrä mitään. Sillä ei ole minkäänlaista tekemistä sen kulttuurin kanssa, minkä perinteitä olisi tarkoitus vaalia, Eero harmittelee. 

Vaikka Eero pitääkin tietynlaista perinteen tyylipuhtautta tärkeänä, haluaa hän silti jättää tarkemmat karsinat rakentamatta. Hän on soittanut vuodesta 2014 lähtien myös Kainuun Kansanpelimanneissa, joka esittää ohjelmistossaan paljon muutakin kuin pelimannimusiikkia, vaikkakin pelimanniperinteen keinoin. 

– Ei siinä iskelmän soittamisessa mitään väärää ole pelimanniorkesterissakaan, kunhan se vain ei tarkoita perinteisen pelimannimusiikin väheksymistä ja unohtamista. Kyllähän Kansanpelimanneissakin soitetaan ja arvostetaan Ressan Lassin kappaleita, Eero sanoo. 

Kainuulaisia soittoperinteitä tehtiin tutuksi alan kärkimuusikoille kesällä 2014 Sommelo-festivaalin yhteydessä. Tuolloin Paltamon Pelimannit harjoituttivat Sibeliusakatemian Folk Big Bandia esittämään Ressan Lassia oman soittofilosofiansa mukaisesti. Eerolle jäi kokemuksesta hyvä mieli. 

– Niillä oli takana se soittamisen taito vähän eri tavalla kuin meikäläisillä, mutta kokivat kuitenkin oppivansa meiltä jotain uutta. Kyllä se oli mukavaa. 

Vanha soitin pysyy ja paranee 

Eeron soittoharrastus alkoi 50-luvun lopulla koulupoikana. Kodin uuninpankolla oli jo pitkään pyöriskellyt viulu, joka periaatteessa oli soittamattomana tyhjänpanttina, mutta joka kuitenkin katsottiin niin arvokkaaksi, ettei pikku-Eerolla ollut asiaa puuttua siihen mielenkiinnosta huolimatta. Asia korjaantui sittemmin, kun pojan taipumukset alkoivat käydä selviksi.

– Vuonna 1959 rakennettiin Oikarilan koulu, jossa olin ensimmäisten oppilaiden joukossa. Siellä oli opettajana Raimo Karppinen, joka soitti viulua. Minulla olisi oikeastaan tehnyt mieli kitaraakin, mutta kun Kalle-ukelilta löytyi valmiiksi se vanha viulu, käytettiin se korjuulla ja ruvettiin kokeilemaan pojasta viulistia. Kävin Raimon viulutunneilla ja hän kuljetti minua myös Kajaanissa seminaarin orkesterissa. En silloin osannut paljon mitään, mutta kuuntelin ja soitin mitä pystyin. Paltamossa soittelin Matti Paavilaisen ja Paltamon Pelimannien alkuperäiskokoonpanoonkin kuuluneen Aune Korhosen kanssa. En valikoinut tilaisuuksia esiintymiseen, vaan olin joka juuttaan kökkäjäisissä mihin vain otettiin, Eero muistelee. 

Modernit muotivirtaukset eivät heilutelleet Eeroa tuolloinkaan, vaikka omalla tiellä ei ikätovereista tungosta ollutkaan. Kuten ei valitettavasti ole tänäkään päivänä.

– Muut kuuntelivat The Beatlesia, mutta minua se ei kiinnostanut yhtään. Minä kuuntelin Dallapéta ja Humppa-Veikkoja. Varsinkin viulisti Pauli Granfeltin soitosta sain paljon osviittaa siitä, miten klassinen viulu toimii tangossa ja humpassa. Kansanmusiikissa toimivat samat opit paljouvessaan, Eero toteaa. 

Työvälinettä ei Eeron ei ole tarvinnut vaihtaa kertaakaan kuuden vuosikymmenen aikana. Sama Kalle-ukin korjuuttama soitin kulkee mukana edelleenkin. Kielet on toki muutaman kerran vaihdettu ja viulua on liimailtu kasaan kerran jos toisenkin. 

– Nytkin se pitäisi viedä korjattavaksi, mutta toisaalta kun se kuitenkin soi noin hyvin, niin kannattaneeko tuota lähtä repostelemaan. Ei välttämättä. Eräs viuluseppä arvioi sen valmistusajankohdan vuoden 1900 tienoille. En tiedä, mistä se meille alunperin on kulkeutunut. Jotain valmistajan merkintöjä siellä sisäpuolella on, mutta niistä ei saatu selvää musiikkiliikkeessäkään. Joskus on käynyt mielessä uuden viulun hankkiminen, mutta säälittäisi liikaa jättää vanha soitin nurkkaan. Vuosikymmenien aikana ollaan tultu tämän viulun kanssa niin sinuiksi, että se tuntee ja tietää minun aikomukseni ja soittotapani, Eero kertoo.

Paitsi pelimannimusiikin perinnekaanonin suurtekijöiden hengentuotoksia, on Eeron viulusta ilmoille kirvonnut myös itsekeksittyjäkin sävelkulkuja. Näistä tunnetuin lienee edesmenneen paltamolaisrunoilijan Antero Möttösen sanoittama Soittajan lähtö. Paltamon Pelimannit levytti kappaleen vuonna 2015 Kalevi Pylvänäisen laulamana levyllään Hevosenpijättäjän polkka. Esitys löytyy esimerkiksi YouTubesta hakemalla kappaleen nimellä tai osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=EJKVJgPCE2E

Petri Möttönen

Tytti Määttä - Vireä virkamies taistelee harvaan asuttujen alueiden puolesta

Kuhmon kaupunginjohtajana viime vuoden alusta lähtien toiminut Tytti Määttä ei ole kuntajohtaja ja alueiden kehittäjä pelkästään ammatiltaan, vaan hän on sitä myös luonteeltaan. Valtiotieteiden maisterin koulutuksen hankkinut Määttä toimii kaupunginjohtajan työnsä ohella erilaisten valtakunnallisten verkostojen johtotehtävissä, kuten esimerkiksi Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän varapuheenjohtajana sekä Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtajana. Eri toimintatahojen tekemiset tukevat toinen toistaan ja valtakunnallisesti hyväksi todettuja ideoita voi soveltaa oman kaupungin ja kotimaakunnan kehittämisessäkin.

– Johtaminen on nykypäivänä monitahoista työtä, josta hallinnollinen puoli muodostaa vain osan. Koen enemmän olevani kehittävä johtaja kuin hallintoihminen. Olisi tärkeää, että koko kuntaorganisaatio innostuisi kehittämisestä ja saataisiin uusiutumaan. Yhteiskunta kuitenkin uudistuu nopealla aikataululla, joten julkisen sektorin olisi pysyttävä mukana muutoksessa, Määttä toteaa.

Määttä valittiin hiljattain Kainuun vuoden 2019 Vireimmäksi Virkamieheksi. Nimityksen teki Kajaanin Nuorkauppakamari, joka on palkinnut vireän virkamiehen vuosittain jo 36 kertaa. Tunnustuksen kriteereinä ovat kuntasektorin työntekijän ennakkoluulottomuus, esimerkillinen työ ja toiminnan uudistaminen. Perusteluissa kehuttiin erityisesti Määtän someaktiivisuutta sekä hänen taitoaan ajaa, ei vain Kuhmon, vaan koko Kainuun etua. Tämän lisäksi hänet on syksyn aikana nimetty vuoden maaseutukasvoksi sekä työ- ja elinkeinoministeriön selvityshenkilöksi. Määtän tehtävänä on selvittää tapoja, joilla työskentely ja asuminen olisivat mahdollisia useammalla paikkakunnall sekä arvioida, ovatko elinkeinoministerin alaisuudessa toimivien organisaatioiden nykyiset sijainti- ja toimipaikat parhaat mahdolliset. Työhön kuuluu myös selvittää, mitä monipaikkaisuus edellyttäisi johtamiselta. Vuoden Maaseutukasvo -palkinnon jakavan Suomen Kylät ry:n tiedotteessa todetaan, että Määttä on onnistunut raikkaalla viestinnällään rikkomaan kuplia ja tuomaan myönteistä näkyvyyttä suomalaiselle maaseudulle.

Rajaseutujen kasvatti

Tytti Määttä on syntynyt nykyisen Pohjois-Pohjanmaan alueella Vaalan Säräisniemessä. Tekopaikasta oli matkaa silloiselle maakuntarajalle vain kilometrin verran. Ensimmäiset kosketukset kuntapolitikkaan tekijän roolissa syntyivät opiskelupaikkakunnalla. Hän opiskeli valtio-oppia Turun yliopistossa ja toimi aktiivisesti ylioppilaskunnassa mm. varapuheenjohtajan tehtävissä. Lisäksi hän toimi Turun kaupunginvaltuutettuna sekä Turun edustaja Suomen Kuntaliiton valtuustossa.

– Valmistuttuani en löytänyt Turusta töitä, vaan hain Kuntaliitosta erityisasiantuntijan paikkaa. Tulin valituksi sinne vuonna 2007. Vastuualuettani olivat pienet kunnat ja maaseudun kehittäminen. Aika paljon kiertelin kuntia ja tutustuin erilaisiin kuntiin ympäri Suomea tehdessäni Kuntaliiton maaseutuohjelmaa, Määttä muistelee.

Kuntaliitosta saatu kokemus toi varsin tarpeellisia näköaloja kun lopulta tuli aika palata kotimaakuntaan. Vaalan kunnanjohtajan toimi tuli hakuun vuonna 2009.

– Kahvipöydässä juteltiin työkavereiden kanssa, että sitä voisi hakea. Johtajaopinnot Helsingin yliopistossa olivat tuolloin vielä kesken, mutta minulla oli halu lähteä kehittämään omaa syntymäkuntaani, Määttä kertoo.

Työaikanaan hän ehti kokea myös maakunnan vaihdoksen, kun Vaala liittyi Pohjois-Pohjanmaahan vuoden 2016 alusta lähtien. Kaksi vuotta myöhemmin hänen työmaansa vaihtui toiselle rajaseudulle, tällä kertaa itäisen naapurimaan kupeeseen Kuhmoon.

Ennakkoluulotonta kehittämistyötä

Kuhmon kaupunkina kohtaamat haasteet ovat hyvin pitkälti sellaisia, mitä harvaan asutun pinta-alaltaan ison kunnan haasteet yleensäkin ovat. Toisaalta samat haasteet ovat käsillä myös valtiollisella tasolla. Väestön harveneminen aiheuttaa kulujen kasvua henkilöä kohden ja infran ylläpitäminen hankaloituu. Näitä haasteita olisi Määtän mielestä selätettävä yhteistyössä valtion ja kuntien välillä.

– Saavutettavuuskysymykset ovat iso haaste niin kunnille kuin valtiollekin. Ne liittyvät kaikkeen, kuten esimerkiksi tavarakuljetuksiin, raideliikenteeseen, lentoyhteyksiin ja niiden jatkoyhteyksiin, teiden kuntoon sekä laajakaistan rakentamiseen. Saavutettavuus on ensiarvoisen tärkeä asia jos halutaan alueiden kehittyvän. Tiedon, tavaran ja palveluiden on päästävä liikkumaan, Määttä painottaa.

Toinen akuutti haaste Kuhmon kannalta on ollut toisen asteen opetuksen etääntyminen seudulta. Tähän asiaan on kuitenkin jo tartuttu konkreettisin toimenpiten ja näkyvillä on valoa tunnelin päässä.

– Olemme KAO:n kanssa aloittamassa Taitotehdas-tiimivalmennushanketta, jolla pyritään palauttamaan ammatillista koulutusta Kuhmoon yhteistyössä yritysten kanssa. Peruskoulun päättänyt nuori voisi opiskella ammatin kotikaupungissaan, Määttä kertoo.

Kuhmo tunnetaan Kainuun kulttuurikehtona. Kamarimusiikki elää ja voi hyvin vielä 50 vuoden jälkeenkin ja kansanmusiikkijuhla Sommelo kasvaa vuosi vuodelta. Kaupungissa on tehty ennakkoluulotonta kehitystyötä kirjallisuuden, kalevalaisuuden ja kulttuurin ympärillä. Tästä kertoo myös Unescon myöntämä kirjallisuuskaupunki-status. Unescon luovien alojen verkostoon kuuluu kaksi suomalaista kaupunkia. Toinen on Helsinki ja toinen on Kuhmo.

Maakuntaidentiteetti luonnossa

Määtän kainuulaisuussuhde sitoutuu ympäröiviin maisemiin. Itä-Kainuussa edelleen vahvana elävä erä-kainuulaisuus värittää paikallista kulttuuria ruuasta rakentamiseen.

– Kainuulaisilla on tiivis maakuntaidentiteetti. Meillä on käytössä vahvoja ulkoisia tunnuksia, kuten esimerkiksi hyvin voimakas maakuntalaulu. Oikeastaan maakuntalaulun sanoittamana kainuulaisuuteen liittyy tietynlainen periksiantamattomuus ja kyky elää luonnon kanssa yhteistyössä. Kuhmon ja Suomussalmen alueilla erä-kainuulaisuus on hyvin voimissaan. Se ilmenee vahvana yhteytenä luontoon; metsästys- ja keräilykulttuurina, mikä puolestaan näkyy oikein eläväisenä ruokakulttuurina. Siinä mielessä Itä-Kainuu eroaa hieman Länsi-Kainuusta. Toiselta puolelta tarkastellen kainuulainen saattaa olla herkästi altis vaipumaan näköalattomuuteen ja pessimismiin, Määttä pohtii.

Hyvä esimerkki kainuulaisesta luonnonläheisestä rakentamisesta on Tuupalan hiljattain valmistunut puukoulu. CLT-elementti- ja liimapuutekniikalla toteutettu rakennus on Suomen ensimmäinen massiivipuuelementtitekniikalla rakennettu koulu.

– Puutuoteklusterin kehittämisessä olemme onnistuneet erittäin hyvin. Olemme onnistuneet brändäämään itsemme puu- ja massiivipuurakentamisen edelläkävijöinä. Sen lisäksi meillä on tiettyjä rajan läheisyyteen liittyviä vahvuuksia. Kuhmon strategian kärkenä on ollut olla kansainvälistesti tunnettu biotalouden menestystarina sekä hyvä kasvuympäristö. Haluamme olla lapsimyönteinen kunta jossa perheiden on hyvä asua ja elää.

Petri Möttönen

Ville Heikkinen - Nuori kuhmolainen uusi voittonsa Vuoden Luontokuva -kilpailussa

Kuhmon Iivantiirassa asuva 27-vuotias Ville Heikkinen voitti tänä syksynä Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n Vuoden Luontokuva -kilpailun. 39. kerran järjestetyn kilpailun tulokset julkistettiin lauantaina 19.10.2019 Pohjoismaiden suurimmalla luontokuvafestivaalilla Finlandia-talossa. Kilpailun tuomaristo mieltyi erityisesti voittokuvan eeppiseen tunnelmaan.

– Kuvassa on voimakas tarina, jota jaksaa lukea monta kertaa. Lapsuudessa luetut faabelit palaavat mieleen tätä mestariteosta katsellessa. Mitähän korppi tällä kertaa huijaa karhua tekemään? Sommittelu on todella tarkkaan mietitty. Siluetit ovat tarkkoja ja juuri oikeissa paikoissa. Eläinten asennot ovat hämmästyttävän teatraaliset. Puut ja niiden oksat koristelevat ja kehystävät kuvan. Tilanne, jossa kaikki elementit osuvat täsmälleen kohdalleen, ei synny hetkessä, vaan vaatii kärsivällisyyttä. Tätä on luontokuvaus parhaimmillaan: tuottaa elämyksiä niillekin, jotka eivät itse syystä tai toisesta pääse tuollaisiin paikkoihin, tuomaristo hehkutti perusteluissaan.

Kuvaaja itse suhtautuu voittoisaan otokseen astetta tyynemmin.

– Ihan perinteisellä kaavalla kaupalliselta karhukuvauspaikalta otin. Kohde oli helppo ja tilannekin aika tavanomainen, niin eihän siinä sen kummempia, Heikkinen toteaa.

Voitto ei ollut Heikkiselle ensimmäinen laatuaan, vaan Vuoden Luontokuva -titteli irtosi myös vuonna 2017 kotipihassa otetulla kärppäkuvalla. Viime vuonna hän sai kisassa kaksi yleisöpalkintoa Revontulikarhu-kuvallaan. Heikkinen on kautta aikojen neljäs kilpailija joka on onnistunut uusimaan voittonsa.

Luontokuvaamisesta ammatin itselleen hankkinut Heikkinen aloitti kuvaushommat jo poikana. Alkuun luontokuvaukset syntyivät maalaamalla, mutta jossain vaiheessa pensseli vaihtui kameraan. Pääsääntöisesti lähes kaikki kuvaaminen tapahtuu kotikulmilla Kuhmon pohjoisperukoissa.

Heikkiselle mieluisimpia kuvattavia lajeja ovat kuukkeli, lapinpöllö, metsäpeura ja karhu. Luontokuvaajan työpäivät muotoutuvat olosuhteiden sanelemina, eikä kuvausreissuja voi liian tarkkaan suunnitella.

– Kun touhuaa samojen lajien parissa vuodesta toiseen, tulee mieleen aina joku idea jota voisi lähteä kokeilemaan. Paljon pitää elää myös kelien ja olosuhteiden mukaan. Talvi on vuodenajoista mieluisin. Mahdollisuuksien mukaan käytän pääasiassa aamu- ja iltavaloja. Talvisin lyhyen päivän aikaan on koko ajan kuvauksellista. Joskus saattaa lähteä spontaanisti katselemaan mitä löytyisi, mutta yleensä on jonkinlainen olettamus, että mitä voisi olla. Monesti sattuu yllätyksiä. Aina ei tarvitse olla välttämättä kameraakaan mukana, Heikkinen kertoo.

Nykyaikaiset kuvaustekniikat mahdollistavat kuvien monenlaisen jälkikäsittelyn. Filmiin tottuneet vanhan liiton kuvaajat usein suhtautuvat asiaan hieman penseästi, mutta Heikkisen mielestä jälkikäsittely on tarpeen, kun se tehdään kuvan ehdoilla.

– Kuvasta pitää välittyä se tunnelma mitä kuvaushetkellä on tavoiteltu. Kamerahan voi tehdä mitä sattuu, joten sävyjen ja valotuksien säätämisessä ja rajaamisessa jälkeenpäin ei ole mitään väärää. Minun mielestäni raja kulkee siinä, jos aletaan siirrellä elukoita kuvasta toiseen. Tilanteen on oltava aito, Heikkinen sanoo.

Aloitteleville luontokuvaajille Heikkisellä on yksi hyvä neuvo.

– Jos luontokuvaaminen kiinnostaa, ei tarvitse kuin lähteä metsään kameran kanssa katsomaan miten se alkaa sujua. Tekemisen kautta se selviää.

Karhu ja korppi. Kuva: Ville Heikkinen

Petri Möttönen

Erno Heikkinen - Suomen toiseksi nuorin kunnanjohtaja Suomussalmen ruorissa

Suomussalmi valittiin tämän vuoden Yrittäjägaalassa vuoden kainuulaiseksi elinvoimakunnaksi. Kunnanjohtaja Erno Heikkinen toteaa, että näinhän sen pitikin mennä.

– Tuntuu oikein hyvältä, kiitos kysymästä. Tämä oli asetettuna meillä hieman leikkimielisesti tavoitteeksi jo viime vuoden yrittäjägaalan jälkeen, kun palkinto meni silloin Paltamoon. Palkinto sinänsä ei ollut ykköstavoitteena, mutta haluamme olla nimenomaan yrittäjäystävällinen ja elinvoiman edistämisestä tunnettu kunta, Heikkinen sanoo.

Heikkinen on syntyt, kasvanut ja käynyt koulunsa ylioppilastutkintoon asti Suomussalmella. Sen jälkeen miehen matka suuntasi kohti Tampereen yliopistoa, josta mukaan jäi tutkinto kunta- ja aluejohtamisen saralta. Valmistuttuaan hän aloitti työt Nakkilan hallintojohtajana tammikussa 2017, ja vuotta myöhemmin keväällä avautui hakuun kotikunnan kyläpäällikön pesti.

– Ajattelin heti, että täytyy hakea. Nakkilan virka oli määräaikainen, ja on varmasti vain kerran elämässä tuleva tilaisuus, että on mahdollisuus hakea oman kotikunnan kunnanjohtajaksi, Heikkinen muistelee.

Valinta tapahtui huhtikuussa 2018. Töiden alkaessa kesäkuun alusta oli Heikkinen 27-vuotiaana Suomen nuorin kunnanjohtaja. Tätä titteliä hän ehti kantaa puolen vuoden ajan, kunnes Nousiaisten kunnanjohtajana aloitti 26-vuotias Teemu Heinonen.

Nakkilan eväät hyötykäyttöön

Puolentoista vuoden työmaa Satakunnan rannikkomailla antoi hyvää työkokemusta kunnallishallinnosta ja valmensi tulevaa kunnanjohajaa työhönsä.

– Nakkilassa tein tiivistä yhteistyötä kunnanjohtajan kanssa. Henkilökemiamme natsasivat vielä niin hyvin, että sain jatkuvasti oppia kunnanjohtajan tehtävistä. Myös sikäläisen yrityskentän kanssa olin tiiviisti keskusteluyhteydessä ja sain kuulla niistä keinoista, mitä siellä oli tehty. Sain Nakkilasta mukaani paljon hyviä työkaluja yrittäjäyhteistyön kehittämiseksi täällä Suomussalmella, Heikkinen kertoo.

Suomussalmi on pykälän verran Nakkilaa isompi, joskin kunnat muistuttavat jonkin verran toisiaan väestörakenteineen ja haasteineen.  Suomussalmella kuitenkin on jotain, mitä Nakkilassa ei voida samalla tavoin hyödyntää; maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen luontoympäristö sekä merkittävää historiaa niin sodankäynnin kuin kulttuurinkin osalta. Hossa, Raatteen tie ja Ilmari Kianto.

– Matkailun hyödyntäminen on täällä aivan erilaista ja huomattavasti isommassa merkityksessä. Matkailuun panostetaan paljon ja Hossa on hyvin vetovoimainen kohde. Kuntaan onkin palkattu matkailupäällikkö. Hossan kansallispuiston saaminen oli erittäin tärkeä asia. Se mitä sinne koko ajan tarvittaisiin lisää, olisi majoituskapasiteetin lisääminen. Majoituspaikat olisi saatava tuplattua tai jopa kolminkertaistettua. Uskomme että se on myöskin täysin mahdollista. Raatteen tie on edelleenkin enenevässä määrin matkailijoita kiinnostava kohde. Sotahistoria tuntuu kiinnostavan. Myös Ilmari Kiannon Turjanlinnaan kulkee kesäisin kaksi laivaristeilyä päivittäin. Tärkein haaste lieneekin näiden teemojen yhdistäminen turisteja kiinnostavalla tavalla, jolloin matkailijoiden viipymisaika pitenisi. Kunnan keskustan matkailumajoitusta tullaan myös lähiaikoina kehittämään, sillä uusi hotelliyrittäjä aloitti juuri kolme viikkoa sitten, Heikkinen kertoo.

Yrittäjien kanssa yhdessä

Vaikka ympäröivät maisemat miten jylhiä ovatkin, eivät ne yksistään vedä matkailijajoukkoja itseään ihmettelemään. Tarvitaan organisaatio, joka tämänlaisen liiketoiminnan mahdollistaa.

– Luontoahan on joka puolella Suomea pääkaupunkiseutua myöten, mutta täällä on laajemmat ja paremmat mahdollisuudet harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja. Suomussalmihan valittiin vuoden eurooppalaiseksi urheilukaupungiksi vuonna 2018. Perusteluissa korostettiin luontoon liittyviä liikuntamahdollisuuksia. Luonto itsessään ei vielä vedä niinkään vaan se, miten saadaan paketoitua kaikki se, mitä luonnossa voi tehdä, Heikkinen toteaa.

Kunnanjohtaja pitääkin erinomaisen tärkeänä yrittäjien kanssa tehtävää yhteistyötä asuinympäristön kehittämisessä. Hän kertoo yhteistyön olleen aktiivista, molemminpuolista ja hyvin tuloksia kantavaa.

– Kuluneen vuoden aikana on myös puhallettu henkiin erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi kahtena syksynä yrittäjäristeilyjä ja ammukahvi- ja puurotilaisuuksia, joihin kutsutaan kaikki kunnan yrittäjät keskustelemaan. Väkeä onkin ollut ihan mukavasti. Lisäksi meillä on kunnassa elinvoimatyöryhmä, johon on nimetty kaksi henkilöä kunnanhallituksesta ja kaksi yrittäjien edustajaa. Myös kunnan elinvoimapalveluiden työntekijät osallistuvat näihin palavereihin. Pyrimme pitämään jatkuvasti yhteistyön hyvänä ja terävänä. Kuntahan ei yksin pystyisi tekemään yhtään mitään. On aivan mahottoman hieno juttu, että yrittäjät täällä näkevät kunnan yhteistyökumppanina ja haluavat käydä aktiivista vuoropuhelua, Heikkinen kehuu.

Ympäröivä luonto viehättää Heikkistä myös henkilökohtaisten harrastusten temmellyskenttänä, vaikka kunnanjohtajan tehtävät aivät juuri luppoaikaa jätäkään.

– Omaa aikaa on vaihtelevissa määrin. Silloin kun sitä on, viihdyn ihan kotosalla avovaimon ja koiran kanssa. Haluaisin kovasti löytää enemmän aikaa luonnossa liikkumiselle, metsästykselle ja kalastukselle, mutta vapaa-aika tuppaa kulumaan arkisten askareiden parissa.

Selätettäviä hankaluuksia

Heikkisen mukaan Suomussalmen yrityskenttä voi akuutisti hyvin, eikä syytä hätääntymiseen ole välittömässä näköpiirissä. Haasteita kuitenkin on, ja ne on hyvä tiedostaa. Tällaisia ovat väestörakenteen ukkoutuminen, työvoiman ja sen tarpeen kohtaaminen sekä näihin kiinteästi liittyvä eurojen riittäminen.

– Tietenkin koko Suomen taloudellinen suhdanne on ollut kohtalaisen hyvä, joten meidänkin yrityskenttämme voi akuutisti melko hyvin. Uusiakin yrittäjiä on tullut ja sukupolvenvaihdoksia on saatu vietyä läpi. Yksi tulevaisuuden isoimmista haasteista onkin, miten nämä hyvin menestyvät yrittäjät löytävät jatkajia toiminnalleen. On harmillista, jos vuosikymmeniä hyvin porskuttanut yritys joutuu laittamaan lapun luukulle eläköitymisen myötä, Heikkinen pohtii.

Osaavan työvoiman saatavuus vaivaa enenevissä määrin Tämä näkyy Heikkisen havaintojen mukaan voimakkaasti myös esimerkiksi Kajaanissa ja Sotkamossa.

– On työttömyyttä ja työvoimapulaa yhtäaikaa, mikä on hieman ongelmallinen kuvio. Yrityskentältä kuulemieni tietojen mukaan työvoimaa on toistaiseksi löytynyt, mutta tulevaisuutta ajatellen olisi koulutusasioihin kiinnitettävä huomiota, Heikkinen toteaa.

Kunnanjohtajien yöunia eniten häiritsevät seikat liittyvät nykyisin ja lähitulevaisuudessa eskaloituen taloudelliseen pärjäämiseen. Suomussalmella on käynnistymässä  muun muassa iso koulunrakennushanke.

– Uuden koulun rakennustyöt alkavat ensi kesänä. Oppilaat pääsevät uusiin tiloihin elokuussa 2022. Se on meille iso investointi, mutta se on tehtävä jos haluamme säilyttää elinvoimaisuuden. Kuntien talous on ihan koko Kainuun kaikissa kunnissa asia, joka on ratkaistava, että saadaan eurot riittämään. Toivomme, että valtio pystyisi auttamaan. On hieno asia, että ensi vuodelle kunnille tulee miljardi lisää valtionosuuksia, vaikka ne toisaalta ovatkin leikkausten palautuksia ja tulevat vuodet mennään nollakasvulla. Tuo se kuitenkin vähän sellaista positiivista virettä, että valtio antaa meille rahaa, olkoonkin että se on meidän omaa rahaamme, Heikkinen toteaa.

Petri Möttönen

Marko Karvonen - Myönteisyys elämänfilosofiana

Kajaanilainen opettaja ja projektipäällikkö Marko Karvonen on saanut kesän mittaan osakseen tunnustusta jos jonkinmoista. Heinäkuussa hänet valittiin Kajaanin Nuorkauppakamarin järjestämässä äänestyksessä vuoden positiivisimmaksi kainuulaiseksi. Yhdettätoista kertaa järjestetyssä kilpailussa olivat positiivisinta kainuulaista mukana etsimässä Kainuun Liitto, OP Kainuu, Kukkakeskus, Bistro Casa Bianca, PRAMEA ja Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp. sekä Positiivarit Oy. Ehdokkaat valikoituvat kilpailuun yleisön ilmiantojen perusteella.

Karvonen toimii opettajana Kainuun ammattiopiston Yritysamiksella tulevaisuuden tekijöille sekä mentoroi ja tukee aktiivisesti uransa alkuvaiheessa olevia opiskelijoita. Karvosen ansiosta Kainuu on saanut paljon positiivista näkyvyyttä sekä elokuva-, sarja- että dokumenttiproduktioiden saralla. Ilmiannoista kävi ilmi Markon positiivisuus, kyky heittäytyä ja ennen kaikkea hänen taitonsa innostaa ihmisiä mukaan yhteiseen tekemiseen. Tämän vuoden Positiivisin kainuulainen on myös ylpeä kainuulaisuudestaan ja hän tuo oman kotimaakuntansa ainutlaatuisia ominaisuuksia esille aktiivisesti monissa eri yhteyksissä.

– Näen erittäin tärkeänä sen, että täällä tehdyt audiovisuaaliset tuotannot on huomattu laajemminkin. Olen ollut näissä paljon mukana, joten luulen että tällä oli jotain tekemistä valinnan kanssa, Karvonen miettii.

Elokuisessa maakuntajuhlassa Karvoselle myönnettiin maakunnallinen Pro Kainuu -tunnustuspalkinto, joka myönnetään vuosittain tieteen, taiteen tai elinkeinoelämän alalla ansioituneille henkilöille pitkäjänteisestä työstä ja uskosta oman maakuntansa mahdollisuuksiin.

Palkitsemisperusteluissa todetaan, että Marko Karvonen antaa kasvot Kainuulle elokuvamaakuntana. Hänen työnsä ensin elokuvateatteri BioRexin ohjelmapäällikkönä ja sittemmin Kainuun ammattiopistossa on nostanut Kainuun kansainvälisesti kiinnostavien elokuvien kuvauspaikkojen joukkoon. Elokuva-alasta on muodostunut Kainuun mainetyön merkittävä osa-alue. Ammattiopiston Elokuvan ja median palvelukeskus on mahdollistanut mittavan elokuvatuotannon Kainuussa. Samalla se on tarjonnut eri alojen opiskelijoille mahdollisuuden haastaviin työtehtäviin. Kainuussa on tämän vuosituhannen aikana kuvattu lukuisat määrät eri tuotantoja.

Hankaluuksien kautta ilo pintaan

Kainuulaisuuteen yhdistettäviä luonteenpiirteitä mietittäessä optimismi ja positiivisuus eivät välttämättä tule ensimmäisenä mieleen. Karvosen myönteisyyteen taipuvainen elämänasenne kumpuaa tietoisesta päätöksestä.

– Olen tehnyt päätöksen ryhtyä ajattelemaan asioita positiiviselta kantilta. Olin koulukiusattu ja elämä tuntui jossain vaiheessa vaikealta, mutta päätin selviytyä siitä kaikesta. Myönteisen ajattelutavan kautta voi saada voimaa ja vahvuutta omaan toimintaansa erittäin paljon. Jo lapsuudesta lähtien minulla on ollut mottona "anna hyvän kiertää". Jos pystyy tekemään toisille jotain hyvää, ei se koskaan ole itseltä pois, Karvonen tuumii.

Markon kirjanpidossa positiivisuus ei tarkoita yltiöpäistä haihattelua, vaan asioiden eri puolien tarkastelua ilman katkeruutta ja pahoja aavistuksia.

– Monestihan suomalaisuutta ei yhdistetä yltiöpositiivisuuteen, eikä tarvitsekaan kunhan on sopivasti positiivinen ja uskoo siihen, että hyviäkin asioita tapahtuu. Jos uskoo tarpeeksi lujasti, voi päästä vaikka mihin asti. Jos jostain tulee katkeruuden fiiliksiä, on ne syytä pyrkiä pistämään mahdollisimman nopeasti taka-alalle. Kaikesta kuitenkin löytyy positiivisiakin puolia, hän toteaa.

Kainuusta Suomen Hollywood

Audiovisuaalisten tuotantojen pariin Karvonen on ajautunut työskentelemään henkilökohtaisen kiinnostumisen kautta. Hän toteaa tarinankerronnan olevan keskeisessä osassa niin mediatuotannoissa kuin elämässä yleensäkin.

– Olen ikäni ollut kiinnostunut elokuvista ja yleensäkin tykkään tarinoiden kertomisesta. Kaikissa asioissa on tuotava tarina esille. Oli sitten kyseessä kunnan matkailumarkkinointi tai perhejuhlat, on tarinan kertominen tärkeää, Karvonen sanoo.

Kainuu onkin saanut viime vuosina hyvää nostetta kotimaisten ja vähän kansainvälisempienkin mediatuottajien parissa. Miika J. Norvannon Rendel on saamassa jatko-osaa ja osittain Otanmäessä kainuulaisvoimin kuvattu Pieniä suuria valheita sai hyvää tunnustusta kotimaan valkokankailla. Kainuussa kuvattiin viime keväänä myös Suomen kalleinta TV-sarjaa. Cold Courage perustuu Pekka Hiltusen dekkareihin ja sitä kuvattiin Kainuun lisäksi Lontoossa, Irlannissa ja Belgiassa. Budjetissa puhutaan noin kymmenestä miljoonasta. Toinen kansainvälinen sarjatuotanto on suunnitteilla ensi talvelle ja Ylen kanssa yhteistyössä on tuotettu Kassu Halosesta kertovaa TV-dokumenttia. Nosteen myötä kajaanilainen AV-alan opetus ja osaaminen on tällä hetkellä valtakunnallista huipputasoa.

– Kainuun ammattiopisto on hyvässä tilanteessa. Suunnitteilla on paljon erilaisia tuotantoja, joihin saadaan mukaan kainuulaisia alan opiskelijoita avustajiksi ja tuotantotiimin jäseniksi. Noste on ollut hyvä jo jonkin aikaa. Kaikki tekijät jotka ovat täällä käyneet, ovat saaneet Kainuusta erittäin hyvän kuvan. Niin paikalliset ihmiset kuin yrityksetkin ovat avuliaita ja osallistuvat innokkaasti. Se nostaa lisää kiinnostusta Kainuuta kohtaan elokuvantekijöiden parissa, Karvonen kertoo.

Isojen ja komeiden tuotantojen ohella Kainuussa puuhasteellaan myös huomattavia määriä pienimuotoisempaa indietuotantoa, joka myöskin tuo oman lisänsä kajaanilaisopiskelijoiden osaamisvalikoimaan ja tarjoaa mahdollisuuksia yhä useammalle opiskelijalle käytännön työhön tutustumiseen. Suomen mittakaavassa on harvinaista, että toisen asteen opiskelijat pääsevät osallistumaan näinkin isoihin tuotantoihin kuin Kainuussa on tehty. Opiskelijoiden osallistaminen ei rajoitu pelkästään audiovisuaaliselle alalle. Elokuva- tai TV-tuotanto vaatii aina monialaista osaamista toteutuakseen. Muun muassa liiketalous-, asiakaspalvelu-, ravintola-, matkailu-, turvallisuus-, puutarha ja rakennus- sekä logistiikka-alat saavat osansa myös. Käytännön tekeminen näkyy työelämässä. Karvonen kertookin saaneensa oppilaistaan hyvää palautetta työnantajilta.

– Monet Kajaanista valmistuneita palkanneet tuotantoyhtiöt ovat sanoneet, että meidän oppilaista oikein paistaa innostus työtä kohtaan. Se tulee varmasti juuri siitä, että he pääsevät opiskeluaikoina niin läheisesti mukaan erilaisiin tuotantoihin. Työaikaa ei kulu harjoittelemiseen.

Kainuulaisuuden ydin

Kainuulaisen heimoluonnetta voidaan verrata dieselmoottoriin; se vaatii alkuun pientä hehkutusta, mutta vetää käynnistyttyään lujasti ja kustannustehokkaasti. Jos kainuulainen suhtautuukin vieraaseen pienellä varauksella, menee hän ystävänsä puolesta vaikka tervapataan. Vastaavanlaisia huomioita on tehnyt myös Marko Karvonen.

– Kainuulainen on aika varovainen tuntemattomien ihmisten parissa. Sitten kun kunnolla tutustutaan, saa kainuulaisesta erinomaisen hyvän ystävän. Tutustumisen jälkeen löytyy avoimuutta, innostuneisuutta ja innostavuutta, hän pohtii.

Karvonen muistetaan myös Äijät-tanssiryhmän riveistä. Ryhmä esiintyi valtakunnallisessa TV-lähetyksessäkin kesällä 2014. Tanssi on niin ikään laji, joka harvemmin mielikuvissa yhdistyy suomalaiseen, erityisesti kainuulaiseen mieskuvaan. Karvonen mainitsee vielä yhdeksi maakunnan parhaista vahvuuksista monipuolisen kulttuuritarjonnan.

– Äijissä en enää ole mukana. Tanssi on edelleen lähellä sydäntä, mutta tällä hetkellä on niin paljon kaikkea muutakin, että on pakko priorisoida. Tanssi on minulle kuitenkin tärkeää, ja seuraan tarkasti mitä siinä maailmassa tapahtuu. Suomalainen mieskuva ei enää ole niin perityypillinen kuin ennen, vaan nykyään uskalletaan osallistua, ja Kainuun monipuolinen kulttuuritoiminta tarjoaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Petri Möttönen